keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

50 euron haaste seuranta 4 aka loppukatselmus

50 euron ja 11 päivän haaste on nyt ohi. Ja voin julistautua voittajaksi. Rahaa on pussissa vielä jäljellä 6,20 euroa (+se yksi euro jonka löysin repusta tässä viikolla). Alkuun haaste tuntui vaikealta, mutta loppujen lopuksi se menikin aika helposti. Rahaa jäi jäljellä vaikka käytin rahaa vähän turhuuksiinkin.

Kävin siis kaupassa neljä kertaa. Kävin siis vielä eilen kaupassa ostamassa yhden maitopurkin ja sorruin samalla ostamaan karkkia. Kauppaan meni rahaa:

19,20 eur
16,30 eur
6,80 eur
2,45 eur

Yhteensä 44,75 euroa. Ostin yhdellä työmatkalla yhden take-away-kahvin 2,20 euroa. Muuten en käyttänyt työpäivän aikana rahaa ostoruokiin vain sain vietyä eväät joka päivä. Työpaikallani lounas maksaa 6,10 euroa (tai keitto 4,10 euroa) eli periaatteessa minulla olisi ollut varaa yhteen luonasruokaan tänä aikana.

Kotoa löytyi haasteen alussa:  
Vähän hedelmiä
Kurkkua, tomaattia, paprikaa, salaatinlehtiä
Juustoa leivälle
Pieni pala fetaa
Muutama pala leipää
Muutama kananmuna
Jämäpussi ranskalaisia
Ketsuppia
Hieman karkkia
 
Mitä ostin kaupasta:
Kananmunia 6
2 päärynää
3 maitoa
Kahvipaketti
Perunoita
Nakkeja
Sitruuna
2 Jauheliha
2 Leipäpaketti
3 banaania
Sipulipussi
Tomaattimurska
Porkkanapussi
Pastapussi
Ruokakerma
Vuohenmaitojuusto
Valkosipuli
Bataatti
Jäätelopaketti
Voipaketti
Appelsiinimehu
Tankoparsaa
Suklaapatukka
2 maitorahkaa
Piimä
Raejuusto
Karkkia

Boldattuna olevat tuotteet ovat niitä, mitkä vähän näen turhiksi. Eli olisin selvinnyt ilman niitäkin kyllä. Näihin rahaa meni yhteensä 14,95 euroa. Eli periaatteessa olisin selvinnyt 29,80 eurolla, jos take-away-kahvin ja nämä turhakkeet jättää pois. Aika silmiä avaavaa. Olisin selvinnyt 11 päivää alle 30 eurolla. Pistää vähän miettimään, että mihin onnistun tuhlaamaan 300 euroa 30/31 päivän aikana ns normikuukautena. Toki minun 300 euron budjettiin kuuluu myös kaikki taloustavarat kuten wc/talouspaperit, tiskiaineet, fairyt tms. Nyt jouduin ostamaan vain yhden kahvipaketin ns ekstraa. Ja tosiaan minulla oli jääkaapissa jo jotain ruokaa (vaikka ensin ajattelin ettei minulla ole mitään, mutta kyllä sitä sittenkin oli..). Suodatinpussit oli myös lopussa, mutta niitä pöllin töistä ;) Hedelmiä ostin vähemmän kuin normaalisti ja vihanneksia en santsannut normaaliin tapaan. Karkkia tosin ostin ihan kuten ennenkin, joten tässä lienee pieni parantamisen paikka.. Annoin kyllä jääkaapin mennä ihan tyhjäksi, alla kuva jääkaappinäkymästäni tältä aamulta. Todellakin aika mennä kauppaan :D (Sain maanantai-illan illalliselta läksiäislahjaksi kinkkupalan, jos joku sattuisi ihmettelemään miksi sellaine on siellä ;))



Koontina vielä, että mitä ruokia tein ja söin tämän 11 päivän aikana:
Parsaa ja hollandaise-kastiketta (alkupala ja olisin pärjännyt ilman)
Pastaa ja jauhelihakastiketta
Makaroonilaatikko
Porkkanabataattivuohenjuustokeitto
Nakkikeitto
Yhtenä iltana söin ranskalaisten jämät pakkasesta + jämäsalaatit
Yhden lounaan sain ilmaiseksi
Yhden lauantain-ruoan sain kylässä sekä yhden sunnuntain-iltapalan ja kahdet aamupalat
Yksi korruptioillallinen
Vastaavasti kahtena päivänä itseni lisäksi ruokia söi myös toinen ihminen

Tämä oli kyllä oikeasti aika mielenkiintoinen kokeilu. Ja aiheutti heti sen, että laskin ruokakauppa+lounasbudjettini 300 eurosta 250 euroon nyt heinäkuulle. Tässä on kyllä vähän huijauksen makua, koska heinäkuusta olen kaksi viikkoa lomalla enkä ole kotona paljoa. Ja lomalle minulle on oma budjetti.. Mutta lasken siis ruokabudjetin nyt muillekin kuukausille 250 euroon ja mahdollisesti, jos jossain vaiheessa olisi mahdollista laskea se vielä 200 euroon. Sen alle en edes tavoittele (ainakaan tässä vaiheessa), koska haluan kuitenkin jossain määrin käydä työpaikkaruokalassa syömässä ja meillä on myös ollut tapana kerran kuussa pitää pitsaperjantai. Mutta jos onnistuisi syömään eväitä 2-3 kertaa viikossa niin sekin laskisi budjettia jo huomattavasti.

Haasteet ovat kyllä motivoivia ja silmiä avaavia! Seuraavaksi haasteeksi olen vähän kaavaillut, josko onnistuisin ostamaan koko viikon ruoat yhdellä kauppakäynnillä. Nyt kävin 11 päivän aikana 4 kertaa kaupassa, joka on kyllä aika monta kertaa.

8 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen kokeilu ja tulos :) Onnittelut onnistumisesta!

    Yritin maaliskuussa olla käymättä kaupassa, mutta ilman mitään valmistautumista siihen se ei ihan onnistunut.
    Sinulla meni verrattaen hyvin tämä eikä tuosta ole enää paljoa pinnistettävää kerran viikossa ostoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo juuri äsken luin sun kokeilusta! Jos kiinnostaa niin käy YouTubesta katsomassa Pennies into pearls -vloggaajan kerran-kuussa-kauppaan-videoita. Hän tekee tarkan suunnitelman kuukauden ruoille ja tekee kerran kuussa ison ostosreissun. Ilmeisesti käy kyllä tarvittaessa tekemässä viikottaiset lisäostokset. Mutta videot ovat hauskoja :D

      Poista
  2. Kiva kokeilu. Karkin ostaminen säästöhaasteaikana tekee elämästä vaan ihanaa (siitä ei kannata luopua, ellei ole joku muu syy kuin taloudellinen). Kerran viikossa vaan kauppaan ja lisäksi maitotankkaus keskellä viikkoa (saa ostaa vaan esim maitoa tai jotain mikä menee muuten pilallle... meillä se tuote on maito... 5 lasta.... heheh).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kerran viikossa kauppaan aion kyllä testata. Olisi hyvä. Näin yksinelävänä on kyllä haasteellista edes kuvitella paljonko maitoa pitäisi ostaa viisilapsiselle perheelle :D Itselläkin menee joskus yksi purkki päivässä parissa.

      Poista
  3. Aivan huippu! Hyvä sinä. Varmaan jatkuvalla syötöllä tommosella budjetilla ois haastava elää mutta loistavasti suoritettu kokeilu. Nostanut hattua, etenkin kun ei ollut pakon sanelema tilanne. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvä tietää, että tarvittaessa tämä on mahdollista ja onnistuu multakin! Ja olisi kyllä haastavaa elää jatkuvasti noin tiukalla budjetilla. Ainakin itselleni. Onneksi ei tarvitse :)

      Poista
  4. Pakko kyllä kommentoida tuohon suodatinpussien varastamiseen töistä. Mielestäni tuo on outoa, että viet ne töistä säästäksesi alle 2 euroa.. Etenkin jos säästössä on jo 12 000€ ja tuo 2 euron ostos ei budjettia olisi kaatanut. Olisit vaikka jättänyt karkit ostamatta. Varastamista se tuokin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa tässä. Oli aika lapsellinen veto ja ihan turhaa, jonka tajusin oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun ostin lisää suodatinpusseja kaupasta ja ne maksoi jonkun euron. Mutta jos yhtään selittää niin olin itse ne suodatinpussit juuri joku aika sitten sinne töihin vienyt ja harmitti, etten ollut älynnyt ottaa niistä muutamaa omaan käyttöön. Mutta siis väärin toimin kyllä.

      Poista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...