sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Joulukuun hävikkiruokahaaste

Joulukuussa ja jouluna perinteisesti ruoka on isossa osassa. Itsellänikin on tietyt ruoat mitä jouluna pitää olla ja tulen ostamaan paljonkin normaalista poikkeavia juttuja itsekin. Mutta mua on jo monta vuotta ahdistanut, että kaikkea pitää olla ja paljon ja sitten usein joulun jälkeen on ollut kovaa tuputusta, että nyt tätä ja tuota pitää syödä pois. Ja usein samaisia ruokia on kielletty syödä ennen joulua. Jokseenkin ihan epärealistisia odotuksia, että kuinka paljon jouluaattona pitää ihmisen oikein syödä :D

Tämä osittain myös liittyy tähän mun kuntokuuriini, koska olen paljon miettinyt sitä, että miten mahdollisimman hyvin voisi myös joulunpyhät syödä ns oikein. Esimerkiksi välttää ähkyä. Olisiko mahdollista syödä vain vähän niitä jouluherkkuja? Ja samalla hankkia niitä vain pieni määrä. Miksei ne jouluherkut saa loppua kesken? 

Olen aina ajoittain seurannut ruokahävikkiäni ja päätin nyt joulukuun teemaksi ottaa myös ruokahävikin seurannan. Olen mielestäni petrannut tässä paljon, mutta on ehkä aika taas tarkistaa, että pitääkö tämä vielä paikkaansa. Samalla haluan varmistaa, että vaikka käytän rahaa ruokaan tällä hetkellä enemmän kuin aikaisemmin, ettei mitään mene roskiin.

Päätin toteuttaa tämän niin, että joka sunnuntai käyn jääkaapin läpi ja poistan sieltä vanhentuneet jutut ja samalla varmistan, että seuraavalla viikolla käytän ne jotka ovat lähellä vanhenemista. Toki dokumentoin myös mahdolliset viikolla roskiin heitetyt (biojätteeseen).

Tämän viikon saldo on jääkaapin nurkkaan unohtuneet pakastemansikkarasian jämät ja jo syksyllä ostetun salsapurkin jämät. 

Näin käy aina! Aina jää jämät pohjalle!
 

Tämä on harvinaista. Olo oli melko epäuskoinen kun löysin tämän jääkaapin nurkasta. 

Hyvä puoli tässä oli, että samalla bongasin muutaman päivän vanhoja yrttejä jääkaapissa ja päätin pakastaa nämä! Keväällä aloitin jo yrttien loppujen pakastamisen, koska haluan käyttää aina silloin tällöin tuoreita yrttejä ja niitäkin aina tuppaa jäämään yli. Käytän yrtit hyvin säntillisesti pakkasesta. Muutenkin kevään ensimmäinen korona-aalto opetti minut käyttämään pakastinta hyväksi ja pääsääntöisesti minulla on aina leipää, lihaa ja muita ruokia siellä. Tällä hetkellä ei, koska ole käyttänyt kaiken, että ne ei onneksi unohdu myöskään sinne. Tämä oli aiemmin haasteenani ja siksi karsastin pakastamista. Nyt onneksi pakastus toimii! 

Nyt on tilliä ja persiljaa pakkasessa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...