maanantai 5. lokakuuta 2020

Syksyn kuulumisia

Täällä kaikki hyvin, mutta on ollut vähän kirjoitusideat vähissä. Aika hiljaiseloa eletään - laittelen kotia, urheilen, opettelen syömään terveellisemmin ja teen töitä. Vietän aikaa läheisten kanssa. Käyn uimassa järvessä ja nautin omasta saunasta. 

Olen vähän innostunut tuhlaileen rahaa - oon miettinyt josko tästä jotain kirjoittaisin, mutta ei oikein ole tullut inspistä. Rahaa on mennyt lähinnä kaikkiin kotijuttuihin ja sitten olen ostellut vaatteita. Yritin tehdä yhden osakeoston, mutta se ei toteutunut. Tämä taisi olla ihan hyvä juttu, koska en ole ihan varma paljonko tarvitsen rahaa kodinlaittoon: tosiaan kaapinovet ovat vielä tulossa, niiden asennus, saareke tarvitsee käydä ostamassa, haaveilen uusista valaisimista (ja tänne tarvitsee vähän lisää valoa), taidetta kaipaan seinille yms yms. Huomaa, että paljon suurempi sisäinen palo on tämän kodin laittoon kuin Helsingissä. 

Vähän olen ajautumassa sivuraiteille tuon rahankäytön suhteen, mutta en ole silti huolissani vaikka parilta kuukaudelta jää sijoitussummat pienemmiksi. Maksan kuitenkin edelleen kaiken käteisellä, vararahasto on koskematon ja sijoitukset kolkuttelevat 20.000 euron rajaa! Se onkin ollut jännä seurata; kurssit hyppii nyt ylös alas ja raja lähenee ja menee kauemmaksi. Toivottavasti ensi kuun palkasta on taas rahaa tehdä osakeosto niin saisin sen menemään yli (riippuu toki kursseista!). Mun tavoitehan on tämän vuoden lopussa päästä yli 20.000 euron osakesalkussa, joten ihan hyvässä vauhdissa olen. 

Olen myös aikeissa kirjoittaa vuoden kolmannen kvartaalin sijoituskatsauksen, mutta ei siihenkään oikein löydy inspistä :D Ehkä se joku päivä tulee. Mä en ota stressiä tästä blogista eikä mulla ole mitään kirjoitustavoitetta. Yritän sen kuukausikatsauksen tehdä ja se nyt on helppo, koska seuraan menoja excelissä melkein päivittäin. Jos muutaman tekstin sen lisäksi saa niin hyvä. Mielelläni kirjoittaisin vähän syvällisempiäkin tekstejä ja ajatuksiani monesta rahaan liittyvästä aiheesta, mutta valitettavasti en ole kovin hyvä kirjoittaja. Pystyn kirjoittamaan asiatekstejä, mutta heti kun mennään vähän syvemmälle niin huomaan, että mun kirjoitustaidot loppuu ja tekstistä tulee aika pitkäpiimäistä. Olen esimerkiksi pariin otteeseen yrittänyt kirjoittaa aiheesta ihmissuhteet ja raha, mutta ei tunnu luonnistuvan. Musta aiheena on tosi mielenkiintoinen, mutta en osaa hakea oikeaa tulokulmaa. 

Olen myös suunnitellut jo pitkään kirjoittavani tekstit osakevalinnoistani. Aikomus on ollut esitellä kaikki yritykset, joita mulla on salkussa ja miksi olen niihin päätynyt. Niiden tekstien ongelmana on pituus - yleensä kun alan jotain asiaa selvittämään niin uppoan niin syvälle siihen selvitykseen, että melkein romaania pukkaa. Katsotaan jos saan tiivistettyä tekstejä (siis mulla on jo monesta yhtiöstä aloitetut tekstit olemassa). Aika taitaa olla suurin haaste; illat menee niin nopeaa eri puuhissa ja en oikein halua avata konetta enää illalla työpäivän jälkeen. 

Mutta yksi juttu mun pitää kertoa teille vielä! Mulla on mennyt ravintolaan 8,90 euroa tämän budjettikauden aikana (eli alkoi 18.9. ja loppuu 19.10.). Olisitteko uskoneet, että mä ikinä kykenen tähän? Mä en :D Yksi syy tähän on ollut, että olen nyt löytänyt energiaa keskittyä tervelliseen syömiseen ja olen tehnyt kaikki ruoat kotona viime aikoina. Fiilis on kyllä tosi hyvä ja energinen. Ravintolaruokaa ei ole ikävä, on siellä tullut syötyäkin aika paljon tässä viime vuosina. 

Kivaa syksyä kaikille ja palailen taas jossain vaiheessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lokakuun kulutus

Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten.  Budjett...