Maaliskuu on ollut omituinen. Todella omituinen. Ihan jopa
universumin kannalta omituinen. Jotenkin sellainen olo, että jotain omituista
on meneillään maailmassa ja omassa päässäni. Mene ja tiedä :D
Helmikuun ruokakuluseuranta vei multa jotenkin ihan täysin
voimat kulutuksen seurantaan. Olen elänyt kuin pellossa tämän jälkeen enkä
niin jaksanut välittää, että mihin rahaa menee. Mun kohdalla tämä ei siis
merkitse mitään hillitöntä – maaliskuun palkka oli aika hyvä ja laitoin siitä
säästöön jo 1.500 euroa, mutta loppuja olen tässä sitten tuhlaillut. Ihme kuluja
tullut kuten reititin, joka maksoi 120 euroa! En olisi ikinä uskonut, että
reitittimet maksavat niin paljon. Ajattelin, että joku pari kymppiä.
Jotenkin on muutenkin käynyt huono tuuri raha-asioissa.
Ostin lipaston eräs sunnuntai, joka meni tarjoukseen heti maanantaina. Sain tästä
lopulta lahjakortin erotukselle, mutta mieluummin olisin vain maksanut tämän
120 euroa vähemmän tästä lipastosta. Nyt pitää keksiä, että mitä muuta haluan
ostaa tästä huonekaluliikkeestä.
Liityin salille ja en tajunnut tehdä ajoissa
e-laskusopimusta (tai siis en tajunnut, että uusi lasku muodostuu pari päivää edellisen laskun maksamisen jälkeen), joten sain paperilaskusta 5 euron laskutuslisän. Kävin
kasvohoidossa, josta piti saada 20% alennus, mutta mulle unohdettiin antaa se
enkä itsekään tajunnut, etten sitä saanut. Ennenkuin näin laskun, joka tuli
spostiin. Sain tästä hyvästä sitten 30 euron lahjakortin tai siis
alennuskoodin. Nyt yritin nettikaupasta ostaa tällä koodilla, mutta herjaa,
ettei ole validi. Eli mun tarivtsee mennä paikan päälle kait ostamaan
tarvitsemani kasvovesi. Jotain muutakin on ollut, mutta juuri nyt en muista.
Rahaa on mennyt myös lahjoihin. Yhtäkkiä ilmestynyt
kollegan eläkemuistamista, syntymäpäivälahjoja ja kaikenlaista. Rahaa on mennyt myös synttäreihin
osallistumiseen.
Mun piti ostaa kallis uusi lamppu, mutta laskevien kurssien
myötä ostinkin osakkeita vähän suunniteltua aiemmin. Lamppu voi ehkä odottaa.
Muitakin hankintoja kotiin haluaisin ja ovat listalla, mutta ehkä nyt pidättäydyn
näistä, että voin säästää rahaa osakkeisiin, kun nyt ne ovat laskussa.
Suuremmin ei kurssilasku stressaa vaikka salkkuni on siis
nyt miinuksella. Helmikuun puolivälissä pääsin jo melkein 14.500 euroon, mutta
nyt mennään kait jossain 13.000 eurossa. Tosin ostin 1.000 eurolla lisää
osakkeita, että ehkä se vähän nosti tilannetta... Jostain syystä ei ole
hirveästi kiinnostanut katsoa kokonaistilannetta :D Helmikuun lopun tilanteen
katsoin (13.300 euroa) ja sen jälkeen olen sulkenut silmäni ja seurannut vain
sellaisia osakkeita, joita suunnittelen tässä ostavani.
Korona on jo nyt vaikuttanut aika paljon mun arkeeni vaikka
Suomeen virus ei vielä ihan täysillä ole iskenyt. Se siis vaikuttaa lähinnä
työn osalta. Kaikki kansainväliset kokoukset ja kongressit ovat peruttu ja lähinnä
tässä seuraillaan, että mitä on mahdollista siirtää ja minne ja minkä
tapahtumien kanssa voidaan vielä odottaa. Vaikuttaa, että tulee olemaan aika
rauhallinen kevät ja ei tarvitse matkustaa töiden puolesta yhtään mihinkään.
En tiedä, saa nähdä, että mitä tässä oikein tulee
tapahtumaan. Jotenkin tosi omituinen fiilis. Ensimmäistä kertaa mun blogin
kirjoitushistorian aikana ei ole huvittanut kirjoittaa. Ei mulla ole mitään
sanottavaa :D Sinänsä mulla ei ole mitään kirjoitustahtitavoitteita tämän
kanssa. Kirjoitan silloin kun huvittaa, joten en ole suuremmin stressannut tästä, ettei kirjoitusinspistä ole. Kyllä se tästä taas. Ensi viikolla
on onneksi loma niin josko sitä tekisin ihan täysnollauksen aivoille sinä
aikana.
Nyt lähden salille kerta sen laskunkin olen maksanut vielä laskutuslisän kanssa oikein.
Tuttu juttu minullekin, että tarkka kuluseuranta uuvuttaa ihan täysin. Joskus olen kuukausi/pari jaksanut seurata kuluja niin tarkkaan, että olen tiennyt mihin kaikki rahat menee ja tarkemmin vielä, mihin rahat ruokakaupassa menee. Kaikki ne mystiset pienet summat, jotka ovat häipyneet tililtä kuukauden aikana eikä mitään käsitystä kuun lopussa. Täytyy sanoa että pidin hyödyllisenä seurata hetken aikaa kuluja tarkkaan, vaikka en sitä enää tee. Selvisi pari rahareikää eli herkkujen ostaminen ja kahviloissa istuskelu. Kumpikaan ei ole sen arvoista kuin mitä rahaa kului ja oli helppo vähentää.
VastaaPoista