torstai 31. joulukuuta 2020

Yksi vuosikymmen

Täytin nyt loppuvuodesta 40 vuotta. Tasan vuosi sitten juhlistin uutta vuotta ystävieni kanssa Helsingissä ja uhosin, että teen vuodesta 2020 juhlavuoden. Oli tarkoitus pitkästä aikaa matkustaa vähän enemmän ja halusin tehdä pitkin vuotta kaikkea kivaa ennenkuin vuosi huipentuisi 40-vuotisjuhliini.

Nooh – kaikki me tiedämme miten siinä sitten kävi.

Juhlavuosi tästä ei todellakaan tullut. Vietin 40-vuotispäivän illan yksin ja kun kello tuli illalla 21.15 (tarkka syntymäaikani), istuin nojatuolissani katsoen telkkaria ja tuntui, että jokin liikahti sisälläni. En osaa tätä tarkemmin selittää, mutta tuntui ihan siltä, että olisin siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. Jännä nähdä että mitä on edessä.

En juhlinut nelikymppisiäni sen suuremmin; juhlat olisi suunnitelmissa kesällä 2021, mutta katsotaan mikä on maailman tilanne. Mukava syntymäpäivä minulla joka tapauksessa oli; vietin syntymäpäivää edeltävän yön siskoni ja siskontyttöni kanssa hotellissa – käytiin hieronnassa, saunassa ja syömässä. Katsottiin leffa hotellin sängystä. Rauhallista ja mukavaa.

Ajattelin tehdä näin vuoden lopun kunniaksi vielä muistelun menneestä vuosikymmenestäni. Tuntuu että aika on kulunut aivan mieletöntä vauhtia, mutta on tässä jotain kuitenkin ehtinyt tapahtua. Vuosikymmen ei ole ollut se helpoin, mutta elämä on. Koska tämä on talousblogi niin pääfokus on taloudellisissa asioissa. Hieman muita asioita sivuten.

30-31 (vuosi 2011)

Vuosi oli äärimmäisen vaikea. Kipuilin pitkän parisuhteeni raunioilla ja vuoden lopussa juuri kun olin täyttänyt 31-vuotta erosimme lopullisesti. Olin vihdoin vapaa. Raha-asioita hoidin äärimmäisen huonosti, elin jatkuvassa luottokorttikierteessä. Tuhlasin koko ajan enemmän kuin tienasin. Vuoden lopussa eron hetkellä oli todella pulassa luottokorttini kanssa ja ensimmäistä kertaa tajusin, etten pysty maksamaan luottokorttilaskua ja elämään seuraavaa kuukautta. Jostain syystä en ollut tajunnut, että luottokorttilaskusta voisi maksaa vain osan (varmaankin minun onneni). Lainasin vanhemmiltani rahaa luottokorttilaskun maksuun ja päätin pyhästi, etten enää ikinä käytä luottokorttia ellei minulla ole laskun maksuun varattuja rahoja säästötilillä valmiina.

Minulla oli jo omistusasunto tässä vaiheessa. Olin myös hankkinut auton samaan aikaan asunnon kanssa (2009). Olin ollut samassa työpaikassa jo muutaman vuoden ja silloin työni oli todella rentoa. Tämä oli hyvä, koska yksityiselämäni oli sellaista kaaosta, että helppo työ oli suunnaton apu. Vuosituloni oli 39.200 euroa.

31-32 (vuosi 2012)

Minulla ei ole suuria muistikuvia tästä vuodesta. Kävin terapiassa ja yritin selviytyä erosta. Pysyin päätöksessäni säästää rahat tilille etukäteen ennen luottokortin käyttöä. Tämä onnistui siten, että rahaa jäi kyllä yli, koska ex-puolisoni ei enää ollut tuhlaamassa rahojani. Samanlaiseen pulaan en siis enää saanut itseäni kuin edellisenä vuonna. Näin jälkikäteen itselleni on kyllä mysteeri, että miksi maksoin luottokortilla asioita vaikka säästötilillä oli rahaa. Varmaan se psykologinen vaikutus, että on helpompi maksaa ilmalla ja jättää maksu vasta tulevaisuuteen. 

Työni onneksi jatkui suht leppoisana ja ei-vaativana. Mitään mielenkiintoa töihin ja töissä etenemiseen ei ollut ja tämä näkyykin siinä, että vuositulot pysyivät melko samana edelliseen vuoteen verrattuna. Vuosituloni olivat 40.300 euroa.

32-33 (vuosi 2013)

Terapia jatkui ja muistan olleeni lähinnä väsynyt. Mulla meni pari vuotta eron jälkeen, että lähinnä vain nukuin, koska en ollut nukkunut vuosiin entisen parisuhteeni vuoksi. Aika paljon kaverisuhteita kaatui ja jäi näinä vuosina, koska en vain jaksanut keskittyä mihinkään. Ja osan kavereistani oli vaikea suhtautua siihen että en enää ollut sama ihminen kuin aiemmin. Tein edelleen samoja töitä ilman mitään kunnianhimoa. Olen näin jälkeenpäin miettinyt, että joku luojan johdatus tässä oli, että juuri nämä muutamat vuodet, kun olin yksityiselämäni puolelta niin sekaisin, niin työni ei vaatinut yhtään mitään. Vuositulot pysyivät likimain samana, tienasin 40.900 euroa.  

33-34 (vuosi 2014)

Elämä alkoi taas voittaa! Aloin parantua. Kaikilla tavoilla. Taivaani muuttui mustasta siniseksi. Tämä on konkreettisin tapa, jolla voin muutosta kuvailla. Muistan aina, kun mielessäni taivas vaihtoi väriä. Vaikka vaikeita aikoja on ollut tämän jälkeenkin niin taivaani ei ole ollut enää ikinä musta. Työ alkoi taas kiinnostaa ja hain opiskelemaan. Tein supermielenkiintoisia opintoja kahden vuoden ajan töiden ohella yliopistolla. Harkitsin alan vaihtoa. Suunnittelin asioita. Samaan aikaan myös alkoi tapahtua silloisella työpaikallani. Uusia tilaisuuksia alkoi aueta. Samalla alkoi myös YT:t, jotka jatkuivat seuraavat viisi vuotta ja työpaikalla oli aikamoista epävarmuutta ilmassa. Olin edelleen samassa toimenkuvassa koko vuoden, mutta aloin pyytämään palkankorotuksia ja sain niitä. Tulot olivat 43.600 euroa. Raha-asioihin en vieläkään oikein kiinnittänyt mitään huomiota; käytin edelleen luottokorttia ja näitä laskuja varten minulla oli aina rahaa säästötilillä, mutta muuten mitään säästöjä en oikein saanut aikaiseksi. Jos jotain säästöjä sain kerättyä niin aika pian käytin ne. Joka tapauksessa hienoa oli, että säästöjä sain sentään aikaiseksi – aiemmin tätä ei tapahtunut lainkaan ja pitkälti tämä johtui menneestä parisuhteesta. Ex-kumppanini piti huolen, että minun rahat tuli käytettyä.

34-35 (vuosi 2015)

Töissä tilanne vaikeutui lisääntyvän työkuorman ja suurien muutoksien vuoksi. Sain masennusdiagnoosin ja Kela-korvauksen terapiaan. Aloin taas käymään viikoittain terapiassa. Sairaslomalla olin loppujen lopuksi vain päivän johtuen esimieheni suuresta tuesta ja siitä, että minulla oli jo terapiasuhde olemassa ja sain melko välittömästi apua. Söin myös hetken aikaa mielialalääkkeitä, jotka auttoivat akuuteimmassa vaiheessa.

Huolimatta näistä vaikeuksista muistan, että olin aika onnellinen. Olin vapaa ja pitkästä aikaa aloin olla oma itseni. Viikottaisesta terapiasta oli minulle aivan valtava apu. Nämä vaikeudet näkyvät kyllä tuloissa – tulot eivät suuremmin muuttuneet viime vuodelta ja itse työ pysyi suht samana edelleen. Tienasin 44.700 euroa.

35-36 (vuosi 2016)

Nyt alkoi tapahtua! Sain ylennyksen, palkankorotuksen ja esimieheni alkoi houkutella minua Helsinkiin. Tein sellaista pientä sivubisnestä sen alan puitteissa mitä olin opiskellut. Pääni oli täynnä suunnitelmia.

Tammikuussa aloitin sijoittamisen ja laitoin ensimmäiset rahat pankin rahastoon. Olin säästänyt taloyhtiöni katto- ja oviremonttia varten rahaa, mutta taloyhtiö päätti ottaa näihin rahat taloyhtiön ylijäämästä, joten rahat jäivät ”ylimääräiseksi”. Ensimmäistä kertaa mieleeni ei tullut tuhlata rahoja vaan laittaa ne sijoituksiin. En muista yhtään, että mistä tämän ajatuksen olin saanut.

Konmaritin kotini, myin valtavasti tavaraa sekä autoni. Rahaa alkoi yhtäkkiä kertymään ja aloin ihmettelemään, että mitä tällä tehdään. Elämä oli ihanaa. Tienasin 47.600 euroa – edelleen vain ja ainostaan palkkatuloja.

36-37 (vuosi 2017)

Konmari-youtube-videoiden kautta löysin talous-vlogit. Innostuin näistä ihan valtavasti. Pikkuhiljaa minulle alkoi avautua kuinka heikosti hoidin raha-asioitani. Tajusin ettei palkankorotukset auta tilannettani vaan minun pitää itse kontrolloida omaa kulutustani. Aloin budjetoimaan. Löysin Dave Ramseyn ja aloin noudattamaan hänen askeliaan. Lakkasin käyttämästä luottokorttia.

Syksyllä tein päätöksen muuttamisesta Helsinkiin. Olin tätä jo useamman vuoden pohtinut ja nyt tuntui, että olin tarpeeksi rohkea kokeillakseni elämänmuutosta. Tienasin 48.900 euroa. Edelleen vain palkkatuloja. Minulla oli jo pieniä sijoituksia, olin ostanut ensimmäiset osakkeeni (Marimekko <3) mutta Dave Ramseyn ohjeiden mukaan keskityin vararahaston säästämiseen. Aloin myös säästää muuttoa ja takuuvuokraa varten. Säästin myös taloyhtiön oviremonttia varten.

37-38 (vuosi 2018)

Muutin Helsinkiin. Muutto oli vaikea ja olin pitkään sitä mieltä, että pilasin elämäni. Edelleenkään en ole ihan varma, että mitä hyötyä Helsingistä oli elämälleni :D

Laitoin oman asuntoni Tampereella vuokralle ja asuin itse Helsingissä vuokralla. Tajusin kuinka hankala vuokramarkkina Helsingissä on. Asunnot olivat kalliita ja surkeita. Kaipasin ihan älyttömästi Tampereelle ja ihanaa entistä kotiani siellä.

Muutin Helsingissä muutamaan kertaan. Näihin kului rahaa. Vuokralaiseni lähtivät Tampereen asunnosta ja päätin myydä asunnon. Sain asunnon myytyä ja ostin uudiskohteen Helsingistä. Ehdin jo ennen uuden asunnon ostoa siirtyä hetkellisesti Dave Ramsey –askeleelle 4 eli sijoittamiseen. Ehdin tehdä muutaman osakeoston ennenkuin ostin uuden asunnon ja aloin säästämään asuntoa varten (ostin siis uudiskohteen ja laskin että ehdin noin vuoden säästää etukäteen, jotta saisin lainan pienemmäksi siinä vaiheessa kun asunto pitää maksaa).

Vuoden 2018 tuloni olivat 57.300, josta palkkaa oli 54.100 euroa ja pääomatuloa 3.200 euroa.

38-39 (vuosi 2019)

Elämä jatkui Helsingissä. En vieläkään viihtynyt kovin hyvin, mutta kaikkeen tottuu. Sain ylennyksen ja aika ison palkankorotuksen. Matkustin paljon töiden puolesta. Henkkoht matkoja en suuremmin jaksanut tehdä, koska Tampereella ravaaminen vei matkustusvoimani. Kesällä pääsin muuttamaan uuteen uuteen asuntoon. Viihdyin tässä asunnossa todella hyvin. Elämä helpottui siten aika radikaalisti, että ensimmäistä kertaa minulla oli Helsingissä koti johon ei ollut vastenmielistä mennä. Pääsin siirtymään Dave Ramseyn askeleelle neljä uudestaan ja sijoitussalkku alkoi oikeasti kasvamaan. Vuoden lopulla sijoitussalkkuni ylitti ensimmäistä kertaa 10.000 euroa. Aloitin myös askeleen 6 eli maksa asuntolainasi ajoissa. Laitoin 200-300 euroa kuussa eri tilille lisälyhennyksiä varten. Tuloni olivat 63.000 euroa, josta palkkatuloa oli 62.800 ja pääomatuloa huimat 200 euroa.

39-40 (vuosi 2020)

Pahamaineinen vuosi 2020. Vuodesta piti tulla juhlavuosi, mutta toisin kävi. Minun oli tarkoitus panostaa matkustukseen ja kodinjuttuihin, mutta koronan aiheuttaman pörssilaskun takia päädyin laittamaan suht paljon rahaa sijoituksiin ja kaikki hankinnat jäi tekemättä. Elämä oli melko yksinkertaista koko vuoden.

Tein päätöksen paluumuutosta Tampereelle. Myin Helsingin asunnon ja ostin asunnon Tampereelta. Yllättäen rahaa paloi taas näihin paljon. Vuosi on ollut todella raskas monella tavalla. Tämän voinee kaikki allekirjoittaa. Paluumuuttopäätös Tampereelle oli ehdottomasti positiivinen ja olen nauttinut suunnattomasti vapaammasta elämästä Tampereella ja siitä että voin taas nähdä helpommin läheisiäni. Raskasta tässä on ollut se, että asuntojen myyminen, ostaminen ja muuttaminen on aika työlästä ja stressaavaa. Lisäksi tein vielä remonttia tähän uuteen asuntoon. Lisäksi töitä on ollut ihan todella paljon ja uudenlaisia töitä, koska elämme uudenlaisessa maailmassa. Olen kaivannut lomaa, jonka aikana saisin vain nukkua ja nyt vihdoin vuoden lopussa tällainen loma minulle suotiin. Olen viimeiset 7 päivää vain nukkunut ja ollut kotona. IHANAA!

Tulot eivät vielä ole ihan selvillä, mutta olen tienannut noin 70.000 euroa tänä vuonna. Suurin osa on palkkatuloa; noin 400 euroa pääomatuloa. Sijoitusteni arvo ylitti 20.000 syksyllä. Vuoden lopun arvo lienee noin 23.000 euroa. 

Aikamoinen vuosikymmen. Olisi voinut mennä paremmin, mutta olisi voinut mennä huonomminkin. Elämä on.

Toivon vuodelle 2021 tarpeeksi unta, liikuntaa ja vapaa-aikaa. Oikeastaan suurempia toiveita ei juuri nyt ole – loppuva vuosi on ollut sen verran yllätyksellinen etten halua alkaa edes spekuloimaan mitä ensi vuonna tapahtuu. Toivon, että itse pysyn suht optimistisena ja keskityn itselleni tärkeisiin asioihin.

Hyvää uutta vuotta 2021 kaikille! Kuullaan taas ensi vuonna :)

2 kommenttia:

  1. Palkkataso on noussut hienosti vuosikymmenen aikana 👍 Millä alalla olet, kun tulosi ovat noin suuret?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on totta! Melkein olen tuplannut tuloni 10 vuodessa, toivottavasti tämä onnistuu myös seuraavan vuosikymmenen aikana :D Ainakin olen jostain lukenut, että tulot ovat korkeimmillaan 50-vuotiaana..

      Olen töissä eräällä aika spesifillä teollisuuden alalla ja siksi en täällä viitsi sitä paljastaa. Olen aika avoimesti puhunut asuinkaupungeistani ja muutoistani niin ei ole kauhean vaikeaa googlettaa työpaikkani, jos tietää tarkan alan.

      Poista

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...