Ja ne ovat:
4) 15% bruttotuloista (eläke-tulevaisuus)sijoituksiin
5) säästä lastesi opiskeluja varten
6) maksa asuntolainasi etuajassa
Itselleni näistä askeleista ajankohtainen on vain askel neljä. Lapsia minulla ei ole, joten heidän opiskelujaan ei tarvitse miettiä. Minulla on asuntolaina, mutta en asu asunnossa johon asuntolaina kohdistuu, vaan siinä on vuokralaisia. Itse asun vuokralla tällä hetkellä. Toki voisin alkaa maksamaan tätä asuntolainaa etuajassa, mutta en näin aio tehdä kahdesta syystä: 1) aikomuksenani on myydä asunto ja ostaa nykyisestä asuinpaikastani itselleni koti ja 2) asuntolainani on sellainen, että jos teen ylimääräisiä maksuja niin joudun maksamaan niistä. Sitten kun ostan oman asunnon nykyisestä asuinpaikastani niin teen sellaisen lainasopimuksen, että ylimääräiset maksut ovat ilmaisia ja alan niitä tekemään mahdollisuuksien mukaan.
Dave Ramsey suunnitelmaan kuuluu myös askel 3B, joka on tarkoitus tehdä heti vararahaston keräämisen jälkeen eli ennen siirtymistä askeleille 4, 5 ja 6. Askel 3B on käsirahan kerryttäminen oman asunnon ostoa varten. Dave Ramsey ei siis missään nimessä suosittele asunnon ostamistan ennen kuin askeleet 1, 2 ja 3 ovat valmiina. Hän ei myöskään suosittele myymään asuntoa, jos olet oman asunnon jo ostanut ennen kuin alat askeleita noudattamaan. Vain ääritilanteissa hän suosittelee, että asunto myydään 2-askeleella ja tällaisiä voisi olla esimerkiksi, että lainanmaksuun menee pöyristyttävän iso summa kuukausituloista tms.
Minulla on lainaa asunnosta noin 35% asunnon arvosta laskettuna, joten en näe kohdallani asunnon käsirahan säästämistä järkeväksi. Tulen saamaan vähintään 100.000 euroa käteen, kun saan asunnon myytyä (tässä huomioitu jo välittäjän palkkio), joten uskon, että se tulee riittämään käsirahaksi. Eli askel 3B jää minulta väliin.
Alan siis keskittyä askeleeseen neljä. Omalla kohdallani 15% bruttotuloista on tällä hetkellä 580 euroa. Ensin ajattelin pyöristää tämän 600 euroon, mutta sitten muutin mieleni. Minulla joka tapauksessa tällä hetkellä menee kolmeen rahastoon yhteensä 70 euroa. Nostan kahden rahaston kuukausisummaa hieman, jotta summa on 80 euroa. Ja jäljelle jäävät 500 euroa aion laittaa osakkeisiin kuukaudessa.
Minulla oli Nordean sijoitus/säästöneuvojan kanssa verkkotapaaminen pari viikkoa sitten. Minulle avattiin arvo-osuustili, sain tunnukset Investoriin ja tilasin Nordean viikkoraportin. Verkkotapaamisessa kävimme läpi sijoitukseen, säilytykseen tms liittyviä kuluja ja neuvoja vähän opasti minua miten homma toimii. Luonnollisesti koska olen tällainen pienisijoittaja niin Nordealla ei mitään laajamittaista sijoitusneuvontaa ole tarjottavana, mutta minusta tämä oli riittävä. Koen, että se on minun oma asiani opiskella asiaa ja ottaa asioista selvää. Minun rahojahan ne ovat. Koen kuitenkin, että Nordea on tällaiselle kuukausi-piensijoittajalle edullisin vaihtoehto.
Minulla on hieman yhtä osakesarjaa ja kaksi kulutonta rahastoa Nordnetissa. Nordeassa minulla on tällä hetkellä yksi rahasto. Ja jatkossa tarkoitus on kerran kuussa ostaa tuolla noin 500 eurolla jotain osaketta Nordean kautta. Todennäköisesti jossain vaiheessa aion ostaa hieman lisää Nordnetissa siellä jo olemassa olevaa osaketta vain että saisin sen vähän isommaksi. Ehkä. Suunnitelma on vasta hahmottumassa.
Alustava ja karkeahko sijoitussuunnitelmani tällä hetkellä on:
- Pitää kolme jo olemassa olevaa rahastoa ja
jatkaa kuukausisäästämistä niihin
- Ostaa noin 500 eurolla kuukaudessa jotain
osaketta (jos ei joku kuukausi löydy mitään tavoitehinnalla tms niin
mahdollisesti ostan seuraavassa kuussa isommalla summalla)
- Tavoitteena on saavuttaa ajallinen ja
maantieteellinen hajautus, mutta näin alkuun keskittynen muutamiin suomalaisiin
yrityksiin, jotka maksavat hyvin osinkoa.
- Tavoitteena on näin alkuun saada kasaan 10.000
euron osakesalkku, joka pitää sisällään 1000-2000 euron arvosta 5-10 eri
yritystä
- Luonnollisesti summaa on sitten tarkoitus
kasvattaa vuosien myötä, mutta yli 10 yritystä en halua omistaa (ainakaan tässä
vaiheessa)
Tein oman välilehden sijoituksille ja ainakin näin alkuun olisi tarkoitus tehdä kvartaalikatsauksia sijoitusten kehittymiseen. Aloitin vähän kaavailemaan exceliin seurantataulukkoa, mutta nyt olen niin vierailla vesillä, etten tiedä miten sellainen tehdään! En ole edes varmaan osaanko laskea sijoitusteni tuottoa oikein. Aah. Mutta tästä se alkaa.
Olen aika peloissani ja samalla innoissani. Kun reilu vuosi sitten aloin näitä sijoitus- ja säästämisjuttua opiskella niin ensin olin kovalla innolla suuntaamassa heti sijoittamiseen. Avasinkin tällöin Nordnetiin tunnukset ja sijoitin ensimmäiset 500 euroa Supersuomeen ja tein ensimmäiset osakeostokseni. Mutta jossain siinä matkan varrella tutustuin enemmän Dave Ramseyhin ja pikkuhiljaa hänen puheensa alkoivat kuulostaa enemmän ja enemmän järkeviltä. Ja tein päätöksen aloittaa kunnollisen vararahaston kerryttämisen ennen sijoittamisen aloittamista. Alkuun tämä harmitti minua kovasti ja vähän aikaa yritin tehdä molempia yhtaikaa, mutta eihän siitä tullut mitään.. Lopulta maltoin keskittyä pelkästään vararahaston kerryttämiseen ja pikkuhiljaa harmitus loppui ja koin olevani oikealla tiellä. Ja nyt vuotta myöhemmin olen valmis aloittamaan sijoittamisen. Kunnolla! Vihdoin!
Siirryn nyt vararahaston säästämisestä tulevaisuuden varalle sijoittamiseen. Tervetuloa kaikille seuraamaan matkaani sijoittamisen alkutaipaleella ja mihin se johtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti