Toki kaikki eivät laita rahojaan kirjekuoriin vaan on muodostunut erilaisia systeemejä, kuten ”cash clip system”, ja tähän näyttää olevan markkinoilla erikseen suunniteltu lompakkokin, jossa on useita eri lokeroita eri kategorioille. Tämä lompakko ei sinänsä sovi suomalaiseen käyttöön, koska USA:ssa kolikot taitavat olla melko harvinaisuus ja lompakossa ei ole kuin yksi kolikkopaikka.
Eli tarkoitus on jakaa tietty määrä käteistä rahaa eri kategorioihin kuten esimerkiksi ruoka, ulkona syönti, kotitaloustavarat, hygienia, vaatteet. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Ja sitten kun raha loppuu kustakin kategoriasta, niin sitten se loppuu. Käteisen käyttö on etenkin tärkeää sellaisissa kategorioissa, jossa sinulla on ongelmia pysyä budjetissa. Esimerkiksi ruokakauppa tai ulkona syönti.
Itse aloitin käteisen käyttämisen toukokuussa. Toukokuun
palkasta 20.5. nostin ison summan käteistä, jaoin sen kategorioihin ja käytin
niitä rahoja sitten koko kuun. Käteisen käyttö on ollut tosi jees, mutta itse kategoriat
olivat vähän hakusessa. Ekasta kuusta unohdin kategorian sekalaiset kokonaan ja
olin myös budjetoinut liian isoja summia. Aluksi jaoin eri kategorioiden rahat
eri pussukoihin, mutta tämä nyt oli yhtä säätöä aina ottaa rahaa oikeasta
pussukasta maksun hetkellä.. Tällä hetkellä minulla on kaikki peruskategorioiden
(ruokakauppa, ravintolat, ekstrat) rahat rahapussissa köntässä ja sitten rahat
joita tarvitaan kerran kuussa omassa kirjekuoressaan kotona. Otan ne sitten
tarvittaessa sieltä, esim kun menen kampaajalle. Mutta siis harjoittelen tätä
vasta ja mahdollisesti käytäntö tulee vielä muuttumaan. Heinäkuussa ylitin
käteiskategoriani ulkona syömisessä ja maksoin kaksi ravintolakäyntiä
pankkikortilla tilini ”ylijäämistä” (pidän käyttö/laskutilillä 100-200 euroa
ekstraa, jos jostain syystä olisin laskenut jonkun laskun väärin tms tai jos
tulee jotain hätätilanteita, muuten kaikki rahani ovat sellaisilla tileillä
joihin minulla ei ole korttia). Muuten olen pysynyt budjetoidussa määrissä ja
pääsääntöisesti rahaa on jäänyt yli.
Joka tapauksessa itse käteisen käyttämisestä olen pitänyt.
Dave Ramsey suosittelee käteisen käyttöä, koska se konkreettisesti näyttää,
että paljonko käytät rahaa mihinkin. Kortilla maksaminen on melko persoonatonta
ja antaa valheellisen tunteen, että et oikeasti ole maksanut mitään. Ja
tutkimusten (ei hajuakaan minkä tutkimusten, puhun tässä nyt ihan täysin Dave
Ramseyn suulla) ihminen käyttää enemmän rahaa, kun hän käyttää korttia. Kun
raha on fyysisessä muodossa, niin se tuntuu henkilökohtaisemmalta ja siitä on
vaikeampi luopua, joten ihminen miettii vähän kauemmin, että onko kukin ostos
oikeasti tarpeellinen. Kun annat oikeaa rahaa, niin se raha oikeasti poistuu
lompakostasi. Kortin saat aina takaisin käytön jälkeen, joten tämäkin antaa sen
virheellisen tunteen, että oikeasti raha ei kulunut.
Oman kokemukseni mukaan plussapuolia käteisen käytössä on:
-
Ei tarvitse enää miettiä, että paljonko tilillä
rahaa jäljellä
-
Tiliote ei ole enää täynnä kaikenmaailman euron
ostoksia sieltä ja täältä
-
Oikeasti tiedän, paljonko olen käyttänyt rahaa
ruokaan, ravintolaan tms kuussa ilman että tarvitsee ynnätä nettipankissa kymmeniä
eri transaktioita.
-
Käteistä rahaa on aina saatavilla – monet asiat
voi maksaa kyllä kortilla, mutta ennen aina välillä tuli tilanteita, jolloin ei
euron euroa löytynyt esim parkkimittariin, lahjakeräyksiin tms.
-
Rahaa on kuun lopussa kaikkeen tarvittavaan; ei
ole yksi kerta kun olen mennyt sokerointiin juuri ennen palkkapäivää, tili on
ollut tyhjä ja olen joutunut sen vuoksi maksamaan luotolla. Ärsyttävää. Tätä
ongelmaa ei enää ole.
Tällä jatketaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti