torstai 26. heinäkuuta 2018

Alustavia tavoitteita sijoittamisen puolella

Askel neljä on mielestäni vähän epämääräinen. Tai siis tavoitteeton. Toki tavoite on laittaa se 15% sijoituksiin, mutta siis tästä nyt puuttuu sellainen tavoitteellisuus, joka esimerkiksi oli vararahaston keräyksen kanssa. Kaipaan tähän jotain konkreettisia tavoitteita, joita tavoitella ja saavuttaa, jotta motivaatio pysyy yllä. Siksi olenkin nyt tehnyt alustavat tavoiteluvut sijoitusten kertymiselle. En osaa yhtään sanoa, ovatko nämä realistisia – liian helppoja vai liian haastavia. Toki sijoitusten arvo voi romahtaa tai voi nousta yllättäen, mutta nyt lähinnä olen tehnyt seuraavat stepit perustuen siihen rahamäärään, jonka aion joka kuukausi laittaa sijoituksiin.

Toki pidemmän tähtäimen tavoitteena on myös ostaa asunto ja alkaa lyhentämään sitä lainaa mahdollisimman nopeasti. Minulle on vähän epäselvää, että missä vaiheessa askel 7 sitten saavutetaan – mutta ehkä se selvinnee tässä matkan varrella. Selvää nyt on kuitenkin, etten ole siellä vielä. Jotkut DaveRamsey-seuraaja-vloggarit mielestäni vähän oudosti ovat ilmoittaneet olevansa askeleella 7 (eli kasvata varallisuuttasi ja ole pyöristyttävän antelias) heti sen jälkeen, kun ovat saaneet askeleen 3 valmiiksi. Heillä ei ole vielä asuntoa hankittuna ja aikeissa on kyllä sellainen ilmeisesti hankkia, mutta eivät silti ole mielestään askeleella 3B (säästä kodin käsiraha). Perustelevat tätä sillä (jos olen ymmärtänyt oikein), että he ovat velattomia, heillä on vararahasto, heillä menee 15% eläkesijoituksiin ja ovat vaiheessa, jossa keskittyvät varallisuutensa kasvattamiseen. Itse näen, että askeleet pitäisi tehdä järjestyksessä, mutta siis toki jokainen tavallaan :)

Mutta siis nyt minun tavoitteesiini ja tavoiteaskeliin. Sijoitusten arvo oli siis kesäkuun lopussa 4.717,79€. Tarkoitus on laittaa 580€ lisää sijoituksiin per kuukausi.
Eli heinäkuun lopussa sijoitusten arvo pitäisi olla 4.717.79€ + 580€ = 5.297,79€ ja niin edespäin.
Tavoiteaskeleet siis ovat:  

30.7.2018          5.297€
30.8.2018          5.877€
30.9.2018          6.457€
30.10.2018        7.037€
30.11.2018        7.617€
30.12.2018        8.197€
30.1.2019          8.777€
28.2.2019          9.357€
30.3.2019          9.937€
Tavoite 04/2019 à 10.000€ sijoituksissa
Eli ensimmäisen 10.000 euron tavoite olisi kasassa ensi vuoden huhtikuussa. Sanoisinko, että näin alkuun tahti on aika hidas. Tämän jälkeen tavoite olisi saada 10.000 euroa lisättyä sijoituksia per vuosi. Eli näin:

04/2019 10.000€
04/2020 20.000€
04/2021 30.000€
04/2022 40.000€
04/2023 50.000€
04/2024 60.000€
04/2025 70.000€
04/2026 80.000€
04/2027 90.000€
04/2028 100.000€

Kymmenen vuoden päästä minulla olisi siis tavoitteena olla 100.000 euroa sijoitussalkussa (eli osakkeita ja rahastoja). Lisäksi toki tavoitteena, että minulla olisi tässä vaiheessa jo mahdollisimman pitkälle maksettu oma asunto ja muutama muukin juttu on tässä mitä pohdiskelen. Suurella todennäköisyydellä varsinaista sijoitusasuntoa en tavoittele, lyhyen kokemukseni perusteella se ei taida olla minun juttuni – vaatii liikaa työtä ja etenkin vaatii liikaa velkavipua. Oma tavoitteeni on aika pitkälti täysi velattomuus. Oma tavoitteeni ei myöskään siis ole taloudellinen riippumattomuus vaan taloudellinen rauha. Kirjoittelen tästä tarkemmin vielä myöhemmin.

Ensimmäisen tavoitteen suhteen tilanne nyt heinäkuun lopussa on pari euroa jäljessä eli sijoitusteni arvo on tänään 5.293€.

4 kommenttia:

  1. Hurjan (omaan korvaan) määrän saat sijoituksiin laitettua kuussa! Ei tuo summa kuulostaa yhtään pieneltä ja korkoa korolle... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee :) Onhan tuo iso summa rahaa itsellenikin, välillä vain kun vertaa näitä omia summia toisten summiin niin tuntuu, että pitäisi yrittää laittaa enemmän. Mutta omaa tietä eteenpäin niin silloin varmiten onnistuu eikä mitään vertailua muihin pitäisi tehdä.

      Poista
  2. Mahtava vaihe varmasti tuo kun saa alkaa tosissaan kerryttää varallisuutta. Huippua! :) Mää niin seuraan..

    VastaaPoista

Lokakuun kulutus

Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten.  Budjett...