Pysyvät tavarat
- T-paita
- Kirja
Kulutustavarat
- 2 x roskapussirulla
- Terveyssiteitä
- Nestesaippua
- Maskeja
- Dödö
- Vessapaperia
- Hammastahna
Kootut selitykset
Sain t-paidan kesälahjaksi yhdeltä palveluntarjoajalta työhön liittyen. Hämmentävää kyllä t-paita on tosi kiva, joten se sai jäädä vaatekaappiini. Olen jopa paitaa useamman kerran käyttänyt. Lisäksi ostin seitsemännen osan tätä lukemaani kirjasarjaa, kun se vihdoin julkaistiin. Tämä oli mulla juhannuslukemisena mökillä. Oli hyvä.
Kulutustavaroita tuli kesäkuussa aika paljon. Kaikki ostin loppuvien tuotteiden tilalle. Olen onnistunut olemaan hämmentävän kauan ostamatta maskeja (eli en kertaakaan). Olen niitä kyllä käyttänyt. Sain töiden puolesta näitä jo viime keväänä pienen erän (ja keväällä 2020 en käyttänyt) ja sitten syksyllä meille jaettiin 100 maskin pakkaukset. En vain suuremmin ole tarvinnut, koska en ole käynyt missään. Talvella aika paljolti tilasin ruoatkin kotiinkuljetuksella. Tanssituntien aulatiloissa käytin ehkä eniten. Työpaikalla on maskipakko, mutta siellä on aina maskeja tarjolla (plus en siellä käy suuremmin).
Jalkapallohuuma on hieman hellittänyt, lähinnä koska pelejä ei enää ole päivittäin. Kiinnostus laimeni myös Saksan tappion myötä, mutta todella mielenkiintoisia välieräpelejä on kyllä ollut. Tarvitsee tässä myös tunnustaa, että olen sortunut rahaveikkaukseen otteluiden lopputuloksista. Siirsin 20 euroa pelitililleni Veikkauksen sivuilla ja tänään saldo on 19,80 euroa. Häviö ei ole vielä suuren suuri (on ollut muutama voitto ja muutama häviö), mutta tavoite on hävitä kaikki. Kolme vuotta sitten MM-jalkapallon aikaan siirsin edellisen kerran pelitilille rahaa (30 euroa) ja hävisin kaiken. Tavoite ei ole voittaa, kunhan kiva pitää jännitystä yllä. Mielestäni on parempi hävitä niin ei tule virheellistä tunnetta, että tässähän on jotenkin "hyvä". En suuremmin rahapelejä harrasta, muunmuassa en ole oikeastaan koskaan lotannut. Joskus olin muutaman viikon työporukan eurojackpot-porukassa mukana, mutta irrottauduin siitä aika nopeasti. Jalkapallon arvopeleissä olen tosiaan veikannut rahalla (mikä siis tämä oikea termi on??), laivalla pelaan hedelmäpelejä (aina viiden vuoden välein kun laivalla käyn) ja jouluisin ostan ässäarpa-joulukalenterin.
Viisi päivää kesälomaan ja sitten starttaakin melkein heti kesäloma-autoreissu. Juhannuksen olin sukulaismökillä ja sen yhteydessä pidin yhden päivän lomaa. Voi kun huvitti jäädä jo siitä lomalle. Aika tuskaa tämä töidenteko tällä hetkellä, mutta niinhän se aina on ennen lomaa. Pitkiä päiviä on tiedossa, mutta kuten sanottu viisi päivää enää. Enköhän sen tässä vielä sinnittele.
Kivaa heinäkuuta kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti