perjantai 14. marraskuuta 2025

Palkkiorahasto ja S-pankki säästäjä päivitystä

Viimeisin päivitys on helmikuulta: Glendora&Raha: Palkkiorahasto ja S-pankki säästäjä päivityksiä

Kesällä työpaikkani tarjoamaan palkkiorahastoon meni toinen sijoituserä. Eli kerran vuodessa maksettavasta tulospalkkiosta saadaan halutessamme laittaa kaikki tai tietty prosentti palkkiorahastoon. Tässä isoimpana etuna on veroetu eli palkkiorahastoon menevistä rahoista ei tarvitsee maksaa mitään veroa (ne maksetaan vasta kun rahat otetaan ulos). Lisäksi työnantajani korottaa bonusta 15%:lla, koska työnantajan ei myöskään tarvitse maksaa työnantaja maksuja (jotka ovat noin 20%). Tarkemmin olen selostanut asiaa täällä: Glendora&Raha: heinäkuuta 2024

Laitoin rahastoon kesällä 75% bonuksesta, joka oli 5.758,91 euroa. 25% otin palkkana. Hieman tämä jo kaduttaa, koska veroetu on sen verran merkittävä. Ensi vuonna laitan 100%. Sain bonusta vähemmän (prosenteissa, en euroissa) kuin aiemmin, mutta tuo ylimääräinen 15% kompensoi pienentyneen prosentin aiheuttamaa mielipahaa :D Eli yhteensä olen nyt rahastoinut 7.908,12 euroa. Tuota summaa ei ole nyt rahastossa, koska ensimmäistä kertaa tein rahastosta noston nyt syksyllä. Ja tarkoitus olisi jatkossa laittaa aina 100% sisään ja sitten ottaa 15% ulos (minkä voi). 

Eli sain ulos nyt syksyllä rahastosta bruttona 1.520,66 euroa, josta 20% on verovapaata ja 80% maksoin lisäprosentilla veroa eli sain käteen 967,14 euroa. Pääasiassa tämän rahan olen sijoittanut uudelleen eteenpäin. 200 euroa laitoin käyttösäästötilille, kun itselleni tuo mielenrauhaa, että silläkin tilillä on rahaa. 

Tällä hetkellä rahaston arvo 6921,07 euroa josta arvonnousua on 533,61 euroa (noin 8,4%). Edelleenkään tuotto ei ole päätä huimaava, mutta veroetu tuo tähän sen, että tämä on erittäin kannattavaa. Tällä hetkellä ulosnostosumma näyttää noin 1.000 euroa. Jos ensi kesänä saan laitettua lisää rahaa sellaiset vähintään 7.000 euroa niin saanen nostaa noin 2.000 euroa. No tämä jää nähtäväksi, että miten tässä käy. Henkkoht olen tyytyväinen tähän mahdollisuuteen. 

No mites sitten se S-pankin säästäjä! Sinne on mennyt vähän vaihtelevasti, en tuossa kesällä saanut aikaiseksi pitää ruokarahoja S-tilillä niin ne muutamat eurot jäi siirtymättä rahastoon, mutta nyt olen taas aktivoitunut. Alkuvuodesta rahaston arvo oli 364 euroa ja nyt se on 452 euroa (tuottoa noin 70 euroa / 18%). Ei tällä rikastumaan pääse, mutta ompahan nyt siellä. Pienistä virroista kasvaa puro ja niin eespäin. 

Muuten en ole oikein tänne sijoituksista päivitellyt. Suoraan sanottuna mua ei enää kiinnosta sijoittaminen ihan niin paljoa kuin blogin alkutaipaleella plus olen todennut, että olen tosi surkea sijoittaja niin ei tee mieli tästä kirjoitella. Jos olisin ollut fiksu niin olisin keskittynyt alusta asti vain perusindeksi rahastoihin (ha mikä oivallus!) ja salkkuni olisi paljon korkeampi. No mutta ei voi mitään. Onhan tämä mennyt näinkin. Mulla on aika korkealentoinen tavoite ensi vuoden aikana saada sijoitukset yli 100.000 euron rajapyykin. Nyt ollaan menossa siinä noin 74.000 euroa eli katsotaan. Syy tällä on, että olen tehnyt ensimmäiset sijoitukseni vuonna 2016 (tosin alkuvuodesta) ja olisi jotenkin siistiä ylittää 100.000 euroa 10:tenä sijoitusvuotena. No mutta katsotaan. Ei se nyt niin vakavaa ole jos se tapahtuu vasta vuonna 2027. Mutta tavoitteita on hyvä olla!

Kivaa viikonloppua :) 

tiistai 11. marraskuuta 2025

Veropäivä

Vuoden 2024 verotukseni näyttää seuraavalta: 

  • Ansiotuloja 68.961,12 euroa
  • Etuuksia 3.224,62 euroa
  • Pääomatuloja 1.689,85 euroa
  • Vuonna 2024 verotettavaa tuloa sain yhteensä 73.875,59 euroa
  •  Maksoin veroja 19.809,10 euroa, joista sain palautusta 644,37 euroa

Vuonna 2024 palasin tammikuun puolessa välissä takaisin työelämään noin 1,5 vuoden opintovapaalta. Tammikuussa sain vielä joulukuun aikuiskoulutustuen ja helmikuussa aikuiskoulutustuen kahdelta viikolta. Palkkaa sain 11,5 kuukaudelta. Pääomatulot ovat osinkoja (verotettava osuus eli 85%).

Verotuksen ulkopuolelle jäivät työmatkoista saadut päivärahat (ei muistikuvaa paljonko) ja bonukset 2.250 euroa, jotka menivät palkkiorahastoon. Ja toki osingoista se 15%. 

Yle julkaisi laskurin*, jolla voi vertailla tulojaan muihin samanikäisiin ja sen mukaan: 

  • 73 875 euron vuosituloillasi kuulut 9. tulokymmenykseen, jonka vuositulot ovat 66 719 euroa – 83 532 euroa.
  • Kaikista ikäisistäsi palkansaajista 80 prosentilla on pienemmät vuositulot ja 10 prosentilla on suuremmat tulot kuin tähän kymmenykseen kuuluvilla.



*https://yle.fi/a/74-20193327


Viime viikonrahakuulumisia

Eli viikko 3.11. - 9.11.

Viikko oli aika todella kiireinen. Juuri nyt on töissä kiire, opintojen kanssa kiire ja henkkoht elämässä ihan hirveästi meneillään. Alkaa vähän pää hajoamaan, mutta koulu on ohi muutaman viikon kuluttua. Odotan joulukuuta. 

Maanantaina tein etäpäivän, joka oli niin kiireinen, että sorruin tilaamaan Woltilla lounaan. Töiden jälkeen kävin yhdessä tilaisuudessa ja sitten salilla. Lisäksi rahaa meni 20 euroa Pelan kuukausilahjoitukseen. 

Tiistaina olin toimistolla, olin tunnin Teams-luento ja vietin illan ja yön poissa kotoa. Rahaa en käyttänyt paitsi terapiakäynnin lasku meni maksuun. 

Keskiviikkona tein etäpäivän ja minulla oli illalla pidempi kokous. Ennen kokousta kävin Hesessä syömässä. Asuntoni ja autopaikkani vastikkeet menivät maksuun. Lisäksi ostin perjantain teatteriin väliaikatarjoilut. Ostin myös QT:n osakkeita. 

Torstaina olin toimistolla ja illalla tanssitunneilla. En käyttänyt rahaa. 

Perjantaina tein etäpäivän ja illalla olin teatterissa. UPM maksoi osingot. Tilasin ruokakauppaostokset kotiin. Teatterin jälkeen hain ruokaa kotiin, kun en oikein ehtinyt syödä ennen teatteria. Kuntosalin kk-veloitus meni maksuun. 

Lauantaina olin kotona, siivosin parvekkeen, kävin kaupassa ja minulle tuli yövieras. Käytin rahaa ruokakauppaan. 

Sunnuntaina olin Ikeassa, Citymarketissa ja Lindexillä. Käytin rahaa kaikissa paikoissa. Lindexiltä ostin menkkapikkareita ja vaikuttavat tosi hyviltä! Miksi en ostanut aiemmin. Suositus! Illalla vanhempani kävivät isänpäiväkahvilla. 

Viikon kiire näkyi tosi monena ulkonasyömisenä. Jonkin verran harmittaa, mutta ryhtiliike on tehty tällä viikolla (tähän auttoi perjantaina ruokakauppatoimitus ja se että minulla on nyt ruokaa kotona). 

Onneksi koulu on kohta ohi. Olen oikeasti ihan loppu. Vielä yksi tehtävänpalautus ja sitten voin hakea valmistumista (opparin sain jo valmiiksi!). Marraskuun jälkeen homman pitäisi olla oikeasti ohi. Juuri nyt en suosittele töiden ohessa opiskelua kenellekään. Minulla oli viimeinen tapaaminen oponi kanssa ja hän alkoi suosittelemaan keväälle avoimen YAMK:n kursseja jatko-opintoja silmällä pitäen. Hymyilin ja nyökkäilin, kun samalla ajattelin, että EI TODELLAKAAN :D 

maanantai 3. marraskuuta 2025

Autohallipaikan vuokraus

Noniin – sain vihdoin laitettua puoli vuotta sitten ostamani autohallipaikan vuokralle!

Tai siis en minä sitä laittanut vuokralle, ulkoistin homman. Ei välttämättä taloudellisesti järkevää, mutta mulla ei ollut nyt henkisiä resursseja alkaa selvittämään A) että miten se homma tehdään ja B) tehdä se.

Eli otin yhteyttä autohallin isännöitsijäfirmaan, kerroin että aion laittaa autopaikkani vuokralle, kysyin mitä pitää ottaa huomioon ja onko mahdollista ulkoistaa vuokraus (tiesin, että isännöintifirma hoitaa ainakin myös asuntojen vuokrausta).

Vuokraukselle ei ole esteitä ja he tarjoavat palvelua. Puhuin kolme kertaa puhelimessa, allekirjoitin kaksi sopimusta (välitys ja vuokra) ja tadaa kolme päivää myöhemmin mulla oli vuokralainen ja olen jo saanut ensimmäisen vuokrankin tilille.

Autohallipaikan vuokra on 100 euroa kuussa. Paikassa on sähkölatausmahdollisuus, mutta en ole aktivoinut sitä, joten paikkaa vuokrattiin vaihtoehdoilla joko tai (vuokra olisi ollut 10 euroa kalliimpi jos olisi aktivoitu sähkölataus - ja olen tyytyväinen ettei sitä haluttu, koska se olisi vaatinut itseltäni tekemistä latauksen aktivoimiseksi..). Sopimuksessa on kuuden kuukauden määräaikainen osuus ihan vain, että saan välityspalkkion kuolletettua ja sitten jatkuu toistaikseksi voimassa olevana (eli että ensimmäinen irtisanomisaika on 7 kuukauden päästä vai miten se nyt meni). 

Varmaan kiinnostaa, että paljonko se välityspalkkio siis oli? No se oli 150 euroa + ALV eli mulla on nyt 188,25 euron lasku sähköpostissa.

Vuokra on 100 euroa, josta maksan 26 euroa vastiketta. Käteen jää 74 euroa, joten kuolletan välityspalkkion noin 2,5 kuun vuokralla, jonka jälkeen toki alkaa myös menemään veroa voitosta. Eli tammikuun vuokrasta jää jo jotain omaan käteenkin.

Oliko välitys sitten kallista vai ei? Mielestäni ei. En olisi saanut kaikkea tehtyä itse. Oli tosi iso apu, että he tekivät kaiken: paikan kuvauksen, vuokrailmoituksen, kommunikoinnin, luottotietojen tarkistuksen, vuokrasopimuksen. Hoitavat vielä irtisanomisen tarvittaessa. Olisivat hoitaneet hallin avainten luovutuksen, mutta sen tein itse, koska joka tapauksessa olisi pitänyt sopia sitten isännöintifirman kanssa tapaaminen, jossa antaisin avaimet, joten helpompi näin. Tapasin samalla vuokralaisen, joka oli mukava kohtaaminen.

Mikä sitten on vuokratuotto tammikuun jälkeen, kun alan oikeasti ”tienaamaan” autopaikallani. No selvittelin vuokratuottolaskureita netin syövereistä ja havaitsin että laskutapoja on monia. 

Vuokratuottoni* on joku seuraavista:

  • Bruttona 5,8% (eli paikan hinta jaetaan vuoden vuokralla)
  • Nettona vain vastike vähennettynä 4,3%
  • Nettona kaikki kulut vähennettynä 3% (eli kohdallani vastike + verot)

Eli en mä nyt mitenkään päin pääse tällä tienaamaan, mutta saan nyt jotain eikä seiso tyhjän panttina. Tosin ei se mun autopaikka kyllä ihan tyhjänä ole seissyt, yllättävän paljon sillä on ollut käyttöä! Mutta toki ollut tyhjänä ehkä 70% ajasta, joten onhan se oikeasti järkevää vuokrata. Ja samaisessa hallissa voi kyllä pitää autoa ihan rahaa vastaan aika edullisesti.

Miten sitten jatkossa homma hoituu. Lasken koko 100 euroa bruttotuloksi, josta sitten maksan vastikkeen 26 euroa ja veronmäärän (30% 74 eurosta) 22,20 euroa (tai no laitan 24 euroa) siirrän omalle tililleen odottamaan veroja. Eli nettona tuloa tulee 50 euroa kuussa. Onhan sekin jo jotain.

Toki en nyt tiedä onko mitään järkeä laittaa tota veronosuutta eri tilille? Vuositasolla on vajaa 300 euroa, joten enköhän mä sen pysty hoitamaan sitten jotenkin. Tarvii vähän miettiä.

Mites sitten tuo vuokrataso? Tässä lähialueella on aika paljon autohalleja ja kk-vuokrat vaihtelevat 80 - 150 euron välillä. Vähän riippuen paikan leveydestä, onko lämpötolppaa, onko sähkölatausmahdollisuutta, onko nimetty paikka vai ns vapaa pysäköinti, mikä kerros. Sanoisin, että laitoin paikkani aika kohtuuhintaan, joka varmaan vaikutti siihen, että vuokralainen löytyi vuorokaudessa. Toivon, että vuokralainen pysyisi nyt ainakin ensi vuoden. 

Ostin siis alunperin autohallipaikan, että suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa mun pitää hankkia auto. En pysty ostamaan sekä autoa että parkkipaikkaa samaan aikaan, joten ajattelin että autohallipaikka olisi parempi ostaa ensin, kun sitä voi vuokrata sitten tällä väliajalla. Myös asuntoni jälleenmyynnin kannalta on varmaan hyvä, että asunnon voi myydä autohallipaikan kanssa (jonne pääsee siis suoraan hissillä asunnosta). 

No mutta tällaisia tähän alkuviikkoon! Nyt se on vuokrattu ja omaisuuteni tuottaa minulle jotain tuottoa. Jee :D


*Hankintahinta oli siis 19.000 euroa, mutta asennutin paikalle sähkölatauslaitteen (mikä sen nimi on?) ja lasken autohallipaikan arvoon nyt nämä asennuskulut mukaan (1450eur) sekä varainsiirtoveron + osakekirjan sähköistämisen (380eur). Näin saan autohallipaikkani arvoksi noin 21.000 euroa. 

Palkkiorahasto ja S-pankki säästäjä päivitystä

Viimeisin päivitys on helmikuulta:  Glendora&Raha: Palkkiorahasto ja S-pankki säästäjä päivityksiä Kesällä työpaikkani tarjoamaan palkki...