lauantai 16. kesäkuuta 2018

Askel kolme valmis!

Sain vararahaston täyteen tällä viikolla. 12.000 euroa on nyt kasassa!
 
Maaliskuussa sain vararahaston 10.000 euroon ja silloin homma meni (jälleen kerran) tauolle, jotta sain asumistilanteen ratkaistua. Tällöin vähän pohdin, että olisiko 10.000 euron vararahasto kohdallani riittävä. Päädyin kuitenkin siihen, että 10.000 euroa ei riitä vaan pysyn alkuperäisessä tavoitteessani 12.000 eurossa. Pääsyy tähän on, että ns välttämättömät kuluni kuukaudessa on hieman yli 2.000 euroa noin 2.100 euroa. Tämä pitää sisällään nykyisen vuokran, liikkumisen, vakuutukset, muut asumisen kulut, ruoka, terveyskulut, lainanmaksu ja vastikemaksu. Tällä siis varaudun tilanteeseen, että menetän työpaikkani ja vuokralaiseni samaan aikaan ja tulee jostain syystä kuukausia, etten saa rahaa mistään. Eli tällaissa worst-case-scenario-tilanteessa pärjään muutaman kuukauden ongelmitta ja voin miettiä ratkaisua tilanteeseen.
 
Paljon on puhetta ja kirjoitusta siitä, että rahaa ei kannata makuuttaa tuottamattomana tilillä ja suomalaisilla lojuu liikaa rahaa pankkitileillä inflaation syötävänä. Jostain syystä en allekirjoita tätä lainkaan. Itseäni ei huoleta lainkaan pitää tuota summaa tuottamattomalla tilillä. Itselleni on tärkeää, että tuo raha on saatavilla välittömästi ja stressittömästi heti kun sitä tarvitsen. En halua pitää rahoja missään ulkomaalaisella pankkitiillä, josta rahasiirto kestää joitakin päiviä vain siksi, että saisin rahalle muutaman sadan euron tuoton vuodessa. Minusta se ei ole sen arvoista. Vararahaston tarkoitus ei ole tuottaa minulle rahaa vaan turvata selustani, että uskallan huoletta laittaa muut ylijäämä-rahani sijoituksiin. Sijoittamisen tavoite on kuitenkin paljon korkeammalla kuin tuo 12.000 euroa, joten tulevaisuuden tavoitteissani tuolla 12.000 eurolla ei yksinkertaisesti ole mitään väliä, että missä se hengaa. 
 
Mutta asiaan. Asuntotilanteeni ratkesi toukokuussa, löysin hyvän asunnon ja muutin. Tiesin jo vanhaa asuntoa irtisanoessa, että takuurahaa olen saamassa takaisin melkein tuon puuttuvan 2.000 euroa ja olin jo etukäteen päättänyt laittavani takuurahat vararahastoon heti kun tulevat. Todellisuudessahan takuurahani olivat vararahastorahojani – viime vuoden lopulla pysäytin vararahaston kerryttämisen säästääkseni takuurahat. Silloin minua aika paljon tämä harmitti, mutta nythän vähän sain kuin sainkin nämä rahat vararahastoon. Eli win-win :)
 
Muutaman hikan jälkeen kesäkuun 12. päivä sain takuurahat tililleni. Sitä ennen olin jo saanut 100 euroa rahaa pyykinpesukoneesta, jonka myin vanhan asuntoni uusille vuokralaisille ja tämän satasen olin jo siirtänyt vararahastoon aiemmin. Sain myös korkoja muutaman euron tilille, jossa vararahastoni makaa, joten siinä vaiheessa, kun takuurahat varahastoon siirsin niin 12.000 eurosta uupui enää 51,60 euroa. Muutaman tunnin asiaa mietittyäni päädyin lopulta siirtämään muuttoa varten säästämistäni rahoista tämän puuttuvan summan vararahastoon. Eli summa tuli täyteen tiistai-iltana 12.6.2018.
 
Vararahaston täyteen saanti aiheutti aika ison hämmennyksen ja on ollut aika haastavaa kirjoittaa tästä. Projekti alkoi jo reilu vuosi sitten huhti-toukokuussa 2017. Ensimmäisen rahasiirron vararahastotilille tein 19.5.2017. Alkuperäinen arvio, koska vararahasto olisi täynnä oli vuoden 2018 alku. Tähänhän tuli sitten kaikenlaisia pieniä mutkia matkaan ;)
 
Kesällä 2017 en saanut oikeastaan paljon mitään tilille, koska elin vielä vanhojen kulutustottumuksieni mukaista elämää, jossa kaikki meni mikä tuli ja välillä vähän ylikin. Kesäkuussa 2017 eläminen meni reilusti yli budjetin, tähän aikaan vasta opettelin budjetointia. Todellisuus oli aika karu, kun kuluja listasi ylös ja minulle valkeni, ettei tuloni riitä tähän kaikkeen. Mutta siinä vaiheessa kesän 2017 suunnitelmat oli jo sovittu ja jotenkin minun piti vain löytää rahat kaikkiin sovittuihin juttuihin. Minut pelasti kesällä maksettavat bonukset ja lomarahat, joiden avulla kustansin kaikki sovitut kesämenot ja sain edes vähän vararahastoon kesän 2017 aikana. Syksyn alkaessa olin jo paremmin oppinut kieltäytymään ja sopimaan menoja vain sen mukaan mihin minulla on varaa. Mutta sitten tuli omistamani asunnon ovi- ja lukkoremontti, johon piti säästää rahaa. Tämän jälkeen tein päätöksen Helsinkiin muutosta, jonka jälkeen piti alkaa säästää takuuvuokraa ja muuttoa varten. Muuton jälkeen vuoden alussa tuli selväksi, että uusi muutto on pakollinen ja tarvitsi taas alkaa säästämään uutta takuuvuokraa ja toista muuttoa varten. Huoh sanonko tässä vaiheessa. Alkuvuoden kulutus oli muutenkin aika retuperällä, koska en pystynyt elämään lainkaan normaalia elämää. Ravintola- ja ruokakulut nousivat tavaisiin ja muutenkin lohdutin itseäni tuhlaamalla aika huoletta kahviloihin, herkkuihin, take-away-ruokaan, ravintoloihin tms, koska olin niin rikki muuton ja asunnon vuoksi. Näin jälkeenpäin tuntuu jopa pieneltä ihmeeltä, että kuitenkin tässä sivussa onnistuin koko ajan säästämään samalla vararahastoa. Ja loppujen lopuksi sain sen valmiiksi! Noin 4-5 kuukautta suunnitelmaa jäljessä, mutta kuitenkin. Sinnikkyys palkitaan.
 
Tällä hetkellä tunne on melko vapauttava. Koska siirryn nyt askeleleelle neljä (eli 15% bruttotuloista sijoituksiin) niin tuntuu, että budjettini on vapautunut. Minulla on selkeä summa minkä laitan säästöön ja lopulla saan tehdä mitä haluan. Joko säästää tai tuhlata, ihan miltä tuntuu. Enää se ei ole niin päin, että yritän vain saada kaiken mahdollisin säästöön. Eli näen tämän itse, että tietynlainen piheily loppuu ja tämä tuo itselleni vapauden tunteen. Minusta ei välttämättä ole siihen, että tavoitteena on laittaa kaikki mahdollinen säästöön. Luonnollisestikin budjetointi on edelleen välttämätöntä, koska tuon 15% jälkeen kuukausikäyttööni jää reilu 2.000 euroa, joten vaatii kyllä suunnittelua, että tämä riittää kaikkeen. Ja minulla on suunnitelmia erilaisille ylimääräisille säästöjutuille, jotta aina välillä saan säästöön enemmän kuin tuon 15%. Mutta se ei tule olemaan prioriteettini vaan tulen olemaan tyytyväinen tuohon 15% säästöön saamiseen (ainakin näin toivon..). En haluaisi enää sitä tunnetta, että olen jotenkin epäonnistunut, kun en saa säästöön 40% tai 50% tuloistani vaan olen tuhlannut rahaa esimerkiksi vaatteisiin. En halua tuntea syyllisyyttä siitä, jos ostan itselleni uuden laukun, käyn ravintolassa syömässä tai viikonloppumatkalla. Niin kauan kuin tällaiset menot eivät ole pois tuosta 15%:sta niin en aio ottaa niistä stressiä.
 
Vapauden tunne vararahaston täyteen saamisesta koostuu itselläni kahdesta syystä: 1) nyt voin rauhassa laittaa kaiken ylimääräisen sijoituksiin ja jos nämä menevät pieleen niin se ei ”suuremmin” vaikuta elämääni ja 2) nyt ei tarvitse kiristää budjettia äärimmilleen enää, että saisin kaiken ylimääräisen säästöön.
 
Kuten Dave Ramsey sanoo niin askeleet 1, 2 ja 3 on tarkoitus tehdä äärimmäisellä intensiteetillä ja "juosta henkensä edestä", jotta saa nämä hoidettua. Sitten on lupa rauhoittua ja vähän hengähtää ja jatkaa rauhallisemmalla tahdilla askeleita 4, 5 ja 6 eteenpäin. Kirjoitan pian seuraavista askel-suunnitelmistani, joten jatkoa seuraa. Vararahaston kokoonsaanti ei missään nimessä ole matkani lopputulos vaan tästä se vasta alkaa!

4 kommenttia:

  1. Hyvä sinä! Hyvä varakassa. Johdonmukaista toimintaa (vaikkakin taisi olla pari mutkaa matkassa, mutta lopputulos on loistava).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ilmeisesti tuloksia tosiaan tulee kun sinnikkäästi pysyy suunnitelmassa. Tästä jatketaan!

      Poista
  2. Tämä kuulostaa tosi hyvältä. Sinulla on selkeä suunnitelma ja toimit sen mukaan.
    Hyvä siitä tulee.

    Aloin itsekin ajatella, että varakassan kerryttäminen pitäisi olla tässä vaiheessa hieman korkeammalla tärkeysjärjestyksessä.
    Tällä hetkellä puskuria kertyy hieman maltillisemmin ja aloin luoda koko perheelle pientä sijoitussysteemiä samalla, kun maksan takaisin lainaa sukulaiselle mahdollisimman nopealla tahdilla.

    Kunhan saan sen sijoitussysteemin kuntoon ja automaattiseksi, niin voimme sitten keskittyä tiukemmin vararahaston kerryttämiseen. Jonkinlainen varasuunnitelma meillä on turvana, ettei ensimmäisenä tarvitse laittaa sijoituksia lihoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulle näyttää sopivan hyvin tällainen ”tarkkarajainen” suunnitelma. Olen melko pedantti ihminen niin tykkään säännöistä :D

      Poista

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...