lauantai 6. marraskuuta 2021

Säästösuunnitelmia

Otin syyskuussa Bookbeatin ensimmäistä kertaa testiin, koska halusin lukea Julia Thurenin uuden kirjan Kaikki kuluttamisesta. Kirja oli vasta ilmestynyt enkä halunnut ostaa kirjaa enkä jaksanut jonotella kirjastossa. Törmäsin 40 päivän ilmaiseen kokeiluun, joten päätin testata. Olen ollut hieman skeptinen äänikirjoja kohtaan ja ennakkoluuloni toteutuivat. Kirjan kuuntelu ei ole mun juttu, mieluummin luen fyysistä kirjaa hiljaisuudessa (monen lukijan äänet ärsyttivät :D). En myöskään pidä lainkaan kuukausimaksullisista palveluista, joten katkaisin palvelun parin kuukauden jälkeen.

Joka tapauksessa sain kuunneltua kirjan Kaikki kuluttamisesta. Kirja oli hyvä ja harkitsen kirjan ostamista itselleni. Siellä oli paljon hyviä ja mielenkiintoisia juttuja ja haluaisin keskittyä kirjaan enemmän. Kirjassa oli paljon kohtia, joissa oli muita ”puhujia” ja etenkin äänikirjamuodossa oli vaikea aina välillä erottaa, koska Julian oma puhe loppui ja vierailevan puhujan alkoi ja toisinpäin.

Yksi anti kirjassa oli – ja mistä haluan nyt kirjoittaa - että ihmisillä olisi hyvä olla eri aikasyklien säästösuunnitelmia: lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin suunnitelma. Lyhyen aikavälin suunnitelma tarkoittaa lähitulevaisuutta eli puolen vuoden – vuoden sisällä tapahtuviin asioihin. Keskipitkä sitten siinä 5 vuoden säteellä tapahtuvat asiat ja pitkä aikaväli on joskus kaukana, kaukana tulevaisuudessa.  

Tajusin, että mullahan on nämä kaikki päässäni, mutta en ole koskaan tehnyt mitään virallista, kirjallista suunnitelmaa. Joten nyt kokeillaan saada nämä kirjalliseen muotoon!

Lyhyen aikavälin säästösuunnitelma:

Säästän lyhyen aikavälin suunnitelmana (vuoden sisään) rahaa kodinhankintoja ja pientä remppaa varten. Haluan myös ostaa taulun tuntemaltani taitelijalta ja tähän olen varautunut 1.000 – 3.000 euron budjetilla. Haluan tehdä pienen keittiöremontin ja tästä arvio on 2.000 – 3.000 euroa. Säästössä mulla on vasta vajaa 2.000 euroa ja taulu olisi ensimmäisenä vuorossa nyt loppuvuodesta. Keittiötä kaavailen keväällä/kesällä 2022.

Disclaimer; tältä tililtä useimmiten lainaan sijoituksiin jos sijoitussäästötili on tyhjä.. Täytän sitten seuraavasta palkasta gäpin J

Keskipitkän aikavälin säästösuunnitelma:

Haluan pitää tauon työelämästä. Olen nyt melkein 41-vuotias ja vakituisessa työssä olen ollut 26-vuotiaasta asti. Koska olen lapseton niin mitään pidempää taukoa kuin kesäloma (kohdallani max 4 viikko, useimmiten 3 viikkoa) en ole töistä pitänyt. Olen ollut myös samassa työpaikassa tämän 15 vuotta, joten mitään taukoja työpaikkojen välillä ei ole myöskään tullut. Haluan tauon ja vihdoin olen keksinyt tähän suunnitelman.

Aion olla työelämässä 45-vuotiaaksi. Aion irtisanoutua keväällä ja pidän kesän vapaata 3-4 kuukautta. Syksyllä menen opiskelemaan uuden ammatin ja yritän saada töitä sitten uudelta alalta. Ammatti on jo tiedossa, mutta se voi vielä muuttua, joten en sitä nyt paljasta. Juuri nyt töissä tapahtuu aika paljon muutoksia mun oman työnkuvan osalta, joten tämä voi viedä uuteen suuntaan.

Tätä varten tavoite on kerätä 10.000 euroa ylimääräistä ihan peruselämistä varten (koska kolmen kuukauden karenssi jos itse irtisanoudun). Kerään tätä rahaa vararahastotililleni ja siellä on nyt säästössä 450 euroa. Tähän säästötavoitteeseen mulla ei ole vielä mitään tarkkaa suunnitelmaa, siirrän tuonne aina ekstraa jos kuun lopussa on ylimääräistä tilillä. Alussa ajattelin kerryttää tiliä vain pikkuhiljaa, muutamalla kympillä kerrallaan. Sitten lähempänä tavoitetta pitää alkaa olla suunnitelmallisempi ja siirtää isompia summia kerralla.

Lisäksi lisäturvana haluan saada 100.000 euron sijoitussalkun tähän mennessä. Tein tämän vuoden alussa laskelman 8% sijoitustuotolla ja ajatuksella että laitan vuodessa 10.500 euroa omaa rahaa sijoituksiin. Tämä on siis 875 euroa kuussa. Lähtötilanne tammikuussa 2021 oli noin 25.000 euroa sijoituksissa. Tällä 8%:n tuotolla ja 10.500 euron lisäyksellä tavoite näyttää seuraavalta:


  • 31.1.2022 à 37.950
  • 31.1.2023 à 51.900€
  • 31.1.2024 à 67.000€
  • 31.1.2025 à 83.300€
  • 31.1.2026 à 100.900€


Olen nyt jo edellä tavoitteesta ja mun sijoitukset on nyt noin 43.000 euroa. Olen myös laittanut jo enemmän kuin 10.500 euroa tänä vuonna sijoituksiin; summa on nyt marraskuun alussa 12.000 euroa. Mutta tämä on musta ok – tuotot voivat myös joku vuosi laskea ja joku vuosi mulla voi olla vähemmän rahaa laittaa sijoituksiin. Nyt on ollut vain hyvä vuosi, hyvät tulot ja hyvä tuottoprosentti. Tässä on vielä reilut 4 vuotta jäljellä.  

 

Pitkän aikavälin tavoite:

Mulla on myös pitkän aikavälin tavoite ja tähän liittyy vahvasti se miksi ylipäätään sijoitan rahojani.

Olen siis nyt melkein 41-vuotias. Eläkeikäni on kait joku 67-68 vuotta (tällä hetkellä ainakin, voi vielä pidentyä). En halua olla näin pitkään töissä tai en ainakaan 100%:sti. Haluan että elämäntilanteeni on 55-vuotiaana sellainen, että voin tehdä valintoja. Tällä hetkellä tämä tarkoittaa seuraavia juttuja:

Tavoite on olla asuntovelaton 55-vuotiaana. Tänään minulla on noin 170.000 euroa asuntolainaa. Tälle minulla on sovittuna pankin kanssa 20-vuoden asuntolaina eli laina loppuisi 59-vuotiaana, jos maksan suunnitelman mukaan. Näin en kuitenkaan aio tehdä. Ensinnäkin tavoite on tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä (joka lyhentää laina-aikaani, ei kk-summaani) ja toiseksi en aio jäädä nykyiseen asuntooni loppuelämäkseni. Minulla ei ole tässä mitään tarkkaa suunnitelmaa, mutta pikkuhiljaa se kehittyy. Tavoite on ettei minun tarvitse enää ottaa missään vaiheessa enempää asuntolainaa kuin mitä minulla on nyt. Tämä on mielestäni hyvinkin toteutettavissa, koska asun aika isossa, suht uudessa asunnossa Tampereen keskustassa. Asunto myös melko korkealla. Olen valmis menemään alaspäin kerroksissa, olen valmis menemään pienempiin neliöihin sekä olen valmis muuttamaan jonkin verran kauemmas keskustasta. Olen myös valmis hankkimaan asunnon toisen kanssa, jos sellainen onni sattuisi joskus osumaan kohdalleni. Ideaali tilanne olisi, että sitten kun tämän asunnon myyn ja ostan uuden niin pystyisin ostamaan uuden käteisellä. Tässä asunnossa on nyt noin 130 - 140.000 euroa vapaata pääomaa (onko tämä oikea termi?). Tämä ei ihan vielä riitä sellaiseen asuntoon mitä haluan, mutta aika näyttää, että miten tässä käy. 

Toinen tavoite on, että minulla on vapaammin valittava työ 55-vuotiaana, työ jota voin tehdä myös toiminimenä ja työ jota voin tehdä osa-aikaisesti. Mahdollisesti myös jotain muita viritelmiä siinä, mistä voisi saada vähän rahaa ns tarpeen mukaan. 

Sijoitussalkkuni on tarkoitus auttaa tässä ja omalla kohdallani nimenomaan osingot. Edelleen myös haaveilen jonkinasteisesta asuntosijoittamisesta, mutta en ole oikein keksinyt mitä tämä kohdallani tarkoittaa. Ihan perinteinen ”ostan asunnon ja vuokraan sen jollekin” ei minua innosta. Mahdollinen varastotilojen tai autopaikan vuokraaminen taas voisi kiinnostaa. Tai mökkivuokraus lapissa, mökki jota voisin sitten itsekin käyttää.

En ole laskenut, että mikä on konkreettisesti mahdollista sijoitussalkun kooksi, mutta jos nyt heitän hatusta niin haaveilen noin puolen miljoonan sijoitussalkusta sitten "vanhana". Nopeasti laskettuna samalla kaavalla kuin ylempänä niin 55-vuotiaan minulla voisi olla noin 360.000 euron sijoitussalkku. Ehkä tämäkin on ihan riittävä. Aika näyttää. En oikein osaa enkä välttämättä halua tehdä tarkempia laskelmia. Tämä tavoite on kuitenkin vielä niin kaukana ja elämä voi muuttua radikaalistikin tänä aikana.

Kootusti eri aikavälien säästösuunnitelmani näyttää siis tältä:

  • 1 vuoden tavoite säästää rahaa asunnon sisustusjuttuihin
  • 5 vuoden tavoite säästää taukoon työelämästä
  • +15 vuoden tavoite säästää vapaampaan työelämään vanhempana ja mahdollisuuteen jäädä eläkkeelle vielä suht nuorena

 

Tällaisia tavoitteita siis minulla. Onko sinulla säästötavoitelistaa ja miltä se näyttää? 


6 kommenttia:

  1. Yksi sama tavoite on: taulu! :) Lähivuosien tavoite olisi työllistyä toiminimellä. Asun aso-asunnossa ja pidemmän ajan tavoite on ostaa mahdollisesti oma asunto + säästää edelleen rahastoa, josta voisi nostaa jonkin verran lisätuloa tarpeen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä tavoitteita sulla! <3 Ja taulu on paras säästö-ja investointikohde!

      Poista
  2. Oletko ajatellut, ettet pysty hyödyntämään aikuiskoulutustukea jos aloittaisit opiskelua ilman vakituista työpaikkaa ja opintovapaan mahdollisuutta...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ajatellut ja hieman sitä alustavasti selvitellytkin. Pitäisi jaksaa enemmän perehtyä, mutta en ole jaksanut :) Halusin tehdä suunnitelma jota ei rajoita se, että jos en saakaan tukea niin homma jäisi siihen. Aion kyllä tämän selvittää ja itseasiassa voisin tästä hahmotella tekstinkin tänne, kunhan jaksan asiaan perehtyä :)

      Poista
  3. Nämä on niin ihanan inspiroivia pohdintoja, sillä itselläkin kaikki suunnitelmat päässä mutta innostuin myös kirjasmaan ne ylös niin muuttuivat heti jotenkin realistisemmiksi tavoittaa. Kiitos blogistasi!

    VastaaPoista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...