perjantai 4. marraskuuta 2022

Ensimmäinen aikuiskoulutustuki saatu tilille

Ensimmäinen aikuiskoulutustuki on nyt haettu ja saatu. 

Homma oli helppo, kirjauduin vain sisään työllisyysrahaston sivuille 1.11., klikkasin laatikkoa maksuhakemus ja siellä mun tiedot oli aikalailla valmiina. Ainoa mikä piti itse lisätä oli tilinumero, mutta muuten vain klikkailin menemään. Maksuhakemus hyväksyttiin seuraavana päivänä 2.11. Päätöksessä oli tukisumma ja maksupäivä, joka oli päätöksen mukaan 4.11. Mutta rahat tulivat tilille jo 3.11.!

Tukisumma oli jostain syystä isompi kuin mun ensihakemuksen päätöksessä elokuussa. Silloin tukisumma oli 2052 euroa ja nyt sain 2092 euroa. En tiedä vaikuttiko se, että mun syyskuun tulot oli aika isot (sain ylimääräisen bonuksen). Joka tapauksessa olen nyt vain tyytyväinen tästä, enkä sen enempää pohtia asiaa. Jos tämä on virheellinen niin eiköhän virkamieskoneisto sen oikaise jossain välissä. 



Marraskuun budjetti näyttää nyt ylläolevalta. Muokkasin hieman mun ensimmäistä suunnitelmaa. Isoin muutos oli, että päädyin sittenkin maksamaan ihan normisumma asuntolainaa ja samalla poistin asuntosäästöön menevän summan. Kokeilen nyt ainakin alkuun näin. Pienennän asuntolainaan menevää summaa vasta sitten, jos tuntuu, ettei rahat riitä tai on jotain isompaa menoa. Jotenkin näen järkeväksi lyhentää asuntolainaa niin paljolla kuin mahdollista. Mun olisi myös tarkoitus laittaa asuntolainaan isompi könttäsumma tässä kohta puoliin, mutta siitä lisää myöhemmin, että miksi ja mistä se raha tulee. 

Jätin vielä budjettiin tuon 200 euroa säästöstä, mutta kuten huomaa niin en ole sitä vielä siirtänyt. Ajattelin nyt yrittää josko pärjäisin ilman siirtoa. Mietin sellaista, että jos yrittäisi aina muutama kuukauden pärjätä pelkästään tuolla tukisummalla ja sitten joinain kuukausina eläisi vähän "leveämmin". Ainakaan tällä hetkellä ylläoleva budjetti ei edes tunnu mitenkään tiukalta, mutta aika näyttää. Olen kuitenkin tottunut käyttämään rahaa aika eri tavalla menneisyydessä, joten olen hieman skeptinen ;) 

Vapaa-aika/lomabudjetin käyttänen, koska mulla on yksi Helsinki-reissu tässä edessä. Palveluissa on kasvohoito, minkä ajattelin varata. Sokerointia mulla ei ole tässä kuussa, vasta joulukuun puolivälissä on seuraava. Mitään tavarahankintoja ei ole tiedossa, mutta budjetoin nyt sinnekin vähän, jos jotain tulee (ja ostin esim lääkkeet, kosmetiikan tms tästä budjetista). Hyväntekeväisyyteen menee 30 euroa, mahdollisesti jotain muuta yllätyslahjaa pitää myös ostaa (näitä aina tulee!). Sijoituksiin menevä raha on joustava, mulla on kk-säästösopimuksia 70 euron arvosta ja Nordnetin tilillä on jo valmiina rahaa, joten sinne ei tarvitse enää siirtää. Tuo 100 euroa on siis yläkanttiin. Yllätyskuluissa on aika iso summa, katsotaan mihin se menee. 

Oudointa tässä oli se, että kun tuki tuli tilille niin mitään ei mennyt. Mulla on vuosikaudet ollut palkkapäivä kuun 20. eli mun kaikki menot on suunniteltu sen mukaan. Eli kun palkka on tullut niin kaikki rahastosäästöt ja asuntolaina on menneet samana päivänä niin en ikinä ole katsellut ns täyttä summaa tilillä. 

Jännä tunne on myös siitä, etten siis enää saa palkkaa vaan mun tuki tulee nyt yhteisestä pussista. Mietin aina välillä, että pitäisikö tästä tuntea syyllisyyttä. Mietin, että onko valtiolla varaa tähän. Mutta tällainen järjestelmä nyt on ja aion nyt hyödyntää tätä järjestelmää. Toivottavasti pitkällä tähtäimellä tämä hyödyttää myös yhteiskuntaa. Toivon, että mun opinnot vievät mua sellaisen työn suuntaan, jossa ensinnäkin viihdyn pidemmällä tähtäimellä ja mahdollisesti saan jopa enemmän palkkaa ja sitä kautta voin sitten taas korvata yhteiskunnallaetämän tuen. Tällä hetkellä nautin vain tästä vapaudesta. Ja olen mä opintojakin tehnyt - mulla on jo 21 opintopistettä! :D Lokakuun otin aika leppoisasti, mutta marraskuu tulee olemaan suht tiukka. Pitää tässä töitäkin vähän tehdä näiden kurssien eteen :) 

Tsemppiä kaikille marraskuuhun! Itselle tämä on ollut aina se vaikein kuukausi, mutta toistaiseksi mieli on ollut tosi hyvä ja pirteä. 


1 kommentti:

  1. Itsekin olen ollut aikuiskoulutustuella enkä koe asiasta syyllisyyttä. Olen ollut töissä vuosia ennen opiskeluja ja näin ollen maksanut veroja. Kärjistäen sanon, että enemmän me tämän rahan ansaitsemme kuin he, jotka elävät vuosikausia yhteiskunnan tuilla ilman tarkoitusta edes tehdä asialle mitään. Toki pitää huomioida sairaat jne. mutta ymmärtänet pointin😄

    VastaaPoista

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...