lauantai 10. marraskuuta 2018

Sanoin EI

Minulle ein sanominen on ollut aina erittäin vaikeaa. Olen tietoisesti opetellut ein sanomista jo vuosia, mutta edelleen valitettavan usein päädyn istumaan terapeuttiani vastapäätä ja vaikeroimaan, että taas sanoin "kyllä" asiaan mistä en oikein ollut varma, että halusinko itse asiaa vai en. Olen hyvä aina keksimään syitä sieltä ja tuolta, miksen voinut sanoa ei. Tässä on aika monta vuotta opeteltu myös sitä, että vastuu ein sanomiseen on yksin vain minulla. Kukaan ei voi sanoa ei minun puolestani. Se on minun tehtävä.

Haastavaksi tilanteen tekee myös se, että innostun helposti eri asioista. Olen aina ensimmäisenä puhumassa, että joo olisi kiva mennä sinne kylpylään ja sinne viikonloppumatkalle, se keikka olisi kiva ja joo järkätään vain pikkujoulut. En oikein osaa pysähtyä sillä innostuksen hetkellä ajattelemaan asiaa loppuun asti, että onko idea oikeasti toteuttamiskelpoinen - eli onko minulla aikaa, rahaa, lomaa, energiaa. Usein huomaan, että innostushuumassa olen jo sanonut kyllä. Hetken päästä kaduttaa, mutta luvattu mikä luvattu. Usein huomaan olevani tilanteessa, että olen sopinut meneväni sinne tänne ja tuonne ja sitten kaiken päälle tulee muutama pakollinen esim työjuttu niin soppa on valmis. Näin on vähän käynyt taas tänä syksynä ja tämä on myös vaikuttanut kirjotusintooni. En vain yksinkertaisesti jaksa ajatella, kun kiire on joka paikkaan.

Olen siis myös suht herkkä kiireelle, olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti ja vaadin aika paljon palautumisaikaa sosiaalisista tilanteista. Viime lauantaina soitin siskolleni ja kun olimme jutelleet noin viisi minuuttia niin huomasin, etten saanut enää sanoja suustani. En yksinkertaisesti jaksanut enää puhua! Onneksi siskoni on samanlainen ja hän ymmärsi kun sanoin, etten jaksa nyt puhua enempää ja lopetimme puhelun. Nyt viimeisen viikon tilanne on ollut taas parempi ja olen saanut tarpeeksi palautumisaikaa. Toissa viikolla muunmuassa vetäisin yhdet 14 tunnin yöunet, kun olin vain niin puhki. Tulin töistä kotiin viideltä, menin "päikkäreille", joilta heräsin puolenyön aikaan laittamaan valot pois ja herätyskellon päälle ja nukuin aamuseiskaan. Tällöinkin herätyskelloni herätti minut, joten mahdollisesti olisin nukkunut pidempään.

Joka tapauksess asiaan siis. Yksi kollegani Suomesta siirtyi meidän Hollannin toimistolla ja toisen kollegani kanssa olemme vähän puhelleet mennä käymään hänen luokseen viikonlopuksi. Viime lauantai-iltana tämä toinen kollegani laittoi viestiä, että on nyt varannut lennot ja että lähdenkö mukaan. Innostuin ihan valtavasti! Pitkä viikonloppu Amsterdamissa keväällä, eikös olisikin siistiä. Innoissani jo hain lennot ja hinta olisi ollut vain vajaat 150€! Innoissani jo hain Finnairin korttini ja pankkikorttini, että varaan lennot. Että mikäs tässä, reissu on vasta viiden kuukauden päästä ja nyt maksan vain lennot 150€! Ei paha! Viestittelin samalla molempien kollegoideni kanssa, että on ok kaikille, että myös minä olen tulen silloin. Kello oli jotain kymmenen illalla ja olin oikeasti tosi innoissani asiasta. Onneksi joku pieni ääni sanoi päässäni, että josko nyt kuitenkin nukut yön yli... Ja lopulta kirjoitin kollegoilleni, että mietin tätä nyt vielä yön yli. Että innostus tulla on kova, mutta haluan kuitenkin miettiä asiaa hetken. Kun menin nukkumaan niin olin 100%:n varma että lähden.

No. Heräsin seuraavana aamuna. Into oli jo laantunut ja realiteetit alkoivat hiipiä mieleen. Minulla on vain viikko lomaa ensi talveksi/kevääksi (jäljellä). Tämä viikonloppureissu veisi kaksi päivää tästä viikosta ja tarkoitus on kuitenkin viettää viikko lapissa mökillä (nyt kun vielä voin, vanhempani ovat alkaneet suunnitella mökistä luopumista). Vaikka lennot ovat vain 150€ ja majoitus "ilmainen" niin neljä päivää kaupunkilomalla tulee viemään useita satasia. En halua lähteä enää reissuun fiiliksellä, että paikan päällä pitää pihistellä (voi kuinka paljon tällaisia reissuja on tullut tehtyä). Viikko tämän viikonloppureissun jälkeen on yksi iso työkokous ulkomailla, jota olen mukana järjestämässä. Kokemuksesta tiedän, että tällaisten työmatkojen edeltävä viikko on töissä yhtä stressiä ja tarvitsen lepoa sekä ennen ja jälkeen (eli tyhjää kalenterissani). Ja kun majoitus on "sohvalla" niin viikonloppu ei tule olemaan lainkaan rentouttava, et voi nukkua tarpeeksi ja palautuminen töistä on käytännössä nolla. Ja minulla on vielä tuoreessa muistissa reilun vuoden takaiset kevät ja kesä, kun olin etukäteen sopinut jo varmaan viisi tällaista kaupunkiviikonloppumatkaa, jotka sitoivat käteni siksi kevääksi ja kesäksi ihan täysin. Yksikään näistä reissuista ei tuottanut iloa vaan pelkkää ahdistusta siitä, ettei rahani riitä tällaiseen. Tämä sattui juuri samaan saumaan kuin heräsin taloudellisesti eli ahdistus oli moninkertainen, kun oikeasti ymmärsin, ettei mulla ole varaa tällaiseen. Mutta reissut oli jo sovittu ja varattu niin ei auttanut muuta kuin vaan kaivaa rahat jostain...

Joten sanoin ei. Onneksi eini otettiin hyvin vastaan, enkä suuremmin joutunut perustelemaan asiaa. Olen tosi tyytyväinen, että tajusin ottaa aikalisän päätöksen tekoon. Olen tosi tyytyväinen, että uskalsin sanoa ei (tämä jännitti tosi paljon). Olen tosi tyytyväinen, että onnistuin ilmeisesti sanomaan jämäkästi ja reilusti ei, koska toiset osapuolet ottivat sen tosi hyvin eikä päätöstä kyseenalaistettu (tai esim maaniteltu lähtemään). Olen tosi tyytyväinen, että ensi kevääni on kaikista suunnitelmista vapaa ja minulla on vapaus tehdä tai olla tekemättä mitä vain! Ja ennen kaikkea en ole sitonut 500 euroa asiaan mistä en ole varma, että onko se sellainen mitä oikeasti haluan.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea tällaisesta käyttäytymisestä,koska itse taas olen hyvin hitaasti lämpeävä.

    On vain yksi kaveriporukka, jolle sanon aina että kaikki tekeminen käy kun pohdimme näkemistä. Mutta panostankin siihen täysillä. Kaikkien muiden ihmisten ja ideoiden kohdalla harkitsen tulenko nauttimaan siitä vai olisiko kotona oleminen sittenkin mukavampaa. Tai haluanko käyttää nämä rahat siihen juttuun ja porukkaan, vai sittenkin johonkin mitä oikeasti haluan.

    Kun olen saanut pohtia ja pähkäillä asiaa, vastaan toki välillä myös kyllä. Mutta ensimmäinen vastaukseni on aina "mietin asiaa".

    Ja pidemmälle asiaa on suunniteltu,sitä huonommin vastaan kyllä. Koskaen todellakaan tiedä mitä mieltä olen jostain asiasta vaikka kolmen kuukauden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri se mihin tähtään. Hyvä sinä! :) Usein myös on käynyt niinkin ikävästi, että kun sanoo vähän kaikkeen kyllä niin juuri ne jutut niiden tärkeiden ihmisten kanssa jää tekemättä, kun on kaikkea muuta (ja heille on "helppo" sanoa ei, kun he ymmärtävät). En halua enää tällaista.

      Poista
  2. Vähänkö hyvä juttu! Mullakin monesti hankala sanoa ei, mutta olen oppinut sen sanan käytön kun heräsin haluuni saada talous kuntoon. Ja olen huomannut nimenomaan sen, että kieltäytyessäni säästän myös aikaa ja sanon kyllä vain sellaisille asioille mitä aidosti ja oikeasti haluan ja jaksan tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Haluan jatkossa tehdä vain sellaisia asioita, joita oikeasti haluan ja jotka ovat mulle tärkeitä. Ja joihin mulla on oikeasti varaa!

      Poista
  3. Tämä voisi olla omasta elämästäni. Tosi samanlaisia taidetaan olla innostumisen kanssa.
    Hienosti kyllä järkeilty ja kieltäydytty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä ihme juttu toi innostuminen, innostun kyllä ihan tosissani, mutta sitten hetken kuluttua järki tulee kehiin ja en olekaan enää niin varma.. :D

      Poista

Toukokuun tulot ja menot

Toukokuussa tuloja oli peruspalkka ja osingot. Sain osinkoja Elisalta, Marimekolta, Orthexilta ja Bolidenilta. Ensi kuussa tulee vielä Sammo...