maanantai 22. helmikuuta 2021

Säästötavoitteista vuodelle 2021

Tein itselleni vuosibudjetin kulutukselle, mutta mites sitten ne säästöt. Niitäkin olisi tarkoitus seurata, mutta en vain ole keksinyt, että miten.

Sijoituksille on tavoite ja olen itseasiassa hahmotellut itselleni viisivuotistavoitetta sijoituksille. Se on vielä vähän hahmotteluvaiheessa, mutta minulla on konkreettinen euro-tavoite kyllä paljonko laittaa sijoituksiin vuoden 2021 aikana.

Tavoite on 10.500 euroa eli kuukaudessa 875 euroa. Tämän ei ole tarkoitus mennä kuukausittain tasasummana vaan rahatilanteesta riippuen eri summia. Riippuen vähän, että mitkä ovat tämän vuoden bonukset, niin silloin laittanen useamman tonnin kerralla ja joinain kuukausina mennee vain jokunen satanen. Avasin uuden tilin pankkiini, joka on tarkoitettu vain ja ainoastaan sijoitusrahoille. Ennen nämä ovat olleet samalla tilillä ns kulutussäästöjeni kanssa, joten tämä on tehnyt seurannan hieman haastavaksi. Olen joskus laittanutkin kulutussäästörahoja sijoituksiin ja toisinpäin. Olen yrittänyt pitää seurantaa excelissä, mutta aika sekaisin luvut ovat menneet. Nyt kun tilit ovat erillään niin seuranta on helpompaa. Ideaalimaailmassa sijoitussäästötilillä olisi aina muutama tonni sijoitettavaksi sopivan paikan tullen, mutta tällä hetkellä omalla kohdallani puhutaan vielä niin pienistä summista, ettei muutamaa tonnia tule kertymään sinne. Tällä hetkellä sijoitustilillä on 800 euroa.

Lisäksi harrastan tällaista sinking funds –tyyppistä säästämistä. Minulla on sekä asuntosäästötili sekä kulutussäästötili. Nämä sinänsä eivät ole säästöjä, koska tarkoitus on käyttää näitä rahoja. Asuntosäästötili on virallisesti tarkoitettu asuntolainan ylimääräisille lyhennyksille, mutta tällä hetkellä rahat tällä tilillä on tarkoitettu tämän hetkisen asunnon pieniin remppoihin ja muutamiin hankintoihin. Tavoite olisi saada nämä rempat + hankinnat tehtyä kesän 2021 aikana eli sen jälkeen tili taas palaa lainanlyhennystiliksi. Tällä hetkellä tällä tilillä on 600 euroa. Tämä siis ei varsinaisesti ole säästöä eli en koe reiluksi laskea tätä mitenkään säästöihin.

Sitten minulla on kulutussäästötili, joka on ehkä se hankalin. Laitan tänne ekstra-rahat ja käytän sitten näitä rahoja isompiin juttuihin, joihin perusbudjettini ei veny. Olen maksanut täältä esimerkiksi remppalaskuja, PT-maksut, isommat vaateostoshankinnat, matkoja, isompia lahjoja. Tämä on sellainen sotku kyllä, että tosiaan joskus maksan isommatkin hankinnat ihan perusbudjetista ja joskus täältä kulutussäästötililtä. Tätäkään en halua laittaa säästöihin, koska siis rahat todennäköisesti katoavat jossain vaiheessa johonkin ”turhuuteen”. Tällä hetkellä tilillä on 500 euroa.

En suoraan sanottuna tiedä miten näitä ”säästöjä” seuraisin. Tosiasiassa nämä sinking funds –säästöt eivät ole säästöjä vaan ilmestyvät aina jossain vaiheessa perusbudjettiin kuluina. En haluaisi myöskään ilmoittaa näitä tuloina niinä kuukausina, joina näillä säästöillä ostan jotain, koska se sekoittaa oikeat tuloni. Ehkä annan vain budjetin mennä näinä kuukausina miinukselle... Hmm, tarvitsee miettiä.

Sijoitussäästöjä on itseasiassa helppo seurata ja ne lisäsinkin vuosibudjettiexceliini. Jos lasketaan niin arvioni vuoden 2021 tuloista on 45.000 euroa, kulutukseen olen arvioinut menevän 31.566 euroa ja sijoituksiin 10.500 euroa. Yhteensä 42.066 euroa eli 2.934 euroa olisi tarkoitus jäädä ylimääräistä. Minulla ei ole oikein mitään käyttötarkoitusta näille, joka tarkoittanee isoa riskiä, että rahat vain ”kuluvat johonkin”. Toisaalta kyllä pidän siitä, että on jotain pelivaraa – jos tulee jokin iso yllättävä kulu tai toisaalta jos tulot ovatkin ennakoitua pienemmät. Tätä(kin) tarvitse vielä miettiä.

Tällä hetkellä seuraan näitä ”säästöjäni” tällaisessa yksinkertaisessa excelissä:


Tällaista pohdintaa tällä kertaa. Edelleenkään tämä ei ole siis ihan selvää, mutta ehkä tämä selviää tässä pikkuhiljaa.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Helmikuun budjettitoteuma

Kokeilin helmikuulle budjetin etukäteisjulkaisua josko se auttaisi ns pysymään budjetissa (Glendora&Raha: Helmikuun palkkakauden suunnitelma).

Nooh, ei se nyt hirveästi auttanut :D Mutta suht hyvin pysyin alkuperäisessä suunnitelmassa; ainoa (iso) poikkeus oli, että kulutussäästöön suunnitellut rahat menikin kulutukseen heti eikä myöhemmin – ostin merinovillaisen kerraston, joka oli aika hyvänhintainen (siis kallis). Eli sain kulutussäästöön vain 22 euroa suunnitellun 200 euron sijasta. No mutta, tällain tällä kertaa.

Muuten budjetti oli aika oikein suunniteltu.

Palkan lisäksi tuli vesimaksupalautuksia viime syksyltä pieni summa. Asuntolainan ja vastikkeen lisäksi tässä kuussa meni sähkölasku ja liitonmaksu (menevät aina kolmen kuukauden välein). Ruokabudjetti piti kerrankin! Tämä sisälsi vielä ruokaboksi-tilauksen ja reilun viikon mökkiruoat niin olen aika tyytyväinen. Lounaskulut olivat isot, mutta nämä olivat joulukuun lounaskuluja, jolloin lounastin vähän enemmän ulkona. Nyt alkuvuodesta tammi-helmikuussa olen käynyt vain kerran ulkona luonaalla, joten nämä kulut tulevat alenemaan.

Vapaa-aika myös pysyi kurissa! Nämä kulut pitävät sisällään yhden keilauskerran ja ulkonasyömisen, muutaman Alkossa käynnin, avantouintipaikan kevätmaksun, yhden wolt-tilauksen ja yhdet teatteriliput. Palveluissa on tammikuun siivousmaksu, sokerointi ja sitten yksi ruokakauppatoimitus kotiin. Tavarakategoria tosiaan ylittyi ja tämä pitää sisällään ihonhoitotuotteita (nämä olivat suunniteltu), yhden kirjan ja sen kerraston. Matkutuskategoriassa on ekstrakuluja mitä tuli normielämän päälle mun reilun viikon mökkireissulta. Yllätyskuluja ei ollut lainkaan (!) ja hyväntekeväisyydessä oli normi kuukausilahjoitukset. Asuntosäästöön meni ekstraa, koska yritän joka viikko siirtää pienen summan lisää sellaisen taulukon mukaisesti. Sijoitussäästöön meni hyvä summa (ja melkein kaiken sain sijoitettuakin) ja tosiaan kulutussäästöön meni vain 22 euroa.

Olen hahmotellut tässä noita mun säästöjä, että miten niitä seuraan ja mitä varten siis ylipäätään säästän. Olen huomannut, että etenkin noi kulutussäästöt ei oikein pysy tuolla tilillä, kun ei niille ole oikein mitään tarkoitusta. Mutta hahmottelen tässä myös erillistä kirjoitusta näistä, joten näistä vielä enemmän.

Palataan siis myöhemmin ja kivaa talvisunnuntaita kaikille!

 


keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Ensimmäinen vuosibudjetti (ensimmäinen yritys)

Erään lukijan kommentista innostuin alkaa hahmottelemaan itselleni vuosibudjettia. En ole siis tätä tehnyt (vain jälkikäteen katselmuksia). Jotenkin on tuntunut liian hankalalta katsoa totuutta silmiin. Taidan toivoa, että olisin pienikulutuksisempi kuin mitä todellisuudessa olenkaan. Kun ei tee vuosibudjettia niin voi joka kuukausi huijata itseään tekemällä pieni budjetti ja sitten vain ylittää se! Kätevää :D

Mä tein vuodelta 2019 vuosikulutuskatsauksen (teksti löytyy täältä: Glendora&Raha: Vuoden 2019 tulot ja menot), joten vertailulukuja löytyi. Yksi ilta naputtelin myös vuoden 2020 kulut exceliin ja sain näin kaksi mennyttä vuotta referenssiksi. Sellainen disclaimeri tähän, että kulukirjanta muuttuilee ja mun tapani kirjata kuluja ekstra-kategoriaan saa aika paljon sekaannusta. Samoin säästän melki joka kuukausi rahaa kulutussäästötilille, josta aina maksan isompia kuluja. Nämä eivät näy budjetissa oikeastaan lainkaan. Tänä vuonna yritän nyt vähän korjata tätä, mutta aiempia vuosia en jaksa alkaa korjaamaan. Eli osa kuluista on vähän muistinvarassa (esim muistan hyvin, että maksoin PT-tunneista yhteensä 2.000 euroa + 800 euroa, mutta en löydä mitään merkintää tuosta 800 eurosta – muistan maksaneeni tämän säästötililtä), mutta aika linjassa luulisin olevani. Tälle vuodelle on ainakin nyt tarkempi seuranta (teen vuosiseurantaa nyt kuukausittain; helpompi muistaa kulut), joten sittenhän sen viimeistään näkee kuinka väärässä tai oikeassa olen!

 Alla itselleni hahmottelema vuosibudjetti vuodelle 2021. Vieressä vuodet 2019 ja 2020, että mitä olen kuluttanut aiemmin näihin kategorioihin ja mikä on suunnitelmani tälle vuodelle. Olen pilkkonut vuosibudjetin osiin ja kootut selitykset alla. Tekstin ihan lopusta löytyy sitten vuosi yhdellä silmäyksellä. Tavoite on tehdä sitten koonti tammikuussa 2022, että miten meni ja oliko vuosibudjetti mitenkään realistinen.




Nettotulot arvioin vähän viime vuotista pienemmiksi. Bruttona tulen saamaan enemmän, mutta kiitos Tampereen verottajan käteen jää vähemmän. Reilua. No mutta on niin mukavaa asua Tampereella <3 




Seuraavana on ns pakolliset menot. Asumiskuluja on syytä vähän nostaa, koska viime vuonna olin muutaman kuukauden maksamatta asuntolainaa. Tämä pitää siis sisällään asuntolainan, -koron, vastikkeen, sähkön ja veden. Vakuutuksen oletan hieman nousevan, koska niinhän ne aina nousee. En aio kilpailuttaa (tein sen syksyllä 2020). Liitonmaksu on tiedossa ellen nyt jostain syystä eroa liitosta ja vaihda pelkkään kassaan. Tuskin. Minulla käy nykyään säännöllisesti siivooja. Summasta saan noin puolet verovähennyksinä takaisin, mutta en sitä nyt tähän laske. Palvelu pitää myös sisällään ruoan kotiinkuljetuksen, johon alan olla koukussa. Ruokakauppaan lasken menevän 300 euroa per kuukausi. Hyväntekeväisyyttä olisi hyvä vähän korottaa. Minulla menee kk-lahjoituksina 30 euroa, joko lisään tätä tai teen muutaman ekstra hyväntekeväisyyslahjoituksen vuoden aikana. Bussikortin saan ladattua työnantajan tarjoamalla epassilla, mutta budjetoin kuitenkin muutaman satasen tähän joka on lähinnä tarkoitettu taksimatkoja varten. Mahdollisesti jokunen bussilippu pääkaupunkiseudulla, kun sielläpäin liikun. Tässä näkee kyllä Tampereen ja Helsingin eron vaikka nyt tuota veroprosenttia tuossa aiemmin kritisoin (vuosi 2019 vs 2021 liikkumisessa).



Sitten ei ne pakolliset menot. Ensin ruokaan liittyvät. Lounaisiin tähtään menevän max 30 euroa per kuukausi. Ravintoloihin max 100 euroa per kuukausi, mutta vähän jo budjetoin tähän ekstraa. Tunnetusti olen tässä kategoriassa umpisurkea pysymään budjetissä, mutta haluaisin nyt tuosta parista tonnista selkeästi alaspäin.




Seuraavana sitten ”itseensäpanostamis”-kategoria. Kosmetiikka pitää sisällään ihonhoitoon ostetut tuotteet ja lääkkeet. Minulla on atooppinen iho ja siihen käytän jonkin verran lääkevoiteita, että saan pidettyä atopian kurissa. Saan myös kelakorvausta perusvoiteisiin. Eli tämä ei pidä sisällään lääkkeitä sairauksiin. Kosmetologille minulla menee rahaa; käyn säännöllisesti ihokarvojen sokeroinnissa ja nyt 40-vuotiaana olen päättänyt kolmen kuukauden välein kasvohoidossa. Ennen kävin 1-2 kerran vuodessa. Kampaajallekin ajattelin yrittää useammin. Tuskin onnistun. Ainoa kategoria missä minulla on vaikeuksia päästä budjettiin :D Hierojaan ei ole menossa rahaa, koska saan käydän hierojalla työnantajan piikkiin.


Harrastuksiin arvioin menevän 400 euroa vaikka saan myös töistä rahaa tähän. Olen laskenut, että työstä saamani harrastusraha menee melkeimpä kokonaan tanssitunteihini eikä edes riitä. Joten budjetoin myös vähän muutakin kuten jos haluan mennä kielikurssille, taidekurssille tms. Terveyteen budjetoin 500 euroa. Minun on pitänyt mennä silmälääkärille jo vuosikausia ja nyt 40-vuotiaana lienee oikea aika. Gynekologille pitäisi myös mennä, viime käynnistä on pari vuotta. Aikaisempina vuosina on mennyt lähinnä hammashoitoon rahaa ja siihen on myös tarkoitus käyttää rahaa tänäkin vuonna. Sairauksien hoitamiseen tarvittavat lääkkeet menee myös tästä budjetista (oletan siis että tarvitsen vain jotain tyyliin buranaa, satunnaisen antibioottikuurin tms). Toivottavasti en sairastu vakavasti, mutta jos sairastun niin tämä budjetti ei ole sitä varten. Vapaa-aika on kaikki mitä teen vapaa-ajalla; leffat, teatterit, baletti, keilaus, museot tms tms. Kuten näkyy vuosi 2020 oli all-time-low, mutta toivon, että tilanne muuttuu (ja korona alkaa olla voitettu). Ainakin museokortin aion uusia, oli tilanne mikä oli.




Viimeisenä vielä tällainen tavara-hankintakategoria ja matkustus, lahjat tms. Vaatebudjetin nyt asetin 1.500 euroon enkä 2.000 kuten ensin aioin. (Tuo 2020 vaatteisiin mennyt raha näyttää pienemmältä kuin aiemmin kirjoitin, mutta siis joulukuun budjettikauteni loppuu 20.12. ja ostin sen jälkeen reilulla satasella vaatteita. Vaatekirjoitukseni tein ihan kalenterikuukausien mukaisesti.)

Tavaroita en nyt suoraan keksi mitä tarvitsen, mahdollisesti jonkun kirjan tulen ostamaan (iPadini vetelee suht viimeisiään 10 vuoden iässä, mutta yritän sinnitellä tämän kanssa lopulliseen hajoamiseen asti eli toivon ettei tapahdu tänä vuonna). Tavaroissa myös näkee, etten ole ihan kunnolla budjetoinut tavarahankintoja aiempina vuosina. Luulisi, että tämä olisi ollut helppoa, mutta en saanut mitään selvää exceleistäni tavarahankintojen osalta enkä jaksanut alkaa tätä kaivamaan. Ongelma on varmaan se, että tavarahankinnat hajautuu niin moneen kategoriaan; muuttoon, ekstraan, jouluun, matkustukseen, lomailuun (esim kesälomalla hankitun kirjan olen saattanut kirjata lomakuluihin). Ja isompia hankintoja olen maksanut säästötililtä eli näistä ei ole kirjausta excelissä.

Haluan uudet silmälasit tänä vuonna ja tämän budjetoin erikseen. Moni varmaan kysyy siellä, että miksi ihmeessä, koska juuri kaksi vuotta sitten olen ostanut uudet lasit. Syy on siinä, että inhoan näitä nykyisiä laseja. Näytän dorkalta ja lasit painavat ja aiheuttavat päänsärkyä (on yritetty säätää sata kertaa, on vain ihan vääränmalliset mun päähän). Nyt kahden vuoden jälkeen annan itselleni luvan vaihtaa nämä epämiellyttävät lasit uusiin. Yhdistän hankinnan silmälääkärikäyntiin, koska lähinäköni huononee huonontumistaan. Toivottavasti en tarvitse kaksitehoja. Uusia aurinkolaseja en tarvitse. Matkustukseen nyt budjetoin vuoden 2019 mukaisesti. Tuskin matkustan ulkomaille tänä vuonna, mutta mahdollisesti kotimaan matkailua tekisin vähän enemmän kuin vuonna 2020. Vuonna 2020 en matkustanut yhtään mihinkään paitsi Helsinki-Tampere väliä.

Aion vielä vähän rempata uutta kotiani nyt keväällä ja tarvitsen uuden keittiön valaistuksen. Mahdollisesti ostan kolmannen nojatuolin olohuoneeseen (en omista sohvaa). Joka tapauksessa budjetoin tähän rahaa. Lahjoihin en aio käyttää yhtä paljon kuin vuonna 2020. Muutama isompi läheisen juhla on tulossa, mutta ei mitään 2020 verrattuna jolloin maksoin yksin priva-polttarit yhdelle läheiselle ystävälleni ja se vei aika paljon rahaa.



 

Sitten muutama sellainen kategoria mihin en budjetoinut mitään tälle vuodelle vaikka rahaa niihin kului kahtena aiempana vuonna. Passia luonnollisesti en tarvitse heti uutta, vasta viiden vuoden päästä. Kukkiin mulla meni jotenkin tosi paljon rahaa ja tästä ehkä nyt vähän pihistelen. Parvekekukat aion hankkia, mutta näille en tee mitään erillistä budjettia – mennee vaikka tavarakaterogiaan. En oikein muista miksi päätin 2020 erikseen raportoida kukka-ostokset. Hesaria en aio tänä vuonna hankkia. Minulla on käyttöoikeus Aamulehteen ja se riittää. TOIVOTTAVASTI EN TODELLAKAAN MUUTA TÄNÄ VUONNA. PT-kulut on nyt hoidettu, minulla on tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä, että miten hommat pitää hoitaa. Nyt vain pitää jatkaa tekemistä. Jouluun en ajatellut budjetoida rahaa erikseen vaan joululahjat ovat lahjakategoriasta (2020 joulunkulut ovat pelkkiä lahjakuluja). Pankkikulut ovat toistaiseksi historiaa pankin vaihdon myötä. Terapiassa en enää käy. Saatan käydä yksittäisiä kertoja aina silloin tällöin, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole tarvetta säännölliseen käymiseen.




Ja mitä tämä kaikki sitten tulee yhteensä kustantamaan. Vähän reilu 30.000 euroa. Kuten aiemmin kirjoitin niin vuosien 2019 ja 2020 kulutusraportointi ei ole ihan 100% johtuen vähän erilaisista ja osittain sekavasta kirjanpidostani, mutta ihan kovin pahasti en usko kummankaan vuoden heittävän suuntaan tai toiseen. Elämäni vaikuttaisi maksavan vuositasolla noin 30.000 euroa. Onneksi arvioini tämän vuoden tienesteistä on 45.000 euroa eli minun pitäisi saada säästöönkin rahaa ihan kivasti. Toki ikinä ei tiedä, että mitä tuleman pitää, mutta tällä suunnitelmalla nyt mennään.

**********************************

Alla koontina vuosibudjetti 2021!



keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Tammikuun tavarat

Pari vuotta sitten seurasin tavaraosteluani kuukausitasolla. Se oli ihan mielenkiintoista seurantaa. Tällöin vuoden seurannan lopputulema oli, että etenkin vaatteisiin ja kodintavaroihin mulla menee rahaa - kosmetiikkaan, tavaralahjoihin tai muuhun tavaraan (esim kirjat) ei niinkään. Hieman järkytyksekseni lueskelin summia joita silloin kulutin tavaroihin ja tarvitsee myöntää, että summa on hieman noussut männä vuosina.. Teksti löytyy täältä: Glendora&Raha: Mitä tavaroita ostin (ja sain) vuonna 2018?

Luin myös hyvän blogi-tekstin Järkyttävä määrä hankintoja tammikuussa – ylöskirjaaminen todellakin kannattaa (pihistelypaivakirja.blogspot.com), jossa käytiin läpi tammikuun tavaraostot ja järkytyttiin niiden määrästä. Itse ajattelin, että no listaanpa huvikseni omat ostot, eipä niitä paljoa ole. Nooh... Olihan niitä. Oli minun vuoroni järkyttyä.. Päätin, että on aika taas seurata ostelujani ja mikäs sen parempi kuin julkaista ne täällä blogissa! Rahansäästö ei niinkään ole ideana vaan ihan rehellisesti se, ettei tämä tavaranhankinta pääsisi käsistä. Jotenkin tuntuu, että olen luonut itselleni päähäni sellaisen mielikuvan, etten enää osta kauheasti tavaraa, mutta sitten vasemmalla kädellä kuitenkin ostelen kaikkea. 

Listaan ihan kaikki tavarat, myös sellaiset jotka ovat ns kulutustavaraa kuten kosmetiikka. Erottelen ostetut tavarat kahdeksi eri kategoriaksi eli mikä on pysyvää ja mikä ei. Tästä se lähtee. Tässä on minun tammikuun listani. 

Pysyvät tavarat

  • 3 x pokkari
  • Matkalaukku/kassi (sellainen rullilla kulkeva, mutta pehmeä kassi)
  • Kenkäteline
  • 2 x baarijakkara
  • 2 x paistinpannu

Kulutustavarat

  • Hammastahna
  • Yö-päivävoide
  • Puhdistusmaito
  • Shampoo
  • Tuikkukynttilöitä
  • Tiskirättirulla

Kootut selitykset

Olihan siinä ostoksia! Pokkarit olivat turha ostos, ne ovat vain erästä kirjasarjaa, johon on kovat jono kirjastossa. En malttanut odottaa. Positiivista on se, että sarja on kovin suosittu niin voinen myydä koko sarjan köntässä eteenpäin myöhemmin (minulta puuttuu vielä kaksi osaa ja tunnustan jo nyt, että nämä sortunen ostamaan). Matkalaukku on ollut listalla pitkään, mutta olisin pärjännyt ilman (tai mulla on vanha vähän rikkinäinen reppu joka olisi ajanut asian). Tämä oli puhdas halu, koska mielestäni ansaitsen uuden laukun kun olen vuosikaudet mennyt rikkinäisellä repulla (22 vuotta, tosin reppu ei tietystikään alussa ollut rikkinäinen :D). Kenkäteline oli tarpeellinen, baarijakkarat tarvitsin saarekkeeseen. Minulla oli yksi paistinpannu, joka oli pinnasta hajonnut (kaikki ruoka jäi siihen kiinni ja paloi), joten tarvitsin uuden. Halusin ostaa kaksi (pienen ja ison), koska tämä helpottaa ruoanlaittoa ja kaikkea pientä paistohommaa ei tarvitse tehdä raskaalla wokkipannulla. 

Kulutustavarat olivat kaikki sellaisia mitkä oli lopussa/loppu, joten tarpeellisia. Kulutustavaroita en näe ongelmaksi, koska hyvin harvoin hamstraan mitään vaan ostan vasta sitten uuden kun edellinen on loppu. Mutta haluan kuitenkin näitä seurata, että näen olenko oikeassa luulemukseni kanssa. Muutenkin on mielenkiintoista nähdä, että kuinka paljon ihminen ostaa tällaista kulutustavaraa kotiinsa esim siivousaineita ja muita hygieniatarvikkeita.

Palataan sitten maaliskuun alussa helmikuun tavaroihin! 

maanantai 1. helmikuuta 2021

Tammikuun rahankäyttöpäiväkirja osa 2

Lauantai 16.1. (106,04)

Aamupäivällä menin Ikeaan. Ostin baarijakkarat saarekkeeseeni, kaksi uutta paistinpannua (toissakesänä ostamani pinta hajosi) ja tuikkukynttilöitä. Rahaa meni 97,95€. Käytiin myös Ikeassa kahvilla, kahviin ja leipään meni 5,19€. Kävin vielä ruokakaupassa hakemassa unohtamani asiat illan vieraita varten, kauppaan meni 2,90€.

Sunnuntai 17.1. (6,53)

Sunnuntaina nukuin pitkään, heräilin ja söin aamupalaa pitkään, kävin lenkillä ja saunassa. Kävin ostamassa shampoota ja samalla ostin vissyä saunajuomaksi. Olin syömässä mun siskolla. Menin ajoissa nukkuun. Rahaa käytin vain kauppareissulla. Oli hyvä päivä.

Maanantai 18.1. (12,74)

Taas yksi etätyöpäivä. Olin jotenkin tosi vetämätön. Aloitin myöhään työt ja lopetin ajoissa. Kirjoitin aika paljon tätä blogia illalla – tekstejä valmiiksi ja yhden julkaisinkin. Jostain syystä nyt on tosi iso kirjoitusinto. Ihan kiva! Loppuvuoden oli aika heikko kirjoitusinto. Kävin illalla ruokakaupassa hakemassa kahvia, iKaffea, jauhelihaa ja sipulia. Tein makaroonilaatikon kaikista jääkaapin jämistä.

Tiistai 19.1. (0)

Etätyöpäivä. Jotenkin veto tosi poissa. Vaikea löytää energiaa töiden tekoon. Iltapäivällä oli sellainen nukkumisluento, joka oli tosi ajatuksia herättävä. Olen kipuillut jo vuoden aika paljon nukkumisen kanssa ja tuntuu, että olen koko ajan väsynyt. Jotain olisi tehtävä ja nyt tuntui, että sain aika hyviä vinkkejä. Nyt vain pitäisi toteuttaa ne. Illalla alkoi tanssitunnit. Menin oikein paikan päälle tällä kertaa. Oli tosi kivaa. En käyttänyt lainkaan rahaa.

Keskiviikko 20.1. (717,05)

Palkkapäivä. Ja taas kerran etätyöpäivä. Oli aika paljon palavereja. Rahaa meni lopulta vain asuntolainanlyhennykseen. Meni myös automaattiset rahastosäästöt, mutta päätin, etten tee seurantaa säästöön menevistä rahoista tässä kulukatselmuksessa. Säästöt eivät ole kuluja vaikka tilisaldo pienenee. Voisi myös ajatella, että asuntolainanlyhennys ei ole kulu vaan säästö. Itse olen päättänyt suhtautua siihen kuluna, koska asunto on omaan käyttöön eikä ole tarkoitus muuntaa sitä minkäänlaiseksi sijoitukseksi. Taas yksi päivä kun en poistunut asunnosta, jei :D

Torstai 21.2. (63)

Etätyöpäivä. Kerrankin palaveriton eli sai tehdä töitä aika rauhassa. Rahaa meni ruokakauppaan ja siis ruoan toimitukseen. 63 eurosta 9,90 meni kuljetukseen ja 0,60 pakkausmateriaaleihin. Loppu oli itse ruokalaskua. Ihanaa; on taas kaappi täynnä ja vaihtoehtoja mitä ruokaa tehdä. Suunnitelmissa on seuraavalle viikolle kanatortilloja, lihapullia ja perunamuusia, bataattisosekeittoa ja aasialaista lohta. Ostin ainekset kaikkeen muuhun paitsi kalaan – muut osat on kyllä jo kaapissa, mutta itse lohi puuttuu ja inkivääriä ja korianteria pitää vielä ostaa.

Illalla olin tanssitunnit ja menin paikan päälle. Tunnit on aloitettu pienryhmissä (tänään oli kuusi osallistujaa paikalla) ja Zoomin kautta osallistuminen on myös mahdollista.

Perjantai 22.1. (20,65)

Etätyöpäivä taas kerran. En käynyt kertaakaan toimistolla tällä viikolla. Saamme mennä toimistolle tiettyjen ohjeistusten puitteissa, mutta suositus on, että kaikki jotka voi tehdä työnsä kotoa, näin tekisi.

Lounastauolla kävin vielä Lidlissä täydentämässä iKaffe-varastot, ostin kahvia, hammastahnaa ja muutaman oluen. Käyn usein ostamassa Lidlistä iKaffen joka maksaa siellä 2,19 euroa. Muissa paikoissa 2,25 – 2,35 euroa. Omassa lähikaupassani 2,29 euroa. Minulla menee 1-2 iKaffea viikossa, joten vuodessa säästö on noin 16 euroa. Ostan myös kahvin muualta, yhdestä lähikaupastani saan tämän hetkistä lempikahviani New Yorkia hintaan 4,99 euroa. Tämä maksaa muissa kaupoissa 5,5 – 6 euroa. Nyt ostin kahvin Lidlistä, koska siellä on tumma presidentti tarjouksessa. Aina joskus Lidlissä on myös New York tarjouksessa 4 euroa, mutta heidän perusvalikoimaan tämä ei kuulu.

Tein töitä aika myöhään (melkein kuuteen), töiden jälkeen lähdin lenkille, kävin saunassa, söin, katselin Frendejä ja loppuillan luin kirjaa. Tosiaan rahaa meni vain tuonne ruokakauppaan tuo reilut 20 euroa.

Lauantai 23.1. (0)

Olipa harmaa ja sateinen masentava päivä. Hengasin kotona koko päivän. Luin kirjan loppuun, juttelin siskoni kanssa pitkään, kokkailin pari ruokaa valmiiksi, kirjoittelin blogia ja katsoin leffan illalla. En käyttänyt yhtään rahaa.

Sunnuntai 24.1. (0)

Sain vihdoin ja viimein mentyä JYSK:n ja ostin kenkätelineen eteisen kaappiini. Tähän asti kengät ovat olleet hujan hajan kaapin lattialla ja ajattelin, että kenkäteline olisi hyvä. En saanut kenkätelinettä ilmaiseksi, mutta minulla on JYSK:n lahjakortti niin rahaa en käyttänyt. Olisi tarkoitus mennä vielä ostamaan laatikoita vaatteille, mutta en saa kannettua kuin yhden jutun kerrallaan kotiin niin pitää mennä erissä. Minulla on siis lahjakortti, koska vuosi sitten ostin sieltä lipaston, joka meni seuraavana päivänä alennukseen. Kun soitin asiasta aspaan niin antoivat minulle lahjakortin erotukselle.

Muuten sunnuntai meni hyvin perinteisellä kaavalla: lenkki, sauna, syömistä.

Maanantai 25.1. (87,36)

Maanantai meni hyvin perinteiseen etätyömalliin. Töiden jälkeen kävin lenkillä mun kavereiden kanssa! Jotain poikkeuksellista sentään. Muuten taas sama kaava sauna ja ruokaa ja teeveetä ja kirjaa. Maksoin sähkölaskun, muuten en käyttänyt rahaa. Tai no tämä ei ihan pidä paikkaansa; ostin vähän osakkeita, mutta näitä en laske rahankäytöksi.

Tiistai 26.1. (13,19)

Kävin lounastauolla ruokakaupassa. Viikonlopun ruoista oli enää kasviskeittoa jäljellä ja tarvitsin siihen seuraksi jotain. Ostin samalla juustoa, kurkkua ja maizenaa. Minulta jäi bataattia kasviskeitosta ja ajattelin tehdä bataattiranskalaisia. Netissä löytämistäni ohjeista suositeltiin käyttää jotain tärkkelystä rapeuden aikaansaamiseksi. Lisäksi K-ruoka-lehdessä oli houkutteleva appelsiinikanan ohje, johon myös tarvittiin maizenaa. Eli toivottavasti tulee muutakin tarvetta! Illalla piti mennä tanssitunnille, mutta jotenkin oli vähän plaah-olo enkä jaksanut. Ja lisäksi vanhempani ovat tulossa käymään huomenna luonani ja vähän yritän välttää kontakteja aina ennenkuin tapaan heitä. Hankalaa tämä nykymaailman elämä. Rahaa meni siis vain ruokakauppaan.

Keskiviikko 27.1. (0)

En poistunut kotoa. En käyttänyt rahaa.

Torstai 28.1. (229)

Tänään olin pitkästä aikaa toimistolla, koska piti lähteä pois siivouksen alta. Kävin myös lounastauolla sokeroinnissa (75€) ja ostin kosmetologilta ihonhoitotuotteita (154€). Illalla olin tanssitunnilla. Poikkeuksellinen päivä ja näin muita ihmisiä. Maailman ihaninta taas, kun kotona oli siistiä ja pääsi illalla nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.

Perjantai 29.1. (104,73€)

Etätyöpäivä taas kerran. Aamupäivällä tuli ruokatoimitus. Ruoat 54,48 euroa, kotiinkuljetus 9,90 euroa ja pakkausmateriaalikustannus 0,75 euroa (pahvilaatikko missä tavarat tuodaan).

Tänä perjantaina en istunut kotona. Kävin kavereideni kanssa keilaamassa. Rata/kenkävuokra omalta osaltani 15,20 euroa. Join yhden oluen keilapaikalla 6,50 euroa. Keilauksen jälkeen kävimme syömässä, 17,90 euroa yksi olut ja hamppari. Oli tosi kiva ilta ja kaikkein parasta, että olin kotona jo yhdeksän jälkeen menossa ajoissa nukkumaan ja täten heräsin ajoissa lauantaina. Keski-ikäisen elämä on kyllä ihan parasta!

Lauantai 30.1. (8,31€)

Vähän harmittaa, mutta tuli käytettyä rahaa tänä lauantaina. Ei todellakaan olisi ollut tarve, mutta sorruin ostamaan kaksi olutta ja yhden karkkipussin matkalla kotiin tanssitunnilta. Mulla oli ylimääräinen tanssitunti, jossa kuvattiin video meidän joulutanssinäytöksestä (joka jäi pitämättä koronan vuoksi) . Oli tosi kiva tunti, mutta hieman stressaavaa, koska siis ihan laittauduttiin ja vedettiin kunnolla. Joten päädyin palkitsemaan itseni saunaoluella ja karkkipussilla. Tanssituntia lukuunottamatta hengailin vain kotona, saunoin, kokkasin, katsoin telkkaria. Aika peruslauantai.

Sunnuntai 31.1. (0€)

Aamu lähti aika hitaasti käyntiin. Heräsin ihan suht ajoissa, mutta vanuilin kotona yöpaidassa, söin kaksi aamupalaa ja katsoin telkkaria. Sitten yksi kaverini soitti ja puhuttiin melki pari tuntia puhelimassa. Tämä hidasti minua entisestään. Sain onneksi iltaa kohden revittyä itseni ulos lenkille, sitten ruoka uuniin, saunaan, syömistä ja telkkaria. En käyttänyt rahaa.

*************************************

Siinä tuli tammikuu taputeltua. Onneksi se on nyt ohi ja kevättä kohti mennään. Siis aivan ihanaa kun on lunta ja kaikkea ollut nyt tammikuussa, mutta tämä pimeys on ihan sietämätöntä. Kun vielä helmikuu taklataan niin alkaa jo helpottamaan.

Yhteensä käytin tammikuun aikana 2.350 euroa. Nollapäiviä oli kolme per viikko melko säännöllisesti paitsi nyt viimeisellä viikolla oli vain kaksi. Rahankäyttö korreloi kyllä suoraan sen kanssa, että mitä teet. Jos olet vain kotona etkä tee mitään niin ei rahaakaan tule niin käytettyä. En mitenkään laskelmoinut, että olisin yrittänyt sovittaa kulut yhdelle päivälle, joten tämän pitäisi olla suht realistinen kuvaus rahankäyttöpäivistä. 

Tämä seuranta oli kyllä mukava tehdä. Pidin tästä jopa niin paljon, että ajattelin jatkaa tätä niin kauan kuin tuntuu hyvältä. En tiedä julkaisenko enää mitään täällä blogissa, katsotaan jos innostusta riittää. Olen vähän hahmotellut vuosibudjettiani ja olen jo aiemmin laskeskellut, että peruselämäni maksaisi noin 2.500 euroa kuussa. Ihan pakollisiin kustannuksiin mennee sellainen 1.500 – 1.600 ja siihen päälle sellainen 1.000 euroa. Tämän tammikuun seurannan mukaan olin suht linjassa. Toki pitää ottaa huomioon, että elämme aika epänormaalia elämää, joten kulutus ei välttämättä ole ihan normaalitasolla. Siksi onkin kiinnostavaa jatkaa tätä seurantaa ja katsoa onko millaisia eroja kuukausien välillä. Taidan olla hieman excel-nörtti eli lukujen exceliin syöttäminen ja niiden seuraaminen on kyllä tosi mielenkiintoista!

 

Tammikuu 2021

 

Listautuvan yhtiön osakkeen ostaminen

Sijoittaminen on jatkuvaa oppimista. Muistan, kun minulle aiheutti harmaita hiuksia ymmärtää miten rahastot toimii. Pelkäsin tosi paljon, et...