sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Tammikuun rahankäyttöpäiväkirja osa 1

Joulukuun hävikkiseurannasta innostuin pitämään päiväkirjaa päivittäisestä kulutuksesta. Ajattelin ensin tehdä viikkokatsauksia, mutta en ole saanut aikaiseksi, joten nyt mennään puolen kuun katsauksella ja sitten toisena loppukuun katsaus. Tammikuulle ei ole siis mitään säästötavoitetta, haluan vain tehdä pitkästä aikaa seurannan, että näen mihin sitä rahaa oikein käytän ja onko jotain mitä voisi tehdä toisin jatkossa. 

Perjantai 1.1. (0€)

Vuoden ensimmäisenä päivänä en käyttänyt rahaa. Uudenvuodenaatto meni rauhallisesti kotona ja uuteen vuoteen heräsin virkeänä. Olin ollut lomalla joulusta alkaen ja ostanut lomaa varten erään kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa. Aloitin lukemaan ensimmäistä kirjaa ja se vei minut ihan täysin mukanaan. Ihanaa! 

Lauantai 2.1. (23,86€)

Lauantaina jatkoin lukemista. Lukemisen lomassa kävin ruokakaupassa, lenkillä ja saunassa. Muuten luin ja luin. En ole vuosiin koukuttunut kirjan lukemiseen näin, ihanaa että se vielä on mahdollista!

Sunnuntai 3.1. (0€)

Sunnuntai meni hyvin lauantain tapaa miinus kaupassakäynti. Eli rahaa ei mennyt lainkaan. 

Maanantai 4.1. (179,67€)

Maanantai oli työpäivä pitkän loman jälkeen. Töiden lomassa kävin suuhygienistillä, joka maksoi 139,90€. Meni ihan omaan piikkiin – reilu vuosi sitten kun kävin kunnallisella niin päädyin maksamaan yli 200 euroa samasta hoidosta, mutta kun piti mennä hammaslääkärin kautta vain toteamassa se minkä tiesin itsekin. Ajattelin tämän kerran nyt maksaa kokonaan itse, ensi vuonna yritän taas kunnan kustantamaa käyntiä. Kävin ruokakaupassa 15,42€ ja hain Heseltä ruokaa 6,75€. Illalla tilasin töistä saamallani lahjakortilla Adlibriksestä lisää aloittamani kirjasarjan teoksia, omasta pussista meni 2,60€. Pelastakaa lapset järjestölle meni kuukausittainen veloitus 15€.

Tiistai 5.1. (392,66€)

Tiistaina ei oikein tapahtunut mitään muuta kuin töitä. Lenkillä taisin käydä. Tililtä oli mennyt rahaa 194,66€ vastike + vesiennakkoon. Ostin myös junaliput Kolariin lapin matkaa varten 198€.  

Keskiviikko 6.1. (15,12€)

Keskiviikko oli loppiainen eli vapaapäivä. Nukuin pitkään, kävin lenkillä ja saunassa. Rahaa meni ruokakauppaan. 

Torstai 7.1 (0€)

Torstaina taas etäilyä, tein tosi myöhään töitä ja illalla katsoin telkkaria. En käyttänyt rahaa. 

Perjantai 8.1. (65,33€)

Perjantaina meni tililtä 65,33€ veloitus ruokatoimituksesta. Summasta 9,90€ oli kuljetusmaksua. Ruoat tuotiin kotiin aamupäivällä. Olen niin koukussa ruoan kotiinkuljetukseen! Päivän tein töitä, töiden jälkeen kävin lenkillä ja hakemassa Adlibriksen kirjalähetyksen. Saunan jälkeen aloitin lukemaan ja siitä se taas sitten lähti... 

Lauantai 9.1. (0€)

Lauantaina luin ja luin. Neljältä havahduin tekemään itselleni ruokaa ja jatkoin lukemista. Yhden leffan katsoin välissä ja puhuin kaverini kanssa puhelimessa. Muutoin luin. En käyttänyt rahaa. 

Sunnuntai 10.1. (0€)

Sunnuntain jatkoin lukemista. Sentään kävin lenkillä, tein ruokaa ja puhuin äidin kanssa puhelimessa. Taisin pestä koneellisen pyykkiä. Ainiin kävin saunassakin! Sain toisen kirjan loppuun kello 00.20 maanantaina. Kivat maanantai-aamulle :D Rahaa käytin 0 euroa. Vielä on kolmas kirja odottamassa, mutta en tiedä koska uskallan sitä alkaa lukemaan...

Maanantai 11.1. (0€)

Maanantai oli taas työpäivä. Tein töitä kotoa, aloitin vasta yhdeksän jälkeen, koska menin nukkumaan suht myöhään. Myöhäisen aloituksen vuoksi teinkin töitä aika myöhään, puoli kuuteen. Illan katsoin televisiota ja puhuin TAAS yhden kaverin kanssa. Sentään jotain sosiaalisia kontakteja jaksan ylläpitää! Käytin rahaa 0 euroa. En poistunut asunnosta. Aikamoista tämä korona-elämä. 

Tiistai 12.1. (245,50€)

Tiistaina menin toimistolle iltapäiväkahville, koska no. Alkoi pää hajoamaan vähän yksin kotona. Pelotti melkein nähdä muita ihmisiä. En jäänyt toimistolle, koska olin saanut paketin ja lähdin sitä hakemaan postista. Paketti oli joululahja mun Itävallan kollegoilta. Samalla kävin Partiokaupasta hakemassa itselleni uuden matkalaukun – ostin sellaisen pehmeän laukun, joka on sääsuojattu ja kulkee rullilla. 230 euroa. Illalla kävin lenkillä ja lenkin jälkeen tein nopeat kauppaostokset; 15,50 euroa (tosin ostin lähinnä pakkaseen muutaman valmisruokapakkauksen; nyt lukemisen lomassa olen huomannut että ruoanlaitto voi venyä ja olisi hyvä olla jotain nopeaa pakkasessa valmiina). Siskoni kävi nopeasti illalla mun luona. Vierailun jälkeen kävin vielä saunassa. Kaavan varmaan alkaa huomaata tässä pikkuhiljaa: elämäni on töitä, kaupassakäynti, lenkkeilyä ja saunomista :D

Keskiviiko 13.1. (0€)

Etätyöpäivää taas pukkasi. En käyttänyt rahaa mihinkään enkä poistunut kotoa. Tein aika myöhään töitä. 

Torstai 14.1. (0€) 

Aamupäivän tein töitä kotoa, mutta iltapäiväksi menin toimistolle, koska kotiini tuli siivous 7 viikon tauon jälkeen! Tiedossa oli 5 viikon joulutauko, mutta se piteni 7 viikkoon, koska siivoojani ei päässyt viimeisellä kerralla sairastapauksen vuoksi. Oli aivan ihana tulla torstaina kotiin, kun täällä oli niiiiin siistiä. Hän oli sovitusti myös pessyt saunan ja lauteet sekä tyhjentänyt lattiakaivot. Ihan mahtavaa. Illalla osallistuin tanssitunnille Zoomin kautta ja saunoin puhtaassa saunassa. En käyttänyt rahaa.

Perjantai 15.1. (60,17€)

Perjantaina tein aamupäivän töitä kotoa, iltapäiväksi menin toimistolle. Käytiin myös syömässä lounasravintolassa, mutta tämän maksoin epassilla eli maksu tulee vasta jälkikäteen. Kävin kaupassa ruokaostoksille, koska minulle oli tulossa pari kaveria syömään lauantai-iltana ja piti valmistautua. Kauppaan meni 45,17 euroa. Lisäksi rahaa meni WWF:lle kuukausilahjoituksen muodossa 15€. 

Sellainen kuun alkupuolisko! Rahaa kului, mutta suoraan sanottuna olen yllättynyt kuinka monta nolla-päivää mulla on. Muistan, että aiemmin tämä on ollut mulle aina haaste ja melkein joka päivä olen jotain rahaa käyttänyt. Uskoisin tämän olevan suoraan verrannollinen tähän eristäytyneiseen elämään mitä me eletään. Ei ole työlounaita, ei tapaamisia kaupungilla tms. Ruokakaupassa käyn kyllä usein. Siksi tykkään tuosta ruoan kotiinkuljetuksesta; selvästi tämän toimituksen jälkeen mulla ei ole tarvetta käydä niin usein kaupassa. Muutoin käyn melkein joka päivä - joka toinen päivä kaupassa. Ostan toki vähemmän kerralla, mutta varmasti heräteostoksia tulee enemmän kuin tilaamalla. 

Alla kokonaisnäkymä alkukuun rahankäytöstä: 



PS. Kirjasarja on siis Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta (todella iso suositus!)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...