perjantai 17. toukokuuta 2019

Kesäkuun budjettikausi 20.5. - 19.6.

Maanantaina tulee palkka. Nämä ovat aina vähän jänniä ”tilanteita”, kun palkkapäivä osuu maanantaille. Sinänsä rahaa on siis vielä jäljellä (ruokarahat vähän vähissä rahapussissa, mutta ratkaisin tämän sillä, että hain lounasruokalasta ylijäämäruokaa parilla eurolla, joten en tarvitse kuin leipää ja maitoa) tilillä ja mitään kummempaa ei ole viikonlopuksi tiedossa. Siirsin juuri vielä vähän lisää rahaa säästöön, jotta sain viime kuun 1.000 euron puskurituhlailut taas  korjattua oikeaan summaan. Ja siltikin on vielä rahaa tilillä. Jotenkin vain tuntuu, että nyt pitäisi kovasti pihistellä ja vähän olla huolissaan, että kun ei ole niin paljoa rahaa. Paljonkohan siellä pitäisi olla, että olisin ”rauhallinen”.

Uusi asuntoni valmistuu kesäkuun lopussa ja muuttopäivä on tiedossa. 17.6. olen sopinut ajan pankkiin ja silloin nostetaan laina ja maksetaan rakennuttajalle loppusummat asunnosta. Maksan enää kesäkuun vuokran ja heinäkuusta alkaen sitten taas pitkästä aikaa asuntolainaa. Aika hyvä fiilis. Joka tapauksessa kesäkuun palkasta menee viimeiset pennoset asuntosäästöön ja sitten se loppuu. En ihan päässyt tavoitteeseeni, mutta ihan suht tyytyväinen olen. Tavoite oli siis 6.000 euroa ja jos nyt saan siirrettyä suunnittelemani 600 euroa niin kasassa on 4.000 euroa. Tästä varmaan laitan 2.000 euroa lisää itse asuntoon kiinni (eli nostan 2.000 euroa vähemmän lainaa) ja 2.000 menee uuteen pesukoneeseen, parvekekalusteisiin ja muuttoautoon plus muihin muuttopäivän kuluihin. Sisustusvimma on nostanut päätään ja haluaisin vaikka mitä uutta huonekalua asuntoon, tapetoida yhden seinän (ovat nyt kaikki maalattua valkoista) yms yms. Mutta toppuuttelen itseäni ja muutan ihan nykyisillä tavaroillani ja katselen rauhassa onko jotain mitä haluaisin muuttaa. 

Muuten menoja ei suuremmin ole tiedossa. Vuokra on taas huima (asuntolaina + vastike tulevat olemaan jonkin verran pienemmät, joten tämä on kiva!), bussia ei tarvitse maksaa, koska ostin tässä kuussa kahden kuun bussikortin, sähkölasku on tulossa, ruokabudjettia nostin pikkasen. Muutin ravintolabudjetin hyvinvointibudjetiksi. Jos koen ravintolassakäymisen parantavan hyvinvointiani juuri sillä hetkellä niin se on ok, mutta voin käyttää myös rahan hierontaan tms. Tarvitsen myös kasvonpuhdistusjuttuja niin siksi hygieniabudjetti on vähän isompi. Ja voi olla ettei tämä edes riitä, mutta onneksi on sitten yllätysbudjetti…

Huomasitte ehkä erillisen budjetin sukille. Sukkatilanteeni on melko hankala juuri nyt, mutta koska edellisen kuun vaatetuhlailuista suivaantuneena päätin, etten toukokuussa osta yhtään mitään vaatekappaletta muistuttavaa, niin olen sinnitellyt. Ja kesäkuussa saan vain ja ainostaan ostaa sukkia. Tilanne on siis sellainen, että minulla on enää kaksi paria mustia sukkia ja molemmissa on kantapäässä ja varpaissa reikiä. Lisäksi on kahdet urheilusukat ja kahdet hiihtosukat. Ostin siis viime kesänä kuusi pari mustia sukkia Prismasta superhalvalla ja ne eivät sitten kovin kauaa ole kestäneet. Heti alkoi se ongelma, että sukat nöyhtäsivät ihan järjettömästi ja tässä pikkuhiljaa ovat siis alkaneet hajota kantapäistä ja varpaista. Hiljalleen olen laittanut niitä roskiin sitä mukaan kun oikeasti on kantapää tai varvas tullut läpi ja tosiaan kaksi paria on enää jäljellä. Viikonloppu olisi vielä selvittävänä! 





2 kommenttia:

  1. Ai mahtavasti oot pärjännyt noilla sukilla! :D Hyvähyvä. :) Sukat on kyllä semmosia ett tekisi mieli ostaa just kerralla vaan uudet kaikki

    VastaaPoista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...