Tammikuussa kirjoittelin tälle vuodelle
mikrosäästötavoitteita: https://glendoraraha.blogspot.com/2020/01/mikrosaastotavoitteet-vuodelle-2020.html.
Yksi näistä oli vakuutusten kilpailutus ja tavoite oli saada säästöä 20 euroa (huimaa!).
Uusi vakuutuslasku kilahti tuossa pari viikkoa sitten
vakuutusyhtiön postilaatikkooni: 199 euroa uudelta vuodelta (1.6.2020 – 31.5.2021).
Laitoin viestiä nykyiseen vakuutusyhtiööni, että aion kilpailuttaa vakuutukseni
ja että onko heillä mahdollista tarkistaa hintani. Samalla kysyin syytä, että
miksi viime kesäisen muuttoni johdosta kotivakuutusmaksu nousi vaikka muutin
samankokoiseen asuntoon samalla alueella (olin siis saanut vanhaan asuntoon
uuden hinnan kaksi viikko aiemmin, kun ilmoitin muuttavani ja tällöin hinta
nousi). Sain
vastauksen, että hinta on mikä on ja hinnan nousuun vuosi sitten, että postinumero vaikuttaa asiaan. Kiitin
tiedosta. Valitettavasti vasta noin murto-osa myöhemmin, kun olin vastannut
kiitos tiedosta, tajusin, ettei edes postinumeroni ollut muuttunut, joten en edelleenkään
ymmärrä miksi vakuutus nousi. Toki hintaero oli 2 euroa, joten ei tuo nyt kovin
kummoinen...
Joka tapauksessa lähdin sitten kilpailuttamaan kuten nykyiselle vakuutusyhtiölleni uhosin.
Ensin toki tähän kuvioon kuului selvittää mistä
juuri nyt maksan ja mitä varsinaisesti lähden kilpailuttamaan.
Minulla on siis:
- Kotivakuutus, joka sisältää vastuuvakuutuksen ja oikeusturvavakuutuksen. Kotivakuutus myös sisältää matkatavaravakuutuksen, joka on max 4.300 euroa. Kotivakuutuksen enimmäiskorvaus on 42.000 euroa ja lisäksi on erikseen arvo-omaisuus sekä kiinteät sisustukset. Kotivakuutus on ns laaja kotivakuutus (selvitin myös että mitä tämä tarkoittaa ja tämän olen jo unohtanut; aikamoinen viidakko nämä listaukset...). Kotivakuutus, vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus ova yhteensä 106 euroa. Omavastuu on 500 euroa
- Tapaturmavakuutus, joka sisältää yksittäisen tapaturman hoitokulut (20.000 euroon asti) sekä pysyvän haitan varalta korvaussumma (200.000 euroon asti). Tämän hinta on 93 euroa. Näissä ei ole omavastuuta.
- Lisäksi liittoni kautta minulla on matkustajavakuutus. Lisäksi liittoni kautta minulla on tapaturmavakuutus, mutta hyvin pienillä korvaussummilla (tapaturma 2.600 euroa, pysyvä haitta 20.000 euroa), joten olen halunnut ottaa lisäksi oman tapaturmavakuutuksen. Työmatkoilla olen vakuutettuna työpaikan puolesta.
Ja eikun hommiin. Yhden vakuutusyhtiön kanssa minulla oli
puhelinneuvottelu (liittoni vakuutusyhtiö, josta saisin 10% alennuksen liiton
vuoksi) ja neljä vakuutusyhtiötä kävin läpi nettisivuilla. Eli kävin läpi viisi uutta vakuutusyhtiötä.
Lopputulos:
Edullisin kotivakuutus sisältäen matkatavaravakuutuksen ja
nuo oikeusturva/vastuuvakuutukset olisi ollut 109 euroa. Kalleimmillaan 158
euroa. Omavastuut vaihteli 130 eurosta 600 euroon. Kaikissa omavastuuta ei voinut
nostaa. Yhdessä kotivakuutuksessa matkatavarat eivät kuuluneet hintaan (olisi
pitänyt ostaa erillinen matkatavaravakuutus).
Tapaturmavakuutuspuolella edullisin oli 94 euroa, jossa
tapaturman kertakorvaus 30.000 euroa ja pysyvä haitta 80.000 euroa (tämä
mahdollisesti olisi nostettavissa lisähinnalla, mutta en löytänyt tästä
lisätietoa). Ainoa vakuutusyhtiö, jossa tarjottiin 200.000 kertakorvausta
pysyvästä haitasta, niin hinta oli 280 euroa. Aika iso ero verrattuna
nykyiseeni!
Joka tapauksessa aikamoinen viidakko nämä vakuutukset. Lopputulos
on, että en aio vaihtaa. Itselläni on tosiaan aika korkeat nuo
tapaturmavakuutusten korvaussummat ja se mahdollisesti vaikuttaa siihen, että ulkopuolisille
vakuutusteni hinta kuulostaa korkealta (on hyvin mahdollista, että olen puhunut
vain kotivakuutuksesta). Eli nielen tappioni ja pysyn nykyisen vakuutusyhtiön
asiakkaana ainakin vielä yhden vuoden vaikka sinne menin jo vähän ärhentelemään
sähköpostitse, että ovat kalliita. Hehee ;)
On vaikea oikeasti tietää, että mitä vakuutukset pitävät sisällään. Jokaisen vakuutusyhtiön sivuilla on pitkät listat, että mitä kuuluu ja mitä ei kuulu. Ja sitten on vielä ne pienet präntit. Oikeaa kokemusta siitä, että korvataanko oikeasti tilanteen
tullessa, minulla on melko vähän. Kerran autoni on hinattu, jonka vakuutusyhtiö maksoi
ja tästä en kuullut mitään (hinausfirma laskutti suoraan vakuutusyhtiötä). Kerran
tein korvauspyynnön kadonneista aurinkolaseista voimakkuuksilla ja silloin sain
hylkäävän päätöksen, koska olivat sen verran vanhat, että korvaussummaa oli
jäljellä enää vain omavastuun verran (tällöin omavastuuni oli 200 euroa). Siinä
ne hetket kun olen jotain korvausta hakenut.
Tästä sain nyt vähän buustia siihen, että tulen käymään nämä
vakuutukset kerran vuodessa läpi. Nyt kun tähän perehtyi niin aika hyvin
ymmärrän, mistä maksan ja mitä minulla on vakuutettuna. Tosiaan ihan täysin
toinen asia on sitten se, että mitä vakuutusyhtiö oikeasti maksaa, kun tilanne
tulee eteen.
Onko muilla kokemuksia vakuutuksien kilpailutuksista? Itse
soitin nyt vain yhteen paikkaan, mutta hinta ei ollut puhelun jälkeen sen
kummempi kuin netistä katsomalla eli en viitsinyt sitten muita enää kontaktoida
puhelimitse. Olisikohan siitä ollut apua? Mielelläni kuulisin muidenkin
kokemuksia ja huomioita, jos näyttää siltä, että minulla on jäänyt jokin oleellinen asia
huomioimatta. En yritysten nimiä viitsi tähän kirjoittaa, koska en
tiedä onko se korrektia enkä jaksa sen tarkemmin asiaa selvitellä.
Mikrosäästötavoite 20 euroa ei nyt toteutunut tälle vuodelle :D
Mä oon miettinyt tätä samaa kun järkytyin taas kerran vakuutusmaksuista varsinkin nyt kun vauvavakuutuskin on olemassa. Mun vakuutuksiin menee yli 1000€ vuodessa ja siinä on jo op:n Easy nuorisoalennus yms. (josta saan nauttia vielä vuoden). Mutta jotenkin nyt just tuntuu vaikealta lähteä kilpailuttamana vaikka toi on aivan järkyttävä summa. Siinä on oma terveysvakuutus, vauvavakuutus, kotivakuutus, matkavakuutus, tapaturmavakuutus... Ja olikohan joku muu vielä.
VastaaPoista