torstai 8. huhtikuuta 2021

Vuoden 2021 ensimmäisen kvartaalin sijoituskatsaus

Pääsiäisen vuoksi tämä katsaus meni vähän pitkäksi – olin maaliskuun viimeisen viikon lomalla niin en suuremmin availlut konetta tänä aikana. Alla näkyy 6.4.2021 tilanne.

Sinänsä kiva tehdä tämä päivitys nyt, koska maalis-huhtikuun vaihteessa sijoitussalkkuni arvo meni ensimmäisen kerran yli 30.000 euroa! Aika huimaa. Katsotaan pysytäänkö 30.000 yläpuolella vai dippaillaanko. Myönnän, että tein pienen sijoituksen 6.4. saavuttaakseni tämän etapin. 26.3. saldo näytti 29.730 euroa, joten ostin yhtä osaketta pienen määrän heti pääsiäisen jälkeen edesauttaakseni vähän tilannetta.




Jotenkin kyllä tosiaan huimaa. Vuoden 2020 lopussa olin 23.000 eurossa ja kolme kuukautta myöhemmin nyt ollaan jo 30.000 eurossa. Jännä nähdä, että lähteekö tämä korkoa korolle efekti nyt tässä nopeampaa rullaamaan koko ajan mitä ylemmäs päästään. Tein pienen vertailun männä vuosien etenemisestä ja tilanne suunnilleen näyttää tältä:

31.12.2017 sijoitussalkkuni oli 3.320 euroa. Tämä on itseasiassa lokakuun saldo, en tähän aikaan ollut niin kiinnostunut tilanteen kirjaamisesta. Ja tähän aikaan keskityin puskurini eli Baby Step kolmosen keräämiseen.

31.12.2018 sijoitussalkkuni oli 5.103 euroa. Eli kasvua vuodessa aika vaatimattomat 1.783 euroa. Mutta toim huom, tosiaan kesäkuu 2017 – kesäkuu 2018 keskityin kerryttämään 12.000 euron puskuriani eli sijoittaminen oli aika pitkälti holdissa tämän ajan. Syksyllä 2018 vasta siirryin takaisin sijoittamisen pariin.

31.12.2019 sijoitussalkkuni oli 12.285 euroa. Kasvua vuoden aikana 7.182 euroa. Nyt alkaa jo näyttää paremmalta! Tässäkin tarvitsee ottaa huomion, että alkuvuoden 2019 lähinnä keskityin säästämään rahaa asuntokauppaa varten, joka tapahtui kesällä 2019. Kesä ja loppuvuosi 2019 oli keskittymistä sijoittamiseen. Tästä kertoo se, että 30.6.2019 sijoitussalkkuni oli ”vain” 7.750 euroa eli nousua oli tapahtunut vasta 2.650 euroa. Loppuvuoden aikana sijoitukset kasvoivat 4.500 euroa.

31.12.2020 sijoitussalkkuni oli 23.455 euroa. Eli kasvua vuoden takaiseen 11.170 euroa! Tässä pitää muistaa, että vuoden 2020 alussa tapahtui aika iso pörssiromahdus koronan takia. Olin sinänsä onnekkaassa asemassa tähän aikaan, että minulla oli rahaa laittaa pörssiin silloin kun pörssit olivat hyvinkin alhaalla. Eli arvonnousua tapahtui vuoden 2020 aika paljon (en valitettavasti ole laskenut kuinka paljon). 

Nyt huhtikuun alussa saldo on 30.200 euroa eli erotusta kolmen kuukauden takaiseen 6.745 euroa. Melkein sama summa kuin mitä sain kasvua kokonaisen vuoden 2019 aikana yhteensä!

Aika huimaa kyllä. Toki olen laittanut aika reilusti rahaakin sijoituksiin tämän alkuvuoden aikana. Olen laittanut rahaa sijoituksiin 1.1. – 6.4. aikavälillä 4.200 euroa. Näin ne ovat menneet:

Tammikuu 650

  • Rahastoihin 320 euroa
  • Ostin YIT:n osaketta 330 eurolla

Helmikuu 2.160

  • Rahastoihin 220 euroa
  • Ostin YIT:n osaketta 390 eurolla, Kojamoa 1.070 eurolla. 
  • Lisäksi vielä ensimmäinen ETF osto 480 euroa (DAX-indeksi)

Maaliskuu 1.267

  • Rahastoihin 200 euroa
  • Ostin Kojamoa 497 eurolla, YIT:tä 147 eurolla ja osallistuin Orthexin antiin 420 eurolla

Huhtikuu 109

  • Huhtikuun alussa tosiaan ostin pienellä summalla vielä YIT:tä 109 eurolla

Tavoite vuodelle 2021 on saavuttaa 37.000 euroa. En enää ole tehnyt mitään tasasumma-tavoitetta vaan kerrankin olen ihan laskenut tavoitteen prosenttilaskulla. Olen itseasiassa tehnyt itselleni oikein viisivuotistavoitteen. Kerään rohkeutta kirjoittaakseni tästä blogissa, mutta vielä en ole uskaltanut. En tiedä olenko laskenut realistisesti ja muutenkaan järkevästi. Haluan tässä nyt ensin vähän seurailla, että miten homma lähtee etenemään. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä! Minulla on myös vähän uudenlainen sijoitussuunnitelma; vaihdoin vähän rahastoja tuossa loppuvuodesta ja haen eri tavalla nyt hajautusta maantieteellisesti. Toistaiseksi maantieteellistä hajautusta haen vain rahastoilla, mutta syksyllä olisi tarkoitus uskaltaa ostaa suoria osakkeita muualtakin kuin vain Suomesta.

Että katsotaan nyt kuinka naisen tässä käy! Palaan asiaan :)

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, mukava nähdä salkkusi kehitys. Miten päädyit tuohon YIT tankkaukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on puuttunut osakesalkusta kokonaan kiinteistöhajautus. Yritän nyt tätä kerätä salkkuuni. Olen seurannut jo pidempään sekä Kojamoa että YIT:tä. Uudet listautujat Kreate ja Sitowise kiinnostavat myös, mutta en halunnut osallistua niiden IPO:hin, seurailen nyt tässä vähän mihin ne kehittyvät.

      YIT tosiaan on ollut seurantalistalla jo pidempään. Yritys on kovin syklinen ja viime vuosi 2020 ei ollut kovin hyvä. Ja haasteet näyttää jatkuvan edelleen (Q1 2021 ei kauhean positiivinen näyttäisi olevan). Mutta siis itse asun YIT:n rakentamassa asunnossa (9 vuotta vanha) ja olen tyytyväinen. Minulla on myös tarkoitus ostaa uudiskohde 2-5 vuoden säteellä ja YIT:n rakentama on potentiaalinen kohde. Ainakin täällä Tampereella haluammallani alueella YIT:n asunnot ovat varattu aika nopeaa (eri asia on sitten menevätkö lopulta kaupaksi). Koen että YIT on suht vakavarainen yritys huolimatta haastavasta viime vuodesta. Rakentaminen on syklistä ja vaikka tässä nyt on uumoilua ettei rakennusala hirveän nopeasti piristy niin uskon YIT:seen pidemmällä aikavälillä. Ovat mukana monessa projektissa liittyen infraan, asuinrakentamiseen, toimitilarakentamiseen ja korjausrakentamiseen sekä Suomessa että kansainvälisesti. Erityisesti mua kiinnostaa YIT:n laajentuminen vuokramarkkinalle eli tarjoavat asuntosijoittajille ”avaimet-käteen-ratkaisua”, jossa hoitavat uudiskohteidensa vuokrauksen sijoittajan puolesta. Itse voisin olla kiinnostunut tämäntyyppisestä asuntosijoittamisesta ja palvelusta. Mutta tällä hetkellä koen asuntosijoittamisen itselleni liian riskisenä (en halua velkaa oman asunnon asuntolainan lisäksi juuri nyt), joten ostamalla YIT:n osakkeita koen pääseväni edes hieman osalliseksi tästä.

      Syyni juuri nyt ostaa YIT:tä on omasta mielestäni osakkeen suht huokutteleva hinta (osakkeen hinnan laskulle on siis syynä ainakin huonot tulokset vuodelta 2020 eli osakkeen hinnanlasku on ihan perusteltu ja voi laskea vielä lisää). Oma ”gut-feeling” onkin ettei osakkeen hinta suuremmin tästä lähde nouseen nyt parin seuraavan vuoden aikana. Oletukseni on että pysynee tuossa 4-5 euron välillä. Huom tämä on vain oletus, hinta voi tietysti sekä laskea että nousta. Tällä hetkellä omistukseni on vain alle 1.000 euroa, joten en näe tässä suurta riskiä koko salkun mittakaavassa. Tosiaan mulla on Nordeassa AOT niin pystyn ostamaan aika pienillä summilla ja prosentin kuluilla. Tavoite on ostaa YIT:tä noin 1.500 euron arvosta ja sitten jättää se hengailemaan ja katsomaan miten käy. En ihan hirveästi seuraa hintaa, ostan vain joka kuukausi vähän sillä rahalla mitä olen varannut osakeostoille.

      No mutta, tulipas pitkä teksti :) Tämä ei siis ole minkäänlainen sijoitussuositus, YIT on syklinen yritys ja siksi riskinen sijoitus. Ei tässä mitään pikavoittoja tulla tekemään. Osinkokin on tänä vuonna hyvin vaatimaton viime vuoteen verrattuna, jonka itseasiassa näen ihan positiiviseksi asiaksi. Vuosi 2020 oli huono vuosi niin ei silloin pidä suuria rahoja maksaa omistajillekaan.

      Poista
  2. Kiitos kattavasta vastauksesta! Vielä kysyisin, miten suhtaudut yleisesti ottaen P/E -lukuun? Olen itse aloitteleva sijoittaja vasta ja tuo P/E on ensimmäisiä tietoja, mitä olen yrittänyt alkaa tulkita. Esim. YIT:llä se on tällä hetkellä peräti 2000, mitä en näkisi kovin hyvänä. Mutta koska en tosiaan osaa näitä vielä monipuolisesti ja kattavasti tulkita, niin takerrun herkästi vain yhteenä asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, YIT:n P/E on noin 12 nyt? Inderesiltä löytyy hyvät koosteet: https://www.inderes.fi/fi/yhtiot/yit

      Tunnusluvut on mulle vieläkin aika vieraita (olen niitä kyllä yrittänyt opetella), joten en hirveästi nojaa päätöksiäni niihin. Katson kyllä ettei ole ihan huimat luvut eli olen ymmärtänyt, että P/E 5-10 on vakaan yrityksen arvo ja P/E 10-20 välillä on ok kasvuyritykselle. Jos on pitkälle yli 20 niin sitten pitäisi vähän yrittää ymmärtää että miksi. Mutta tästäkin on poikkeuksia, esim Kone (olikohan Koneen P/E nyt joku 35). Toinen mitä vähän katson on P/B luku että se olisi siinä 1 yli tai alle, mutta nyt en tähän hätään löytänyt että mistä olen tämän keksinyt :D Eli ei ihan hirveästi kannata mua kuunnella... Katson myös omavaraisuutta ja nettovelka-astetta. Nettovelka-aste YIT:llä on vähän kova (80%), olisin tyytyväinen jos tämä olisi 60% tai alle. Katson myös omavaraisuusastetta eli että yrityksellä olisi myös omaa rahaa tilillä, tässä olisi hyvä olla yli 35%. Tosiaan itsellä on nämä tunnusluvut vielä vähän opiskelun alla, siksi en hirvestäi vielä täällä blogissa mitään analyysia osakevalinnoistani ole tehnyt :) Haluaisin kyllä, ehkä se aika tulee sitten myöhemmin kun osaa paremmin!

      Poista
  3. Ok, Nordnetin mobiilissa näkyy edelleen, että YIT:n P/E on 2000, olishan tuo aika hurjaa, joten varmaankin joku virhe siinä! Hyvin kattavasti analysoit, kiitos siitä, näin aloittelijana sitä oppii monenlaista tekstejäsi lukemalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somen keskustelujen mukaan Nordnetin luvuissa on ilmeisesti aina välillä jotain häikkää. Kävin nyt itsekin katsomassa Nordnetissa tuon ja tosiaan siellä lukee P/E 2000 YIT:n kohdalla. Hieman outoa. Mulla on vain yksi rahasto Nordnetissa niin en kovin usein siellä käy. Inderesiä käytän paljon ja ihan oman pankin Nordean investoria. Tosi kiva jos koit höydylliseksi; toki itsekin koen olevani aika aloittelija tässä mutta pikkuhiljaa asiat selkiintyvät! Kivaa keväänalkua :)

      Poista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...