torstai 18. elokuuta 2022

Kolmanneksi viimeinen palkkapäivä taputeltu

Vähiin käy ennenkuin loppuu! Huomenna toiseksi viimeinen palkkapäivä vähään aikaan. Tällä tietoa olen saamassa palkkaa seuraavan kerran kesäkuussa 2023, mutta ikinähän ei voi tietää mitä tapahtuu.

Opinnot alkoivat tällä viikolla. Olen aika innoissani. Loppuvuosi näyttää tosi positiiviselta. Pystyn tekemään aika paljon alkuopintoja ns näyttöinä niin saan ekat opintopisteet suht helposti. Läpäisin jopa matematiikan tasotestin enkä joudu valmentavalle matematiikan kurssille. Kiitos kevään valmennuskurssin. Ainoa mistä en ole niin innostunut on ainejärjestötoiminta, opiskelijabileet, tuutorien houkuttelu opiskelijatapahtumiin :D Been there done that 20 vuotta sitten. 

Olen aika pitkälti vanhin aloittavassa ryhmässä. Sattumalta istuin parin ikätoverini (ja silti minua viisi vuotta nuorempia) vieressä orientaatiopäivinä niin sain vaihdettu yhteistietoja ja yhdessä myös paettiin loppuillan tuutor-tutustumishetkeä. Tosi kiva oli tutustua muutamaan niin saa vertaistukea jos tulee jotain kysymyksiä, mutta etupäässä en ole opiskelemassa jotta laajentaisin sosiaalista elämääni. Pääasiassa teen online-opintoja mutta yhden lähiopetusjakson otin syksyn toiselle jaksolle. En ole tainnut vielä opintojani täällä blogissa kertoa, mutta pääsin siis opiskelemaan Haaga Heliaan liiketaloutta monimuoto-opintoina. Eli pystyn jatkamaan opinnot loppuun töiden ohessa sitten tulevaisuudessa, mutta olen tosi onnellinen nyt, että pari ekaa vuotta saan keskittyä pelkkiin opintoihin. Oon tosi innoissani! Tarkoitus on ”erikoistua” talouden&rahoituksen puolelle. Katsotaan mitä tästä seuraa! 

Mutta nyt harhauduin tästä kolmasvika-palkkakausi-selotuksesta! Laskin veroprosenttini loppuvuodelle niin saan muutaman satasen enemmän käteen nyt nämä vikat pari kuukautta. Myin vähän omaisuuttani ja siitä sain pari sataa, mutta muuten ei ollut muita tuloja palkan lisäksi.

Tässä kuussa tuli sähkölasku (joka on vielä tosi maltillinen johtuen määräaikaisesta sopimuksessa kesäkuulle 2023) ja liiton maksu. Ruokabudjetti meni yli, mutta tämä johtuu kesäloman aiheuttamasta laiskuudesta suunnitella ruokakauppaostoksia ja siellä on paljon valmisruokaa (sekä mansikoita ja herneitä).

Vapaa-aika/loma pitää sisällään vielä paljon kesälomakuluja plus muita kesämenokuluja. Palveluissa on isona kuluna 6 kerran PT-ohjaus. Muuten siellä on vain sokerointi ja icloud maksu. Tavarat näyttävät suurelta summalta, mutta tuosta 740 eurosta 460 euroa meni kulutussäästöön – tietokone ja puhelin ovat vielä ostamatta.. Nämä pitäisi kyllä ostaa pikimmiten, koska reilun kuukauden päästä olen ilman konetta ja puhelinta. Muuten ostin vähän sisustustavaraa, pari vaatetta ja lääkkeitä.

Taas tuli ”yllätyslahja” jota en osannut budjetoida – siskontyttöni muutti omaan kotiin ja ostin hänelle tuparilahjaksi kaikkea pientä hyödyllistä kuten vessapaperia :D Yllätyskuluissa on 20 euroa siirretty veikkaus-tilille jalkapallokisojen vuoksi. Siellä on edelleen 10 euroa, mutta tämä on jo hävittyä rahaa, joten menee kuluihin.

Laitoin 300 euroa asuntosäästöön ja 300 euroa sijoitussäästöön (tästä on osa käytetty jo).

Rahallisesti kuukausi meni tosi hyvin – sain hyvin rahaa säästöön ja silti aika rennosti sai käyttää rahaa. Vähän jännittää kun parin kuukauden päästä tuosta leikkaantuu pari tonnia pois, mutta yritetään elää sitten sen mukaisesti. Odottelen parhaillani ennakkopäätöstä aikuiskoulutustuen suuruudesta. Olen jo hahmotellut kk-budjettiani opintovapaalle, paljastan tämän sitten kun saan varmuuden summalle.

Alla tarkemmat luvut ja ihanaa viikonloppua kaikille J




 

lauantai 6. elokuuta 2022

Korkotuomio langetettu

Tuomiopäivä on saapunut. Asuntolainani kokonaiskorko on 1,35% seuraavat 12 kuukautta.

Tämä koostuu marginaalistani 0,39% plus euribor12 viitekorosta, joka korontarkistuspäivänä oli 0,96%. Eli yhteensä 1,35%.

Mutta hetkinen. Korontarkistuspäivä oli 5.8.2022 ja tällöin euribor12 oli 1,023%.

3.8.2022 euribor12 oli 0,962%.

Mikä juttu?

Tarkistin vuoden takaisen tilanteen. Viitekorkoni oli -0,51% ajanjakson 5.8.2021 – 5.8.2022.

Euribor12 oli 5.8.2021 -0,504% eli tämä pyöristyy -0,50%. Euribor12 oli 3.8.2021 -0,505% eli pyöristyy -0,51%. Onko siis ihan yleinen käytäntö, että korko määräytyy kahden päivän takaiseen arvoon? Onko kenelläkään tästä asiasta tarkempaa tietoa/ymmärrystä??

Näyttäisi siis, että meni mun osalta hyvin (hieman olen vielä skeptinen, mutta tämä uusi korko lukee ihan verkkopankissani lainatiedoissa, että kaippa pankki on laskenut oikein oman lainansa koron). Seurasin fanaattisesti euribor12 koron päiväkohtaista vaihtelua viimeiset pari viikkoa. Torstain (4.8.) uutinen, että euribor12 pomppasi takaisin prosentin yläpuolelle, aiheutti minulle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Näköjään sydämentykytykset olivat aiheettomat, koska viitekorkoni määräytyi jo 3.8.2022 arvon mukaan jolloin oltiin alle 1%.

Toki aika näyttää oliko tämä hyvä asia vai ei. Voihan korot taas lähteä laskuun ja olla syksyllä esim 0,5%. Mutta turha tästä nyt on tämän enempää stressata. Vuoden päästä sitten taas ;) 

Mitä tämä siis tarkoittaa käytännössä asuntolainaani?

Kuten aiemmin kirjoitin niin nykyinen lyhennys on 717 euroa, josta korko 55eur, lyhennys 660 euroa ja lainanhoitokulut 2,3 euroa. Hypopankin sivuilla on hyvä laskuri, jolla voi laskea arvion lyhennyksen suuruudesta uudella korolla. Laskurin mukaan lyhennykseni nousee 780 euroon, josta korkoa on 186 euroa ja lyhennystä 594 euroa. Tähän ei ole laskettu lainahoitokuluja (jotka ovat pankkikohtaiset), joten arviolta uusi lyhennykseni on 785 euroa. Koronnousu 55 eurosta 186 euroon on kyllä huima. Mutta tällaista näiden lainojen kanssa on. Etenkin kun sidot lainasi muuttuvaan korkoon.

En tiedä vielä tarkalleen mikä uusi lyhennykseni tulee olemaan. Lainanlyhennyspäiväni on joka kuun 20. päivä ja näköjään elokuun lyhennys menee vielä vanhan viitekoron mukaan. Näin ainakin lukee verkkopankissani. Ilmeisesti näen uuden lyhennyksen vasta syyskuussa. On tämä kyllä jännää. Kunnon trilleri :D

Oli pakko vielä laskea, että mitä olisi tarkoittanut, jos viitekorko olisi määräytynyt 5.8.2022 arvon mukaisesti eli 1,023%. Kokonaiskorkoni olisi tällöin ollut 1,41%. Lainanlyhennys olisi ollut 784 euroa, josta korkoa 193 euroa ja lyhennystä 591 euroa. Eroa 7 euroa kuussa, 84 euroa vuodessa. Toistan itseäni, mutta on tämä jännää.

Tätä se siis on, kun sitoo lainansa muuttuvaan korkoon. Se korko oikeasti muuttuu. Kappasta vain!

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Yllättävää stressiä nousevista koroista

Pari viikkoa sitten aloin stressaamaan mun asuntolainan koronnoususta. Olen ollut ihan lungi tähän asti, mutta nyt kun mun korontarkistuspäivä lähenee niin edestakaisin sahaava 12 kuukauden euribor on alkanut stressaamaan. Ekaa kertaa mulle on konkretisoinut se, että kun sitoo lainansa muuttuvaan korkoon (mun tapauksessa siis euriboriin) niin se on ihan säkäpeliä, että mikä se korko sattuu olemaan juuri silloin kun sulla on se korontarkistuspäivä.

Mun korontarkistuspäivä on 5.8. (eli ylihuomenna!) ja sitten se on taas lukittu vuodeksi eteenpäin. Heinäkuun aikana 12 kk euribor on pomppinut haarukassa 0,821 – 1,200. Tavallaan jo vituttaa valmiiksi, jos perjantai 5.8. on just se päivä elokuussa kun euribor12 on korkeimmillaan :D

Mun tämänhetkinen kk-lyhennys on 717 euroa. Tästä lyhennystä on noin 660 euroa, korkoa (eli tällä hetkellä pelkkä marginaali) noin 55 euroa ja sitten lainanhoitomaksu pari euroa. Lyhennystapa on annuiteetti eli jos korko nousee niin kk-erä nousee. Laskin ns worst case scenarion heinäkuun huipulta eli jos 12euribor olisi tuo 1,2% mun korontarkistuspäivänä niin mun kokonaiskorko olisi jatkossa 1,6% (mun marginaali on 0,39) ja mun kk-erä nousisi 717 eurosta vähän reiluun 800 euroon. Sinänsä ei paha. Mun lyhennys Helsingin asuntoon oli 795 euroa kuussa ja ihan hyvin pärjäsin vaikka mun palkka oli silloin alempi.

Plus mulla on joustolyhennys mun lainassa, joka tarkoittaa että tietyin kriteerein voin itse päättää paljonko maksanko per kuukausi (korot on pakko maksaa). Olen päättänyt, että opintovapaan ajan maksan 600 euroa kuussa. Mahdollisuuksien mukaan enemmän, mutta tämä selviää sitten, kun tiedän tarkemmin, että paljonko aikuiskoulutustukea tulen saamaan ja miten kaikki muutenkin menee.

Jotenkin tää nyt stressaa ihan älyttömästi! Etupäässä kait siksi, että on niin sattumanvaraista, että mikä korkotaso sattuu mun korontarkistuspäivänä olemaan. Arvio on että 12euribor on vuoden lopussa 2% luokkaa niin sinänsä ihan kiva, jos satun tuon 1% tason saamaan nyt ja se on sitten voimassa ensi vuoden elokuuhun. Mutta toisaalta jotkut spekuloivat, että korot tulevat jäämään 1% tasolle niin olisi jotenkin kökköä saada nyt yli 1% korko. 

Ehkä stressi tulee siitä, että vaikka olen ajatellut, että korot tulee kyllä nousemaan niin olin 100% tuudittautunut siihen, että tässä on vielä 2-3 vuotta aikaa alhaisia korkoja. Tällä tarkoitan alle 1%. En olisi ikinä uskonut että tässä puolen vuoden sisällä hypätään -0,5%:sta 1%:n. Jaiks. Tämä pelästytti minut. Olin valmistautunut, että tänä vuonna korko voisi nousta max 0,5%:n ja pari vuotta menee ennenkuin ollaan 1-2%:n tasolla. Ja nyt onkin riskinä olla jo 2% tasolla tämän vuoden puolella. Tästä syystä tämä stressi. En ollut varautunut.

Joka tapauksessa muuttuva korko on ollut tietoinen valinta. Mulla on ollut asuntolainaa vuodesta 2008 ja mulle ei ikinä ole ollut mitenkään kauhean tärkeää, että summa on joka kuukausi sama. Mun ekat lyhennykset vuonna 2008 oli 850 euron luokkaa, alimmillaan oltiin 360 euron tasolla (vanhassa lainassa miinuskorko vielä vähensi marginaalia) ja nyt ollaan sitten taas 800 euron luokkaa. Vuonna 2009 mun nettopalkka oli 1900 euroa, joten sinänsä tilanne on aika eri nyt. Olen valmis ottamaan riskiä mun asuntolainalyhennyksen kanssa, koska mulla ei ole elämässä mitään muita pakollisia kuluja.

Mulla ei ole lapsia, lemmikkejä, autolainaa, mökkilainaa, muita lainoja. Mulla ei ole muuta omaisuutta eli en omista autoa, venettä, moottoripyörää, kesämökkiä tms -  en mitään mikä voisi hajota ja tarvita isoja korjauksia. Mun elämän pakolliset kulut ovat asuminen ja ruoka. Tästä syystä mä olen valmis maksamaan asumisesta paljon ja ottamaan riskin, että asumismenot nousevat. Mun muu kulutus on sellaista ns turhaa. Joo – käytän liikaa rahaa ravintoloihin ja vaatteisiin, mutta se johtuu siitä, että mulla on ollut siihen varaa. Jos vaihtoehdot ovat, että pystynkö maksamaan asuntolainan vai käymään ravintolassa syömässä, niin eiköhän vastaus ole aika itsestäänselvä. Teenkö kotona ruokaa vai menenkö ravintolaan on valintakysymys. Ostanko 100 euron vai 500 euron talvitakin on valintakysymys. Jos mulla esim olisi auto, josta hajoaa jakopäähihna, niin ei olisi valintakysymys maksaisinko 600 euroa sen vaihtamisesta vai en. Jos mulla olisi lemmikki, joka loukkaantuisi ja tarvitsisi hoitoa, niin ei olisi valintakysymys maksaisinko lemmikkini hoidon vai en. Mun elämässä ei ole mitään muita pakkokuluja kuin asuminen, ruoka ja muutamat lääkkeet jotka maksavat kympin kuussa. Joten mulla ei ole tarpeen pitää asumisen kulua tiukalla/tietyllä tasolla. Toki tilanne voi muuttua ja silloin mietin asian uudestaan.

Toinen asia mikä varmasti aiheuttaa stressiä on se, että tämä tapahtuu juuri sillä hetkellä kun olen jäämässä opintovapaalle (mikä säkä!). Juuri sillä hetkellä kun tuloni putoavat hetkellisesti. Kun nettotulot on yli 3.000 euroa niin ei ole niin suurta väliä maksaako satasen enemmän vai ei. Kun nettotulot ovat 1.500 euroa niin sillä on väliä. Olin aikonut maksaa 500 euroa kuussa asuntolainaa opintovapaan ajan eli olisin lyhentänyt lainaa sen noin 450 euroa. Kun korko nousee 50 euron tasolta 150 euron tasolle niin päätin nostaa lyhennyksen 600 euroon, koska haluan lyhentää itse pääomaakin. En halua maksaa vain korkoja. Se myös hieman stressaa, etten tiedä mikä on mun tulevaisuuden palkkataso. Nykyisellä palkkatasolla ei olisi mikään ongelma maksaa isompaa asuntolainaa useampikin sata euroa, mutta jos kovasti tulee palkkataso romahtamaan niin sitten tilanne on eri. En tiedä miksi stressaan tällaista. Miksi olen enemmän taipuvainen ajattelemaan, että palkkatasoni laskee kuin että se tulisi nousemaan tulevaisuudessa. Miksi ajattelin näin? Tämä on ehkä se kaikkein mielenkiintoisin kysymys tässä...

No mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen – parin päivän päästä sen tietää, että mihin uusi korkotasoni napsahtaa ja voin lopettaa stressaamisen vuodeksi. Vitutus voi jäädä päälle, jos nyt sattuisi käymään niin että korot lähtisivät laskuun heti elokuun jälkeen :D

Syyskuun tulot ja menot

Syyskuussa tuloja oli palkka, veronpalautukset, Fiskarsin osingot ja vähän random-tuloja. Laina/korkokulut olivat vielä entisellään huolim...