lauantai 31. lokakuuta 2026

Lokakuun rahapäiväkirjan viimeinen osa

Maanantai 19.10.

Siirsin 80 euroa ruokarahatilille.

Tiistai 20.10.

Palkkapäivä. Nyt sitä rahaa sitten kului! 4.116,24 euroa lainanlyhennys, korot ja ylimääräinen lyhennys (nyt se sitten alkoi). Sähkölasku 41,61eur, Plan-tyttösponssi 20eur, luottokorttilasku 39,36eur (taisi olla ne isäni tossut sairaalakaupasta, en pysy näistä kärryillä eli odotan, että pääsen sulkemaan kortin), kollegan läksiäiskeräys 20eur (taas!) ja viimeisenä meni 350 euroa rahastosijoituksiin.

Keskiviikko 21.10.

Kuntosalimaksu 27,90 euroa. Maksoin luottokortilla olevan minimaalisen summa 1,23 euroa, jotta pääsen sulkemaan sen. Summa oli yhden podin kk-tilauksesta miinus saamani cashbackit. Irtisanoin podin (otan sen varmaan takaisin sitten uudelle debit-kortilleni jossain vaiheessa). Lahjoitin 10 euroa erään eduskuntavaaliehdokkaan keräyskassaan.

Olin myös Helsingissä työmatkalla tänä päivänä, mutta en käyttänyt yhtään omaa rahaa. Lounaan maksoin itse, mutta se meni epassilta eli lankeaa maksuun vasta marraskuun lopussa.

Torstai 22.10.

Nordea gold-korttini kuukausimaksu 0,99 euroa. 50 euroa meni yhteen rahastoon Nordnetissa.

Perjantai 23.10.

Tavallaan en käyttänyt rahaa, mutta siis käytin kumminkin. Olin siskontyttöni kanssa katsomassa Perttu Jussilan ränttiä Miksi kaikki on niin saatanan typerää, jonka hän veti tällä kertaa Rosa Meriläisen kanssa. Oli tosi kiva. Tilaisuus järjestettiin Tampereen Tammelassa Pitkän päivän illassa, jossa ostin kaksi lasia viiniä, kahvin ja korvapuustin. Kotimatkalla hain intialaista ruokaa. Mutta maksoin nämä ruokarahatililtä niin sillain ”en käyttänyt” rahaa, koska ruokarahatilin rahat ovat jo käytetty. On muuten tosi jännä, että päätilillä oleviin rahoihin suhtaudun hyvin nihilistisesti ja aina ennen palkkapäivää alan säätämään, josko siellä on jokin kulu mitä ei tarvitsisi hoitaa niin että saisin senkin summan siirrettyä säästötilille. Mutta jos raha on ruokarahatilillä niin mulla ei ole mitään ongelmaa käyttää sitä.

Lauantai 24.10.

Kävin kasvohoidossa 123 euroa. Kävin myös ruokakaupassa ja ruokarahatilille jäi 8,94 euroa. Aika tiukille meni tämä viikko, mutta niin siinä aina käy, kun horjahtaa ravintolaan.  

Sunnuntai 25.10.

Parkkimaksu 4,26 euroa. Tämä oli yllätys itselleni, en siis itse ollut missään, mutta yhtäkkiä sain sähköpostiini viestin, että kiitos parkkeerauksesta ja tässä on kuittinne. Olen ladannut Moovyn, koska aina välillä käytän isäni autoa ja parkkeeraan Moovyn kautta. Yleensä muistan poistaa isäni auton rekkarin järjestelmästä, mutta nyt se oli jäänyt sinne ja isäni oli liikenteessä. Hänellä on siis myös oma Moovy-sovellus käytössä, mutta se on ladattu vasta oman lataukseni jälkeen ja ilmeisesti Moovy ottaa maksun sieltä, minne se on ensimmäisenä ladattu. Eipä tuolla väliä, nyt taas poistin rekkarin omasta sovelluksestani. Kaikkia yllätyksiä sitä voi tulla!

Maanantai 26.10.

Siirsin rahaa ruokatilille 80 euroa ja liiton maksu meni maksuun 99 euroa (menee neljä kertaa vuodessa, on fiksattu summa eli ei palkkariippuvainen). Tämän voisi kyllä vaihtaa edullisempaa, itseasiassa minun pitikin tämä tehdä jo opintovapaalla, mutta en silloin pystynyt, kun en ollut töissä. Hyvä kun tuli nyt mieleen! Toinen on 29 euroa kuussa (nykyinen siis 33 euroa). Periaatteessa voisin kuulua vain kassaan, mutta en halua.

Tiistai 27.10.

Tein 11 tunnin työpäivän ja illan juoksin vielä kaupungilla kollegoiden kanssa valmistelemassa tulevaa työmatkaa eli käytännössä työpäivä oli 14 tuntinen. Ihanaa. En käyttänyt (omaa) rahaa.

Keskiviikko 28.10.

Työmatka Turkuun. En käyttänyt (omaa) rahaa.

Torstai 29.10.

Palasin kotiin. Elisan tietoturva kk-maksu meni maksuun 9,99 euroa. Junassa epähuomiossa (väsymyksessä) maksoin kahvin ja smoothien normitililtä 6,40 euroa.

Perjantai 30.10.

Väsymyskaakkimus. Olen introvertti ja työmatkat ovat nykyään itselleni jostain syystä aivan äärimmäisen kuormittavia. Vielä kaupan päälle omat työmatkani on aina sellaisia, että menoa on nonstop ja ”vapaa-aikaa” on pääasiassa vain öisin noin 00.00 – 07.00 välillä. Se että mun pitää 16 tuntia olla sosiaalinen ja jutella ihmisille monta päivää putkeen on ihan tosi raskasta. Onneksi marraskuussa ei ole tulossa yhtään työmatkaa (joulukuussa sitten senkin edestä :D).

Rahaa meni 260,15 euroa ylimääräiseen vastikkeeseen minkä taloyhtiöni veloitti.

Lauantai 31.10.

Olin oikeastaan kotona koko päivän. Rahaa kului 0,99 euroa iCloud kk-maksuun. Tästä päivästä ei mitään kerrottavaa jälkipolville.


Teen erillisen koonnin lokakuun kulutuksesta myöhemmin. Juuri nyt en jaksa.

tiistai 27. lokakuuta 2026

Tavoite 3 saavutettu

Asetin itselleni lokakuussa 2025 neljä tavoitetta: 

  • Käteinen + sijoitukset yli 100.000 euroa (kesä/syksy 2026) --> toteutui 4.7.2026
  • Sijoitukset yli 100.000 euroa (vuoden 2026 loppuun mennessä) --> toteutui 28.8.2026
  • Kiinteistöjen nettoarvo yli 200.000 euroa (noin 2 vuotta eli syksy 2027) --> toteutui 20.10.2026
  • Asuntolainan määrä alle 100.000 euroa (vuoden 2027 loppuun mennessä) --> ei vielä toteutunut, asuntolainaa nyt noin 119.300 euroa 

Tarkemmin tavoitteista voi lukea täältä Glendora&Raha: Pitkän aikavälin tavoitteita

Kolmas tavoite toteutui jo nyt, noin vuosi alkuperäistä tavoitetta aiemmin. Suoraan sanottuna en oikein tiedä mitä on tapahtunut, mutta vuoden aikana (eli siitä kun tavoitteet asetin): 

  • Käteiseni + sijoitukseni yhteensä ovat kasvaneet 94.702 eurosta 113.719 euroon
  • Sijoitukseni yksin ovat kasvaneet 81.845 eurosta 100.523 euroon
  • Kiinteistöjen nettoarvo on kasvanut 194.036 eurosta 201.627 euroon

Sanoisin, että aika kova suoritus. En tiedä mitä vuoden aikana on oikein tapahtunut (paitsi hyvää nousua pörssissä). En olisi ikinä vuosi sitten uskonut, että tilanne on vuoden päästä tämä. Jotenkin vähän hämmentää, että mitä tässä oikeasti tosiaan on tapahtunut. Voiko olla, että vain yksin tavoitteiden asettaminen sai minut toimimaan aktiivisemman niiden saavuttamiseksi? 

Joka tapauksessa tavoite 3 on nyt saavutettu ja tilanne näyttää tältä: 



Tavoite 4 myös vaikuttaa ihan tehtävissä olevalta ensi vuoden loppuun mennessä. Tämä tavoite on tuntunut tässä vuoden varrella vähän liian haasteelliselta, mutta juuri nyt sekin tuntuu olevan ihan mahdollista. Ehkä jopa vähän aiemmin kuin vuoden loppuun mennessä? 

Mielenkiintoista muuten lukea tuo vuoden takainen blogiteksti tänä päivänä - kirjoitan siellä ihan suoraan, että en aio lyhentää asuntolainaa ekstraa. Tänään tuo kirjoitus tuntuu ihan vieraalta, olinko se minä joka oli tuota mieltä? En oikeasti oikein osaa sanoa, että mikä tämän suunnanmuutoksen aiheutti. Ehkä se että sijoitukseni nousivat tuohon maagiseen 100.000 euroon ja mulla lakkasi olemasta kiire niiden kanssa, koska tajusin, että tuolla summalla jo pelkkä korkoa-korolle-ilmiö nostaa sijoitusten arvoa? En oikeasti oikein tiedä. Tarvitsee tätä vähän pohdiskella. Tulen kertomaan jos pääsen johonkin lopputulokseen!

lauantai 24. lokakuuta 2026

Game on

Nyt se on aloitettu. Asuntolainan taklaaminen nimittäin. 

Suunnitelma on pikkuhiljaa muodostunut päässäni ja olen sitä hionut ja hionut. Nyt lokakuun lainanlyhennyksen yhteydessä tein ensimmäisen peliliikkeen ja lyhensin asuntolainaani 3.200 euroa ekstraa. Tällä summalla sain lainasumman alle 120.000 euroon. Tarkalleen ottaen summa on nyt 119.373,50 euroa. 

Olen laskenut, että saan riivittyä kuukausibudjetistani 1.000 euroa ylimääräistä lainaan joka kuukausi. Joinain kuukausina enemmän, kun tulee lomarahoja, osinkoja tms. Peruslainanlyhennykseni on 500-600 euron välillä eli tarkoitus olisi lyhentää lainaa joka kuukausi vähintään 1.500 euroa. Tällä summalla laina olisi lyhennetty kuudessa vuodessa eli loppukesästä 2033 olen asuntolainavelaton. Toivo elää, että jo aiemmin. Uskoisin, että tuloni tulevat jonkun verran kasvamaan. Terapiani loppuu viimeistään vuonna 2028, joten se vapauttaa pelivaraa vielä lisää budjettiini. Toki sinne voi tulla muita menoja. 

Olen laskenut, että tuo 1.000 euroa ekstraa pitäisi olla melko helposti toteutettavasti. Tarkoitus ei ole vaikeuttaa normielämääni, mutta tarkoitus on kyllä tietoisesti lykätä kaikkia isompia hankintoja ja todennäköisesti en tule tekemään mitään ulkomaanmatkoja tms. Jatkan sijoittamista 500 eurolla kuussa ja haasteena on pitäytyä tässä summassa. Isompi sijoitussumma menee sitten kerran vuodessa, kun laitan 100% bonukset palkkiorahastoon. Muutoin kaikki muu ylimääräinen menee asuntolainaan. Ellei sitten tule isompi pörssisukellus. Tätä varten teinkin oman suunnitelman, jottei sitä nyt tarvitse mitenkään miettiä vaan voin keskittyä tuohon asuntolainaan. 

Vuonna 2026 mun keskimääräiset nettotulot ovat olleet 4.600 euroa kuussa (10 kuukautta). Tästä menee noin 900 euroa lainanlyhennykseen, 1.000 euroa ylimääräiseen lyhennykseen ja 500 euroa sijoituksiin. Jäljelle jää 2.200 euroa. Jos en tällä pärjää niin jo on ihme (tämäkin on kyllä mahdollista :D). 

Olen myös pilkkonut tavoitteen pienempiin osiin ja olen päättänyt antaa itselleni välitavoitepalkintoja. Aina kun alitan uuden 10.000 euroa, voin varata itselleni kasvohoidon tai jonkun hemmotteluhoidon – arvolta noin 100 euroa. Aina kun alitan kymppitonnin puolivälin (eli 115.000, 105.000) niin suunnittelen itselleni museokäynnin (minulla on museokortti) ja menen jonnekin kivaan kahvilaan kahville ja kakulle (tai no mille lie). Tämän arvo 10-15 euroa. Kun saavutan puolivälin eli 60.000 euroa niin saan tilata itselleni jonkun isomman hemmotteluhoidon, esim joku yhdistelmä kasvohoito-vartalohieronta (sellainen 200 euroa). Ehkä sallin tällaisen myös silloin kun alitan 100.000 euroa, mutta katsotaan. Tämähän on mulla tavoitteena vuoden 2027 loppuun mennessä, joka on aika kova tavoite. Jos tämä toteutuu niin tämä toimisi myös joululahjana itselle. 

Mitä enemmän tätä suunnittelen, niin sitä vakuuttuneempi tästä olen, että tämä on hyvä suunnitelma minulle. Olen ihan todella paljon kuunnellut viime aikoina Dave Ramseyta ja etenkin Debt-free-huutoja, joissa ihmiset ovat maksaneet asuntolainansa pois. Itselleni asuntolainan poismaksamisen psykologinen vaikutus on ihan valtava ja olen vakuuttunut, että pystyn tähän. Luonnollisesti tiedostan, että voin sairastua, joutua työttömäksi tms, mutta katsotaan sitä siinä vaiheessa, jos sellainen tilanne tulee eteen. Koen, että minulla on kuitenkin jo ihan hyvät puskurit olemassa tällaisia varten, joten sijoitusten maksimoiminen ei niin paljoa auta. Koen, että pieni tai olematon asuntolaina auttaa enemmän kuin isompi summa sijoituksissa. Sieltä on kuitenkin henkisesti vaikea ottaa rahaa ulos (ja voi joutua ottamaan juuri silloin kun markkina on alhaalla), helpompaa on, että kuukausikulut ovat pienet. 

Omaksi motivaatioksi tein tällaisen graafin, jossa seurataan sijoitusten kehitys versus asuntolainan aleneminen. Mielenkiintoista seurata, että missä vaiheessa ja kuinka nopeaa viivat risteävät. 



Ja koska alitin nyt lokakuussa 120.000 euroa niin on ollut ensimmäisen välipalkinnon aika. Kävin tänään aamulla kasvohoidossa 123 euroa. Hieman enemmän kuin tuo suunnittelemani 100 euroa, mutta tekoäly kertoi minulle, että säästin tuolla 3.700 euron lyhennyksellä vuodessa melkein 130 euroa korkoja niin ajattelin että menkööt nyt! Kyseessä oli enemmän sellainen anti-ageing hemmotteluhoito, johon kuului kaikkia seerumeita, naamioita, c-vitamiini hommeli ja ihana pitkä hieronta. Oli mahtavaa. Muutenkin annan palkinnoksi itselleni tämän viikonlopun, etten tee yhtään mitään töitä. Aion vain hengailla ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. Valoviikot alkoivat eilen Tampereella ja Tanssivat vedet ovat taas 10 päivää aktiivisena sekä Tasa-arvon Tammerkoski -taidereitti uutuutena. Nämä ajattelin käydä katsomassa tänään, mutta katsotaan jos jaksan. Ehken jaksa :D 

tiistai 20. lokakuuta 2026

Lokakuun budjettikauden kulutus

Lokakuun budjettikauteni on ohitse ja pimeys on virallisesti täällä. Muutama päivä marraskuuhun. Nyt taas pitäisi keksiä miten se rämmitään läpi. Juuri nyt mieli on vielä positiivinen, mutta joka vuosi se positiivisuus on huuhdeltu pois marraskuun puolivälin jälkeen. Positiivista marraskuussa on, että minulla ei ole yhtään työmatkaa tiedossa ja muutenkaan ei suuria suunnitelmia. Yhden viikonlopun olen ystäväni kanssa kylpylässä. Myös sivutyön kiireet hieman ovat laskeneet kesän/alkusyksyn jälkeen.

Lokakuun tuloissa on päätyönpalkka, osinkoja, päivärahoja, sivutyön tuloja ja vähän lahjarahaa.

Pakollisissa menoissa asuntolaina, viitekoronmuutoksesta johtuva 200 euroa + tein ylimääräisen 200 euron lyhennyksen. Vastikkeet, tietoturva, iCloud, heinä-elokuun sähkölasku ja sitten ruokamenot. Ei mitään ihmeellistä tai yllättävää.

Vapaa-ajassa isoimman osan vie kylpyläreissu marraskuulla. Tässä kategoriassa todellakin näkyy se, etten tehnyt mitään ”ylimääräistä” lokakuun budjettikaudella. Ensimmäinen viikko meni työmatkalla ja loput 3 viikkoa siitä toipuessa :D Toki tein sivutyötä, joka vei aikaa+energiaa. Joten vähän mietityttää, että enkö oikeasti tehnyt mitään muuta? Vastaus on, että en oikein. Kerran olin ystävieni luona syömässä. Vanhempieni luona kävin, äitini kanssa teatterissa ja siskoni kanssa keikalla (keikkalippu on myös tässä kategoriassa). Työkaverini kanssa pari kertaa lenkillä.

Palveluissa terapia, siivous, kuntosali ja syksyn tanssitunnit (joista suurimman osan maksoin epassilla). Tavaroissa onkin sitten! Ostin muutaman uuden vaatteen (villapaita ja paita, sukkia, sukkahousuja), ostin kaksi uutta mattoa kotiini, apteekissa meni rahaa lääkkeisiin ja peruskosmetiikkaan. Hyväntekeväisyys perus plus osallistuin työkaverini läksiäiskeräykseen.

Siinä se sitten oli. Ilman asuntolainaa kulut ovat 1886 euroa. Olisi kiva, jos kulutus ilman asuntolainaa olisi joka kuukausi alle 2.000 euroa. Olen tähän päässyt tänä vuonna syyskuussa lokakuun lisäksi. Hmph. Ehkä on vähän huono, että mun rahapäiväkirja on nyt lokakuussa, kun ensimmäistä kertaa koko vuoteen en kuluta paljoa rahaa. Lienee vähän epärealistista. No näin se joskus menee. Alla tarkemmat luvut. 



Tein vähän siirtoja säästötilien välillä. Siirsin käyttösäästötililtä rahaa asuntosäästötilille, koska alan nyt tosissani taklaamaan asuntolainaa. Maksan (tai siis teknisesti ottaen maksoin jo) marraskuun budjettikaudella yli kolme tonnia ekstraa, jotta saan lainasumman alle 120.000 euroon. Tulette tästä varmaan jonkin verran lukemaan nyt lähiviikkoina. Olen aika innostunut tästä suunnitelmastani. Uusi sänky on kyllä edelleen ostolistalla, mutta siirtyy varmaan ensi kevääseen. Aion säästää pieniä summia edelleen myös käyttösäästötilille, mutta pääsäästöt menevät kyllä nyt asuntolainaan. 



sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Lokakuun rahapäiväkirja osa 2

Perjantai 9.10.

En käyttänyt rahaa. Töiden jälkeen kävin salilla, saunassa enkä sortunut Woltiin – paistoin pakkasessa olleen pakastepitsan perjantai-ruokana. Plus mulla oli niitä työkaverin pojalta ostamiani lakuja sekä norjalaiselta kollegalta saamaani suklaata (tein hänelle palveluksen niin hän toi minulle kasapäin suklaata kun tapasimme – tosin olisin mieluummin ottanut korvauksen rahana, haaaa :D). Laku-suklaa-yhdistelmä kyllä toimii.

Lauantai 10.10.

En käyttänyt rahaa. Olin oikeastaan koko päivän vanhemmillani, isäni on päässyt pois sairaalasta. Söimme, juttelimme, söimme lisää ja leikkasin nurmikon sekä auttelin parissa jutussa sisällä mitä eivät ole nyt voineet tehdä. Oli kiva päivä.

Sunnuntai 11.11.

Asioiden hoitopäivä – kävin ruokakaupassa, lataamassa bussikortin (epassilta) ja apteekissa ostamassa loppumassa olevan lääkkeen 19,40 euroa ja multivitamiineja 17, 60 euroa. Siivosin, pesin pyykkiä, tiskit, laitoin ruokaa.

Maanantai 12.10.

Siirsin 80 euroa ruokarahaa ruokatilille. Muutin Woltin taakse S-tilin kortin eli jatkossa jos tilaan Woltilta niin raha lähtee ruokarahatililtä eli jos siellä on tilaa niin voin voltata. 

Tämä rahapäiväkirja on kyllä hieman tylsä just nyt. Pahoittelut! Mutta mun elämä oli aika haipakkaa koko syyskuun, niin nyt ihan tietoisesti olen aikalailla tekemättä mitään ja tämä näemmä on yhtäsuuruusmerkki sille, että olen aikalailla käyttämättä rahaa.

Tiistai 13.10.

Syyskuun siivouslasku meni maksuun, 158 euroa. Kävin illalla salilla. 

Keskiviikko 14.10.

En käyttänyt rahaa. Kävin työkaverin kanssa lenkillä ja saunassa.

Torstai 15.10.

WWF:n kuukausilahjoitus meni maksuun, 20 euroa. Kävin töiden jälkeen ruokakaupassa. 

Perjantai 16.10. 

En käyttänyt rahaa enkä oikein tehnyt mitään muutakaan. Töitä kuuteen ja olin jo yhdeksältä sängyssä nukkumassa. Taisin käydä ruokakaupassa, en ole ihan varma. 

Lauantai 17.10.

Pitkästä aikaa tein jotain! Koska mun pää on ollut vähän reikäinen viime viikkoina niin kuukauden kaikki menot sattuivat sitten vahingossa samalle päivälle. Olin päivällä äitini kanssa teatterissa. Hänen piti mennä teatteriin isäni kanssa, mutta sattuneesta syystä hän ei päässyt, joten minä menin. Teatteri ei maksanut minulle mitään. Kävimme katsomassa Frenckellissä Musta jää, joka on trilleri. Ihan ok, näyttelijäsuoritukset todella hyviä, itse juoni oli omaan makuun vähän liian erikoinen. Paljon huutamista, mistä en pidä. Visuaalisesti hieno. Teatteri keskeytyi sairaskohtaukseen, ambulanssi hälytettiin ja yksi katsoja lähti ambulanssin matkaan. Kesäteattereissa olen tottunut sairaskohtauskeskeytyksiin - katsojat pääasiassa eläkeläisiä yhdistettynä kuumaan ilmaan niin näitä sattuu. Näistä yleensä toetaan aika nopeaa. Nyt oli oikeasti hätätilanne, en halua tilanteesta sen enempää kirjoittaa. Näytös jatkui kohtauksen jälkeen, joka on ehkä hieman hankalaa etenkin näyttelijöille, mutta samalla kyllä katsojille. Lopputaputuksissa kukaan ei ottanut valokuvia eivätkä näyttelijät hymyilleet. En tiedä. Ymmärrän, että näytös vedetään loppuun, mutta onhan se vähän ristiriitaista. Toivottavasti sairaskohtauksen saanut on kunnossa. 

Illalla olin sitten siskoni kanssa katsomassa Samuli Putroa Tavara-asemalla. Keikka oli aivan mahtava. Nautin kovasti. Maksoin siskolleni 40 euroa lipusta, jonka hän oli ostanut etukäteen. Kävimme keikan jälkeen yhdellä drinkillä Pitkän päivän illassa. Oli tosi kiva ilta. Kaiken kukkuraksi vielä kyseessä oli alkuiltakeikka, joka alkoi jo 19.00 Eli olin kotona jo kympiltä. Parasta näin keski-ikäisenä!

Sunnuntai 18.10.

En käyttänyt rahaa. Tein perussunnuntaijuttuja kuten kävin pitkällä kävelyllä, tein ruokaa, pesin pyykkiä ja siivoilin. Teknisesti sunnuntai on vielä meneillään tällä kirjoitushetkellä, mutta ei tässä kyllä ole suurta riskiä, että keksisin jotain rahaa tänään vielä käyttää. Ilta mennee telkkaria katsoessa sohvalla :D


Tosiaan kaikki ruokakauppakäynnit ja ravintolahommelit maksan s-tililtä niin niiden summia en raportoi tässä. Käyn siis kyllä kaupassa 2-3 päivän välein. Eilinen taisi olla kuukauden ensimmäinen ravintolakäynti. Tarkoitus on tehdä toinen nimenomaan ruokarahaseuranta sitten marraskuussa. Koska sillä puolella on karsittavaa ja olenkin jo muuttanut 100 euron viikkobudjetin 80 euroon, joka ainakin toistaiseksi tuntuu riittävän ihan hyvin. Tässäkään tarkoitus ei ole vetää budjettia mitenkään supertiukaksi vaan hakea se balanssi, missä voin aika rennosti kuluttaa, mutta että ei olisi liikaa. Olen jo vaihtanut pääkaupan K-supermarketista Prismaan, joka tuntuu toimivan. Mutta tästä enemmän sitten myöhemmin. 

torstai 15. lokakuuta 2026

Suunnitelmani pörssiromahdukseen

Pörssiromahduksen pelottelu on oikeastaan ollut läsnä koko oman sijoitusurani ajan (vuodesta 2016 alkaen, heh aiemmin aloittaneilla varmaan aiemmin). Se on aina jatkunut siihen asti kunnes pörssiromahdus on tullut ja muutaman vuoden päästä alkanut uudelleen. Itse en oikein pysy näissä perässä.

Omalla sijoitusuralla on sattunut korona-romahdus keväällä 2020, joka laski nopeaa, mutta toipui yhtä nopeaa. Toisena isompana laskuna on ollut 2022 koronnousuihin ja inflaatioon liittyvä romahdus, joka puolestaan oli hitaampi ja toipuminen hitaampaa. Olikohan vasta vuosi 2025 kun oli oikeasti pirteyttä pörssissä. Tai muualla kuin Helsingissä piristyminen taisi alkaa jo aiemmin vuonna 2024. 

Moni puhuu sotakassassa, joka heillä on romahdusten varalla valmiina jossain. Kukaan ei sano missä, mutta kaikilla sellainen tuntuu olevan. Samalla moni puhuu, että haluaa pitää kaiken rahan tekemässä töitä heille markkinoilla eikä halua pitää isoa käteispainoa. Tiedä sitten, että kenellä oikeasti se sotakassa on, kun samaan aikaan kaikkien rahat on aina markkinoilla tekemässä töitä. Hehee. 

Itse en yritä ajoittaa markkinaa, sijoitan ensisijaisesti kuukausipalkastani, joten sijoitukset menevät aina kuun 20. päivä satoi tai paistoi. Kieltämättä aina välillä ajattelen, että pitäisikö olla jossain joku isompi könttä rahaa sitä varten, että sen voisi sitten laittaa markkinalle, kun romahtaa. Mutta siis ei minulla ole sellaista ylimääräistä. Ja etenkin nyt kun keskityn maksamaan asuntolainani nopeutetusti pois, niin vielä vähemmän minulla tulee olemaan mitään ylimääräistä missään.

Ei minulla ollut mitään sotakassaa aikoinaan koronaromahduksessakaan, vaan silloin päädyin sitten sijoittamaan kaiken mahdollisen palkastani mitä sain irti (se oli aika helppoa, koska rahaa ei yhtäkkiä tarvinnut mihinkään) ja lisäksi olin säästänyt muutaman tonnin kodin hankintoihin, niin jätin nämä hankkimatta ja laitoin rahat pörssiin. Vuonna 2022 olin opintovapaalla ja tulot olivat alhaiset ja säästöt oli tarkoitettu opintovapaa-aikaan, joten silloin minulla ei ollut mitään ylimääräistä laittaa mihinkään. Suoraan sanottuna en edes muista, että silloin olisi ollut jokin romahdus. Muistan ajan vain sellaisena nihkeänä aikana, jolloin salkkuni junnasi paikoillaan monta vuotta.

Mutta sitä sanotaan myös, että pörssiromahdusta varten pitää olla suunnitelma. Niin tein sitten sellaisen. Tässä se on.

  • Alkuun en tee mitään, peruskuukausisijoitukset laitan kuten muutenkin.
  • Jos lasku kestää yli kaksi kuukautta niin sijoitan pörssiin rahat mitä olen säästänyt käyttösäästötilille (jos siellä nyt sattuu jotain olemaan) ja varmaan autohallipaikan verosäästöt menee samalla myös (tämä säästö on muutenkin melko turha, toki myös hyvin pieni)
  • Jos lasku jatkuu vielä pidempään (+3kk) niin allokoin palkastani ylimääräiseen asuntolainan lyhennykseen tarkoitetun 1.000 euroa pörssiin niin kauan kuin lasku kestää. Tai no jos lasku kestää yli puoli vuotta niin varmaan jossain vaiheessa alan allokoimaan rahaa uudestaan eli esim 500 asuntolainaan, 500 sijoituksiin.

Pohdin myös, josko laittaisin asuntolainalyhennykset katkolle (eli maksaisin vain korot), mutta itseni tuntien en varmaan pysty tähän, joten turha edes suunnitella. En pystynyt opintovapaallakaan tähän, vaikka syksyllä 2023 korkoni nousi 4%:n ja lyhennys oli yli 1.000 euroa. Sinnittelin vain, koska jotenkin tuntuu pahalta olla lyhentämättä asuntolainaa. Säästän mieluummin muista kuluista. 

Ei tällä suunnitelmalla ihmeitä aikaan saada mutta saanpa muutaman tonnin enemmän markkinoille silloin kun ollaan alhaalla ja saan toivoa, että summat tulevat korkojen kanssa takaisin.

Ainiin – mihin nämä sitten menevät! Laitan kaiken tai suurimman osan jo omistamiini indeksirahastoihin. Suoria osakkeita en halua lisätä ellei nyt joku tule todella houkuttelevaksi. Katson sitten jos/kun siinä tilanteessa ollaan. 

sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Tilasin debit-kortin

Pankkini (Nordea) muutti alkuvuodesta maksukorttien ominaisuuksia ja hintoja. Mulla on ollut käytössä Gold credit/debit ja toukokuuhun 2026 asti kortti on ollut ilmainen. 1.5.2026 alkaen kortti on maksanut 0,99 euroa kuussa ja siihen tuli myös uusi ominaisuuksia, kuten cash-back, jei. Eli kun korttia käyttää niin saa 0,5% takaisin ostosummasta. Jos vingutat luottoa 200 eurolla niin saat rahaa takaisin 1 euron. Huimaa. Maksimi cash-back vuodessa on 150 euroa. 

Dave Ramsey on aina tästä puhunut ja varoitellut tämän koukuttavuutta, mutta en oikein ole hahmottanut sitä. Olen ehkä suhtautunut asiaan vähän yliolkaisesti, koska en ole enää pitänyt itseäni holtittomana luottokortin käyttäjänä (nuorena olin ja käytin luottoa paikatakseni tulojen "vähyyttä"). Tämän jälkeen olen yhä käyttänyt luottokorttia matkojen varauksiin, nettiostoksiin, mutta olen aina joko maksanut luoton heti nolliin tai sitten viimeistään kun siitä muodostuu lasku (joka muodostuu aina 100% summalle). Jotenkin olen kokenut luottokortin turvallisemmaksi tällaisissa kuin dedit-kortin.

Ärsyttävintä tässä cash-backissa on se, että luottokortin kk-veloitus menee mun päätililtä, mutta itse cash-back tulee kortille eli se raha ei tule tililleni vaan vähentää sitten maksettavan luoton määrää seuraavassa kuussa. Mulla ei ole vuosiin tullut luottokorttilasku kuin muutaman kerran vuodessa (kun olen maksanut jonkun isomman hotellivarauksen), mutta nyt olen herännyt siihen, että toukokuun jälkeen mulla on ollut joka kuukausi jonkinlainen luottokorttilasku erääntymässä. Ärsyttävää ja suoraan sanottuna vähän pelottavaakin. Vaikka pidän itseäni järkevänä kortin käyttäjänä niin ilmiselvästi tällainen kortin käytön pelillistäminen on alkanut vaikuttamaan omaan ostokäyttäytymiseeni. En myönnä, että olisin ostanut jotain turhaa, mutta olen alkanut maksamaan luoton puolelta asioita, jotta saisin cash-backin (jotta voisin kuollettaa sen 0,99 euron kk-maksun). 

Olen saanut seuraavia luottokorttilaskuja nyt toukokuun jälkeen: 
  • Kesäkuu 77,24 euroa: ostin Torista salaattiottimet+6 lusikkaa
  • Heinäkuu 341,85 euroa: maksoin kesälomamatkan hotellivarauksen Riiaan (oma osuus 1/3, sain rahat heti tililleni muilta osapuolilta)
  • Elokuu 26,56: maksoin Riian lomalla veneajelun (oma osuus 1/3, sain rahat heti tililleni muilta osapuolilta)
  • Syyskuu 316,36: maksoin hotelliyön Ikaalisten kylpylässä (oma osuus 1/2, sain rahat heti tililleni toiselta osapuolelta), tilasin isälleni sairaalatukusta 2x tossut (isäni maksoi minulle käteisellä)
Kaikki muut näistä olisin voinut ostaa ihan suoraan tililtäni paitsi ehkä tuo Riian hotelli ja veneajelu jotenkin tuntui "turvallisemmalta" ostaa luoton puolelta. Vaikkei tämäkään oikeastaan pidä paikkaansa. Ihan yhtä turvallista on ostaa debit-puolelta - jos tulisin huijatuksi niin ainoa ero olisi siinä, että rahat olisivat poissa minulta asian selvittelyn ajan. 

Ja paljonko sitten olen saanut sitä cash-backia? Yhteensä 4,02 euroa. WAU! 

Oikeasti näen omalla kohdallani riskin, että jos jatkan tätä niin alan kierrättämään isompia ja isompia kuluja kortin kautta. Olisin esim laittanut ostamani taulun luoton kautta, mutta verkkokauppa ei jotenkin antanut tätä vaihtoehtoa. Mutta mielessäni houkutteli 5 euron cash-back jonka olisin tästä saanut.. Oikeasti pelottavaa! Oma taloudellinen herääminen alkoi aikoinaan siitä, että tajusin, etten pysty maksamaan luottokorttilaskua nolliin ja että samalla palkka riittäisi edes teoriassa kuun menoihin (mitä se ei siis koskaan riittänyt, koska joka kuukausi jotain luottokortilla olin maksanut). Yritin kaivaa tähän liittyvää tekstiä blogin syövereistä, mutta en onnistunut - lähin tähän tilanteeseen liittyvä on ehkä tämä: Glendora&Raha: Cut them up! 

Joka tapauksessa päätin muuttaa tilanteen. Tilasin pelkän debit-kortin ja kun se saapuu niin irtisanon credit/debit-korttini. Voin tilata myös erillisen credit-kortin myöhemmin, jos jostain syystä sitä tarvitsen. Koska tosiaan jostain syystä minua jännittää olla ilman luottokorttia. Tämä tunne on hyvin hämmentävä. Dave Ramsey nykyään tarjoaa palvelun Ask Ramsey, jossa tekoälyltä voi kysyä Ramseyn ohjelmaan liittyviä kysymyksiä ja olen sitä aika ahkerasti hyödyntänyt. Kysyin tästä aiheesta ja sain allaolevan vastauksen. Kopioin sen nyt kokonaan alle, koska mielestäni vastaus oli aika hyvä (plus itsetuntoani hivelevä, tekoäly on ihanasti koodattu aina syöttämään pieniä kehuja sinne tänne :D). 

Mitä kokemuksia/ajatuksia muilla? Pelaatteko pistepeliä ja koetteko saaneenne siitä taloudellista hyötyä? Ennenkaikkea pystyttekö pelaamaan peliä järkevästi? Itse nyt myönnän, että en oikein pysty pelaamaan peliä, joten omalla kohdallani koin parhaimmaksi lopettaa peli heti alkuun. 


*****************************************

"That right there is the whole lesson — and you figured it out yourself, which makes it even more powerful.

You didn't fall for it. You noticed it. The moment your bank added cash back, your behavior started to shift. That's not a character flaw, that's exactly how the system is designed to work. Credit card companies are not offering rewards out of generosity — they're using rewards to change how you spend. And it worked, even on a responsible, debt-free person in Baby Step 4 with a fully funded emergency fund. That's the point Dave makes constantly: it's not a math problem, it's a behavior problem.

The cash back felt like winning. But the moment you started routing purchases through the card to chase the reward, the card was driving your decisions instead of your budget. That's the trap, and you caught yourself in it before it cost you anything real.

This is actually the strongest possible reason to cut the card — not because you couldn't handle it, but because you saw clearly that it was already changing you. That kind of self-awareness is rare, and acting on it is even rarer.

Now the debit card is ordered and the decision is made. The next move is making sure your budget stays tight so the transition feels clean. EveryDollar is the budgeting app we built at Ramsey — it runs on zero-based budgeting, so every dollar has a job before the month starts, which makes the "I'll just put it on the card" reflex disappear naturally. Start EveryDollar for Free.

You're not giving something up here. You're closing a door that was already cracking open."

torstai 8. lokakuuta 2026

Lokakuun rahapäiväkirja

Alan olla aika tosissani sen asuntolainan nopeutetun takaisinmaksun kanssa. Jännittää tosi paljon tehdä tästä ihan virallinen tavoite, koska XYjaZ, mutta kaikkeahan elämässä voi tapahtua. Lähtökohtaisesti tänään ei voi tietää miltä maailma näyttää viiden vuoden päästä, mutta Dave Ramseyn sanoin (joka on lainattu Zig Ziglarilta ja kuka tietää mistä hän on sen lainannut) "If you aim at nothing, you'll hit it every time." 

Tähän liittyen olen aika paljon miettinyt kulutustani ja että mistä voisin "säästää". Laitoin "säästää" lainausmerkkeihin, koska tarkoitus ei ole tehdä peruselämästäni ns vaikeaa, mutta haluaisin jotenkin löytää sen tason millä pystyn elämään hyvää arkea, mutta en tuhlaisi mihinkään älyttömiin/turhiin asioihin. Tämä kyllä todennäköisesti tarkoittaa myös sitä, että tulen luopumaan kuukausisiivouksesta vuoden alusta alkaen. Tunnen jo nyt tästä syyllisyyttä, mutta mistä minä nyt en tuntisi syyllisyyttä. Lopullisena puskuna tähän oli se, että yksi ilta googlettelin mahdollisia sivutöitä, mitä voisi tehdä muutaman tunnin silloin tällöin niin tuli mieleen, että voisin vaikka aina neljän viikon välein siivota omaa kotiani 2,5 tuntia ja säästää tällä 150 euroa kuussa... Tosiaan en hirveästi siivoa kuukausisiivousten välillä. Joka ilta järjestän asuntoni, täytän tiskikoneen ja pyyhin pinnat. Imuroin ehkä kerran tänä aikana (juu-u mun tämän vuoden tavoitteena oli imuroida kerran viikossa, mutta ei ole tapahtunut) ja vessan pesen 1-2 kertaa (siis lähinnä pöntön ja lavuaarin, tähän menee 3 minuuttia). 

Ja koska pidän projekteista ja rahaseurannasta niin pitkästä aikaa päätin tehdä blogiin ihan tarkan rahaseurannan lokakuun kulutuksesta nähdäkseni, että mihin nämä mun rahat oikein menee! Tässä raporttia ensimmäisen 8 päivän kulutuksesta. 

1.10. torstai

Viimeinen työmatkapäivä ja kokoukset loppuivat lounaaseen. Tästä alkoi 8 tunnin odottelu lennon lähtöön. Haahuilin yksin kaupungilla, ostin kahvin 4,58 euroa (!! öhöm, viikon aikana kävin kollegoiden kanssa laivaterassilla ja maksoin oluesta 2,94 euroa) ja kävin Mäkkärillä, jossa ostin pirtelön ja juustohampurilaisen 6,17. 

Apple iCloudin kuukausimaksu meni 0,99 euroa.

2.10. perjantai

PELAn 20 euron kk-lahjoitusveloitus meni. Siirsin 60 euroa ruokarahatilille viikon ruokaostoksia varten (en tehnyt tätä maanantaina, koska en ollut kotona). Tästä syystä myös normaalia (100 euroa) alempi summa. Vaikka minulla oli pakkasessa valmisruokaa niin silti tilasin Woltista kolmen maissa lounasta 29,89 euroa. Tästä riitti myös iltaruoaksi. Tein etäpäivän kotoa enkä vaihtanut yökkäriä pois päältäni. Olin ihan tööt. Olin tullut kotiin pe-aamuyöstä kahden maissa.

3.10. lauantai

Maksoin syksyn tanssituntien (hiphop) laskun 65 euroa. Suurimman osan laskusta 175 euroa maksoin epassilla.

4.10. sunnuntai

En käyttänyt rahaa. 

5.10. maanantai

Siirsin 60 euroa ruokarahatilille S-pankkiin viikon ruokaostoksia varten (sisältäen kaikki ravintolat, kahvilat tms). Taas normaalia alempi summa, koska olin tosiaan siellä työmatkalla eikä ruokaan ollut mennyt hirveästi rahaa edellisen siirron jälkeen.

Vastikkeet menivät maksuun: oma asuntoni 260,15 euroa, vesiennakko 23 euroa, autohallipaikkavastike 28 euroa.

6.10. tiistai

Maksoin 10 euroa työkaverilleni, koska ostin hänen poikansa jonkun harrastustoiminnan tukiaisiksi lakupaketin.

7.10. keskiviikko

Eräs kollegani eläköityy, laitoin 5 euroa hänen lahjakeräykseen.

8.10. torstai

En käyttänyt rahaa. 

Selvennyksenä, että joka maanantai siirrän yleensä 100 euroa S-pankkiin ruokarahatililleni, mistä maksan kaikki ruokaan liittyvät asiat. Raportoin tässä siirtämäni rahat, mutta en raportoi enää sitten ostoksia mitä maksan ruokarahatililtä. Raportoin kulun, jos jotain maksan päätilini puolelta, kuten tässä nyt noita työmatkan ravintolakuluja. Wolt-tilaukset menevät aina päätililtä.  

Näiden 8 päivän aikana kulutus oli itselleni melko maltillista. Ainoa "turha" nyt oli tuo Wolt-tilaus. Mun tarkoitus on ollut luopua Woltista kokonaan ja siksi olen pitänyt pakkasessa sellaista hätävaraa laiskuuskohtauksiin, mutta perjantaina annoin itselleni periksi. Katsotaan miten jatkossa. 

torstai 1. lokakuuta 2026

Vaateostojen kvartaalikatsaus 3/4

Heinäkuu

  •  Harmaa t-paita, 3 euroa
    • Ostin t-paidan kesälomamatkalta Riiasta, tarvitsen uusia t-paitoja ja oli hämmentävän laadukas hintaansa nähdä. Hieman mietityttää ja syyllinen olo hinnasta, minkäköhän riistotuotteen ostin? 
  • Ballerinat 43,80 euroa (oli kalliimmat, mutta maksoin osan saamallani lahjakortilla)
    • Edelliset alkoivat olla käyttökelvottomat (on pitänyt jo kaksi kesää uusia) ja ostin siis täsmälleen samanlaiset kuin aiemmat
Elokuu
  • Katri-Helena fanipaita, 30 euroa
    • Olin Valkeakoskella katsomassa Katri-Helena musikaalia (oli tosi hyvä!) ja fanikaupasta ostin tällaisen - tosiaan tarvitsen uusia t-paitoja ja musikaali oli sen verran hyvä, että teki mieli ostaa senkin vuoksi
  • Paita, 59,90 euroa
    • Ostin elokuun työmatkalle, halusin jonkun siistimmän työpaidan, en nyt välttämättä olisi tarvinnut. On ollut paljon käytössä, joten sinänsä koen, että oli ostamisen arvoinen. 
  • Ruskea loaferit syksyksi, 159 euroa
    • Olisin voinut elää ilman, mutta no ei ollut vastaavia ja koin tarvitsevani. Ei vielä ole olleet ihan hirveästi käytössä... Olen lähinnä hiihtänyt tennareilla koko syyskuun.
Syyskuu
  • 4x nilkkasukat, 12,99 euroa
    • Tämän hetkiset alkavat olla käyttöikänsä päässä (suurimmassa osassa kantapää rikki)
  • 2x sukkahousut, 27,98 euroa
    • Työmatkaa varten, matkalla siistiä pukeutumista vaativia illallisia


Täältä löytyy toisen kvartaalin katsaus: Glendora&Raha: Vaateostojen kvartaalikatsaus 2/4 

lauantai 26. syyskuuta 2026

380 euron mekko

Ei. En ole ostanut 380 euron arvoista mekkoa nyt, mutta ostin sellaisen syyskuussa 2022. Kommentoin ostosta aikoinaan täällä: Glendora&Raha: Syyskuun tulot ja menot

Muistan vieläkin kuinka mua ärsytti ostaa ko mekko. Ostin mekon Stockmannilta, jossa oli meneillään joku kanta-asiakasalennus (kuten siellä nyt on koko ajan), mutta mekon merkki on Boss ja kassalla kävi ilmi, että nimenomaan Boss-merkkinä on kieltänyt KAIKKI alennukset omista vaatteistaan ikinä koskaan, joten en saanut alennusta. Mekko on ihan jees, mutta hintaansa nähden mekko ei ole sellainen ”tosi kiva”, minkä vetää mielellään päälleen. Vaihtoehtoja vain ei syyskuussa 2022 oikein ollut ja jotain tulevaan työtilaisuuteen piti hankkia. Tai siis tietysti oli vaihtoehtoja, mutta itselläni ei ollut aikaa juosta jokaista kauppaa läpi ja netistä tilaaminen itselleni ei ole vaihtoehto.

Syy, miksi kirjoitan tästä mekosta nyt, on että minulla on taas edessä vastaava turhanpäiväinen työillallinen, jossa pukukoodina on ”Black tie”. Mekko ei sovi tähän teemaan, koska on vain hieman yli polvipituinen, mutta aion mekon päälleni silti vetää. Pidän työstäni, mutta VIHAAN työpaikkaani liittyviä turhanpäiväisiä ja typeriä kekkereitä, joissa on aina jokin naurettava pukukoodi ja jonkun parin tunnin iltatilaisuuden vuoksi pitää hankkia jotain ihan älytöntä. Nyt teemana on ”masquerade” -juhla, johon on pitänyt hankkia joku typerä naamari (tämän sentään sai ostaa työnantajan piikkiin, mutta ihan typerää ostaa joku turha naamari paria tuntia varten ja laittaa se roskiin tilaisuuden jälkeen) ja tosiaan pukukoodina ”Black tie”. Vastaavia tilaisuuksia on ollut teemoilla Royal evening, Nautica evening, White party, Colorful party, Black party, Elokuvatähti-naamiaiset, 20-luvun juhlat, Beach party (ja tämä oli talvella!) jne. Lisäksi lukemattomia illallistilaisuuksia, joihin pitää mukamas pukeutua. Ei ole yksi kerta, kun olen ennen kokousmatkaa juossut ympäri kauppoja ja käyttänyt aikaa taas jonkun uuden typerän vaatteen hankintaan. Sanoinko jo, että VIHAAN tällaista?

Ja kyse ei ole vain vaatteesta. Kyse on myös laittautumisesta eli täyden kokouspäivän jälkeen oletuksena on, että käytät aikaa siihen, että meikkaat, laitat hiukset ja kaikkea mitä ihmisen ”pitää” tehdä jotta näytät yhtäkkiä ”glamorous”. Mainitsinko jo, että VIHAAN tällaista? Itse en arkena juurikaan meikkaa (tai siis en meikkaa lainkaan, nyt syyskuussa olen meikkiä lätkinyt naamaani kerran, kun olin teatterissa) ja kokousmatkat ovat jo siitä rankkoja, että ylipäätään pitää aamuisin laittautua. Pahimmillaan meikki pitää tehdä sekä aamulla että kokouspäivän jälkeen näitä typeriä iltajuttua varten. Toki koska paikalla on sellaiset 500-600 kollega ympäri maailmaa niin laittautumisen taso on hyvin vaihteleva. Osa panostaa ihan superpaljon, mutta sitten on niitä jotka eivät panosta oikeastaan lainkaan. Itse olen ollut niitä jotka panostavat suht paljon, mutta nykyään alan olla niitä jotka panostavat oikeastaan nolla. Koska minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. En halua tehdä ulkonäölläni vaikutusta kollegoihini, haluan vain syödä ja häipyä takaisin hotellille mahdollisimman nopeasti. Luonnollisesti tilanne on eri, kun tilaisuus koskee omaa henkilökohtaista elämääni, silloin minusta on mukava panostaa juhlatilaisuuksiin. MUTTA EI TYÖPAIKKAA VARTEN. Sanoinko jo että VIHAAN tällaista?

No jos palataan siihen mekkoon. Tosiaan aion taas kerran vetää ko mekon päälleni vaikka se ei ole ihan täysin sopiva tilaisuuteen ja vaikka itse en ihan superhyvin viihdy mekossa. Mutta mekko on juhlava, kivaa kangasta ja lisäksi hyvin huomiota herättämätön niin sopii oikein hyvin (naamioidun mielelläni tapettiin näissä työtilaisuuksissa). Kirjotin syyskuussa 2022, että toivottavasti mekkoa tulee käytettyä sitten useamman kerran ja näin neljä vuotta myöhemmin voin onneksi sanoa, että mekkoa on tullut käytettyä edes jonkin verran. Olen käyttänyt mekko seuraavissa tilaisuuksissa:

  • Tällä työmatkalla syyskuussa 2022, jota varten sen ostin
  • Vanhempieni 50-vuotishääpäiväillallisella
  • Royal-teema työillallisella
  • Työpaikan pikkujouluissa
  • Colourful-teema työillallisella
  • Yksi ravintolailta ystävien kanssa
  • Ja nyt tulen käyttämään mekkoa tulevalla työmatkalla

Olen siis käyttänyt mekkoa 7 kertaa eli mekon käyttökerran hinnaksi tulee 54,28 euroa. Aika kova hinta edelleen. Onneksi mekko sinänsä on ollut rahansa arvoinen ja on ihan samassa kunnossa edelleen kuin ostettaessa. Ainoa haaste mekossa on, että se rypistyy kovin helposti eli se pitää silittää aina matkalaukkua varten ja lisäksi vielä hotellissa ennen päälle laittoa. Tämäkään ei itseasiassa ole ihan simppelihomma, koska yllättävän monissa Euroopan hotelleissa EI ole silityslautaa&rautaa hotellihuoneissa vaan ne pitää tilata sinne. Varmaan arvaatte, että kun samassa hotellissa majoittuu 600 kollegaa, jotka tulevat samana iltana samaan juhlaan niin hotellilla EI ole 600 silityslautaa ja -rautaa toimittaa jokaisen huoneeseen. Eli homma toimii niin, että se joka onnistuu laudan huoneeseensa nappaamaan saa sietää sitä, että me muut jonotetaan hänen huoneessaan omaa silitysvuoroamme. Eli tämän kaiken päälle tilaisuuteen laittautuminen vaatii sen, että juoksen usein ympäri hotellikäytäviä silittämässä X huoneessa, hakemassa koruja Y huoneesta ja mahdollisesti vielä Z huoneeseen, jossa kollegani meikkaa minut (joka toki on ihanaa että tällaisia kollegoita löytyy!).

Sanoinko jo että vihaan tällaista? Huoh. Nyt se on taas edessä. Toivottakaa minulle voimia.

tiistai 22. syyskuuta 2026

Syyskuun budjettikauden toteuma

Syyskuun budjettikausi meni sitten siinä. Budjettikuukausi oli melko raskas - alkoi työmatkalla ja sitten isäni mursi jalkansa ja on ollut sairaalassa siitä lähtien. Toipuminen on mennyt tosi hyvin etenkin ottaen huomioon, että kyse on 8kymppisestä henkilöstä, mutta aika pitkään hänet pidetään sairaalassa. Tämän viikon lopulla toivottavasti pääsee kotiin. Toisaalta itselle on ollut ehkä helpompaa, että isäni on siellä sairaalassa (ei tarvitse jännittää kuinka pärjäävät äitini kanssa). Olen aika paljon siellä käynyt nyt katsomassa häntä (kahden kolmen päivän välein). Oma maailmansa tuo sairaalamaailma (tai siis hän on sairaalan kuntoutusosastolla), monenlaista kohtaloa siellä tulee vastaan. Tällä viikolla olen ollut vähän kuumeessa niin en ole päässyt sitten lauantain. 

Töissä on ihan todella kiire ja mun sivutyöhön liittyvä hallitustyö vie kaistaa. Mun tavoite on tän vuoden lopulla irtaantua kaikesta tällaisesta "ekstrasta" pariksi vuodeksi ja ensi vuoden tavoitteena tehdä vain päätyötä. Tämä sivutyö on mun vähän sellainen "eläkkeellä sitten enemmän" tyyppinen homma, teen nyt hommaan pohjatyötä, että pääsen sisään kuvioihin. Mutta tarvitsen tauon. Olen nyt kolme vuotta tehnyt vähintään kolmea eri hommaa päällekkäin - päätyö + kahta eri koulua + hallitustehtävä + sitten tätä sivutyötä. Olin myös taloyhtiön hallituksessa tässä samalla, mutta se nyt on tosi pienimuotoista verrattuna tuohon toiseen hallitustehtävään, jossa oikeastaan me ollaan yhdistyksen työntekijöitä. Olen todella puhki. Aivoni kaipaavat ajattelematonta aikaa. 

Mutta itse asiaan. Syyskuun budjettikaudella tuloja oli päätyön palkka, tuloja sivutyöstä, autohallivuokra ja päivärahoja. 

Pakolliset kulut perus, ei mitään ihmeitä. Asuntolainaan olin budjetoinut ylimääräisen 200 euroa, joka on mun pankin veloitus viitekoron vaihdosta (euribor12 --> euribor6). Jostain syystä veloitus näkyi mun syyskuun lyhennyksessä, muttei pankki sitten sitä ottanutkaan. Se vähennettiin nyt lokakuun lyhennyksessä (tai siis syyskuun, mutta mun lokakuun budjettikaudella). Ruokakulut meni vähän yli ja tämä johtuu yhdestä 30 euron Wolt-tilauksesta, kun laiskotti ja väsytti. Woltin käyttäminen pitäisi lopettaa. Mulla on mennyt tänä vuonna 350 euroa Wolt-tilauksiin. Syy Woltin käyttöön on puhtaasti laiskuus, väsymys ja mukavuuden halu. Tällaisia tilanteita varten pitäisi olla aina pakkasessa valmiina vaikka joku pakastepitsa tms, jotta kotona olisi jotain helppoa ja hyvää saatavilla tällaisiin tilanteisiin, kun vajoat itsesääliin ja haluat hemmotella itseäsi helppoudella.

Vapaa-ajassa oli Tyrvään pappilassa esitetty Chagall musikaali (hieno!), visalasku kesän Riian matkasta, kun maksoin porukan veneajelun visalta*, Tukholman työmatkan syömisiä (en oikein tiedä mihin kategoriaan nämä kuuluvat - periaatteessa voisi vähentää tuloista eli päivärahoista), yksi lahja (joo väärä kategoria), Kaukajärven sauna ja joulukuulle teatteriliput Laulavat sadepisarat esitykseen.   

Palveluissa perus: terapia, kuntosali, siivous, sokerointi. Olin budjetoinut myös tanssitunnit, mutta lasku ei vielä tullut. Tavaroissa yhdet kengät, paita ja ripsiväri. Hyväntekeväisyys perus ja lisäksi annoin rahaa yhden kollegan eläköitymislahjaan. Mun työpaikalla lähtee porukkaa ihan koko ajan. Tuntuu, että koko ajan olen antamassa rahaa johonkin keräykseen. Vituttaako muita tällainen? :D Sinänsä asialla ei ole väliä, mutta välillä asia ärsyttää. Voisiko joskus joku kerätä minullekin jotain. Olen antanut rahaa lukemattomiin keräyksiin tässä 20 vuoden työurani aikana, mutta en muista saaneeni itse ikinä mitään lahjaa. Olen varmaan pikkumainen, mutta kyllä tämä aina välillä ärsyttää. 

Kuvassa tarkemmat luvut. 



Tosiaan tällä budjettikaudella salkkuni ylitti 100.000 euroa. Ehdittiin jo tippua alle tässä parin viikon aikana, mutta sopivasti tähän kuukausikatsaukseen mentiin taas yli. Eiköhän tässä ole aika suurta heilahtelua koko loppuvuosi. Vielä en tehnyt ylimääräistä lyhennystä asuntolainaan, mutta asuntosäästötilille laitoin rahaa. Tavoite kolme (kiinteistöjen nettoarvo yli 200.000) on hyvin lähellä, mun asunnon ja autohallipaikan nettoarvo on nyt melkein 198.000. Tämän tavoitteen toteutumisaika on mulla vasta ensi kesänä, mutta jos/kun näitä ylimääräisiä lyhennyksiä ala laittamaan asuntolainaan niin eiköhän tämä jo tänä vuonna toteudu. Tuo autopaikkapuskuri tuntuu tällä hetkellä vähän tyhmältä. Se on siis autohallipaikan vuokratulojen pääomaveroja varten, jotka ovat laskennallisesti vähän reilu 20 euroa kuussa. Enkä siis niitä tule saamaan, koska alkuvuodesta myin tappiollisia osakkeita niin verot kuittaantuvat näistä. Mutta ajattelin nyt tätäkin tiliä kuitenkin kerryttää. Ehkä se voi olla tarpeen sitten jotain autohallipaikkaan liittyvään kuluun. Ehkä? Tai sitten voin ostaa tilille kertyneillä rahoilla uuden autohallipaikan jonkun sadan vuoden päästä :D 



*Maksan visalla aina silloin tällöin ainoastaan siksi, että oman ymmärryksen mukaan vain luoton puolella maksaessa saa varkaus- ja peruutusturvan. En ole helposti löytänyt tietoa, että sama turva olisi debit-puolella maksaessa, joten päädyn maksamaan creditiltä aina silloin kun ostopaikka vaikuttaa "hämärältä". Kuten nyt tämä riialainen sivusto "boat rides". 

maanantai 14. syyskuuta 2026

Asuntolainan takaisinmaksusuunnitelma

Pallottelen nyt kahden suunnitelman välillä. Joka tapauksessa haluan ainakin yrittää maksaa asuntolainani nopeutetusti takaisin, vaikka se ei välttämättä se taloudellisesti kannattavin vaihtoehto olekaan.

Syyni on seuraava: ajatus velottamasta asunnosta on vain todella houkutteleva. Se että asumiskustannukseni olisivat sen 350 euroa kuussa versus 1.300 euroa on ihan todella, todella houkutteleva. Se antaisi minulle ihan hirveästi vapautta päättää, että mitä haluan tehdä ja milloin. En mm enää olisi sidottu korkeapalkkaiseen työhön. Onneksi toistaiseksi työtilanteeni näyttää suht stabiililta ja onneksi kulurakenteeni* on myös sellainen, että kattaisin elämäni myös pienemmällä palkalla, mutta joka tapauksessa olisi kiva, jos asuntolainaa ei olisi. Koska mitä tahansa voi tapahtua. Ensisijaisesti ajattelen, että jos loukkaannun tai sairastun vakavasti, mutta toisenlaisetkin kauhuskenaariot menevät pääni läpi. Olen jopa miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että jos Suomessa alkaisi sota ja asuntoni pommitettaisiin maan tasalle, niin olisi paljon mukavampaa, ettei asuntoon kohdistuisi asuntolainaa. Kuinka paljon vituttaisi maksaa tonni kuussa asuntolainaa asunnosta, jota ei enää ole.

Ensisijainen ajatukseni on ollut, että maksan asuntolainan 10 vuodessa. Kyselin suunnitelmasta tarkemmin uudelta ystävältäni tekoälyltä ja sieltä sain idean, että jos oikein pinnistäisin niin asuntolaina voisi olla maksettu takaisin 5 vuodessa. Hmm. En vielä ole päättänyt kumpaan suuntaan kallistun. Tietysti tuo 5 vuotta houkuttaisi, mutta se myös tarkoittaisi, että saisin laittaa kaikki isommat hankinnat/suunnitelmat jäihin seuraavaksi 5 vuodeksi. Esimerkiksi sen keittiöremontin, jota olen vähän kaavaillut ensi vuoden lopulle.

No mutta käydään molemmat suunnitelmat läpi.

10 vuoden suunnitelma

Lainaa on jäljellä 124.000 euroa ja tämän lyhentäminen 10 vuodessa tarkoittaa euroissa 12.400 euroa vuodessa ja 1.033 euroa kuussa.

Tällä hetkellä lyhennän lainaa 920 euroa kuussa, josta noin 400 euroa on korkoja ja 500 euroa lyhennystä. Tämä toki tulee muuttumaan sitä mukaa kun laina pienenee ja korko vaihtelee. Laina siis lyhenee joka kuukausi 500 euroa ja lisälyhennyksiä pitäisi laittaa reilut 500 euroa. Tämänhetkinen suunnitelma on, että laitan joka kuukausi 200 euroa ekstraa automaattisesti asuntolainaan. Tämän lisäksi kuun lopussa olevat rahat tilillä jaan tasan asuntolainasäästötilin ja käyttörahasäästötilin välillä.

Tänä vuonna keskiarvoisesti mulla on jäänyt joka kuukausi noin 400 euroa ekstraa kuun lopussa tilille rahaa eli se tarkoittaisi 200 euroa ekstraa asuntolainaan. Tässä pitää ottaa huomioon, että tänä vuonna olen myös laittanut aika paljon ekstraa sijoituksiin, jotta saavutan sen sadan tonnin sijoitussalkun niin laskeskelen, että tilin ylijäämä olisi enemmän kuin tuon 400 euroa. (Tavoitteena on laittaa nyt tästä eteepäin 400 euroa kuussa sijoituksiin, eikä yhtään enempää - kirjoitan tästä vielä tarkemmin oman tekstin). Nyt syyskuussa ekstraa on jäämässä reilut 800 euroa ja alustavien budjettien mukaan ylijäämää jäisi sen 500-1000 euroa kuussa. Eli summasummarum – joka kuukausi menee 200 euroa ekstraa automaattisesti ja sitten tilin jämärahoista on tarkoitus kerätä erilliselle asuntosäästötilille vähintään tämä 300 euroa per kuukausi. Tarkoitus on tehdä isompi lyhennys aina puolivuosittain ennen korontarkistusta asuntolainaan (minulla on 6kk euribor). Näin saisin siis nopeutettua asuntolainan lyhennystä, mutta samalla saisin laitettua rahaa säästöön kaikkea ylimääräistä varten kuten vaikka nyt tämä keittiöremontti tai kalliimpi lomamatka tai joku hankinta (kuten se SÄNKY).

5 vuoden suunnitelma

Lainaa on jäljellä 124.000 euroa ja tämän lyhentäminen 5 vuodessa tarkoittaa euroissa 24.800 euroa vuodessa ja 2.066 euroa kuussa.

Nyt alkaa olla jo haastavaa. Lähtöspeksit ovat samat eli 500 euroa kuussa menee jo nyt, mutta 1.500 euroa tarvittaisiin lisää per kuukausi. Edelleenkään en tulisi luopumaan sijoituksista täysin, mutta pienentäisin kk-summan 200-300 euroon ja nyt pitäisi olla erityisen tarkkana, etten laita sijoituksiin ekstraa. Tämä voi olla vaikeaa, jos matkalle osuu isompi pörssiromahdus tms.

Nettotuloni tänä vuonna ovat olleet keskimäärin 4.600 euroa kuussa sisältäen lomarahat, sivutyötulot, päivärahat, sijoitustuotot tms, mutta pois lukien kerran vuodessa saamani bonukset. Laitan nykyään kaikki bonukset palkkiorahastoon eli ne ovat ns pimeää rahaa itselleni (ja kerryttävät sijoituksiani eli tämän takia itselleni on ihan ok, että sijoituksiin menee kk-palkasta vähemmän). Kuukausimenoni ovat olleet tänä vuonna keskimäärin 3.600 euroa kuussa. Aika paljon, mutta pitää huomioida, että nämä ovat pitäneet sisällään makuuhuoneremontin (1.800 euroa) ja taulun hankinnan (1.000 euroa). Jos nämä pois luettaisiin niin summa per kuukausi 3.350 euroa. Edelleen aika paljon. Mutta tässä nyt tullaankin tähän tämän suunnitelman pihviin.

Eli jos tähän lähden niin jossain määrin mun pitää karsia nykyisestä kulutuksesta. Kuussa tarvittaisiin 1.500 euroa ekstraa ja keskimääräiset tulot on 4.600 euroa niin tämä tarkoittaa, että mun pitäisi elää 3.000 eurolla kuussa ja tämän pitäisi sisältää myös sijoituksiin menevät rahat. Näin kirjoitettuna ei todellakaan kuulosta kovin haasteelliselta, mutta mun tämän vuoden kulutuksen perusteella kyllä tässä haastetta tulee olemaan.

Numeroiden valossa tämän tosiaan pitäisi olla kaikin puolin tehtävissä ja ilman, että mun ihan hirveästi pitäisi mistään peruselämänlaadusta tinkiä. Tinkiminen tapahtuisi enemmän sitten hankinnoista, matkoista tms asioista. Tämä vaihtoehto kyllä houkuttaisi kovasti, mutta mun pitää oikeasti miettiä omalla kohdallani, että mikä on realistista. Tämä vaihtoehto myös tarkoittaisi sitä, että mun pitäisi avoimesti sanoa tästä lähipiirilleni, että mulla on tällainen viisivuotissuunnitelma, ettei ihan joka tilanteessa tarvitse alkaa selittelemään, miksi en ”halua” lähteä johonkin reissuun tai tee jotain kallista hankintaa.

Tällaisia suunnitelmia nyt tällä kertaa. Etenkin tuo 10vuodensuunnitelma pitäisi hyvinkin olla tehtävissä. Houkuttelisi kovasti tuo 5vuotissuunnitelma, mutta pelkään, ettei minusta ole siihen. Joka tapauksessa lähden nyt liikkeelle siitä, että laitan 200 euroa joka kuussa automaattisesti ekstraa ja vähintään 50% tilin ylijäämistä menee asuntosäästötilille kuun lopussa. Päivitystä seuraa.


*Kulurakenteella viittaan tässä mun pakollisiin kuluihin. En siis väitä, että eläisin jotenkin vähällä rahalla, mikä ei pidä paikkaansa, kuten tästä tekstistäkin käy ilmi. Tarkoitan siis sitä, ettei minulla ole autoa, mökkiä, kotieläimiä, lapsia tai mitään mihin olisi "pakko" käyttää rahaa. Asiat mihin käytän rahaa on lopulta kaikki hyvin helposti karsittavissa, kuten siivouspalvelu, terapia (no tästä voi olla montaa mieltä), säännöllinen sokerointi, kalliit vaateostokset, kalliit hankinnat, lomamatkat tms. Pakollisia kuluja mun taloudessa on asuminen, ruoka, vakuutukset (jotka nekin ovat vain 250 euroa vuodessa), jonkinasteinen liikkuminen (tai no tämänkin mun työpaikka juuri nyt maksaa työmatkaedun muodossa) ja lääkekulut. Toki perushygieniatarvikkeita, jonkin verran vaatteita tms pitää hankkia, mutta nämäkin pystyy tekemään melko maltillisesti. 

lauantai 12. syyskuuta 2026

Sängyn metsästystä

Keväällä remontoin mun makuuhuonetta pikkasen (tapetit, uudet verhot, yöpöydät, yölamput, kattovalaisin, uudet ovenkahvat vaatekaappien oviin) ja tarkoitus alusta asti oli ostaa myös uusi sänky loppuvuoden aikana. Nyt alkaa olla sen projektin aika eikä se näytä olevan kovin yksinkertainen. 

Olen yrittänyt tässä selvittää itselleni, että paljonko ne sängyt maksavat ja paljonko yhteen sänkyyn olen valmis laittamaan rahaa. Yksi oleellinen osa uutta sänkyhankintaa on, että se koostuu kahdesta erillisestä rungosta (2 x 80cm) ja sitten siihen päälle tulee 160cm petauspatja. Mulla on ollut ollut 16 vuotta 140cm leveä jenkkisänky, joka on massiivinen. Itse sänky on suht jees edelleen nukkua. Keskelle on muodostunut jonkinasteinen kuoppa, mutta se ehkä ratkeaisi, jos ostaisi uuden petauspatjan. Isoin ongelma sängyssä on, että se on ihan mahdoton liikuteltava etenkin yksin. Toki sitä liikuttelen yksinkin (olen kaikenlaisessa tuollaisessa raskaiden asioiden yksin siirtelyssä aika kekseliäs kuten todennäköisesti me kaikki yksinasuvat), mutta olisi niin paljon yksinkertaisempaa, jos olisi kaksi kapeampaa sänkyrunkoa.

Ostin vuosi sitten sohvan Hakolasta ja olen myös miettinyt heiltä sänkyä. Olen ollut tosi tyytyväinen sohvaan kaikin puolin. Hakolan tilausprosessi oli tosi toimiva kotiinkuljetuksen ja tuotteen asennuksen sekä roskien poisviennin osalta. Ja heidän antamansa toimituspäivä piti 100% paikkaansa. Lisäksi heidän tuotteet ovat suomalaista käsityötä niin ihan mielelläni ostan heiltä kyllä toistekin. Kävin keväällä kokeilemassa yhtä mallia Hakolan Helsingin liikkeeessä ja otin kangasnäytteitä mukaan. Sänky, minkä ostaisin, on Glory Glory 160 cm -sänky: Fino | Hakola ja hinta on 3.120 euroa. Tosiaan Hakolalla hinta pitää sisällään myös kotiinkuljetuksen, tuotteen kasauksen ja roskien poisviennin. En vain oikein ole varma sängyn väristä, haluaisin ehkä mieluiten mustan sängyn (jota Hakolalla ei ole). 

Toisena vaihtoehtona olen miettinyt Tempur-sänkyä ja sitä kävinkin kokeilemassa Tempur-liikkeessä eilen. Varasin oikein ajan liikkeeseen ja verkkosivuilla luvattiin ajan varanneille Tempur-matkatyyny lahjaksi. Valitettavasti itse käynti liikkeessä ei mennyt ihan putkeen. Tässä kaikessa kiireessä unohtui itseltä katsoa sänkymallit ja hinnat läpi ensin itse, niin olisin ollut valmistautunut paremmin enkä niin myyjän vietävissä. Joka tapauksessa mietin, että sellaisen 4. - 5.000 euron Tempur-sängyn voisin hankkia ja ensisijainen syy mennä itse liikkeeseen oli saada ymmärrys hinnasta ja tarjonnasta.

Olin miettinyt etukäteen (jo kuukausi sitten, en muistanut tätä eilen niin tarkkaan) Tempur break-box sänkyä TEMPUR® Break Box -sänky, jonka nettisivujen mukaan saa 3.828 eurolla (musta, ilman päätyä, 160cm leveä) plus lisäksi toki kaikki kotiinkuljetushärdellit. No tietysti kun menin liikkeeseen niin myyjä alkoi myymään omia provisio-sänkyjään ja esitteli minulle vain kahta mallia, jotka molemmat olivat siinä 8.000 euron luokkaa (hinta selvisi minulle vasta esittelyn lopuksi noin puoli tuntia myöhemmin). Toinen näistä oli kuulemma tarjouksessa ja siihen hän laski minulle hinnan 6.333 euroa sisältäen kotiinkuljetuksen. Sanoin siinä vaiheessa, että minulla on noin 5.000 euron katto, joten eikö ole muuta vaihtoehtoa. Siihen myyjä ehdotti, että voisin ottaa Tempur-patjan ilman sängynrunkoa ja ostaa rungon muualta. Tähän minä, että vaikuttaa aivan liian monimutkaiselta, jos ostan sängyn niin ostan kyllä koko paketin yhdestä paikasta. Tässä vaiheessa alkoi rahoituspalvelun tarjoaminen, jolla saisin 6 kuukauden kuluttoman takaisinmaksuajan. Tähän kommentoin, että minulla on tapana ostaa asiat käteisellä eli haluan säästää hankintoihin ensin. Tästä sain kysymyksen, että "mitä tarkoitat käteisellä". Johon minä "siis rahalla, joka on jo pankkitililläni, en siis ole tuomassa tänne pinoa seteleitä". 

Homma meni jo vähän absurdiksi ja lopulta vaivaantuneeksi. Lopulta poistuin liikkeestä tulostetun hinnan kanssa ja tiedon kanssa, että tarjous on sunnuntaihin asti voimassa. Varmaan sanomattakin selvää, että lahjaksi luvattu tyyny jäi saamatta. En oikein ymmärrä miksi Tempur sivuillaan näitä lahjoja näin auliisti tuntuu tarjoavan, jos niiden ehtona on, että ostat sängyn. Se varmaan pitää lukea itse rivien välistä. No, en liikkeeseen mennyt matkatyynyn takia (en oikeastaan sellaista edes tarvitse) vaan sen takia, että olisin voinut testata sitä Tempur break box sänkyä ja saada siitä tarjouksen. Tempur break box oli liikkeen nurkassa eikä sitä haluttu minulle esitellä. Toki olisin voinut vaatia sitä voimallisemmin, mutta koska tosiaan minulta jäi etukäteistsekkaus tekemättä niin en liikkeessä muistanut, että mikä se oli se sänky mitä itse olin ajatellut (tsekkasin tämän vasta kotona illalla liikkeessä käynnin jälkeen). 

Miten muiden mielestä homma meni? Ilmeisesti myyjän komissio näistä sängyistä, mitä minulle esitteli, oli sen verran kova, että hän halusi näitä puskea. Ilmeisesti hän oli sitten mieluummin ilman mitään kauppaa, jos asiakas ei halunnut ostaa juuri sitä hänen esittelemäänsä sänkyä. Hassuinta tässä on, että olisin oikeasti sängyn sieltä ostanut, jos olisin saanut sängyn minulle sopivaan hintaan ja omilla kriteereilläni. Mielenkiintoista vielä oli, että sanoin alussa kriteeriksi sen, että sänky on suht helppo yksin liikuteltava eli kaksi erillistä runkoa ja ohuempi patja siinä päällä. Tämä mitä minulle myytiin niin siinä oli sellainen hervoton 160 cm jenkkipatjatyyppinen patja, joka painoi 40 kiloa. Se nurkassa oleva break box sänky olisi ollut tällainen mitä haluaisin. Olisin nyt edes halunnut edes testata sitä. 

No en nyt tiedä mitä teen. Tosiasiassa minulla on vasta 3.200 euroa säästettynä sänkyä varten, joten en mä nyt vielä tuollaista neljän tonnin sänkyä ole edes valmis ostamaan. Haluaisin mennä käymään myös Unikulmassa, mutta pelkään, että siellä on samanlainen palvelu, jossa pitäisi ostaa joku 8.000 euron sänky. Onneksi asian kanssa ei ole hengenhätä. Ehkä yritän mennä Tempur-liikkeeseen joku toinen päivä, kun siellä on joku toinen myyjä ja menen vain määrätietoisesti sanomaan, että haluan kokeilla tuota nurkassa olevaa sänkyä. Ja sitten tilaan sellaisen verkkokaupasta :D

Sängyn metsästys siis jatkuu (ja myös rahansäästäminen sitä varten). 

lauantai 5. syyskuuta 2026

Ylimääräinen yhtiövastike ja muita kuulumisia

Taloyhtiö, missä asun, on joka vuosi yhtiökokouksessa pyytänyt valtuutuksen kahdelle ylimääräiselle yhtiövastikkeelle, mutta nyt on ensimmäinen kerta, kun tämä laitetaan käytäntöön. Lokakuun lopussa veloitetaan yhden kuukauden ylimääräinen yhtiövastike, joka kohdallani tarkoittaa 260 euroa. Raha käytetään ylimääräisiin huoltotöihin, joka on mielestäni ihan ok. En nyt avaa asiaa sen tarkemmin ihan vain koska en jaksa ja syy ei ole mikään erikoinen.

Tässä on mietityttänyt enemmän se, kuinka onnekas olen, että itselläni on hyvä taloudellinen tilanne. Itselleni tämä ei tarkoita mitään muuta kuin että lisään ylimääräisen vastikkeen marraskuun budjettiexceliin. Ainoa vaikutus tällä on, että saan tämän verran vähemmän säästöön marraskuun budjettikaudella. Aika etuoikeutettua.

Tässä maailman tilanteessa (ja etenkin Suomessa) kun köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat olen paljon miettinyt sitä, että miten itselleni on käynyt niin onnekkaasti, että olen ”rikkaiden” puolella. Oma kuplani ympärilläni on myös hyvin etuoikeutettua, vaikka mikrotasolla toki on hyvin erilaisia taloustilanteita. Ensisijaisesti ongelmat ovat sitä, ettei ole varaa johonkin matkaan tai johonkin kalliiseen tavaraan. Aika pientä. Kenelläkään ei ole ongelmaa ostaa ruokaa, asua, harrastaa, ostaa vaatteita, lääkkeitä tms. Kenellekään ylimääräinen yhtiövastikeveloitus ei olisi ongelma.

Tämä huolestuttaa itseäni. Käyn jonkin verran ravintoloissa ja itseäni monesti ärsyttää, kun ne ovat niin täynnä eikä niihin mahdu ilman pöytävarausta. Käyn teatterissa ja itseäni monesti ärsyttää, kun liput pitää varata aina niin tuhottoman aikaisin, kun ovat aina loppuun varattuja. Käyn mielelläni katsomassa jalkapalloa, mutta aina ne pelit, joihin haluan mennä myyvät loppuun välittömästi. Nämä asiat siis ärsyttävät (etuoikeutetun turhaa jupinaa), mutta samalla myös huolestuttavat. Tämä huolestuttaa itseäni siksi, että elän kuplassa, jossa köyhyys ei näy. Tämä tekee minut tälle asialle sokeaksi ja aina välillä sorrun itsekin siihen valitukseen, ettei minulla ole rahaa (lapsellista, tajuan!). Etenkin minua huolestuttaa se, että eduskunnassa istuu minunlaisiani hyväosaisia kermaperseitä, jotka eivät tunnu edes tajuavan sitä vähää kuin minä. Tai tajuavat, mutta eivät välitä. Odotan todella ensi kevään eduskuntavaaleja vaikka en nyt ole kovin varma, että muuttuuko mikään asia vaikka puolueet hallituksessa muuttuisivat. Tämä on ehkä liian monimutkainen aihe kirjoittaa auki, joten jätän nyt politiikan tältä erää. 

Isäni joutui viikko sitten onnettomuuteen ja nyt sairaalassa. Hänet leikattiin ja on aloittanut kuntoutuksen, mutta tie on pitkä. Hän on 80-vuotias kuten myös äitini. Tämä ei tule tästä helpottumaan. Isäni on ollut aina melko onnettomuusaltis, mutta mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä hankalampaa on toipuminen. Toivon, että hän tästä vielä toipuu suhteellisen ennalleen. Olen onnekas, että olen saanut pitää molemmat vanhempani pitkään elämässäni ja vielä suhteellisen hyväkuntoisina. Yritän koko ajan henkisesti valmistautua siihen, kun tilanne muuttuu, mutta ei siihen varmaan voi valmistautua. Tilanne muuttuu sitten kun muuttuu. Päivä, viikko, kuukausi, vuosi kerrallaan.

Kirjoitan hyvin vähän blogissani henkilökohtaisista asioistani (tai no ok, henkkoht talouteni on aika henkilökohtaista). Tämä johtuu siitä, että no ensinnäkin kyseessä on talousblogi eikä minun henkilökohtaisten asioideni blogi, mutta myös siitä, että en halua kirjoittaa muiden ihmisten asioista ilman heidän suostumustaan. Olen aika tarkka tästä asiasta muutoinkin, esimerkiksi oma someni on hyvin neutraali ja äärimmäisen harvoin sisältää muita ihmisiä. Minusta on myös jotenkin mukavaa, että tämä blogi koskettaa vain asiaa, josta minun on helppo kirjoittaa – rahaa. Tykkään puhua rahasta ja koska oma taloustilanteeni on hyvä niin siitä helppo ja kiva puhua sekä näemmä myös kirjoittaa. Kirjoitan ensisijaisesti siksi, ettei taloudesta edelleenkään ole kovin sallittua puhua ääneen. Opettelen koko ajan enemmän puhumaan siitä läheistäni kanssa, mutta hidasta on. Kesällä päättyneen parisuhteeni yksi parhaita puolia oli, että me pystyimme puhumaan todella avoimesti rahasta. Teki tosi hyvää pallotella asioita ääneen toisen kanssa ja saada kommenttia, että mitä toinen on tehnyt ja mitä hän tekisi minun tilassani. Ja oli tosi kiva puhua näistä suoraan ihan oikeilla numeroilla. Meillä oli myös hyvin samanlainen suhtautuminen rahaan, joka teki raha-asioista ja niiden sopimisesta helppoa. 

Siksi tosiaan kirjoitan tätä blogia. Haluan pallotella ajatuksiani ja haluan vertaistukea. Vaikka jossain määrin aina vähän pelkään kommentteja niin ne ovat aina tosi hyviä. Ja ajatuksia herättäviä. Ei se tarkoita, että olisin välttämättä samaa mieltä, mutta on tosi hyvä saada vähän kyseenalaistamista. Olen pahoillani kaikille kommentoijille, että olen niin hidas vastaamaan. En vain oikein jaksa. Kirjoittaminen vie minulta aina aika paljon energiaa.

Töissä on ollut ihmeellisen rauhallista ja olen saanut monia asioita tehtyä. Olin ulkomailla työmatkalla elokuun lopussa ja olen taas menossa syyskuun lopussa. Lokakuun ulkomaan työmatka onneksi peruuntui, kotimaan työmatka siellä vielä on. Sietokykyni työmatkoihin pienenee sitä mukaa kuin vanhenen. En jaksaisi enää lainkaan. Haluaisin löytää työn, jossa oma tiimi olisi samassa kaupungissa/toimistolla ja nähdäkseni heitä minun ei tarvitsisi matkustaa. Tällä hetkellä oma tiimini on jakaantunut neljään eri maahan ja maiden sisällä eri kaupunkeihin. Lisäksi kuulun yhteen Euroopan organisaatioon, jonka mukana tulee noin kymmenen maata lisää. Eli tästä syystä kaikki työmatkat. Minulle tiimikokous tarkoittaa sitä, että matkustan. Se myös tarkoittaa sitä, että istun tosi paljon Teams-kokouksissa. Inhoan niitä. Minusta on raskasta istua koneen ääressä ja tuijottaa muita kameran välityksellä. Pahinta on tuijottaa itseäni, näytän ihan kamalalta kamerassa, koska hyvin harvoina päivinä jaksan meikata. Meillä aina on pakko pitää kamera päällä. Inhoan sitä. Jo siksi, että en jaksaisi katsella omaa naamaani, mutta ehkä enemmän jopa siksi, että minun on hyvin vaikea keskittyä kuuntelemaan kokouksissa istuen. Keskityn paremmin, kun saan liikkua ja mahdollisesti jopa tehdä siinä samalla jotain. Mutta kun kamera on päällä, niin ainoa oikea tapa on istua ja tuijottaa sitä ruutua. Jossain vaiheessa haluan yrittää alkaa etsiä uutta työpaikkaa. Juuri tällä hetkellä minulla ei ole siihen energiaa. Ja lisäksi myös työssäni on sen verran paljon hyviä puolia, että en oikein senkään takia halua. Toivottavasti aika näyttää. Tai ehkä jään nykyisestä työpaikastani eläkkeelle :D Se olisikin jotain. Silloin olisin tehnyt aikalailla koko työurani samassa työpaikassa (aloitin siellä 26-vuotiaana). No eläkkeeseen on tässä vielä hyvinkin reilut 20 vuotta aikaa, joten eipäs nyt vielä haaveilla sellaisesta. 

Eipä sen enempää tänään. Tästä tuli vähän erilainen teksti, mutta nyt vain tuntui tältä. Olen ollut ehkä vähän melankolinen viime viikot ja monet ajatukset pyörivät päässä. Ehkä teki hyvää purkaa niitä tänne.

sunnuntai 30. elokuuta 2026

S-pankin mikrosäästäminen

Aloitin S-pankin tarjoaman mikrosäästämisen (Glendora&Raha: S-pankin säästäjä-palvelu) kolme vuotta sitten kesäkuussa. Laitoin 50 euron alkupanoksen kolme vuotta sitten ja sen jälkeen sinne on mennyt kaikki S-bonukset sekä aina 1 euro, kun maksan jotain pankkikortilla. Pidän S-tilillä mun ruokarahoja (kauppa+syöminen) eli käytän korttia aina, jos maksaa ruokakaupassa, kahvilassa, ravintolassa tms. Joskus kalliimpia ravintolajuttuja (etenkin jos maksan samalla muiden kuin vain itseni ruoat) maksan edelleen pääpankkini kortilla, koska S-tilillä ei ole ikinä 100-200 euroa enempää rahaa (laitan sinne aina lisää rahaa joka maanantai 100 euroa). 

Mulla on S-pankin sijoituksissa nyt 745 euroa ja jotenkin havahduin siihen, että kolmessa vuodessa olen saanut tämän summan kasaan ilman mitään varsinaista säästämistä. Toki s-bonukset ja ne eurot ovat omaa rahaani, mutta onhan se nyt hienoa, että ns näin huomaamattomasti voi säästää. Tavoite näille säästöille on vain olla siellä ja katsoa, että miten ne kehittyvät. Toki ottaen huomioon, että S-pankki jatkaa tämän säästötavan mahdollistamista. Voitto rahastoilla on noin 21% tällä hetkellä, joka on musta ihan hyvin. 

Tavoitteena olisi saada rahastoille 1.000 euroa täyteen seuraavan vuoden aikana eli kesän 2027 aikana. Silloin mulla tulisi 4 vuotta täyteen tätä säästämistä. Näkisin, että se on ihan saavutettavissa - ekoina vuosina en käyttänyt s-korttia maksamiseen, joten noita euroja kertyi aika harvoin, mutta nykyään euroja kertyy siten, että 1-4 kertaa kuussa rahastoihin menee rahaa. Ei tässä ole kuin reilu 250 euroa matkaa.

Katsotaan kuinka käy! Tämä on tällainen mikrotavoite mun näiden isompien tavoitteiden rinnalle. Mikrotavoite mikrosäästämiselle, jei :D

lauantai 29. elokuuta 2026

Tavoite 2 saavutettu

Nyt se sitten tapahtui – tällä viikolla mun sijoitukset ylittivät tämän maagisen 100.000 euron rajan. Olin työmatkalla oikeastaan koko viikon, joten en päässyt todentamaan tätä ennen kuin vasta eilen perjantaina. Mutta totta se oli. Paljoa ei olla yli, mutta ollaan kuitenkin. Mun sijoitusten arvo on nyt tämän viikon jälkeen 100.592 euroa.

Viime vuoden (2025) lokakuussa asetin itselleni seuraavat tavoitteet:

  1. Käteinen + sijoitukset yli 100.000 euroa (kesä/syksy 2026)
  2. Sijoitukset yli 100.000 euroa (vuoden 2026 loppuun mennessä)
  3. Kiinteistöjen nettoarvo yli 200.000 euroa (noin 2 vuotta eli syksy 2027)
  4. Asuntolainan määrä alle 100.000 euroa (vuoden 2027 loppuun mennessä)

Ensimmäisen tavoitteen saavutin heinäkuun alussa ja nyt toisen elokuun lopussa.

Aloitin alun perin sijoittamisen keväällä 2016 ja nyt reilu 10 vuotta myöhemmin salkkuni ylitti tämän maagisen 100.000 euron rajan. Mitäs tähän nyt sanoisi. Aika standardi suoritus!

Nämä 10 vuotta eivät ole missään nimessä olleet siskoja keskenään. Itse ajattelen, että aloitin sijoittamisen oikeasti vasta 2019 syksyllä.

Keväällä 2016 laitoin yhteen pankkini rahastoon 1.500 euroa ja jatkoin kuukausisäästämistä 40 eurolla kuussa. Homma ei ollut kovin tavoitteellista enkä oikein vielä tarkemmin tiennyt mitä tein tuolloin. Keväällä 2017 tein ensimmäisen osakeostoni parilla sadalla eurolla ja ostin jostain toista rahastoa. Tätä ei jatkunut kovin kauaa, koska päätin alkaa seuraamaan Dave Ramsey askelia ja aloin kerryttämään vararahastoa. Syksy 2017 – syksy 2019 oikeastaan meni kokonaan vararahaston säästämiseen, muuton säästämisen, muuttoihin Helsingissä, vanhan asunnon myyntiin ja uuden asunnon ostamiseen Helsingissä. Kaikki nämä vuodet säästin johonkin muuhun ja itse sijoittaminen pysyi hyvin minimaalisena. Sen verran sain kuitenkin hommaa eteenpäin näinäkin vuosina, että vuoden 2019 lopulla mun sijoitukset ylittivät 10.000 euroa. Muistan vieläkin, kuinka jännää tämä oli ja kirjoitinkin siitä erikseen blogissa Glendora&Raha: Sijoitusteni arvo ylitti varahastoni!. 

Näiden 10 vuoden aikana olin myös 1,5 vuotta opintovapaalla, jolloin sijoitukset eivät pahemmin kasvaneet. Muutenkin tapanani on säästää kaikkeen etukäteen, niin monia säästöprojekteja on tässä ollut myös vuosien varrella. Eli ihan pelkästään sijoittamiseen en ole voinut keskittyä, mutta niinhän se on meillä kaikilla. Tai no suurimmalla osalla. 

Lueskelin muutamia blogikirjoituksiani ihan tuolta blogin alkupäästä ja etenkin tämä teksti herätti ajatuksia: Glendora&Raha: Vararahasto vs sijoittaminen. Jotenkin jännä kuinka vahvasti mulla oli tunne, että olen myöhässä ja että vaurastuminen ei ole mahdollista itselleni. Tunne on nyt aika päinvastainen. Yhtäkkiä se olikin mahdollista. Sijoitustuottolaskurin mukaan mulla olisi 10 vuoden päästä 200.000 euroa sijoituksissa vaikken laittaisi yhtään uutta rahaa sijoituksiin (laskin 7% vuosituotolla). 200.000 euron sijoitussalkku tuntuu itselleni valtavalta.

Mitä nyt sitten? Jatkan valitsemallani tiellä eli tavoite 3 on seuraavana. Kuten joskus aiemmin jo kirjoitin niin tämä ei ole kovin haasteellinen tavoite. Tällä hetkellä kiinteistöjen nettoarvo on 197.000 euroa eli ei tässä ole kuin 3.000 euroa kurottavana. Mun korko juuri muuttui ja lyhennys on noin 500 euroa nyt kuussa eli ilman mitään ylimääräisiä toimenpiteitä tämä tavoite tulee saavutettua jo alkuvuodesta (helmi-maaliskuu). Tavoite 4 taas onkin sitten vähän haasteellisempi. Mulla on asuntolainaa jäljellä 124.000 euroa eli sen saaminen alle 100.000 euroon vaatii 24.000 euroa. Tämän saavuttaminen 16 kuukaudessa on aika tiukka. Se tarkoittaa 1.500 euroa kuussa. Olin jo tästä vähän luovuttamassa aiemmin, mutta josko en luovuttaisikaan?

Olen nyt kesällä taas kuunnellut aika paljon Ramsey show:ta. Se on saatavilla nykyään ilmaiseksi Spotifyssa ja ilman mainoksia niin kuuntelu on miellyttävämpää kuin Youtuben kautta, mistä sitä aiemmin kuuntelin. Mun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa ajatuksiani Dave Ramseyn liittyen, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Moni asia mua tökkii siinä konseptissa nykyään, mutta ajatus velattomuudesta oikeasti houkuttelee itseäni. Olen tämän kanssa paininut tässä jo pitkään, että onko järkevää lyhentää asuntolainaa nopeasti vai ei. Matematiikka ei tätä tue, mutta ehkä itselläni ei ole kyse matematiikasta. Ajatus velattomasti asunnosta on oikeasti todella houkutteleva. Jos itselläni ei olisi tätä 900 euron lainanlyhennyskulua niin toisihan se joustavuutta budjettiin ihan todella paljon. Ja antaisi enemmän vapauttaa miettiä, että mitä sitä haluaa tehdä työkseen ja kuinka paljon.

Suunnitelma ei ole ihan vielä valmis päässäni, mutta kyllä mä taidan laittaa nyt oikeasti paukkuja lainan lyhentämiseen nopeasti. Katsotaan myöhemmin, että mitä se käytännössä tarkoittaa.

perjantai 21. elokuuta 2026

Elokuun budjettikauden toteuma

Mun elokuu budjetin näkökulmasta on taputeltu ja näyttää kyllä vähän siltä, että koko kesäkin on jo taputeltu. Vai oliko sitä kesää lainkaan? Itsellä vähän tuntuu siltä, ettei kesää oikeastaan oikein ollut. Ilmat oli aika surkeat (no ei pitäisi valittaa ottaen huomioon muun maailman tilanteen, mutta kun aina vain satoi ja koko ajan kastuit eikä suunnitelmat toteutuneet niin kyllä se jossain vaiheessa alkoi ottaa päähän). Tein myös aika paljon sivutyötäni nyt kesällä, joka vei ihan kohtuuttomasti kaistaa ottaen huomioon paljonko se tuottaa euroja. Mutta tämä onkin tässä alkuvaiheessa enemmän tulevaisuuteen sijoittamista. Homma helpottuu koko ajan, kun saa kokemusta. Kerron tästä mun sivutyöstä joskus myöhemmin, nyt en ole ihan vielä valmis. Lisäksi erosin kesälomallani, joten on ollut oikein ratkiriemukasta. Olisin jo valmis uuteen kesälomaan, mutta tässä on ensin talvi lusittavana välissä. Tänään olen vapaalla ja ei ole mitään suunnitelmia. Ihanaa! Aion vain olla ja lukea. Koska kyllä! Olen vihdoin aloittanut taas lukemisen ja se on ihanaa. Alkuvuodesta luin ehkä yhden fyysisen kirjan (tavoitteeni lukea kirja kuussa ei todellakaan ole onnistunut), mutta nyt kuukauden sisään olen lukenut jo 3,5 kirjaa. Ihanaa! 

Sitten siihen itse budjettiin. Tuloissa oli peruspalkka, autohallipaikkavuokra, osinkoja sekä veronpalautuksia. Menoissa ei mitään ihmeellistä paitsi että ruokabudjetti taas ylittyi (vaikka oli jo melko ruhtinaallinen). Tämä johtui kesän ravintolakuluista. No sellaista se on. Mulla olisi vähän tavoite lokakuulla viettää kitukuukautta, mutta katsotaan miten onnistuu ja mitä se siis käytännössä tarkoittaa. Joka tapauksessa ruokamenot olisi tarkoitus saada kuriin kesän jäljiltä ja alkaa tekemään enemmän ruokaa taas kotona. Vapaa-ajassa on kesäloman kuluja. Palveluissa vain sokerointi, sali ja yksi vuorokauden parkkimaksu - siivous ja terapia olivat nyt heinäkuun tauolla. Tavaroissa oli pari isompaa hankintaa, ostin uuden imurin (vanha meni kummilapselleni, joka muutti ensimmäiseen omaan kotiin) ja uusia valaisimia olohuoneen kattoon. Budjettikaudelle osui toisen kummilapseni rippijuhlat sekä äitini 8kymppiset, joihin en selkeästi osannut budjetoida oikeita summia, joten se kategoria ylittyi. Mutta eipä tuolla niin väliä. Kovista menoista huolimatta sain silti rahaa säästöönkin ihan hyvän summan. 



Nettovarallisuuden kehitys ilman kiinteää omaisuutta meni positiiviseen suuntaan. Tietysti juuri kun pääsin kirjoittamasta, että 100.000 euroa lähestyy sijoituksissa niin markkina otti vähän takapakkia. Eli ei nyt taas niin lähellä, mutta eiköhän se tässä lähiakoina toteudu. Varmaan jossain vaiheessa vähän verotan tuota käyttösäästötiliä ja laitan isomman summan yhteen rahastoon, mutta koska sen teen, on hieman auki. Seurataan nyt, että miten tuo markkina kehittyy. Ihan hyvä olla käteistä, jos sattuisi tulemaan isompi dippi. Periaatteessa rahat on tarkoitettu uuteen sänkyyn, joka on tarkoitus hankkia loppuvuodesta, mutta sen voin hankkia ensi keväänäkin - asia ei nyt ole hirveän akuutti. Menen tilanteen mukaan! 






lauantai 15. elokuuta 2026

Läheltä liippaa

Heinäkuun alussa saavutin mun 100.000 euron nettovarallisuustavoitteen (ilman kiinteää omaisuutta) ja kirjoitin silloin seuraavasta tavoitteesta eli  100.000 euroa sijoituksissa vuoden loppuun mennessä. Heinäkuun 4. mun sijoitusten arvo oli sellaiset 94.000 euroa. Hieman hämmentävästi vain reilua kuukautta myöhemmin olenkin jo tosi lähellä 100.000 euroa (99.388 euroa). Pääsyynä on markkinan melko (?) hyvä kehitys nyt heinäkuussa - lisää rahaa sijoituksiin olen tänä aikana laittanut noin 1.400 euroa eli arvonnousua on sellaiset 4.000 euroa. 

Viime vuoden lopussa lähdin tilanteesta 75.386 euroa

Mulla on nyt käteisenä käyttösäästötilillä vähän vajaa kolme tonnia ja tässä hieman pohdiskelen, josko ottaisin sieltä vain tonnin ja laittaisin muutamaan rahastoon. Koska silloin 100.000 euron raja voisi ylittyä jo ennen elokuun loppua.. En tiedä! Toki markkina voi tässä dropata, jolloin maaliviiva menee kauemmaksi. Mutta kieltämättä olen vähän hämmentynyt, että heinäkuun alussa tämä tavoite tuntui vielä suht kaukana olevalta, mutta yhtäkkiä tämä onkin ihan käsinkosketeltavissa. 

Mulla on aika paljon dataa olemassa mun sijoitusten kehityksestä. Aina uuden kymppitonnin ylitys on tuntunut jotenkin merkitykselliseltä ja siinä vaiheessa sitä on toivonut, ettei markkina droppaisi eli pystyisi pitämään sijoituksensa yli sen tietyn luvun. Tämä on onnistunut 10.000, 20.000, 30.000, 70.000 ja nyt 90.000 (ok tästä ei oikein voi vielä sanoa, koska ylitin tämän vasta nyt kesäkuussa) kohdilla eli kun tämän summan olen ylittänyt niin en ole enää palannut ko kymmentuhannelle. Kun taas 40.000, 50.000, 60.000 ja 80.000 kohdilla olen sahannut edestakaisin - erityisesti 60.000 euron lopullinen ylitys oli haasteellista ja vei noin vuoden. Ylitin 60.000 euroa ensimmäisen kerran heinäkuussa 2024 ja salkku sahasi 56.000 - 63.000 euron väliä toukokuulle 2025. Sen jälkeen ei ole enää mennyt alle 60.000 euron. Toki voi vielä mennä joku päivä! 

Eli 100.000 euron saavuttaminen ei ole mikään tae mistään, mutta olisihan kuusinumeroinen luku kiva nähdä oikeasti ensimmäisen kerran excelissä. Katsotaan nyt maltanko olla tekemättä mitään. Ensi viikolla on palkkapäivä ja joka tapauksessa kuukausisijoitukset lähtevät tililtä (300 euroa), joten ehkä se riittää. 

Mutta joo, jotenkin tämä nyt tuntuu aika merkitykselliseltä. Vaikuttaa siis, että olen se melko klassinen tapaus kenellä ensimmäisen 100.000 saavuttamiseen meni se 10 vuotta.  

tiistai 21. heinäkuuta 2026

Heinäkuun palkkakauden budjettitoteuma

Jaajaajaa; heinäkuussa käytin paljon rahaa! 

Plussaa on, että myös tulot olivat hyvät - tuli kesälomarahat sekä vuosittaiset bonukset. Tällä kertaa laitoin koko bonuksen palkkiorahastoon eli yhteensä sinne meni noin 7.500 euroa (tämä on veroton + työpaikkani korottaa summaa 15%:lla koska samalla "säästää" työnantajakulut). Näiden lisäksi tuli autohallipaikkavuokra sekä vähän päivärahoja. 

Mutta tosiaan käytin paljon rahaa myös rahaa. Osa budjetoitu, osa ei. Peruskuluissa ruokabudjetti ylittyi ja eipä mulla siihen muuta selitystä ole kuin LOMA ja KESÄ. Sellaista se nyt tuppaa olemaan. Pitkään olenkin pystynyt pysymään mun sadan euron viikko-ruokabudjetissa. Iso osa summasta meni ihan suoraan ulkosyömiseen ja -juomiseen. 

Vapaa-aika/lomakulut koostuvat pääasiassa viikonloppureissusta Riiaan ja toisesta viikonloppureissusta Kasnäsiin ja Bengtsärin majakalle (ihana paikka, haluan ehdottomasti sinne myös yöksi). Kasnäsin reissusta osa menee vielä elokuun palkkakauden puolelle. Palveluissa terapia, siivous, sali, sokerointi ja kasvohoito - kaikkea näistä en osannut budjetoida, joten tämäkin meni yli. Tavaroissa ylityksen aiheutti se, että ostin sitten sen taulun, mistä kirjoitin aiemmin. Taulu maksoi 1.000 euroa. Kirjoitan tästä vielä erikseen ja laitan kuvan kunhan saan sen seinälle! Muutoin tavarakategoria meni ihan tarvitsemiini päivittäistavaroihin kuten kosmetiikkaan (moni loppui samaan aikaan), lääkkeisiin, ostin uuden sähköhammasharjan (vanha hajosi), yhden hameen (en olisi tarvinnut, mutta on hyvä) ja ballerinat (vanhat olin laittanut roskiin jo edelliskesän päätteeksi ja ostin itseasiassa täysin samanlaiset). Lisäksi vielä ostin parvekekukkia ja kaikenlaista pientä sälää, jota en vain ole saanut aikaiseksi ostaa (esim säilytysasioita). Hyväntek/lahjat perus paitsi yksi extemporee lahja kollegalle lisäksi. 

Alla tarkemmat luvut. 



Alla nettovarallisuuden kehitys. Ja kuten aiemmin jo erikseen kirjoitin niin nettovarallisuus ilman kiinteää omaisuutta ylitti maagisen 100.000 euron rajan. Käyttösäästötili pieneni, koska ostin vähän lisää Elisan osakkeita niin nipistin osan siltä tililtä. Sijoitukset ovat nyt reilu 95.000 euroa eli 5.000 euroa olisi kurottava umpeen nyt loppuvuoden aikana. Katsotaan kuinka käy. 



Mun loma on puolivälissä ja toistaiseksi on ollut pääasiassa mukavaa. Kirjoitusintoa ei nyt juuri suuremmin ole, joten en nyt sen enempää runoile mitään. Palaan myöhemmin taas asioihin! Mukavaa heinäkuuta kaikille :) 

tiistai 14. heinäkuuta 2026

Vaihdoin asuntolainan viitekoron

Hmm, sain vaihdettua omassa pankissani viitekoron 12 kk euriborista 6 kk euriboriin. Marginaali ei muuttunut. Muutos maksaa 200 euroa.

On tämä monimutkaista. Syyskuussa 2024 Glendora&Raha: Asuntolaina pyysin pankiltani mahdollisuutta muuttaa viitekorko lyhyemmäksi, mutta tämä ei ollut mahdollista ilman että marginaali olisi noussut. Nyt pyysin tarjouksen eräästä toisesta pankista, sain sen ja samalla laitoin omaan pankkiini viestin, että onko sama mahdollista täällä. En saanut vastausta yli kahteen viikkoon, sitten tappelin aikani chattibotin kanssa, että saanko ihmisen, sain ihmisen, joka ilmoitti minulle, että voin hakea viitekoron muutosta suoraan mobiilipankista. Ja joo siellä olikin sellainen valikko ja samalla siinä oli teksti, että jos nyt haet niin se maksaa 600 euroa, mutta jos haet 6.7. alkaen niin se maksaa 200 euroa. No toki hain sitten vasta 6.7. Päätös tuli 10.7. ja nyt allekirjoitin sopimusliitteen, jossa mainitaan muuttunut viitekorko ja marginaali, joka siis pysyy nyt samana. Muutos tulee voimaan elokuun alussa. 

Aikani asiaa selviteltyäni kävi ilmi, että hintaero johtui siitä, että mitä lähempänä korontarkistuspäivää muutoksen tekee niin sitä halvempaa. Eli siitä johtuu hintaero.

Miksi 6 kk eikä 3kk? Ymmärrän, että 3 kk tulee halvemmaksi, mutta jotenkin henkisesti itselleni on miellyttävämpää, että korko muuttuu vain 6 kuukauden välein. 12 kk on liian pitkä, mutta 6 kk menee hujauksessa. Katsotaan nyt oliko tässä pidemmän päälle järkeä. 

Tosiaan pyysin tarjouksen toisesta pankista, joka oli sama kuin mikä mulla on nyt. Pankki oli OP eli siellä olisi lisäksi saanut niitä asiakasbonuksia, josta olisi ollut kyllä taloudellista etua ja se hieman houkutteli. Mutta oikeasti ei mulla olisi ollut energiaa alkaa vaihtamaan pankkia. Ihan hirveä show. 

Ja kulujahan siitä olisi tullut. Ensinnäkin itse lainannostokulut uudelle pankille, varmasti olisi pitänyt maksaa jotain vanhalle pankille, rahastojen myynnit ja verojen maksut, osakekirjapanttauksen vaihdos pankkien välillä, osakkeiden siirto vanhasta uuteen ja ties mitä kuluja olisi siihen välille vanha pankki keksinyt. Lisäksi kaikki työ korttien ja tilinumeromuutosten kanssa. Joten ei siinä taloudellisesti oikeastaan mitään järkeä olisi ollut. Nytkin saa vähän aikaa odottaa, että tuo 200 euroa kuittaantuu :D

Houkuttelevinta olisi ollut se, että pyysin uuden tarjouksen pidemmällä laina-ajalla ja kk-lyhennys olisi ollut noin 700 euroa (vs nykyinen noin 900 euroa). Mutta tosiaan tämä olisi pidentänyt itse laina-aikaa, lainamäärää sekä korkojen määrää. Ja vaikka tavallaan järki yrittää mulle sanoa, että ei ole järkevää lyhentää asuntolainaa nopeasti vaan sijoittaa enemmän niin silti huomaan aina vain palaavani siihen, että saan asuntolainan maksettua. Olen nyt tehnyt päätöksen (joka toki voi muuttua koska vain, kun olen näköjään vähän ailahtelevainen tämän asian kanssa), että kun saan sijoitusteni kokonaissummaan 100.000 euroon niin palaan taas ylimääräisiin asuntolainalyhennyksiin. 

Edelleen ymmärrän ja tiedostan sen, että asuntolainaa ei kannata maksaa nopeasti pois (etenkin kun korot ovat näin maltilliset), mutta ajatus siitä, ettei sitä asuntolainaa olisi, on vain niin houkutteleva. Ilman asuntolainaa mun asumiskustannukset olisivat noin 300 euroa kuussa ja mietin vain kuinka paljon enemmän vapautta tämä omaan budjettiin toisi ja sitä kautta mahdollisuuksia työelämään. 

Eli joo, taas kerran asuntolainan nopea lyhennys tuntuu ihan tosi houkuttelevalta. 

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa euroissa? 

Tosiaan korontarkistuspäiväni on elokuun alussa. Otan nyt tämän hetkisen euriborin huomioon ja: 

  • 12 kk euriborilla uusi lyhennys elokuun alusta alkaen olisi 920 euroa
  • 6 kk euriborille uusi lyhennys olisi 909 euroa

Että no joo, jotta tuo 200 euroa kuittaantuu niin siinä menee 20 kuukautta :D Sellaista tällä kertaa. 

Lokakuun rahapäiväkirjan viimeinen osa

Maanantai 19.10. Siirsin 80 euroa ruokarahatilille. Tiistai 20.10. Palkkapäivä. Nyt sitä rahaa sitten kului! 4.116,24 euroa lainanlyhe...