lauantai 26. marraskuuta 2022

Vuoden 2022 osingot

Vuoden 2021 tuloksista maksetut osingot vuoden 2022 aikana on mun kohdalta maksettu. Viimeiset maksettiin lokakuun puolivälissä. 

Yhteensä sain osinkoja bruttona 1.931,42 euroa. Osingot tulivat nettona tilille eli 1.449,48 euroa, mutta koska saan nämä verotuksessa vähennettyä (mulla on vähennettävää luovutustappiota aiemmilta vuosilta, tarkemmin tekstissä Suuri veropäivä) niin sain/saan verot takaisin. 

Sain osinkoja 16 yritykseltä. Suurin osa maksoi kaikki kerralla, muutama yritys kahdessa osassa. Eniten osinkoja maksoi Sampo, yhteensä 410 euroa. Vähiten osinkoja maksoi Orthex, 16,68 euroa. 

Mun osinkohistoria näyttää tältä: 

  • 2022: 1.931 euroa (brutto), 1.449 euroa (netto)
  • 2021: 1.168 euroa (brutto), 874 euroa (netto)
  • 2020: 415 euroa
  • 2019: 120 euroa
  • 2018: 28 euroa

Olen viisi vuotta saanut osinkoja. Mun sijoitustavoitteena oli alussa ostaa hyvää osinkoa maksavien yritysten osakkeita. Olen tässä kiltisti pitäytynyt ja osingot ovat nousseet vuosi vuodelta. Nyt olen tekemässä/tehnyt suunnanmuutoksen ja aion keskittyä nyt maantieteelliseen hajautukseen rahastojen kautta (Suomi-paino on liian iso salkussani). Ostan aina kasvurahastoa eli sellaista, joka pitää osingot sisällään ja sijoittaa ne uudestaan. Eli osingot eivät tule kasvamaan tässä seuraavien vuosien aikana. 

Mun osinkotavoite vuodelle 2023 on sama kuin mitä sain vuodelle 2022. Tämä voi tästä jopa vähän laskea, koska osa yrityksestä tullee laskemaan osinkoa (oletuksena ainakin Tokmanni, Fiskars, Kojamo, Kone). Vuonna 2022 Marimekko maksoi kahdet osingot (vuoden 2020 jumissa olleen) ja aika ison lisäosingon eli tällaiset jutut myös vaikuttavat. Nähtäväksi siis jää mikä on osinkosaldo. Olen tyytyväinen, jos se pysyy samassa. Reilu 100 euroa kuussa tosi kiva ekstra. Tulevaisuuden tavoite on saada 500 euroa kuussa osinkoja, mutta tämä on sitten vasta joskus kun pohdin eläkettä / töiden vähentämistä. Eli noin 20 vuoden päästä :)  

5 kommenttia:

  1. Moi, pitääkö nuo itse laittaa vähennyksiin? Olen odotellut että ne automaattisesti laskettaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kun vastaus tulee näin viiveellä! En ole ihan varma, että mitä kysyt, mutta siis joo kyllä kaikki maksetut osingot ja myynnit tulevat verotuspäätökselle ihan automaattisesti, jos sulla on sellainen välittäjä (esim pankki), joka toimittaa tiedot automaattisesti verottajalle. Ja verotuspäätöksellä ne on sitten automaattisesti laskettu, jos sulla on vähennettävää. Itsellä on vain aina tapana tehdä syksyisin veroprosentin muutos loppuvuotta varten, jolloin laitan etukäteen kaikki vähennykset ym sisään niin saan korjattua veroprosentin oikeaksi loppuvuoden ajaksi ja näin yritän välttää palautukset/mätkyt sitten seuraavana vuonna. Niin tässä samalla tulee hoidettua noi osinkojen verotuskorjausjutut myös. Jos ei ole tarpeen tehdä muutoksia verokorttiin niin sitten ne kyllä ihan automaattisesti on siellä tämän vuoden verotuspäätöksessä ensi keväänä ihan automaattisesti. (Mahdollisesti terminologiani tässä vastauksessa ei ole ihan oikein, pahoittelut siitä :)).

      Poista
  2. Tulipahan tämän tekstin myötä laskettua omat osingot. Sain reilun 500 nettona. Olin positiivisesti yllättynyt. olen samaa mieltä, että voi olla vaikea päästä samaan tulokseen ensi vuonna nykyisellä sisälöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisellä sisällöllä viittasin omaan salkkuuni.

      Poista

Lokakuun kulutus

Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten.  Budjett...