tiistai 28. huhtikuuta 2020

Helmikuisen ruokaseurannan mietteitä

Vihdoin ja viimein sain kasaan mietteitä mun kuukauden ruokaseurannasta eli teemalla ”paljonko menee rahaa ruokaan”. Seurasin siis sentti sentiltä paljonko käytän rahaa ruokaa päivätasolla yhden kuukauden ajan 20.1. – 19.2. Tarkemmat seurannat tänne blogiin tein neljästä viikosta eli 16.2. asti (näistä löytyy omat tekstit helmikuun kirjoituksista, olikohan ensimmäinen teksti tammikuulla). Viimeiset 3 päivää seurasin myös eli ma 17.2. – ke 19.2., mutta tästä en enää tehnyt mitään omaa blogikirjoitusta. Tarkoitus oli yhdistää se kuukauden koontiin, joka on nyt venynyt ja vanunut.


Yksi syy tähän on yksinkertaisesti se, että loppui puhti. Toinen syy, että mun excel-kirjanpito meni vähän sekaisin ja en ihan tarkkaan saa lukuja täsmäämään ja näin pedanttina ihmisenä tämä ärsytti. Ajattelin odottaa kunnes jaksan etsiä, että missä on vika, mutta en nyt vain jaksa. Joten kirjoittelen nyt nämä ajatukset auki ilman sentilleen mennyttä seurantaa. Ero siis tuli tarkemmassa ruokakauppaseurannassa: listasin jokaisen asian minkä kaupasta ostin kuukauden aikana exceliin ja näiden yhteissumma on 266 euroa kun taas blogikirjoitusten perusteella käytin rahaa ruokakauppaan 276 euroa. En jaksa etsiä mistä ero johtuu, ehkä vahingossa kirjasin jonkun vessapaperiostoksen ruokakauppalaskuun vaikka tarkoitus oli jättää nämä pois. 

Lyhyesti kerrottuna vikoina päivinä mulla meni rahaa yhteensä 38,54 euroa, joista 21,74 euroa meni ruokakauppaan, 6,8 euroa työpaikkalounaaseen ja 10 euroa hyväntekeväisyyslakupaketin ostoon. 

Eli kokonaisuudessaan kuukauden aikana käytin rahaa ruokaan 416,44 euroa (141,80€ + 75,02€ + 90,70€ + 70,38€ + 38,54€). Tästä summasta 276,89 euroa meni ruokakauppaan, 69 euroa työpaikkalounaisiin, 60,55 euroa ravintolaan ja 10 euroa hyväntekeväisyyslakupakettiin. (Joku ehkä ihmettelee, että miten mun helmikuun budjettiseurannassa lukee, että mulla meni ruokakauppaan 285 euroa, mutta siis ostan ruokakaupasta myös henkilökohtaisia hygieniatarvikkeita, siivousaineita tms ja nämä olen ottanut pois kirjanpidosta ja tästä tulee ero.)

Lounaisiin meni aika paljon rahaa ja tätä lukua yritän pienentää. Tarkoitus olisi, että lounaisiin menisi max 50 euroa kuussa. Tämä tarkoittaa keskimäärin 1-2 työpaikkalounasta viikossa. Se on aika vähän, mutta yritän tähän päästä (näin korona-aikaan tämä onkin helppoa, mutta katsotaan miten käy, kun palaan toimistolle). 

Ravintolakulut (sisältää kahvilat ym) pysyi ihanan alhaalla, tosin tämä ei ole koko totuus. Rankkasin pois alkoholiin menneet rahat tästä laskelmasta pois. Join kuukauden aikana kolme alkoholiannosta ravintolassa ja niihin meni rahaa 30,50 euroa. Tavoite olisi pitää ravintolabudjetti max 100 eurossa sisältäen alkoholit eli sinänsä tähän pääsin. En usko, että tähän tulen pääsemään kesällä, kun terasseilla tulee istuttua enemmän ja alkoholi Suomessa on niin sairaan kallista, mutta yritän kesälläkin pitää ravintolabudjetin max 200 eurossa. Joinain kesäkuukausina mun ravintoloihin menevä raha on ollut melki 400 euroa, joka on kyllä ihan älytöntä. Ei mulla ole tuollaiseen varaa. 

Mutta sitten siihen pääasiaan eli niihin ruokakauppakuluihin. Tosiaan laitoin jokaisen ostamani tuotteen ja sen hinnan exceliin ja tein näistä koonnin, että paljonko käytän kuhunkin ruokakategoriaan. Tosiaan tässä tulee tämä kympin heitto aikaisempaan ja mun excel näyttää, että käytin ruokaan 266 euroa (en siis tiedä mihin se kymppi hävisi tai tarkalleen ottaen 10,90). Mutta tällä nyt mennään. Tämä 266 euroa jakautui seuraavanlaisesti: 


  • Maitotuotteet 54,85€
  • Proteiinit 53,79€
  • Vihannekset 51,22€
  • Hedelmät 29,09€
  • Kuiva-aineet/säilykkeet 19,52€
  • Juomat (vissyt, limsat, mehut) 19,18€
  • Herkut 17,24€
  • Marjat 9,98€
  • Leivät 8,38€
  • Valmisruoat 2,89€


Proteiinit 53,79€
Proteiineista ehdottomasti kalleinta oli kala; ostin kahteen otteeseen lohta ja pulitin näistä yhteensä 25 euroa eli melkein puolet koko budjetista. Surullista, että on näin. Ihan tyhmää, että jonkun jauhelihan ostaminen on niin edullista. Mulla proteiinit piti sisällään pelkästään siis lihatuotteita; en valitettavasti osaa oikein käyttää kasvisproteiineja omassa ruoanlaitossa (syön niitä kyllä ihan mielelläni), mutta tarkoitus on opetella. Olen kerran ostanut soijarouhetta ja tehnyt siitä ruokaa pari kertaa, mutta tuli niin pahaa, etten pystynyt syömään ruokia loppuun. Eli tästä syntyi ruokahävikkiä itse ruoista sekä lopusta soijaruoheesta. Hävikin pelko estää mua tällä hetkellä ostamasta näitä ruoka-aineita, koska henkilökohtaisesti minulle suurin ruokasynti on ruoan laittaminen roskiin. 

Maitotuotteet 54,85€
Maitotuotteisiin meni eniten rahaa ja niitä ostankin paljon. Maitotuotteita olen jo jossain määrin alkanut korvaamaan kasvisvalmisteilla ja näihin alan pikkuhiljaa tottua. Pääasiassa käytän normimaitoa kahviin, mutta aina välillä ostan iKaffea. Positiivista on, että ensin inhosin iKaffea kahvissa, mutta nyt se alkaa jo maistua ihan hyvältä. Eli pikkuhiljaa. Kasvipohjaisia jugurtteja en pysty vielä syömään pelkiltään, mutta olen pikkuhiljaa alkanut käyttää niitä smootheissa ja nämä jo ihan toimivat. Kasvipohjaisia juustoja en ole vielä kokeillut ja en usko, että ihan kovin nopeasti näihin kykenen. Rakastan juustoa. Mutta mahdollisesti jossain vaiheessa siirryn näihinkin, mutta mennään nyt askel kerrallaan. 

Vihannekset 51,22€, Hedelmät 29,09€, Marjat 9,98€ 
Vihanneksiin, hedelmiin ja marjoihin meni melkein 100 euroa yhteensä eli aika paljon. Näihin kyllä aion panostaa jatkossakin ja nämä ovat yksi syy miksei mulla itseasiassa ole mitään aikomusta pienentää mun ruokabudjettia tulevaisuudessa. Nämä ovat sellaista arjen luksusta, että ihan mahtavaa että tällaisia voi ostaa ja syödä.

Kuiva-aineet/säilykkeet 19,52€
Kuiva-aineisiin/säilykkeisiin sisällytin siis tomaattimurskat, sinapin, kahvin, myslin ja tms. Tähän mulla ei ole sen kummempaa kommenttia. 

Herkut 17,24€
Herkkuihin meni mielestäni yllättävän vähän rahaa, koska pärjäsin alle 20 kympillä. Toki lisäksi ostin ravintolakategorian piikkiin ainakin yhden kakkupalan ja yhden pullan. Ja sen hyväntekeväisyyslakupaketin. Mutta tämä vajaa 20 euroa herkkuja ruokakaupasta piti sisällään 2 karkkipussia, 2 runebergin torttua, 2 jäätelöpakettia, 6 suklaapatukkaa (näistä pari annoin työkaverille), 1 karkkipötkö. Hmm onkohan tämä paljon vai vähän. En osaa itse arvioida. Osaako joku muu?? :D Toki nämä ovat ihan täysin turhaa ja ekstraa, josta voisi ”helposti” karsia. Ehkä tätä voisi vähän miettiä. Täysin herkuton elämä ei ole tavoitteena, mutta jos vaikka tekisi jonkun 10 euron herkkubudjetin jatkossa. 

Juomat (vissyt, limsat, mehut) 19,18€
Juomat-kategoriassa ostin lähinnä 24-pack-vissyjä. Yhden pepsitölkin ostin vissyjen lisäksi. Pääsääntöisesti en juo kotona mehuja enkä limsoja. Aiemmin en juonyt vissyjäkään, mutta nyt tämän elämänmuutoksen johdosta olen alkanut ostaa isoja vissy-pakkauksia kotiin ja nämä korvaavat minulla oluen/viinin tms muun alkoholin juomisen. En mielestäni ole mikään alkoholisti (???), mutta siis pidän eri alkoholeista paljonkin ja saatan aina joskus vaikka kokkailun lomassa juoda yhden oluen tms. Tai lauantai-iltana teeveetä katsoessa pari lasia viiniä. Olen nyt pääsääntöisesti korvannut tällaiset tuunatulla vissyllä (eli jäitä, sitruunaa/limeä). Inkiväärioluesta olen myös innostunut, mutta tämä nyt on verrannollinen limsaan niin yritän kyllä välttää. Saunaoluesta en ole luopunut, mutta siis käyn vain kerran viikossa saunassa (taloyhtiön saunavuoro) niin en näe tätä kovin pahana. Mulle on jo iso juttu, etten enää viikonloppuiltaisin juo yhtään mitään alkoholia (ei oikeastaan enää tee edes mieli). 

Leivät 8,38€, Valmisruoat 2,89€
Leivistä ei suurempaa sanottavaa ja valmisruoat pitivät sisällä yhden tuorepuuron (kun unohtui eväät kotiin) ja yhden pasteijan. Mielestäni tämä ei ole paha, kyllä jotain valmisruokaa voi aina välillä ostaa. 

Kuukauden aikana söin yhteensä 56 lämmintä ruokaa. Keskimäärin siis 2 per päivä. Joskus viikonloppuisin saattaa olla, että syön vain yhden lämpimän ruoan, riippuen vähän aikatauluista. Joskus viikonloppuna syön kaksi aamupalaa niin lounastarve poistuu. Työpaikkalounaita söin 11 ja ravintolaruokaa 3 kertaa. Kerran söin kaverillani. Eli 56 ateriasta kokkasin itse 41. Yksi näistä oli oma pikaruokani – kananmuna-kinkkuvoileipä ja yksi kinkku-juustomunakas, muuten kaikki olivat ns ihan oikeaa kokattua ruokaa (esim linssikeitto, makaronilaatikko, uunikala, nakkikeitto, pinaattilettuja, pitsaa, risottoa, fetauunipastaa, uunimakkaraa tms). 

Itse kokkaamista aterioista 15 ateriaa oli kasvisaterioita (ei vegaanisia). 4 ateriaa oli kala-aterioita. Loput 22 ateriaa oli lihaa eli yli puolet. Tätä yritän muuttaa. En tavoittele täysin lihatonta ruokavaliota, mutta toiveena olisi vähentää radikaalisti. Eli vaikka kerran kaksi viikossa syödä vain lihaa. Tämä tulee olemaan pitkä tie, koska en osaa tehdä hyvää kasvisruokaa ja kuten aiemmin kirjoitin niin kammoan ruokahävikkiä. Olen tehnyt niin monta kertaa pahaa kasvisruokaa, jota on vaikea syödä loppuun, joten olen valitettavasti joutunut heittämään ruokaa roskiin ja en halua näin tehdä. Onneksi minulla on muutama hyvä kasvisresepti jo olemassa, joita sitten kierrätän, mutta uusia tarvittaisiin. 

Seurasin myös ruokahävikkiä (koska mielestäni tämä on oleellisinta tässä ruokarahaseurannassa) ja laitoin roskiin seuraavanlaisesti tavaraa kuukauden aikana: 

  • Basilikan jämät
  • 1 kirsikkatomaatti
  • 2 joulutorttua
  • 1dl maa-artisokkalaatikkoa
  • 1 chili
  • 1cm inkivääriä
  • Vähän tilliä
  • Pala kurkkua
  • 1 porkkana

Mielestäni tämä on todella vähän (toki kaikki on liikaa). Olen parantanut tapojani ihan suunnattomasti, kun vertaa menneisyyteen. En edes halua lähteä avaamaan sitä kuinka huolettomasti olen jääkaappini sisältöä ennen kohdellut, koska hävettää niin paljon. Sain yhden kommentin näihin ruokarahaseurantakirjoituksiin, että käyn aika usein ruokakaupassa. Tämä on totta ja yksi suuri syy tähän on, että menneisyydessä aina joskus olen yrittänyt käydä esimerkiksi vain kerran viikossa ruokakaupassa ja lopputulos on häpeällisen usein ollut, että ostan liikaa ja laitan sitten roskiin homeisia leipiä ja nahistuneita vihanneksia ja hedelmiä. Tämän vuoksi suosin usein kaupassa käyntiä ja pienien ostosmäärien ostamista. Omasta mielestäni en suuremmin sorru heräteostoksiin eli tämä usein kaupassakäynti ei lisää ruokarahakuluja (aikaa se kyllä vie). 

Sellaisen ison muutoksen tämä ruokarahaseuranta on aiheuttanut, että olen alkanut hyödyntämään pakkasta. Ennen ostin aina pienen pussin leipää. Tämän seurannan myötä heräsin siihen kuinka paljon kallimpi pieni pussi on verrattuna isoon pussiin. Nyt jo reilun kuukauden ajan olen ostanut ison pussin ja laittanut sen pakkaseen ja ottanut sieltä aina vähän kerrallaan. Toimii! Olen myös alkanut ostaa ison juuston, josta raastan osan juustoraasteeksi ja pakastan sen. Toimii! Juustoraastetta on koko ajan saatavilla ja huomattavasti halvempaa raastaa itse isosta juustosta kuin ostaa valmiita juustoraastepusseja. Olen myös alkanut laittaa valmista ruokaa pakkaseen eli pyrin siihen, että laitan aina vähintään yhden annoksen pakkaseen siitä ruoasta mitä olen tehnyt. Olen tehnyt jääkaapin oveen listan, että mitä kaikkea sieltä pakkasesta löytyy niin ne eivät unohdu sinne. Nyt näin korona-aikaan näistä pakkasruoista onkin ollut apua, kun on tarvinnut nopean lounaan eikä ole ehtinyt töiden lomassa alkaa mitään kokkailemaan. Olen myös leiponut pakkaseen pullaa ja pasteijoita. OMG. Olen niin vaikuttunut ja ylpeä itsestäni!

Tämä oma ruokarahaseurantani toi aikalailla päinvastaisen lopputuloksen kuin odotin. Lopputuloksena olen päättänyt alkaa allokoimaan enemmän rahaa ruokaan kuussa. Tähän asti olen siis yrittänyt pitää ruokakauppabudjetin siinä 200 euron tienoilla. Aina välillä tämä on toiminut  välillä ei. Silloin pääsääntöisesti budjetti on pitänyt, kun kuuhun on sisältynyt ainakin viikon verran jossain muualla kuin kotona oleilua loman tai työmatkan johdosta. Jatkossa ruokakauppabudjettini tulee olemaan siinä 250 – 300 euron luokkaa. Eli tarkoitus on panostaa vielä nykyistä enemmän hyvään ja laadukkaaseen ruokaan. Haluan muunmuassa ostaa suomalaisia marjoja, erilaisia vihanneksia (esimerkiksi avokadoja joita en ole raskinut ostaa aiemmin) ja erilaisia hedelmiä. Olen huomannut, että makeat hedelmät ja marjat ovat alkaneet tyydyttämään makeannälkääni enkä himoitse karkkia enää entiseen tapaan. Valitettavasti karkki on vain halvempaa kuin esimerkiksi pensasmustikat tai erilaiset melonit. Eli tällaisista asioista johtuen ruokabudjettini ei tule laskemaan eikä se ole enää tavoitteeni. 

Tavoitteinani ruoan suhteen tulee olemaan ruokahävikin poistaminen, ravintolakulujen pienentäminen, itsetehdyn ruoan lisääminen ja erilaisten reseptien kokeilu sekä työpaikkalounaiden vähentäminen. Eli itse ruokabudjetti tulee kasvamaan ja vastaavasti ravintola/lounasbudjetit pienenemään. 

Minulla ei siis tulla jatkossakaan näkemään alle 100 euron ruokakauppaostoksia. Minua hämmentää ihan oikeasti, että jotkut tähän pystyvät. Muutaman blogin avulla olen hieman vertaillut myös ruokamääriä ja vaikuttaisi, että mahdollisesti syön enemmän kuin muut. Syön nykyään aamupalan, luonaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ja lounas ja päivällinen ovat aina ns oikeaa lämmintä ruokaa, ei mikään ruisleipä kurkulla. 

Toki myös tiedostan, että se tosiasia, että käyn ruokakaupassa Helsingin kantakaupungin alueella tarkoittaa sitä, että ruoka maksaa enemmän. Olen tehnyt jonkin verran hintavertailua ja jos menisin ruokakauppaan kauemmaksi johonkin hypermarkettiin niin saisin ruokakassini jonkin verran halvemmalla. Mutta en omista autoa, joten tämä olisi hyvin haasteellista. Esimerkiksi katsoin, että 24-vissypakkauksen saisi jostain Citymarketista 8 eurolla ja vastaava maksaa melkein 10 euroa omassa lähikaupassani. Mutta jo nyt kun kannan 24-vissypakkausta kotiin niin minun pitää pitää matkalla yksi tauko, koska en vain jaksa kantaa pakkausta kotiin asti kerralla vaikka matka on suhteellisen lyhyt (olisiko joku 300 metriä). Ei vain ole fyysisesti eikä ajallisesti mahdollista, että lähtisin julkisilla kulkuvälineillä jonnekin kauas ostamaan yhtä vissypakettia ja että jaksaisin kantaa sen kotiin. Mitään muuta en oikein voisi samalla ostaa, koska sen vissypaketinkin kantamiseen menee aika paljon energiaa. 

Tein myös yhden ihmiskokeen ja eräs lauantai-ilta lähdin metrolla kauempana olevaan Prismaan (tämä oli jo kauan ennen koronaa). Ei kyllä maksa vaivaa. Prisma oli aivan täynnä porukkaa, hermot meni ja ei edes kaikki tuotteet, mitä halusin ostaa, olleet halvempia kuin lähikaupassani. Ja aikaa meni ihan tuhottomasti. Lisäksi en voi ostaa edes mitenkään määrättömästi kerralla, koska minun pitää aina ostaa vain sen verran mitä jaksan kantaa kotiin. Eli tästäkään syystä harvoin kaupassa käynti ei oikein onnistu kohdallani. 

"Alistun" siis kohtalooni ja käyn kivassa, siistissä, rauhallisessa ja kalliissa lähi supermarketissani. Toki lähellä on myös Lidl, jossa käyn aina silloin tällöin, mutta tosiasia on, ettei Lidlistä aina saa kaikkea haluamaani. Korostan sanaa haluamaani – kaikki tarvitsemani saan kyllä myös Lidlistä. Sen mitä säästän autottomuudessa, maksan jonkin verran kalliimpina kauppakuluina. Olen tämän valmis hyväksymään. 

Tulipa tästä pitkä teksti! Toivottavasti joku jaksoi lukea tänne asti ja toivottavasti tästä sai jonkinlaisen tolkun ajatuksistani. Eli niin kauan kuin se on minulla taloudellisesti mahdollista, aion pistää rahaa ruokaan enemmän. Se parantaa omaa elämänlaatuani ja koen sen itselleni tärkeäksi. Myös mitä enemmän urheilen niin sitä enemmän syön, joten en aio vähentää syömiäni ruokamääriä vaikka joku ehkä ajattelee, että kaksi lämmintä ateriaa päivässä on sulaa hulluutta. Minusta se on ihan parasta!

7 kommenttia:

  1. Musta toi 200-300€ ruokabudjettikin on jo ihan erinomainen. En mäkään mihinkään alle 100€ pääse enkä halua eikä mun mielestä kyllä sillä voi saada monipuolista ruokaa 5 ateriaksi päiväksi kuukaudelle. Varsinkin jos haluaa pitää kiinni marjoista ja hedelmistä ja laadukkaista proteiineista. Kyllähän sitä kaikki voi elää pussillisella makaronia päivässä ja säästää, mutta ei se kyllä terveyttä säästä.

    Mäkin koetan saada mun ruokakulut tuohon 200-300€ väliin kuukaudessa. Kesällä varmasti tulee lisämaksua kotimaisista marjoista kun niitä saa syödä. Nyt raskaana ollessa kun ei ole oikein ulkomaisia viittinyt ostaa. Pakkasessa on ollut onneksi kotimaisia pakastemarjoja. Mutta ai että odotan että tulee tuoreet suomalaiset marjat myyntiin! NAMNAMNAM!

    Kiva oli lukea näinkin tarkka erottelu ruokakuluista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen näin talvella ostanut myös suomalaisia pakastettuja marjoja, nekin ovat yllättävän hyviä! Pakastin itse kesällä mansikat, mutta muut marjat jäivät. Etenkin mustaherukoihin olen jäänyt nyt tosi pahasti koukkuun - ovat ihan parhaita myslin, banaanin ja luonnonjugurtin kanssa.

      Poista
  2. Tää oli tosi inspiroivaa luettavaa! :) Mä oon tänä vuonna opetellu tekemään enemmän kasvisruokaa ja jonkin verran niin sanotusti jatkoon päässeitä reseptejä onkin kertynyt. Syksymmällä ois sit tarkotus opetella tekemään kalaa monipuolisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli kiva lukea :) Munkin kyllä pitää alkaa panostaa noihin kasvisruokiin ja kala olisi hyvä myös. Lähinnä laitan lohta eli aika yksipuolista silläkin mennään. Pidän kyllä kaikenlaisesta kalasta tosi paljon, joten sen puoleen voisi vähän laajentaa sitäkin repertuaaria :)

      Poista
  3. Suosittelen kokeilemaan tätä superherkullista linssikeittoa vihreistä linsseistä:
    https://www.valio.fi/reseptit/vihrea-linssikeitto/

    Tämä on yksi mun lempiruoista nykyään. Makumaailmaltaan aivan erilainen kuin punaisista linsseistä tehty linssikeitto. Lehtiselleri on ehdoton ja kenties se juju tässä, miksi tästä tulee tosi hyvää. Tuoretta chiliä minulla on kotona harvoin, joten heitän vain chilijauhetta maustekaapista. Lehtiselleri kannattaa pakastaa, niin ei tule hävikkiä, jos sitä ei käytä muissa ruoissa säännöllisesti.

    Tässä on "PS Olen vegaani" -kanavan hyvää vinkkiä siihen, miten soijarouheesta saa maistuvaa:
    https://youtu.be/2kvyKoq7cpU?t=450

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Vihreät linssit ovat ihan uusi tuttavuus, tarvitsee kyllä kokeilla.

      Ylipäätään sun kirjoitus jo jonkin aikaa sitten sun omasta tiestä kasvissyöjäksi on kyllä jo mua inspiroinut, esimerkiksi liha/kanaliemikuutioiden käyttö kasvisruoassa tuo tuttua makumaailmaa kasvisruokiin ja olen sitä jonkin verran käyttänyt.

      Poista
    2. ^.^ Kiva kuulla, että siitä kirjoituksesta on ollut iloa!

      Poista

Lokakuun kulutus

Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten.  Budjett...