sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Joulukuun hävikkiruokakatsaus 4

Neljäs viikko eli jouluviikko sujui hyvin hävikin kannalta. Tuli vain kolme hävikkiä ja johtui pääasiassa kömpelyydestäni. Olin kaatamassa pastaa pussista säilytysrasiaan, ote lipsahti ja osa pastasta tippui lattialle. Samoin kävi vadelmien kanssa, heitin pienen määrän lattialle. Alan epäilemään kohta tätä kömpelyyttäni, hukkaa tulee paljon lattian kautta... 


Lisäksi jouduin toteamaan, että marraskuussa ostamaani tuorejuustoa ei enää voinut syödä. Yritin kyllä kovasti muistaa tätä laittaa aina silloin tällöin jonkin päälle, mutta loppu sitten "ehti" homehtua. Jäljelle jäi ehkä 1/10 osa (näyttää kuvassa aika isolta määrältä). Ostin tätä vieraita varten tuossa marraskuun lopulla ja nämä yleensä tuppaavat jäädä puolittain syömättä, jos ei ole suunnitelmaa käyttää tuotetta loppuun. 


Mutta tämä viikko ei ole se haastavin. Hieman hikeä meinasi pukata, kun kävin läpi jääkaappia joulun jäljiltä. Vaikka yritin kovasti olla ostamatta liikaa niin... Etenkin graavikaloissa on hieman tekemistä. Ihminen kun ei kuitenkaan voi syödä määräänsä enempää... 

Jääkaapin haasteet ja suunnitelmat tulevat tässä: 

  • Fetaa, tomaatteja ja muutama salaatinlehti - laitan salaattiin jota teen huomenna pitsan oheen
  • Graavilohi - teen tästä pitsaa huomenna
  • Tilliä - laitan pitsaan sen mikä mahtuu ja loput pakastan (aiemmin pakastetut tillit ja persiljat ovat jo käytetty)
  • Ritarijuusto - laitan osan ainakin pitsaan, mutta tällä ei sinänsä ole suuri kiire. Ostin juuston vasta noin reilu viikko sitten ja juusto onneksi kestää aika pitkään. 
Huh ja huh. Aika tarkka ja suunnitelmallinen tässä saa olla, että ehtii syödä kaiken jääkaapista. Jouluaaton olin poissa kotoa, mutta muuten olen ollut lähinnä vain kotona. Mutta joulupäivän ja tapaninpäivän kökin pääasiassa kotona yöpaidassa kooten palapelejä ja katsoen leffoja niin suuri nälkä ei ollut, koska kulutus oli minimaalinen. Tänään pääsin onneksi lenkille asti niin eiköhän se ruokahalu tästä kasva, kun tekee jotain muuta kuin hengailee sisällä yöpaidassa :) 

Teen vielä viimeisen katsauksen vuoden viimeisenä päivänä ja kerron onnistuiko suunnitelmani saada tuhottua jääkaappini sisältöä. Minulle on tulossa alkuviikosta yövieras, joten hän ehkä auttaa näissä. Uuden vuoden suunnitelmat ovat vielä auki, uskoisin että aatto menee kotona ja tällä hetkellä haaveilen sushista (take away:nä). Todennäköisesti mitään erikoisia ruokahankintoja en tule tekemään uutta vuotta varten.  

Hyvää vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...