Kesä(loma)budjettini oli suuri. Ensin tarkoitus oli budjetoida 1.000 euroa, mutta kun listasin kaikki menoni niin huomasin äkkiä, ettei se kyllä millään riitä. Joten muutin budjetin 2.000 euroksi. Sain kesäkuussa isot bonukset ja kesäkuussa myös sain vararahastoni kokoon, joten halusin ”juhlistaa” tätä jotenkin. Ensin mietin jonkin kalliimman tavaran ostamista tms, mutta en keksinyt mitään mitä ostaa :D Sitten lopulta päätin palkita itseni ruhtinaallisen isolla kesälomabudjetilla. Muistissa on vielä tuoreeltaan kesä 2017, joka oli täynnä ulkomaanmatkoja ja mitä lie muuta. Juuri keväällä 2017 olin herännyt talouteeni ja budjetointiin niin teki kovinkin kipeää listata kaikki kesän menot ylös ja alkaa budjetoimaan niitä ja samalla tajuta, että rahani ei vain tule riittämään (säästöt tulivat apuun ja viime kesän bonukset). Jouduin tekemään tiukat budjetit per meno ja koko ajan olin ahdistunut ja huolissani joka eurosta, jonka jouduin käyttää. Halusin, että tänä kesänä en joudu stressaamaan jokaista jäätelön ostoa. Enkä kyllä stressannutkaan. Käytin rahaa aika huoletta ja silti päädyin alle budjetin!
Tässä homma kokonaisuudessaan:
Suomessa lomailu ja ylipäätään tekeminen&meneminen on
kyllä kallista. Toki on oma valintani käydä ravintoloissa syömässä tms. Mitään
tavaraa en siis ostanut näillä kesälomarahoilla – rahat ovat menneet ruokaan,
ravintoloihin, matkustamiseen, hotelliin, hemmotteluun. Siskonlasteni kohdalla
maksoin siis myös heidän kulunsa, joten ne budjetit ovat kahdelle. Budjetoin jokaiselle
saman summan vaikka kulutus oli sitten vähän eri. Tämä johtuu pääasiassa siitä,
että kaksi heistä oli minun luonani täällä Helsingissä (eri aikaan siis) ja
kolmannen kanssa vietin päivän hänen kanssaan hänen omassa kotikaupungissaan
(vielä niin nuori, ettei voi matkustaa yksin). Viimeisen lomaviikon kulutus,
jonka vietin Helsingissä, räjähti käsistä johtuen erinäisistä syistä. Päätin
leikkiä turistia uudessa kotikaupungissani ja se olikin kivaa, koska olen ollut
niin kiireinen, etten tunne edes omia huudejani.. Rahaa meni myös extemporee
kampaajakäyntiin sekä jalkahoitoon. Kävin myös pikavisiitillä Tampereella. Kävin
melkein päivittäin lounaalla ulkona, koska kerrankin pystyin ja kotini lähellä
on niin monta kivaa paikkaa!
Kesäkulutuksen jälkeen käyttörahatililläni on reilut 2.000
euroa jäljellä. Tätä täydennän kuukausittain ja teen alustavan budjetin nyt
syksylle. Kuluja tulee olemaan ainakin syksyn tanssitunnit, uusia vaatteita,
marraskuun lopun Berliinin matka ja joulun kulut. Olen alustavasti puhunut
ystäväni kanssa, että syyskuun lopulla menisimme käymään jossain kylpylässä,
mutta en ole varma onko minulla tähän varaa (tai siis on, mutta en ole varma
haluanko kuluttaa useampaa sataa euroa tähän). Olen ajatellut ehdottaa, että
jos tekisimme sen sijasta jonkun alhaisemman budjetin jutun, mutta en ole
oikein vielä keksinyt, että mikä tämä olisi. Berliinin matka on vanhempieni
toive, olemme puhuneet siitä monta vuotta ja he alkavat olla sen ikäisiä, että
oikeasti jos matkalle aiomme niin se kannattaa myös toteuttaa. Tarvitsen myös
uusia piilareita, mutta nämä sisällytän todennäköisesti kuukausibudjettiin.
Mutta vaikka kesä(loma)kulutukseni on toivottavasti nyt
festareiden jälkeen taputeltu niin toivottavasti kesä nyt vielä jatkuisi pitkälle
syyskuuhun! Mitään reissuja + muita menoja ei ole sovittuna enää loppukesälle
paitsi muutama työmatka, mutta ne eivät onneksi tule omasta pussistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti