tiistai 20. lokakuuta 2020

Lokakuun budjettikauden toteuma 18.9. – 19.10.

Mitähän tästä kuusta sanoisi. Kuluja, kuluja, kuluja. Aikamoista meininkiä.

Ruokakulut ovat todella korkea, mutta tähän on syy. Kirjoitan tästä oman postauksen (toivottavasti) tässä piakkoin. Kuun ainoa valupilkku onkin mun ravintolakulut! Ainoastaan 8,90 euroa ravintolaan ja tämäkin oli kuun ensimmäisinä päivinä. Joka siis tarkoittaa, että mulla on nyt takana tasan 29 päivää, etten ole kertaakaan käynyt ravintolassa.

Luitte oikein – ei lainkaan! Ei kahvia, ei take awayta, ravintolaillallista, ei viinilasillista. Ei yhtään mitään. En oikeasti olisi uskonut, että musta on tähän. Ei ole tainnut olla yhtäkään kuukautta tämän mun blogin aikana, että olisin onnistunut pitämään ravintolakulut näin alhaalla. Ihmeiden aika ei ole ohi. Katsotaan jatkuuko näin vai mitä tapahtuu.

Muuten tosiaan kulut kyllä räjähtivät. Ja rehellisesti sanottuna tuleva kuukausi ei sen paremmalta näytä.

Lounaskulut olivat suht suuret, mutta nämä olivat siis elokuun lounasruokalakulut – elokuu oli muuttokuukausi, jolloin pääsääntöisesti söin aina lounaan ulkona, koska olin koditon tai keskellä muuttoa. Tarkoitus olisi pitää lounaskulut siinä 50 euron tienoilla ja ainakin syyskuu onnistui näin. Lokakuu budjettikaudella kävin lounasravintolassa kolme kertaa ja ne olivat kuukauden loppupuolella. Näiden lounaskulujen selostus on hieman haastavaa, koska siis saan palkan aina 20. päivä ja edellisen kuun lounaat vähennetään siitä – eli 20.9. maksetusta palkasta oli vähennetty lounaat aikaväliltä 1.8. – 31.8.

Kulttuuri-vapaa-aika kategoriasta ostin Vesalan virtuaalikeikalle liput jonka katsoin yhdessä siskoni ja hänen perheensä kanssa. Oli ihan kivasti toteutettu; noita voisi kyllä ostaa enemmänkin. Hyvinvoinnissa oli sokerointi ja hieronta. Yllätyskuluissa taksimatka, bussimatka ja parkkimaksu. Lahjoissa oli yhden kaverini 40-v lahja ja toisen kaverin 50-v kukat.

Seuraava iso menoerä oli vaatteet – ostin uimapuvun, juoksupaidan, kaksi urheilutoppia, yhden paitapuseron ja vielä yhden trikoopaidan. Seuraavana tavarahankinnat kotiin... Hankin talousvaa’an, väliovikahvoja ja jotain muuta K-Raudasta, saunatyynyn, siivousvälineitä, verhotangon, keittiöön muovirasian ja vessan lavuaariin uuden suodattimen (? – sen jutun josta se vesi mene sinne viemäriin, se oli aika inhassa kunnossa eikä saanut kuuraamalla puhtaaksi).

Mutta siinähän ne taisivatkin olla! Ei se nyt niin paha lista ollutkaan :) Ehkä se tuntui niin pahalta, kun sain vihdoin laskun uusista keittiönkaapeista ja niiden asennuksesta – ja säästötilin rahat alkavat olla nyt taputeltu. Ja haluaisin vielä sen uuden saarekkeen, mutta katsotaan nyt koska siihen riittää rahat. Menin vielä tekemään sittenkin yhden osakeoston vaikka ajattelin, ettei mulla olisi siihen varaa... No katsotaan säästöjen tilanne ensi kuussa sitten, että missä mennään.

Tuloja tuli ihan peruspalkka, pienet osingot TietoEvryltä, Emma Salokosken keikan peruutusrahat, jämä rahat ja tilikorot mun vanhasta pankista. Korkoja sain käteen yhteensä huimat 7 euroa ja 46 senttiä.

Alla tarkat luvut. Niistä näkee, että budjetoin kyllä päin peppua. Vähän tarvitsisi harjoitella..


 

2 kommenttia:

  1. Moikka, ovat ärsyttäviä kyllä noi 20. päivä maksettavat palkat. Itsellänikin on silloin palkkapäivä joten ymmärrän hyvin :)
    Mielestäni sun budjetointi sujuu oikein hyvin! Sait kuitenkin säästöön yli 1000€. Budjetti on budjetti ja elämä on elämä :D lisäksi sulla on tosi tarkka muuttuvien kulujen lista. Oletko varma ettei tuota voisi hieman pienentää? Itse en jaksaisi noin tarkasti ajatella ostoksiani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta että elämä on elämää. Olen sitä yrittänyt tässä itselleni toitottaa - aina välillä on enemmän menoja, aina välillä vähemmän ja aina ei jaksa olla niin tarkka :D

      Hmm, hyvä huomio noi muuttuvien kulujen erittelyn eskaloituminen! En niin ole itse siihen kiinnittänyt huomiota, kun olen taipuvainen liialliseen pikkutarkkuuteen. Mutta voisi ehkä hieman rennommalla kädellä suhtautua muuttuviin kuluihin niin ei tulisi niin tarkkaan tuijotettua joka senttiä :D

      Poista

Lokakuun kulutus

Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten.  Budjett...