maanantai 18. tammikuuta 2021

Fokuksen kadotus

Viime vuoden loppupuoli oli aikamoista rallia mun henkilökohtaisessa elämässä. Nyt on vähän sellainen tunne, että fokus on kadonnut ja sellainen etiäinen on takaraivossa, että olen vähän liikaa löysännyt rahankäytön kanssa. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia, mutta yritän nyt saada paperille, että mikä on tämän hetkinen tilanne. Toivottavasti tilanne selkeytyisi itsellenikin kirjoittamisen myötä!

Missä menen Dave Ramseyn steppien noudattamisessa?

Tässä ehkä eniten koen, että fokus on kadonnut. Mun blogihan alun alkaen perustui Dave Ramseyn steppien noudattamiselle ja aika sinnikkäästi olen niitä noudattanut aina viime kesään asti. Olen/olin askelilla 4 ja 6 (4: laita 15% bruttotuloista sijoituksiin ja 6: maksa asuntolainasi etuajassa).

Viimeksi maaliskuussa 2020 kirjoittelin, että missä menen DV-askelilla: Glendora&Raha: Dave Ramsey baby steps -päivitys. Tällöin olin vielä ihan suunnitelmassa. Korona-pörssiromahdus oli tämän kirjoituksen aikaan juuri päällä ja pohdin säästöjen laittamista sijoituksiin. 

Alkuvuosi oli koronan aiheuttaman pörssiheilahtelun vuoksi sijoituspainoitteista aikaa ja varmasti laitoin hyvinkin 15% bruttotuloista sijoituksiin. Loppuvuosi oli vähän sekavaa aikaa, kun pankinvaihdoksen vuoksi meni rahastot uusiksi ja muutenkin tein elämäni ensimmäisen ”salkun siivouksen” eli myin normaalia enemmän rahastoja ja jopa paria osaketta. Laskin juuri, että koko vuonna laitoin sijoituksiin 15.200 euroa. Samalla myin sijoituksiani yhteensä 7.600 eurolla. Eli nettona laitoin sijoituksiin noin 7.600 euroa joka on vuoden 2020 bruttotuloista vain noin 11%. Eli askeleen neljä noudattaminen laahaa nyt vähän jälkijunassa.

Kesällä tein silloiseen asuntolainaani ylimääräisen lyhennyksen suunnitelman mukaan. Olin vuoden aikana saanut kerättyä ekstraa 3.600 euroa ja koko summalla tein ylimääräisen lyhennyksen. Kk-summat vähän vaihtelivat, mutta keskimäärin laitoin 300 euroa kuussa syrjään ylimääräistä lyhennystä varten, joka oli tavoitekin. Syksyllä aloin taas keräämään omalle tilille lisälyhennyksiä ja sain sinne 600 euroa. Kunnes lokakuussa päätin laittaa nämä rahat uuden asunnon remppaan ja asuntolaina-lisälyhennystili oli loppuvuoden tyhjillään. Päätin, että laitan asunnon kuntoon ensin ennenkuin alan kerryttämään lisälyhennystiliä.

Nyt tammikuun alusta alkaen olen taas tilille alkanut kerätä rahaa, mutta tämä raha todennäköisesti menee keväällä/kesällä viimeiseen pieneen remppaan jonka tähän uuteen asuntoon aion tehdä. Eli todennäköisesti vasta kesällä 2021 alan taas kerryttämään tilinsaldoa tavoitteena lisälyhennykset.

Että jos nyt olen ihan rehellinen niin en ole noudattanut DV-suunnitelmaa viimeisen puolen vuoden aikana. Tarkoitus on kyllä palata suunnitelmaan, koska pidän suunnitelmasta ja se sopii minulle. Nyt on vain ollut kaikenlaista elämänmuutosta ja kaikenlaisia päänsisäisiä selityksiä miksi olen suunnasta poikennut.

Viimeisen puolen vuoden tuhlailut

Tampereelle paluumuutto ja uusi asunto on jostain syystä laukaissut mun rahahanat. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ostelen nyt itselleni kaikkea uutta hieman alhaisemmalla kynnyksellä kuin aiemmin. Tämä on tullut ilmi muunmuassa seuraavissa:

  • Ostin 2020 loppuvuoden aikana aika paljon vaatteita
  • Olen alkanut taas ostamaan kirjoja (osittain selitän tätä itselleni kirjastojen sulkemisella ja parilla muulla syyllä, joita en tässä kehtaa kirjoittaa :D)
  • Remppasin tätä uutta asuntoa enemmän kuin oli tarkoitus à se vain jotenkin pääsi käsistä. Suunnitelmissa on rempata vielä vähän lisää ja valaistusta pitäisi uusia. Tähän pitää tehdä tarkka suunnitelma, että mitä oikeasti on vielä järkevää tehdä.  
  • Syksyllä osallistuin kielikursseille
  • Olen vähän innostunut ns itsenihoitamisesta ja olen käynyt vähän enemmän hieronnassa, kosmetologilla, kampaajalla kuin aiemmin. Ostin myös pari online-ravintovalmennusta.
  • Palkkasin siivoojan. Hän käy joka toinen viikko. 
  • Olen nostanut ruokabudjettiani ja alkanut ostaa kaupasta kaikkea kalliimpaa kuten pensasmustikoita, meloneita, kalliimpaa maitoa (vaihdoin tavismaidon Oatlyn iKaffeen) plus muita vegaanisia maidonkorvikkeita, jotka ovat kalliimpia. Ostan tuoreita yrttejä tms ruokakastikkeita erilaisiin ruokiin. Suunnittelen ruokaboksin tilaamista saadakseni uusia ruokaideoita.  

Rehellisesti sanottuna en tiedä ovatko nämä kaikki suoraan huonoja juttuja. Sanoisin, että omaan hyviinvointiin panostamista en kadu. En myöskään kadu noita kielikursseja; kielet ja kielten opiskelu on minulle tärkeää. Olen asunut nuoruudessa pitkiä aikoja ulkomailla ja olen siis koulutukseltani saksan ja espanjan opettaja (tätä en ole tainnut täällä blogissa vielä paljastaa). On ollut tosi piristävää päästä taas kielien pariin.

Siivous on ollut tärkeää tämän hetkisen jaksamiseni kannalta. Seuraan tilannetta, mutta toistaiseksi pidän siivouksesta maksamista järkevänä panostuksena omaan hyvinvointiin. Suurella todennäköisyydellä tilanne muuttuu tässä vuoden sisällä ja katson sitten tilanteen uudelleen. 

Tavarahankintoihin kyllä pitää jatkossa kiinnittää taas enemmän huomiota. Vaikka tuossa aiemmassa kirjoituksessa koskien vaatehankintojani kirjoitin, että en aio laittaa itselleni mitään tavoitetta vaateostoksille muuta kuin sen 2.000 euron max-budjetin, niin tarvitsee kyllä myöntään, että olen tätä ihan hirveästi miettinyt. Josko sittenkin pitäisi olla joku haaste. Tosiaan mun fiilis on nyt aika pitkälti sellainen, että mulla on nyt tosi hyvä tilanne vaatteiden kanssa enkä tarvitse mitään. Olen jopa miettinyt niinkin radikaalia, että haastaisin itseni olemaan ostamatta lainkaan vaatteita vuonna 2021. Katsotaan nyt uskallanko lähteä tähän. 

Tuo kirjojen ostelu pitää kyllä lopettaa. Todennäköisesti sorrun kyllä ostamaan tuon lukemani kirjasarjan kaksi viimeistä osaa (ihan viimeistä ei ole vielä edes julkaistu), mutta muuten en saa ostaa kirjoja. Kotiin aion kyllä ostaa vielä muutamia asioita kuten työpöydän. Minulla on uudessa kodissa työpöydälle paikka ja koska tällä hetkellä teen töitä pääsääntöisesti kotoa niin tämä on kyllä tarve eikä halu. Tällä hetkellä teen töitä keittiön ruokapöydällä. Tarvitsen myös tietokoneen näytön. Nämä saa ymmärtääkseni verovähennyksiin.   

Ruokakulut todennäköisesti tulevat pysymään korkealla, koska olen nyt tosi paljon innostunut ruoanlaitosta ja monipuolisen ruoan syömisestä tulee niin hyvä olo. Todennäköisesti pidän pari haastekuukautta tässä vuoden aikana, että ruokiin saa mennä vain esim 200 euroa. Tätäkin vasta pohdiskelen.

Budjetista poikkeaminen

Teen aina itselleni etukäteen budjetin ennen palkkapäivää. Julkaisen blogissani budjettitoteuman kuun jälkeen: excelin jossa on kaksi kolumnia 1) Suunnitelma ja 2) Toteuma.

Tunnustan nyt, että huijaan tässä hieman. Muokkailen suunnitelmaa aina kuun mittaan. Tuntuu, etten enää yhtään osaa pysyä suunnitelmassa. Jostain syystä en tällä hetkellä osaa suunnitella realistisesti (en oikein jaksa miettiä kuuta eteenpäin että mitä kaikkea on edessä) ja toisekseen myös poikkean suunnitelmasta aika helposti mielihalujeni mukaan. Joka tapauksessa alkukuun suunnitelma on aina erinäköinen kuin loppukuun suunnitelma, minkä julkaisen blogissani.

Sinänsä en koe tätä vielä pahasti huolestuttavaksi, koska edelleen saan joka kuukausi rahaa säästöön (mutta vähenevässä määrin...) ja joka kuukausi laitan rahaa sijoituksiin. Ostan myös kaiken käteisellä enkä käytä luottokorttia ikinä vaikka sellaisen omistankin. Mutta tähän olisi nyt hyvä saada jokin roti ennenkuin huomaan yhtäkkiä kuluttavani enemmän kuin tienaan.

Lopputulema

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella. Minulla ei ole vielä selkeää ajatusta eikä siis vastauksia. Alustavia suunnitelmia kyllä. Ihan ensimmäiseksi haluaisin saada tuon budjettini kuriin. Ajattelin laittaa nyt enemmän aikaa budjetin suunnitteluun ja tehdä suunnitelman kalenteri kädessä. Ajattelin myös jonkin aikaa julkaista blogissa budjettitoteuman lisäksi myös alkuperäisen budjettisuunnitelman. Katsotaan josko budjetin julkisesti esittely ylläpitäisi painetta sen noudattamiseen.

Seuraavana yritän nyt ainakin alkuvuoden olla ostamatta mitään. Mulla on myös muitakin ajatuksia, mutta pohdiskelen näitä ja kirjoittelen niistä sitten lisää, kun oma ajatus selkenee!

Mites sulla on alkuvuosi lähtenyt käyntiin? Saatko itseäsi ikinä kiinni siitä, että nyt ollaan menossa vähän väärään suuntaan vai onko suunnitelmassa pysyminen helppoa/automatisoitua? Olisi kiva kuulla jos te muutkin tuskailette samojen asioiden kanssa! J

5 kommenttia:

  1. Kehottaisin kasaamaan kuukausibudjeteista vuosibudjetin viime vuoden toteutumien pohjalta. Säästää stressiä ja kokonaisuus pysyy paremmin hallussa.

    Itselläni on 12 kuukauden sarakkeen vuosibudjetti. Siihen olen pyöristänyt edellisen vuoden toteumat arviona tämän vuoden menoista. Hankinta-arviot on merkitty jollekin kuukaudelle, mutta millä ne toteutuu on sitten eri asia. Siirtelen, lisään ja poistan lukuja kuukausien välillä. Pyrin kirjaamaan uuden kuun alussa edellisen kuun tapahtumat muuttamalla arvion toteutuneeksi kuluksi. Excel-taulukko yksinkertaistuu huomattavasti, kun ei ole arvio ja toteutunut sarake vierekkäin. Aineettomat ja aineelliset hankinnat kategoriaan saa upotettua erilaiset hankinnat, ilman rivimäärän kasvua.

    Puskureilla varustautuneena ei tarvii elää tilipäivästä tilipäivään, vaan voi elää kuten haluaa. Kiinteät menot kun kilpailuttaa ja karsii turhat pois, niin muuttuviin kuluihin ja säästöön jää enemmän varaa. Kun budjetoi etukäteen koko vuodelle erinäisiin muuttuviin kuluihin jonkin arviosumman, niin niistä ei tarvii stressata, vaan voi hyvällä omallatunnolla nauttia elämästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voisi kokeilla. Olen miettinyt vuosibudjetin tekoa kyllä aiemminkin, mutta jotenkin koen sen isona työnä. Ja jotenkin tuntuu pahalta katsoa kerralla kuinka paljon aion kuluttaa rahaa.. Ehkä tässä on se ongelma! Haluan kuvitella aina etten käytä rahaa mihinkään ja sitten käytän kuitenkin vaikka mihin :D Mutta joo, tätä tarvitsee miettiä!

      Poista
  2. Hei mikä on noin kjoukuttava kirjasarja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucinda Riley Seitsemän sisarta :) Kertoo kuudesta adoptiosiskosta, joiden kasvatti-isä kuolee ja jokainen alkaa selvittämään omaa alkuperäänsä. Pääsee näiden tarinoiden kanssa matkustamaan ympäri maailmaa. Mahtava sekoitus fiktiota ja historiafaktoja. Mä olen tykännyt ihan tosi paljon! (On vain tosi suosittu eli kirjastoissa pitkät jonot.. siksi olen ostellut näitä).

      Poista
  3. Tarvitsetko minkäänlaista taloudellista apua? Henkilökohtaiset lainat; Yrityslainat; Asuntolainat; Yrityslainat? Maatalouden rahoitus ja projektirahoitus? Annamme lainoja 2% korolla! Ota yhteyttä: challotloan@gmail.com

    VastaaPoista

Toukokuun tulot ja menot

Toukokuussa tuloja oli peruspalkka ja osingot. Sain osinkoja Elisalta, Marimekolta, Orthexilta ja Bolidenilta. Ensi kuussa tulee vielä Sammo...