Kun tämän vuoden alussa heräsin tosissani talousasioihin niin ensimmäinen asia, mitä aloin opiskelemaan oli sijoittaminen. Aloin pohtia, että olisiko oikeasti mahdollista myös minulle ostaa esimerkiksi osakkeita. Yksi pankin rahasto minulla oli jo reilun vuoden ollut, mutta en oikein ollut sisäistänyt mitä se tarkoitti ja miten se toimi. Kunhan nyt olin avannut, kun vuosi sitten minulla oli ylimääräistä rahaa ja ajattelin laittaa sen jonnekin. Noh, rahasto ei ole se kuluttomin, mutta ei kalleinkaan. Annan sen nyt toistaiseksi olla kunnes sijoittaminen tulee kohdallani ajankohtaiseksi (askeleella neljä).
Luin siis paljon sijoittamisesta ja tajusin olevani 36-vuotiaana vähän myöhässä. Ensin suunnittelin vaikka mitä ja yritin tehdä kaikkea yhtaikaa; ostin jopa pienellä summalla osakkeita kokeiluhuumassani ja kaikkimullehetinyt-mentaliteetillä. Harmittelin, että heräsin tähän näin myöhään ja nyt olen menettänyt kaikki mahdollisuuteni oikeasti vaurastua. Löysin kyllä jo Dave Ramseyn vlogin aika alkuvaiheessa ja mielenkiinnolla katselin hänen radiolähetys-klippejään, mutta en itse vielä ajatellut mitenkään seurata hänen askeliaan. Ei tullut mieleenikään alkaa säästämään mitään kuuden kuukauden vararahastoa vain pankkitilille makoilemaan laiskana - olinhan jo muutenkin myöhässä ja minulla oli kiire saada rahani tekemään töitä.
Mutta mitä enemmän kuuntelin Dave Ramseyn videoita ja ajatuksia niin sitä järkevämmiltä ne kuulostivat. Hän puhuu vararahastosta vakuutuksena, ei sijoituksena. Vararahaston tarkoitus on suojata (vakuuttaa) sijoitukset, jotta hätätilanteen tullessa sijoituksiin ei tarvitse kajota eikä menettää turhaa rahaa (siis kuluina jos joutuu myymään jotain) vain sen vuoksi, että tilillä ei ole rahaa ostaa pesukonetta vanhan hajotessa - that is just dumb! Vararahaston tavoite on pitää Murphy loitolla: Murphy iskee varmasti sinne jossa siihen ei ole varauduttu - Murphy will move in to your spare bedroom and bring his three broke cousins with him. Jos Murphy huomaa, että oletkin varautunut tilanteeseen niin hän muuttaakin naapuriin. Vararahasto on tarkoitus unohtaa, kun se on saatu kasaan.
Joten olen nyt päättänyt sen reilun puoli vuotta keskittyä saamaan itselleni kasaan kunnollisen vararahaston, tänä aikana tutustua lisää tähän sijoittamispuoleen ja hioa sijoitusstrategiani kuntoon. Mitä pidemmälle etenen tässä jutussa sitä oikeammalta se minusta tuntuu vaikka alussa toki minulla oli kaikenlaisia epäilyksiä jutun kanssa. Eli tällä suunnitelmalla edelleen eteenpäin :)
Seuraan Dave Ramseyn askelia taloudelliseen menestykseen. Olen nyt askeleilla neljä ja kuusi. Tarkemmat tiedot askeleista löytyvät omalta välilehdeltään, go check them out :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lokakuun kulutus
Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten. Budjett...
-
...oli aivan mahtava ja samalla ihan hirveä shokki elimistölle. Tämän 1,5 vuoden opintovapaan paras puoli on ollut siinä, ettei mulla ole o...
-
Työpaikkani on antanut mahdollisuuden laittaa tulospalkkiot jatkossa palkkiorahastoon. Tähän asti tulospalkkio on maksettu aina kerran vuode...
-
Edessä on siis tammi-helmikuun menokatsaus. Nyt kun olen palannut töihin ja mun palkkapäivä on joka kuun 20. niin palaan budjettikuukauteen ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti