Dave Ramseyn askeleet


  1. Säästä 1000 dollarin (euron) hätävararahasto 
  2. Maksa pois kaikki velkasi käyttäen lumipallomenetelmää (paitsi asuntolaina) 
  3. Säästä 3-6 kuukauden menoja vastaava isompi vararahasto (tuo 1000 dollarin hätävararahasto on osa tätä) 
    1. 3B säästä asunnon käsiraha (vähintään 15%)
  4. Sijoita 15% kuukausituloistasi eläkettä varten 
  5. Aloita säästämään lastesi opintoja varten 
  6. Maksa asuntolainasi ajoissa/etukäteen 
  7. Lisää varallisuutta ja ole pöyristyttävän antelias! 

Askeleet 1, 2 ja 3 tehdään yksi kerrallaan. Samoin 3B, jos se on ajankohtainen. Askeleet 4, 5 ja 6 tehdään samanaikaisesti. Askeleella 7 sitten hengaillaan koko loppuelämä.

Itse olen askeleella neljä ja kuusi. Askel viisi ei päde minuun, koska minulla ei ole lapsia ja on hyvin epätodennäköistä, että niitä enää saisin. Joten täysillä nyt taklataan askelia neljä ja kuusi! 

Kun alunperin aloitin askeleiden noudattamisen keväällä 2017 minulla oli jo noin nelisen tuhatta euroa säästössä, joten askel 1 tuli hoidettua sillä. Velkaa minulla oli siinä vaiheessa asuntolaina + viime kuun visalasku, jonka maksoin heti pois. Askel kaksi tuli kuitattua siinä. Askeleen kolme keräämiseen meni reilu vuosi - aloitin sen toukokuussa 2017 ja olin valmis kesäkuussa 2018 (oma vararahastoni on 10.000+1.000 euroa, oli alunperin 12.000 euroa, tein pienen muutoksen vuoden 2019 lopussa). Tässä välissä vaihdoin paikkakuntaa, myin asuntoni, asuin hetken vuokralla ja ostin uuden asunnon eli hetken aikaa ehdin olla askeleella 3B, kun odottelin uuden asunnon valmistumista. Uuden asuntolainan nostin kesäkuussa 2019, jonka jälkeen siis olen nyt siirtynyt askeleille neljä ja kuusi.

9 kommenttia:

  1. Ihanaa nähdä että joku muukin tekee tätä Dave Ramseyn ohjelmaa täällä suomessa. Luulin olevani ainoa ihminen suomessa joka tekee tätä. Olen itse Babystep 1, ja hitaasti menee pienellä palkalla mutta myyn kaiken tarpeettoman, joten eiköhän tämä tästä. Ja kaverit luulee mua kahjoksi kun vietän lomani kotona enkä buukkaa lentoja muihin maihin. Oh well, tuntuu ainakin hyvältä että mulla on päämäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä on muitakin! Musta Dave on tosi inspiroiva :) Tiedän tuon tunteen tuosta, kun kaverit pitää vähän kahjona.. Olen muutamalle läheiselle paljastanut ison vararahastoni ja reaktiot ovat olleet jänniä. Suurin osa pitää hulluutena pitää noin paljon rahaa tilillä ilman suunnitelmia käyttää tai sijoittaa ne johonkin. Tsemppiä tosi kovasti!

      Poista
    2. Kyllä, meitä on muitakin! Itselläni ei ole blogia, vaan IG-tili. Olen nyt babystep 2 ja käytän debtfreecharts:eja. Niiiin ihanaa värittää aina kun lainaa on maksanut :D

      https://www.instagram.com/varallisuusprojekti/

      Onko Glendora sinulla tiedossa muita Ramsayn askeleilla olijaa?

      Poista
    3. Hei - anteeksi viivästynyt vastaus! Kävin sua katsomassa instassa, mutta en vielä alkanut seuraamaan, kun mulla ei ole blogin instaa, vain henkkoht.

      Valitettavasti en henkilökohtaisesti tunne ketään muuta DV-askeleita noudattavia, mutta kun Facen Vauras Nainen -sivustoa seuraa niin siellä kyllä muutamia tuntuu olevan. Olen muutaman kerran miettinyt, että suomenkielinen DV-seuraajien Face-ryhmä olisi tosi kiva perustaa, mutta olen aika epäaktiivinen somessa niin ainakaan vielä oma energiani ei ole siihen riittänyt. Toivottavasti joku vielä innostuisi! :)

      Poista
  2. Moi.
    Täällä seurataan askelia myös🙋
    Itsekin koittanut katsella, jos suomessa olisi vastaava ryhmä, mutta ei ole vastaan tullut. Pääsin BS2 mutta sitten täytyi käyttää BS1 tilanteen takia ja nyt siis alusta. Mutta siistiä olisi saada tälle jutulle yhteisö. Olen sitä pohtinut, miksei kukaan sitä perusta. Voisin sen tehdä, mikäli kiinnostusta olisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä yksi innokas osallistuja yhteisöön ��‍♀️

      Poista
  3. Hei!
    Olen nyt noin 5 kuukautta kuunnellut Dave Ramsayn podcasteja ja olen inspiroitunut hänen ajatuksista. Olen myös miettinyt miten hänen oppejaan eli baby stepsejä voisi soveltaa Suomalaiseen järjestelmään. Esimekiksi eläke säästämisen osalta. Myös koulutus kun on Suomessa lähes ilmaista mietin miten voisi soveltaa omaan säästämiseen. Jokainen tietenkin tekee omat päätökset, mutta mikä olisi ns Dave Ramseyn ajatus ja neuvo suomalaiselle säästäjälle.

    VastaaPoista
  4. Mitenköhän opintolainaan suhtaudutaan näissä stepeissä, se on kuitenkin niin edullinen laina että voisiko sen rinnastaa tuon asuntolainan maksuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että Dave sanoisi, että ei voi :) Hän on aika ehdoton ja edes koroton laina ei kelpaa, vain asuntolaina on hyväksyttävä ja sekin aika tiukoilla ehdoilla (mun asuntolaina ei menisi Daven ehdoista läpi).

      Mutta Suomen opintolaina on aika erilainen kuin Jenkeissä, joten henkkoht en tiedä mitä tekisin, jos olisi opintolainaa. Ymmärtääkseni siitä tulee jotain verohelpotuksia?

      Poista

Listautuvan yhtiön osakkeen ostaminen

Sijoittaminen on jatkuvaa oppimista. Muistan, kun minulle aiheutti harmaita hiuksia ymmärtää miten rahastot toimii. Pelkäsin tosi paljon, et...