keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Tili nollille!

Meinaan asuntolainan lisälyhennystili tyhjeni tänään!

Dave Ramsey askeleen neljä mukaisesti yritän siis saada lyhennettyä asuntolainaani nopeutetussa tahdissa. Tavoitteena on lyhentää kuussa 300 euroa normilyhennyksen lisäksi. Mun normilyhennys on muutaman euron yli 700 euroa (plus korko). Aloin lyhentämään tätä uutta asuntolainaa heinäkuussa 2019 jolloin myös laitoin ensimmäiset eurot lisälyhennystilille. Olen vähän laittanut vaihtelevia summia tilille, mutta tavoite oli 300 euroa kuussa eli 3.600 euroa vuodessa. Toukokuun palkasta sain tuon 3.600 euroa täyteen; ensin ajattelin odotella kesäkuun loppuun ennenkuin laitan lisälyhennyksen menemään, mutta en malttanutkaan odotella.

Laitoin siis toissapäivänä pankkiini viestin, että onnistuuko lisälyhennyksen maksu ja tänään homma oli hoidettu. Täten olen 11 kuukaudessa lyhentänyt asuntolainaani yhteensä 11.300 euroa eli vähän reilu 1.000 euroa kuukaudessa.

Olen kyllä jotenkin innoissani. On kiva nähdä, kun laina lyhenee ison summa kerralla. Tällä on myös pieni vaikutus tuleviin kuukausilyhennyksiin; kuukausilyhennys vähenee reilu 13 euroa, josta itse lyhennys on 12 euroa vähemmän ja korko sen reilun 1 euron vähemmän. Huimaa! Mun laina on siis annuiteetti eli aika pysyy samana, vaikka ehkä mieluummin jatkaisin saman summa maksamista kuin aiemminkin ja ottaisin vain kuukausia lopusta pois. Sinänsä sillä ei ole väliä, koska en tule tätä asuntolainaa koskaan maksamaan loppuun vaan kuittaa sen pois, kun myyn asunnon tässä jossain vaiheessa. Villi haave on, että seuraavan asuntoni pystyn ostamaan halvemmalla kuin missä nyt asun eli pienempi asuntolaina, jonka kuittaa viimeistään, kun olen 55-vuotias. Eli 15 vuoden päästä.

Haaveilen kyllä, että olisin asuntolainavelaton jo ennen 50-vuotispäivääni, mutta juuri nyt tuntuu, ettei se ole mahdollista. Liian kallis maku asuntojen suhteen :D Katsotaan katsotaan.

3 kommenttia:

  1. Nämä sinun Dave Ramsey päivitykset saavat minut muistamaan omat Ramsey aikani. En mitenkään järjestelmällisesti noudattanut ohjelmaa, mutta se herätti minulle ajatuksen säästöjen tärkeydestä ja asuntolainaa tuli lyhennettyä tiiviiseen tahtiin. Olen kiitollinen että aikoinaan havahduin hommaan. Itse asiassa taidan olla tavoitteessasi, 55-vuotias ja asuntolainaa kyllä on pieni summa, mutta säästöjä sitä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olisi tosi mielenkiintoista lukea sun Dave Ramsey matkasta, jos jaksat kirjoitella enemmän! Mitä askelia siis seurasit? Ja miksi lopetit seuraamisen? Ja tosiaan ilmeisesti askelien seuraamisesta oli apua, mikä oli suurin hyöty? Todella mielenkiintoista! :)

      Poista
  2. Yritin miettiä että miten ja missä vaiheessa keksin Dave Ramseyn, mutta en muista. Täytynee olla 8-10 vuotta sitten. Tosiaan hyvin hatarat mielikuvat, mutta muistan katsoneeni innolla youtubesta niitä "maksoin kaikki velkani tänään pois" videoita. Samoin lumipallo-menetelmää tutkailin innolla, vaikka minulla ei mitään muuta velkaa ollut kuin asuntolainaa. Mutta monista talousvaikuttajista nimenomaan Dave Ramsey sai minut havahtumaan vararahaston/säästöjen tärkeyteen ja velattomuuden tuomaan taloudelliseen turvaan. Katsotaan jos muistiin palautuu mitään konkreettista, niin kirjoittelen sitten. Lisäyksenä vielä että taloudellinen historiani on samankaltainen kuin sinulla, eli turvallinen vakituinen työ on lähes aina ollut ja omistusasuntosuuntautunut, mutta muuten rahat käytetty sitä mukaa kun niitä on tullut, kunnes havahduin että muutenkin voi toimia.

    VastaaPoista

Lokakuun kulutus

Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten.  Budjett...