lauantai 12. maaliskuuta 2022

Mites ne raha-asiat opintovapaalla?

Opintovapaa tarkoittaa palkatonta vapaata töistä. Olen edelleen vakituisessa työsuhteessa, mutta poissaolevana ja täten menetän luonnollisesti palkan ja kaikki muut työhön liittyvät edut. Kohdallani se merkitse: 

  • Ei tule enää kuukausipalkkaa
  • Ei tule enää vuosibonuksia (paitsi itseasiassa viideltä kuukaudelta jotka ehdin olla töissä ennen opintovapaan alkua. Bonukset maksetaan kesäkuussa 2023)
  • Ei tule enää päivärahoja
  • Menetän puhelinedun (tarkoittaa puhelinliittymän ja itse laitteen)
  • Menetän työläppärini
  • Menetän työterveyspalvelut
  • Menetän lounasedun
  • Menetän työhyvinvointiedun (200 euroa)
  • Menetän liikunta&kulttuuriedun (400 euroa)
  • Menetän työmatkaedun (300 euroa)

Menetän siis aika paljon. Toki hyvinkin ymmärrettävää, koska lopetan töiden tekemisen.

Millä rahalla ajattelin sitten tulla toimeen?  

Ensimmäisen vuoden aion hakea aikuiskoulutustukea. Aikuiskoulutustukea voi saada kun täyttää seuraavat kriteerit:

  • On ollut työelämässä vähintään 8 vuotta
  • On ollut saman työnantajan palveluksessa vähintään 1 vuoden
  • Jää osittaiselle tai kokonaan palkattomalle opintovapaalle
  • Asuu Suomessa ja kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin (huom opintovapaan voi myös saada ulkomaisia opintoja varten, mutta tällöin ei siis saa aikuiskoulutustukea)
  • Koulutus kuuluu aikuiskoulutustuen piiriin
  • Ei saa aikuiskoulutustuen maksamiseen estävää etuutta

Tarkemmin löytyy täältä: https://www.tyollisyysrahasto.fi/aikuisopiskelijan-etuudet/tuen-saamisehdot/

Aikuiskoulutustuki on ansiosidonnainen ja laskurin mukaan itse tulen saamaan noin 2.000 euroa kuussa. Tämä kait tarkentuu sitten kun varsinaisen ennakkohakemuksen laittaa sisään. Jostain luin, että aikuiskoulutustuki olisi 60% palkkatuloista, mutta 2.000 euroa ei kyllä ole 60% palkkatuloistani :D Ennakkoveroprosentti aikuiskoulutustuelle on 20%, mutta tätä voi itse muokata tarpeen mukaan. Oletan että saisin käteen noin 1.500 euroa, mutta tosiaan tuota veroprosenttia pitää katsoa uudelleen sitten syksyllä.

Jälkikommentti 14.3.; olen tässä väärässä. tämä 250 euroa oli ennen 1.8.2020. Nyt kaikki tulot vaikuttavat tuen määrään, tätä pitää vielä selvitellä. Tuen lisäksi saan tienata 250 euroa bruttona. Jos tienaan enemmän niin saan soviteltua aikuiskoulutustukea (tuki haetaan nykyään aina jälkikäteen). Alkuun ei ole tarkoitus tehdä töitä opintojen ohella, mutta ehkä yritän jotain pientä löytää. En vielä tiedä mitä se voisi olla. 

Positiivinen yllätys oli, että osingot eivät vaikuta aikuiskoulutustuen määrään. Hieman erikoista tämä on, koska opintotukeen vaikuttaa ymmärtääkseni hyvinkin vahvasti jopa ihan vain pelkät sijoitukset aot:lla, puhumattakaan osinkotuloista. Mutta siis en valita, olen tyytyväinen.

Aikuiskoulutustuki haetaan tosiaan jälkikäteen ja se pitää hakea joka kuukausi erikseen. Ensin haetaan ennakkopäätös ja sitten aina joka kuun alussa voi hakea edellisen kuun tuen. Käsittelyyn ja maksuun mennee muutama päivä (jos homma menee ilman ongelmia); jostain olin lukevinani että tuen saa viimeistään kuun puolessa välissä. Esimerkkinä siis syyskuun tuen voin hakea lokakuun ensimmäinen päivä ja se maksetaan viimeistään lokakuun puolivälissä. Ennen tämä on ollut ilmeisesti erilainen järjestelmä, jossa tuki on haettu etukäteen tietylle ajanjaksolla, mutta nyt se tosiaan haetaan joka kuukausi erikseen. Mielestäni tämä on ihan hyvä systeemi; näin voi ottaa heti huomioon jos on saanut ansiotuloja tai jotain muita tukeen vaikuttavia rahoja niin ei tarvitse mitään palautusrumbaa hoidella.

Kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että saan viimeisen palkan 20.8. Syyskuun tuen saan viimeistään lokakuun puolivälissä eli tässä pitää varautua noin 1,5-2 kuukauden ei-tuu-rahaa-mistään-oloon. Säästän tätä varten. 

Tarkoitus on muutenkin säästää 5.000 ekstraa euroa ensimmäistä 10 kuukautta varten. Tarkoituksena olisi ensimmäinen vuosi vain opiskella, eikä tehdä töitä siinä ohella (paitsi ellei löydä jotain ns tosi pientä ja vaivatonta). Ajatus on, että aikuiskoulutustuen lisäksi otan 500 euroa säästöstä joka kuukaudelle, jolloin mulla olisi käytettävissä kuussa noin 2.000 euroa kuussa. Tämän hetkisillä menoilla tämä tulee olemaan tiukkaa, mutta puretaanpa vähän osiin tätä mun kulutusta.  

Mun peruseläminen tänä päivänä kuukaudessa maksaa seuraavasti:

  • Asuntolaina 720 euroa
  • Vastike + vesi 220 euroa
  • Sähkö 30 euroa
  • Vakuutukset 20 euroa
  • Ruoka 300 euroa
  • Siivous 200 euroa
  • Liiton maksu 33 euroa
  • Sokerointi 75 euroa
  • Hyväntekeväisyys 45 euroa

Yhteensä noin 1.650 euroa. Nämä ovat siis säännölliset kulut jotka eivät muutu. Lisäksi on vapaa-aikamenoja, harrastusmaksuja, ravintolakuluja, kampaajaa, kosmetologia, hierojaa, harrastuksia, lomia ja kaikenlaista ekstraa/adhoc-kulua – mutta nämä kulut ovat säädeltävissä.

Myös peruselämäkulut ovat säädettävissä ja niitä pitääkin miettiä kriittisesti. Mennään ensin helpoimmat läpi:

  • Minulla on joustolyhennys asuntolainassani ja voin säätää lainamäärää kuukausittain. Opintovapaanajan suunnitelmissani olisi maksaa noin 500 euroa per kuukausi. Mahdollisesti välillä jopa vähemmän jos on tiukka kuukausi.
  • Vastike-, vesi- ja sähkökuluille en sinänsä voi mitään eli näillä mennään. Sama on vakuutusmaksun kanssa.
  • Ruokakuluja voisin pienentää, mutta en halua. Pois jää joka tapauksessa lounasruokailut (tosin en nyt ole pariin vuoteen muutenkaan hirveästi syönyt lounaita ulkona) ja ravintolaruokailut vähenevät niin kotiruokaan menee enemmän rahaa (plus ruoanhinnannousu...). Muutenkin haaveilen enemmästä kokkailusta ja eri ruokien opettelusta niin haluan tähän varautua. Joten toistaiseksi ainakin menen samalla budjetilla. Mahdollisesti voisin pitää jotain nuukakuukausia.
  • Liitossani on mahdollista ilmoittautua opiskelijajäseneksi ja tällöin kk-maksu on 21 euroa kuussa
  • Hyväntekeväisyyden olen jo päättänyt, että pienennän jokaisen kohteen summaa viidellä eurolla eli opintovapaan ajan maksan 30 euroa hyväntekeväisyyteen kuussa

Nämä tekevät yhteensä siis noin 1.100 euroa. Nämä koen että tässä on ns aivan pakolliset kulut. Tähän pitää vielä lisätä puhelinlasku, jota en siis nyt maksa itse. Oletan sen olevan siinä 20-30 euroa. Lisäksi tullee vielä jotain opiskelijamaksuja, ainakin YTHS-maksu minkä tulen ehdottomasti maksamaan (koska menetän siis työterveyden).  

Sitten ne kaksi ”pakollista” kulua, joiden kanssa olen ollut hieman epävarma...

  • Siivous. Minulla käy kahden viikoin välein siivooja ja se helpottaa valtavasti elämääni. Rehellisesti sanottuna en tiedä mitä tämän kanssa teen. Uskoisin, että opintovapaalla minulla on enemmän energiaa ja aikaa siivota myös itse, mutta silti. Haluaisin kovasti pitää siivouksen, koska siis vaikka maksan 200 euroa kuussa ensin niin verotuksessa saan tästä takaisin niin että maksan noin 100 euroa kuussa. Tai itseasiassa tänä vuonna summa taitaa olla vain 80 euroa, koska kotitalousvähennyskorvausta nostettiin. Tässä isoin haaste on, että raha tulee vasta jälkikäteen. Yksi vaihtoehto on että vaihtaisin siivouksen neljän viikon välein tapahtuvaksi, mutta en tiedä suostuuko siivoojani tähän. Tarvitsee miettiä. Kaikkein järkevintä ja taloudellisinta olisi lopettaa tämä kokonaan. Luultavasti päädyn tähän, mutta toistaiseksi yritän vielä löytää porsaanreiän miten saisin pidettyä siivoojani.
  • Sokerointi. Tällä hetkellä käyn kerran kuussa ihokarvojen sokeroinnissa. Tästä en voi luopua, koska ihoni on niin herkkä ettei esim terällä sheivaus ole vaihtoehto. Vaihtoehto ei myöskään ole antaa karvojen kasvaa :D Vaihtoehto on harventaa väliä kerran kuussa – 6-7 viikon välein tapahtuvaksi talviaikaan. Kesäaikaan pidän tiuhemman välin. 

Eli tästä jää noin 50-60 euroa kuussa vielä tuon 1.100 euroa + puhelinlaskun lisäksi. Plus mahdolliset opintoihin liittyvät kulut, mutta en nyt laske niitä tässä, koska en tiedä mitä ne ovat.

Eli jos nyt jotain joku tästä sepostuksesta ymmärsi jotain niin peruselämisen kulut olisivat opintovapaalla 1.200 euroa.

Lisäksi minulle jäisi 800 euroa sitten käytettäväksi muuhun elämiseen. Isoin kulu tulee olemaan tanssituntini, joista en tule luopumaan. Tosin näistä vähän juttelin vanhempieni kanssa ja he olisivat halukkaita kustantamaan tanssiharrastukseni opintovapaan ajan. Tämä olisi tosi kiva. Mutta tulee olemaan jossain määrin tiukkaa sopeuttaa elämäni siten, että tuo 800 ekstraa riittää. Koska siis tuo tulee pitämään sisällään esim ihonhoidot (kosmetologi ja tuotteet), vaatehankkinnat, lahjat, mahdollisen matkustuksen ja mitä ikinä ihmisellä nyt tähän elämiseen menee. Ehdottomasti on tehtävissä, mutta koska olen viime vuosina tienannut ihan hyvin niin olen tottunut käyttämään rahaa aika huoletta. 

Sitten on vielä sijoittaminen. Tällä hetkellä olen laittanut kuussa 500 – 1000 euroa sijoituksiin. Tähän minulla ei luonnollisesti tule olemaan varaa. Ajatuksena on jatkaa rahastosijoituksia edelleen opintovapaalla, mutta pitää miettiä että millä summalla. Tulee olemaan haasteellista olla sijoittamatta enää aktiivisesti ja siksi mulla onkin hahmottumassa tähän vähän itselleni radikaali suunnitelma. Tästä lisää myöhemmin.

Rehellisesti sanottuna hieman jännittää. Itsekin olen tipahtanut tähän elämäntapainflaatioon eli mitä enemmän rahaa on tilillle tullut sitä kalliimpia juttuja olen alkanut ostamaan.. Henkisesti tulee olemaan vaikeaa kun yhtäkkiä ei olekaan rahaa kaikkeen mihin aiemmin oli. Lisähaasteen tuo se, kun muilla ympärillä edelleen on. Lisäksi pieni stressi kalvaa siitä, että minkälaisen työpaikan tulen opintojen jälkeen saamaan ja mikä palkka siinä tulee olemaan. Ja ja ja.. Aina välillä kaikenlaiset huolet nousee pintaan.  

Mutta.

Ensimmäistä kertaa elämässäni yritän olla optimistinen enkä aina odottaa pahinta. Tähtään kerrankin ylöspäin enkä alaspäin tai suoraan eteenpäin. Haluan nähdä tämän mahdollisuutena parantaa tulevaisuuden työelämääni ja tulojani. Tarkoitus on hetki hengähtää työelämän keskellä, mutta se ei tarkoita sitä, että tulevaisuus tulisi olemaan vain pelkkää downgreidausta. Vähän kuin mietelauseessa jonka bongasin instassa hetki sitten:

                                  ”if you get tired, learn to rest, not to quit”

 

12 kommenttia:

  1. Hei,
    Ilmeisesti nykyään kaikki tulot opiskelukuukauden ajalta pienentävät vähän aikuiskoulutustukea, eli myös sen 250e alittavat tulot. Muutos ei koske niitä jotka ovat hakeneet aikuiskoulutustukea ennen 2020 tapahtunutta muutosta.
    Oli mukava lukea pohdintaasi, itse samaa selvitellyt ja miettinyt mistä pystyy tinkimään kun nettotulot tippuu kahdella tonnilla kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah hei kiitos tiedosta - katsoin tuon 250 euroa tosiaan tuolta vanhan järjestelmän ohjeista, tarvii vielä perehtyä lisää!

      Poista
  2. Koskeeko tämä radikaali suunnitelma opintolainan nostoa ja laittamista korkoa kasvamaan? Ja kun tutkinto on suoritettu tavoiteajassa, niin Kela hyvittää osan lainasta. Tälleen mä tein! Opintovapaalla on kivaa, huoli pois ja rohkeesti vaan kouluun :) kyllä sinne töihin sitte taas ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kyllä vain :D Koen sen olevani itselleni radikaali suunnitelma, kun tosiaan tuon Dave Ramsey suunnitelman mukaan ei saa ottaa mitään lainaa. Mutta aika on vähän ajanut ohi Daven suunnitelmista mun kohdalla. Mä en voi saada tuota hyvitystä valitettavasti (toinen tutkinto), mutta korko on ihan superedullinen tuossa. Ja kiitos paljon tsemppauksesta :)

      Poista
  3. Opiskelijan statuksella saa edullista lounasta (2,7€) koulun lounasruokalasta, ainakin jos ja kun pääsee kouluun��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin unohtanut kaikki nämä opiskelijaedut tässä 15 vuodessa; tosiaan moni asia on myös edullisempaa joten kompensoi vähän tulojen tippumista :)

      Poista
  4. Hei,
    mielenkiinoista pohdintaa. itse olen aikoinaan käyttänyt tuon noin 2 vuoden kestävän aikuiskoulutustuen. Säännöt on jonkin verran sen jälkeen muuttuneet. Ja muistaakseni jo aikoinaan oli se, että suuremmista tuloista ei saanut 60 %:ia koulutuskorvausta vaan se oli suhteessa pienempi.
    Mutta tuohon kuukausikuluisihisi.. itse voisin hyvin jättää siitä pois sekä siivouksen että sokeroinnin jolloin rahaa menisi paljon vähemmän. Mutta nämä ovat makukysymyksiä : )
    -Siru-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivous kyllä tulee jäämään pois, sinänsä ihan "turha" etenkin sitten kun aikaa on enemmän. Sokeroinnin jätän :D

      Poista
  5. Itse lopettaisin siivouksen maksamisen opiskelun ajaksi ja sijoittaisin sen 200e 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se nyt näyttää siltä, ettei ole mitään järkeä siivousta pitää. Senhän voi sitten ottaa taas käyttöön kun on palkkatöissä :)

      Poista
  6. Mikä taho tämän aikuiskoulutustuen oikein maksaa? Ikinä kuullutkaan tällaisesta :D Kelahan maksaa opintotukea 250e ja aikuiskoulutukseen (joka sama 250e) täytyy erikseen anoa pääsyä ja minulle ainakin aikoinaan sanottiin heti että sille pääsee käytännössä vain jos olet työkyvytön nykyiseen ammattiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.tyollisyysrahasto.fi/
      Täältä saa ansiosidonnaista aikuiskoulutustukea 15kk ajan, mikäli tietyt ehdot täyttyvät.

      Poista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...