lauantai 7. syyskuuta 2024

Asuntolaina

Otin nykyiseen asuntooni asuntolainaa 180.000 euroa neljä vuotta sitten (elokuussa 2020). Tämä on kolmas asuntolainani. Ensimmäisen asuntolainan otin vuonna 2008 ja määrä oli 110.000 euroa. Toisen asuntolainan otin vuonna 2019 ja määrä oli 218.000 euroa. Toiseen ja kolmanteen asuntolainaan liittyy Helsinkiin muuttoni vuonna 2018, joka aiheutti aikamoisen sekoilun asuntojen kanssa ja en päätynyt maailmankaikkeuden järkevimpiin taloudellisiin päätöksiin. Hieman karu tosiasia on, että jos olisin pysynyt ensimmäisessä asunnossani (joka oli tosi kiva ja hieman ikävöin asuntoa vieläkin, kun siitä ohi kävelen) niin olisin jo asuntolainavelaton. 

No mutta en ole. 

Helsingissä asuessani, kun mulla oli tuo 218.000 euron asuntolaina, lyhensin lainaani joka kuukausi vähän ekstraa. Kun palasin Tampereelle ja otin nykyisen asuntolainan, niin unohdin tämän oikeastaan kokonaan. En oikein muista mitä ajattelin. Joka tapauksessa heräsin asuntolainan lyhentämiseen hopeassa tahdissa, kun korot lähtivät nousuun pari vuotta sitten loppuvuodesta 2022. Silloin aloin taas tekemään lisälyhennyksiä asuntolainaan, koska halusin saada lainasumman alemmaksi ennen kuin korkeat korot iskevät. Mulla on 12 kk euribor* ja korontarkistus on aina elokuun alussa. Vuonna 2022 mun korko oli vielä suht maltillinen, alle 1%, mutta elokuussa 2023 nappasin korkeimman mahdollisen vähän yli 4%. Nyt elokuussa 2024 sain 3,3% koron. 

Mun lainassa on 22 vuoden takaisinmaksuaika. Lisälyhennykset lyhentävät takaisinmaksuaikaa, ei summaa. Otin siis lainan vuonna 2020 ja alkuperäinen suunnitelma oli, että laina olisi maksettu takaisin elokuussa 2042 (olisin tällöin 62 vuotias). Nyt lisälyhennysten ansiosta takaisinmaksupäivämäärä on toukokuu 2041. Mutta mun tavoite on vuosi 2035 jolloin olisin 55-vuotias. 

Nostin siis asuntolainaa 180.000 euroa ja sitä on nyt jäljellä vähän reilu 142.000 euroa. Oon tehnyt tällaisen taulukon, jossa voin seurata lainan lyhentymistä: 


Tästä näkee, että olen aika alussa lainan maksuni kanssa, joka on vähän masentavaa. Mun tavoite on lyhentää joka vuosi vähintään 10.000 euroa lainaa. Jotta tämä toteutuu, niin mun pitää tehdä joka kuukausi 300-400 euron lisälyhennys normilyhennyksen lisäksi. Vuonna 2023 lyhensin lainaa 10.900 euroa. Tänä vuonna summaa jäänee vähän alle, mutta silti tulen alittamaan 140.000 euroa tänä vuonna: 


Vuonna 2025 mun tarvitsee lyhentää lainaa vähintään 9.700 euroa, jotta alitan 130.000 euroa. Jos joka vuosi alitan uuden 10.000-luvun niin saan maksettua asuntolainan tällaisella aikataululla: 


Tästä näkee, että tavoite vuosi 2035 ei ihan toteudu tällä taktiikalla eli jossain vaiheessa mun pitää vähän nopeuttaa tahtia. En nyt ole suuremmin miettinyt, että miten - toivottavasti joku vuosi taivaasta tippuisi rahaa laittaa isompi ekstra summa lyhennyksiin, mutta katsotaan. Ei tämä laina nyt kuitenkaan parissa vuodessa lopu, joten tässä voi tapahtua aikalailla ihan mitä vain. Ja mähän myös aina välillä haaveilen uudesta asunnosta eli voin pilata tämän kaiken ostamalla uuden asunnon :D 

No mutta tällaisella suunnitelmalla etenen tällä hetkellä ja iso toive olisi kyllä olla asuntolainavelaton. Toisi aika paljon vapautta budjettiin ja tulevaisuuden valintoihin. 


*Kysyin muuten pankistani, että olisiko mahdollista vaihtaa lyhempään euriboriin. Olisihan se toki, mutta käsittelymaksu olisi 250 euroa ja marginaali nousisi. 6 kk euriborin kanssa marginaali olisi 0,47% ja 3 kk 0,51%. Nyt mun marginaali on 0,39%. Sanoin ei kiitos. Tavallaan en odottanutkaan, että koronmuutos onnistuisi, mutta tavallaan vähän ärsyttää kun samalla on lukenut kuinka jotkut ovat pystyneet vaihtamaan korkonsa täysin ilman mitään kuluja tai marginaalimuutoksia. Olisi tosi mielenkiintoista tietää, että minkälaisella asiakasprofiililla tällainen on mahdollista. Oma kokemus pankkien kanssa aina on, että ihan mitä vain yrität niin mikään ei onnistu ilman suuria kustannuksia. Olen kateellinen :D 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Syyskuun kulutus

Onneksi syyskuu on melkein ohi. On ollut aika kamala kuukausi. Töissä aika kiire, koulu alkoi ja sairastuin perinteiseen syysflunssaan, joka...