Turkissa ostajaa pidettiin vähän yksinkertaisena, jos maksoi ensimmäiseksi pyydetyn summan. Minua tällainen ajatuksenjuoksu ahdistaa jonkin verran. Lähtökohtaisesti en oikein ikinä tingi mistään ja siksi ajatus asuntolainan marginaalin kilpailuttamisesta on minusta hieman vastenmielistä. Mielelläni saisin vain oikean tarjouksen heti kerralla ja siinä se sitten olisi. Eritoten epämiellyttävänä pidän sitä, että hakisin toisesta pankista toisen tarjouksen vain saadaakseni oman pankin tarjousta vielä alaspäin.
Pari vuotta sitten kun olin ostamassa asuntoa Helsingistä,
lähdin kysymään asuntolainatarjousta. Oma pankkini oli tällöin pankki A ja
ensimmäinen tarjous oli 0,7% (tai 0,75%, en muista ihan tarkkaan). Ajattelin
sitten siinä, että kysyn parista muustakin pankista ihan vain mielenkiinnosta
(edellinen asuntolainani oli nostettu 2009, joten olin aika pihalla
nykykäytänteistä). Pankeiksi valikoitui B ja C.
Pankki B:sta sain aivan erinomaista asiakaspalvelua ja lainamarginaalitarjouksen 0,55%. Olin ihan että vau, näinkin alas päästään. Koska kuulun Akavan alaiseen liittoon niin pankki C:sta sain marginaalitarjouksen 0,4%. Jostain syystä pankki C:n lainaneuvottelija ei herättänyt kovin suurta luottamusta ja muutenkin heidän kulurakenteensa tilien ym muiden suhteen oli sen verran hämärä, etten sitten siihen hommaan lähtenyt. Soitin pankki B:n ja sanoin, että jos marginaali on 0,5% niin otan lainan teiltä. Siihen väliin silloinen pankkini A oli jo soittanut uudestaan ja lopulta sain heiltä kaksi marginaalitarjousta: 0,5% ilman mitään lisäjuttua ja 0,4% jos olisi ottanut jonkun korkoputken tms siihen kylkeen. Päädyin kuitenkin pankki B:n asiakkaaksi, koska heidän kanssaan asiointi oli helpointa ja koin heidät reiluimmaksi (kyllä olen hieman naivi näiden asioiden kanssa).
En muista muiden pankkien lainannostokuluja, mutta pankki B ensin sanoi niiden olevan 650 euroa, mutta pienen keskustelun jälkeen ne laskettiin 350 euroon. Näin hetken mietittyäni pankki C:n lainannostokulut taisivat olla 0 euroa sen Akavan jäsenyyden vuoksi.
Pari vuotta meni ja minua hieman alkoi harmittaa. Ensimmäisen vuoden kaikki pankkipalvelut B:ssä olivat minulle ilmaisia, mutta vuoden jälkeen aloin maksamaan 5 euroa pankkikuluja kuussa (2,5 euroa kortista ja 2,5 mobiilipankista). Tilejä minulla oli neljä ja ne olivat kaikki ilmaisia. Arvo-osuustili maksoi 40 euroa vuodessa. Osakeostot olivat 10 euroa per kauppa ja täten minun piti tehdä vähintään 1.000 euron ostoja kerralla, jotta sain kulut prosenttiin. Minulla oli muutama rahasto kuukausisäästöllä, jotka kyllä tuottivat ihan hyvin, mutta joka kuukausi meni merkintäpalkkio joka oli 0,25% - 0,5%. Lisäksi toki juoksevat kulut. Tämäkin vähän harmitti. Muuten kyllä kaikki toimi B:ssä erinomaisesti; mobiilipankki, palvelu tms. Kaikinpuolin hyvä pankki! Vähän vain kallis ;)
Kun nyt myin asuntoni niin lähdin taas kyselemään uutta lainatarjousta ja marginaalia pankeista. Tällä kertaa pankeiksi valikoituivat oman pankkini B, pankki D ja pankki A (vanha pankkini). Tarvitsee sanoa, että pankki A:sta lähteminen oli harmittanut minua jonkin verran lainanulkopuolisten kulujen vuoksi – pankki A:ssa kaikki pankkipalvelut olivat ilmaisia kuten myös arvo-osuustili, jos tekee ostoksen vähintään kerran kvartaalissa. Rahastoilla ei ole merkintä- ja lunastuspalkkioita tietylle asiakasryhmälle.
Ensimmäisen tarjouksen sain pankki D:sta. He antoivat marginaaliksi 0,48%. Olin tyytyväinen. Nostokulut taisivat olla jotain 400-500 euroa. Pankki D:ssä on kuukausikuluja, mutta ne pystyi kuittamaan pankin bonusjärjestelmän bonuksilla. Minun lainamäärällä olisin saanut bonuksia noin 400 euroa vuodessa. Seuraavaksi sain tarjouksen pankki B:stä (eli oma pankki). Marginaali oli 0,45% ja nostokulut 650 euroa. Koska pankki B toimii vain pääkaupunkiseudulla niin itse asuntokauppa olisi pitänyt tehdä toisessa kyseisen konsernin pankissa Pirkanmaalla, josta olisi tullut 100 euroa lisäkulua. Ensin olin, että asia selvä, ihan ok. Nämä nyt vain ovat niitä kuluja, jotka asuntokauppaan kuuluu. Olin tyytyväinen marginaaliin.
Pankki D soitti tässä välissä ja kyseli mikä on tilanne ja sanoin saaneeni paremman tarjouksen omasta pankistani. He laskivat myös oman marginaalinsa 0,45%.
Viimeisenä sain marginaalin pankki A:sta. Tarjous oli 0,39% ja nostokulut 350 euroa. En oikeastaan enää miettinyt asiaa sitten enempää. Pankki A houkutti minua muiden asioiden vuoksi ja halusin palata vanhaan pankkiini. En edes miettinyt ottavani yhteyttä enää pankki D:n tai B:n. Olin tyytyväinen ja halusin tehdä päätöksen ja edetä asioissa.
Luonnollisesti sain puhelun pankki B:sta siinä vaiheessa, kun heille selvisi, että siirrän rahani ja asiakkuuteni heiltä pois. He olisivat olleet vielä valmiita pudottamaan marginaalia 0,4%:n, mutta sanoin että olen päätökseni tehnyt. Puhelu oli kyllä erittäin mukava ja minun toivottiin palaavan takaisin, jos tilanne muuttuu.
Tällä kertaa sain jokaisesta pankista hyvää palvelua ja mielestäni kilpailukykyiset tarjoukset. Jotenkin minua vain hirveästi harmittaa, että tuollaista peliä pitää pelata. En oikein osaa sitä. Ehkä olisin voinut saada vieläkin alemman pankki A:sta ja mahdollisesti myös nostokulut pois. Moni kehuu neuvotelleensa nostokulut pois kokonaan, mutta henkilökohtaisesti se on minusta väärin. Pitäähän pankinkin saada palkka työstä minkä tekevät asuntokaupan aikana. Todennäköisesti tämä on omaa tyhmyyttäni ja tulen loppuelämäni maksamaan aina vähän enemmän kuin muut, koska en vain osaa olla tarpeeksi tiukka. Itselleni kyllä tulee tässä mieleen ennemminkin sana häikäilemätön, mutta toisaalta niinhän sitä sanotaan, että ei se ole tyhmä joku pyytää vaan se joka maksaa. Omasta näkökulmastani tämä on kyllä vähän ikävä sanonta, koska minä olen usein se joka maksaa :D
Mietin pitkään, että uskallanko ihan näin
yksityiskohtaisesti kirjoittaa omasta asuntolainamarginaali-seikkailustani.
Mutta empä minä tässä mitään häviä. Aluksi kirjoitin tekstin pankkien oikeilla nimillä, mutta jotenkin tuntui oikeammalta jättää pankkien nimet pois. En tiedä voisiko tästä olla jotain seurauksia, jos vaikka jotain pankkia tässä suuresti nyt haukkuisin. Todennäköisesti ei, mutta olen hieman neuroottinen.
Toivottavasti jotakuta vielä minuakin kiltempää auttaa tämä, että kyllä sitä marginaalia jonkun verran voi kilpailuttaa. Tai ei edes välttämättä tarvitse ajatella sitä kilpailutuksena, mutta kysellä eri paikoista. Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin tarinoita asuntolainan kilpailuksesta ja mitä mieltä olet prosessissa - onko se epämiellyttävä/työläs vai näetkö sen esim mielenkiintoisena pelinä. Ja etenkin jos olet saanut tingittyä ihan kaikki kulut minimiin niin mielelläni kuulisin, että miten sen teit! :)
En oikeastaan edes kaivannut pankkien nimiä, koska tuntuu, että ihmiset saavat ihan erilaisia tarjouksia samoista pankeista. Toinen saa hyvää palvelua ja toinen ei.
VastaaPoistaSamaa olen ihmetellyt, että miten samasta pankista voi saada niin erilaista palvelua! Hintojen ja kaiken osalta. Ilmeisesti sillä on kovasti väliä, että kenen asiakaspalveluhenkiön satut saamaan milläkin hetkellä hoitaman asioitasi.
Poista3/4 pankkien nimistä selvisi tekstistä joka tapauksessa mutta tosiaan eipä niillä väliä ole. Olen myös kilpailuttanut nyt lainat kahdesti ja jostain syystä "oma pankki" ei ole kertaakaan edes tosissaan yrittänyt pitää asiakastaan. Se vähän ihmetyttää.
VastaaPoistaMulla on vähän sama kokemus. Jostain syystä oman pankin tarjous on aina korkein - vähän kuin että yritetään nyt mahdollisimman korkealta ensin, koska pankin vaihto on niin iso urakka, että ehkä asiakas hyväksyy korkeamman marginaalin tms. En ymmärrä.
Poista