sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

52-viikkohaasteen lopputulos

Aloitin 23.7.2018 suositun 52-viikkosäästöhaasteen. Tarkoitus on siis 52 viikon ajan aina laittaa tietty summa rahaa säästöön eli ekalla viikolla 1 euro, toisella 2 euroa ja siitä eteenpäin viikkoon 52, jolloin säästöön laitetaan 52 euroa. Itse säästin sekajärjestyksessä eli laitoin aina jonkun summa kullakin viikolla, mutta siis joka summan vain kerran välillä 1-52 euroa.

Alkuun haasteella ei ollut mitään selkeää tavoitetta (tai oli vähän pieni tavoite säästää kesää 2019 varten), mutta se vaihtui matkalla asuntosäästörahoiksi. Tämä teki kohdallani haasteesta vähän turhan. Koska siis laitoin asuntosäästöön enemmän kuin vain tuon 52-viikkohaasteen summan, joten oli aika keinotekoista määritellä tietty summa asuntosäästöön menevistä rahoista 52-viikkohaasteeksi ja loppusumma sitten muuten vain säästöksi.

Laitoin alkuun rahaa säästöön käteisrahoista, mutta noin puolivälissä muutin sen tilisäästöiksi. Käytännössä lopetin haasteen päivään 10.6., kun olin säästänyt 46 viikkoa. Kasassa oli tällöin 1.296 eur ja jäljellä 82 euroa. Tuntui vain vähän järjettömältä jatkaa, koska asuntosäästö loppui lainan nostamisen myötä.

Tämä haaste on suosittu ja mahdollisesti toimii hyvin joillekin, mutta itse koin tämän tavan säästää vähän turhaksi. Saan kuussa säästöön enemmän kuin vain tämä 52-viikkosäästö, joten oli vain turhaa kikkailua laittaa osa säästöistä nimelle 52-viikkohaaste.Mitä kokemuksia sinulla on tästä haasteesta, jos olet tämän toteuttanut?

******************

Alla vielä viikkosummat siihen asti kuin sitä noudatin (olen poistanut itse sivun). Sain kasaan 1.296 euroa, 82 euroa jäi ns vajaaksi. 
Vko 30: 5€
Vko 31: 20€
Vko 32: 1€
Vko 33: 4€
Vko 34: 18€
Vko 35: 32€
Vko 36: 6€
Vko 37: 7€
Vko 38: 8€
Vko 39: 26€
Vko 40: 24€
Vko 41: 10€
Vko 42: 11€
Vko 43: 50€
Vko 44: 40€
Vko 45: 52€
Vko 46: 51€
Vko 47: 49€
Vko 48: 25€
Vko 49: 30€
Vko 50: 31€
Vko 51: 16€
Vko 52: 34€
Vko 1: 35€
Vko 2: 27€
Vko 3: 28€ 
Vko 4: 48€
Vko 5: 22€
Vko 6: 41€
Vko 7: 9€
Vko 8: 47€
Vko 9: 43€
Vko 10: 15€
Vko 11: 12€
Vko 12: 3€
Vko 13: 46€
Vko14: 45€
Vko 15: 44€
Vko 16: 42€
Vko 17: 39€
Vko 18: 38€
Vko 19: 13€
Vko 20: 14€
Vko 21: 37€
Vko 22: 36€

Vko 23: 33€
Vko 24: 29€







3 kommenttia:

  1. Mielestäni tämä on tavallaan hauska ja tehokas tapa säästää tietty summa. Mutta en ole itse tätä ottanut käyttöön, koska säästän kuukauden aikana muutenkin enemmän kuin nämä summat. Ja toisaalta, minulle ei ole mitään niin selkeää kohdetta säästämiselle, johon tämä summa olisi hyvä.

    Mutta ehdottomasti silti suosittelisin tätä säästötapaa sellaisrlle, joka ei muuten saa kiin paljoa säästettyä tai jolla olisi selkeä kohde tätä varten.

    VastaaPoista
  2. Säästän myös kuukaudessa enemmän kun nämä 52-viikon summat mutta niille säästöille on kohde.Tästä 52 -viikon haasteesta säästöön kertyy ei korvamerkittyä rahaa kuin huomaamatta, saatanpa jatkaa vielä seuraavankin vuoden.

    VastaaPoista
  3. Haaste saattaa toimia sellaiselle, joka ei ole aiemmin oikein saanut säästettyä rahaa, ja joka tarvitsee keinon ruuvata omaa rahankäyttöään vähitellen kuukausi kuukaudelta paremmalle tolalle. Itse en tästä innostunut, koska minusta olisi jotenkin ahdistavaa ja tarpeettoman hankalaa yrittää hahmottaa jatkuvasti muuttuvaa säästösummaa. Eikä minulla ole liioin tarvetta ruuvailla talouttani, säästösummat pysyy minulla kuukaudesta toiseen aika vakiona ja hyvä niin.

    VastaaPoista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...