lauantai 14. elokuuta 2021

Heinäkuun budjettikauden (20.6. - 19.7.) tulot ja menot

Noniin, hieman myöhässä tämän kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Kesäkuun palkkapäivänä maksettiin kaikki kesälomarahat plus vuosibonukset. Summa on itselleni aivan loistava, mutta tarvitsee tunnustaa, että pieni pettymys luvussa piilee. Olin henkisesti valmistautunut pienempään bonussummaan tänä vuonna koronan vuoksi. Mutta onnekseni satun tekemään töitä alalla, johon korona ei sitten oikein iskenytkään mitenkään lamaannuttavasti. Eli sinänsä pystyi odottamaan bonuksia ihan hyvin. Ottaen myös huomioon, että palkkani on noussut viime vuodesta niin odottelin ainakin saman verran kuin viime vuonna. Tähän asti bonukset ovat olleet nousujohteiset vuosi vuodelta. Mutta tänä vuonna nyt kävi ensimmäistä kertaa niin, että sain vähemmän. Sain itseasiassa melkein 1.000 euroa vähemmän nettona kuin vuosi sitten. Tämä aiheutti jonkinasteisen pettymyksen, koska alempi summa tuli oikeastaan täysin mun henkilökohtaisen suoriutumisen osasta. Tunnustan ihan suoraan, että itsekin tiedostan ettei suoriutumiseni ollut viime vuonna sitä parhainta, mutta aika vaikea vuosikin tässä on takana. Mutta vain suoriutumista mitataan, selityksiä ei kysellä. Yritysmaailma on mitä on. Jaksat tai et. Ei siinä kysellä, että miksi et jaksa. 

No mutta valitus sikseen, sillä olihan tulot tällaisenaankin ihan loistavat! Mun vuoden 2021 sijoitustavoite oli toteumassa selvästi etuajassa (tuli täyteen 2.7.) niin päätin että aion aika huoletta tuhlata kesään ja kesäloman aikaisiin juttuihin. Sijoitussäästötilille laitoin melkein kolme tonnia ja osa tästä on jo sijoitettu. Noin 1.000 euroa on vielä ns odottamassa. Asuntosäästötilille sain myös vihdosta viimein kivan summan säästöön.  

Kulutussäästötilille laitoin myös rahaa ja vaatetilille. Nämä olenkin aika pitkälti nyt tuhlannut tässä kesän aikana, 300 euroa on jäljellä mun kulutussäästötilille. Ostin lähinnä siis vaatteita ja uudet silmälasit + aurinkolasit. Näin 40-vuotiaana pääsin siirtymään moniteholaseihin niin lasit veivät aika paljon euroja. Toivottavasti viihdyn näissä nyt paremmin kuin edellisissä niin ei heti kahden vuoden päästä tarvitse taas alkaa hankkimaan uusia laseja (nykyisiä olen inhonnut kaksi vuotta).

Nyt vähän harhauduin asiasta (lasit hankin nyt vasta elokuussa), tarkoitus oli siis kirjoittaa heinäkuun budjettikauden kuluista. 

Pakollisia kuluja oli tässä kuussa taas vain asuntolaina, vastike ja ruoka. Ruokabudjetti meni alle 300 euron, mutta siis osa ruokakauppakuluja taisi livahtaa lomabudjetin puolelle. On hieman haasteellista erottaa loma- ja muut budjetit, kun näin kotimaassa matkaillessa aika paljon on samanlaisia kuluja kuin normielämässäkin. Nämä meni mulla aika sekaisin, mutta en nyt jaksa tästä stressata. 

Lounaat ovat toukokuun lounaskuluja. Vapaa-aika on melkein pelkkiä ravintolakuluja, yksi festarilippu siellä on. Palveluissa on kosmetologipalveluita, iCloud-kk-maksu ja kolmen siivouskerran laskun. Siivous oli 6 viikkoa kesätauolla, joten seuraavan kerran näitä kuluja näkyy sitten vasta syyskuussa.  

Tavaroissa on itseasiassa vain yksi kirja + 600 euroa laitoin kulutussäästötilille vaatteita varten. Nämä rahat käytin sitten elokuun budjettikaudella. Lomakuluissa on lomajuttuja. Tässä kuussa lomabudjetti alittui, mutta koska loma jatkui vielä seuraavalla budjettikaudella niin siellä on kyllä aika isoja ylityksiä näkyvissä. Selittelen näitä sitten myöhemmin. Ehkä :D Yllätyskuluissa oli yksi käteisnosto ja sitten veikkausrahoja EM-jalkapallosta. Hyväntekeväisyyteen meni perus-kk-veloitukset. 

Eipä mulla oikein muuta tällä kertaa. Hieman on vielä kirjoitusinto poissa, mutta katsellaan nyt tässä kun syksy taas alkaa. (En haluaisi syksyä, kesä on ollut ihana!)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...