Vaikka nyt korona-rajoituksia puretaan ja tietyssä mielessä on jo ollut sellainen vähän vapaampi fiilis oman päänkin sisällä niin kyllä tästä budjetistakin näkee, ettei sitä sosiaalista elämää ole oikeastaan ollut. Sinänsä hienoa, että säästöön sain yli 1.500 euroa. Olen nyt joka kuukausi ostanut tässä 1.000 eurolla jotain osaketta eli periaatteessa mä saisin kyllä 1.000 euroa per kuukausi mun palkasta ihan vain osakkeisiin (tämän hetkinen suunnitelma on siis 500 euroa per kuukausi). Mutta kyllä mä ehkä kuitenkin mieluummin tekisinkin jotain välillä kuin vain säästäisin. Elämä koostuu tänä päivänä etätyöstä, treenistä, kaupassa käymisestä ja ruoanlaitosta. Ainiin ja viikottaisesta saunavuorosta! Mun elämäni kohokohta. Onneksi mun taloyhtiössä ei ole saunavuoroja lopetettu.
Ravintolakuluja tuli 45 euroa, mutta oikeaa ravintolaruokaa
siellä oli vain kotipitsan pitsa. Loput tuli alkoholista eli olen ostanut
muutaman saunaoluen, vapuksi kuohuviiniä ja pari juomaa työpaikan virtuaali
afterworkille. Ruokakuluja tuli massiiviset 293 euroa. Jotenkin tämä summa tuntuu isolta vaikka olen päättänyt tällaisen summa ruokaan laittaa. Ja tämä kattaa myös kaikki lounaat. Lounaskulut ovat
siis maaliskuulta, nyt toukokuulla en ole hakenut kertaakaan lounasta kotiin
mistään.
Hankintoja tuli sentään jonkin verran tehtyä; ostin kirjan,
jumppakuminauhoja, säilytysrasioita keittiöön ja yhden verkkokurssin. Kävin äitienpäivänä Tampereella kuten tuossa kirjoittelin ja ne
autonvuokrauskulut näkyy tuolla lahjakategoriassa. Ihan noin halvalla en
autonvuokrauksessa päässyt, mutta vanhempani maksoivat osan.
Jotenkin kovin tylsännäköinen budjettitoteuma kyllä :D Ensi
kuu ei sen kummoisemmalta näytä vaikka siellä sentään on vähän enemmän rivejä,
koska vakuutusmaksu ja liitonmaksu pitää maksaa. Ja ensi kuussa tulee edes
jotain osinkoja ja itseasiassa vähän enemmän palkkaa, koska työnantajani maksaa
meille korona-korvauksen jatkuvasta kotonatyöskentelystä. Aika reilua sanon
minä!
Alla itse lukuja. Jotenkin ei oikein mitään sanottavaa - toivoisin että vähän lämpenisi ja toi rakeiden tulo taivaalta loppuisi.
Mielenkiinnolla odotan, että millainen kesä tästä tulee ja voiko mitään tehdä.
Lomat on päätetty ja kesälomasuunnitelmat ovat jokseenkin kasassa. Tai
ne ei-suunnitelmat.
Vau! Saispa itsekin tommosia summia säästöön! Mieletöntä =)
VastaaPoistaItseänikin kyllä vähän hämmentää :D Ja olisi hienoa saada joka kuukausi näin paljon säästöön, mutta ei tule onnistumaan normikulutusmeiningeillä :)
Poista