Kaksi tarinaa

Ensimmäinen

Eräs sunnuntai. Ruokakaappi tyhjä, pitäisi mennä kauppaan. Ensin teen ruokalistan, käyn läpi mitä on jo kaapissa ja mitä tarvitsen lisää. Päätän mitä ruokia teen seuraavalla viikolla. Kello on noin 16.00. Vääntyilen ja kääntyilen nojatuolissa ja mietin, että pitäisi lähteä sinne kauppaan. Ulkona on kaamea jääsade eikä yhtään huvita. Vääntyilen nojatuolissa vielä puolisen tuntia kunnes noin 16.30 alan oikeasti toimimaan. Puen päälle (siis vaatteet joilla voi poistua asunnosta, toki jotain vaatteita minulla oli jo päällä), pakkaan reppuun maskit, rahapussin ja ostoskassit. Puen ulkovaatteet päälle ja poistun asunnosta. Minulla on auto lainassa ja se on kadulla parkissa. Kun pääsen autolle niin huomaan sen olevan parin millin jääpeitteessä kauttaaltaan. Laitan auton päälle, otan skrapan ja aloitan homman. Huomaan pian, että auton lasien päällä oleva jää lähtee millin paloissa, jos lähtee lainkaan. Onneksi taka- ja etulaseissa on lämmitykset, joten ne siinä pikkuhiljaa sulavat samalla kun hinkkaan sivulaseja. Käsiä jo särkee tässä vaiheessa, koska jäänpoistaminen vaatii aikamoista käsivoimaa. Sormia palelee ja samalla jääsade kastelee takin. Takaikkuna on sulanut sen verran, että saan sen aika helposti auki. Kierrän autoa ja otan kutakin lasia aina pienen osan kerrallaan. En vain jaksa keskittyä, että saan yhden valmiiksi. Etulasi on haasteellinen lämmityksestä huolimatta, koska pinta-ala on niin suuri. Pyyhkijät ovat ihan jäässä ja yritän hakkailla jäätä pois niistä aina välillä. Välillä käyn autossa sisällä laittamassa ikkunanlämmittimet uudestaan päälle. Sivuikkunoiden raaputtaminen alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, kun etu- ja takalasit sulavat vieressä. Etupeilit ovat myös jään peitossa ja ne pitää todellakin hakata milli milliltä, koska skrapa ei sovi niihin kokonaisena. Pelkään koko ajan rikkovani lasin.

45 minuutin jälkeen auto alkaa olla sen verran auki, että sillä voi uskaltaa lähteä liikkeelle. Noin kello 17.15 lähden kotipihalta ja survon auton lumivallin yli kadulle. Ajokeli on äärettömän huono ja yritän ajaa mahdollisimman varovaisesti ja turvavälein. Ajan 15 minuuttia ruokakauppaan ja ajan auton autohalliin (toiveena että auto sulaisi vähän lisää). Saan auton parkkiin, otan reppuni, lukitsen auton ja asettelen maskin paikoilleen. Lähden hakemaan ostoskärryä ja kaivan rahapussista kolikon kärryyn. Työnnän kärryt parkkihallista seuraavaan kerrokseen missä kauppa on. Otan esiin kauppalistan ja alan hommiin. Ensimmäisenä kävelen jäätelöhyllyn ohi ja katselen, että hei – tuollainen pikkujäätelöboksi olisi kätevä olla pakkasessa. Päätän tulla hakemaan sen kierroksen lopuksi. Kiertelen ja kaartelen kaupassa ja yritän aina ottaa kaiken tietyltä osastolta, mutta silti päädyn aina unohtamaan jotain ja palaan kohta hakemaan. Aikani kierreltyäni ja kaarreltuani kurvaan jäätelöhyllyn kautta kassalle. Jonotan aikana, lastaan tavarat tiskille, maksan ja alan pakkaamaan. Kun olen saanut pakattua tajuan, että kärryjen alaosaan on jäänyt vessapaperipaketti, jonka olen siis unohtanut maksaa. Otan sen sieltä ja sanon kassalle, että tämä jäi maksamatta. Siinä odottelen hetken, että kassa saa edellisen asiakkaan tavarat hoidettua ja sitten maksan unohtuneen ostokseni. Vihdoin pääsen lähtemään kohti autoa. Palautan kärryt ja kurvailen pois ruuhkaisesta parkkihallista. Tällä välin on tullut pimeää ja keli on entistä huonompi. Ajan kotiin sen noin 15 minuuttia. Valitettavasti joudun jättämään auton vähän kauemmas, koska paikka on ilmainen ja seuraava päivä on maanantai (kotikatuni paikat ovat maksullisia). Kävelen noin puoli kilometriä kotiin ostosteni kanssa. Pääsen kotiin, rojautan kassit lattialle ja riisun uupuneena ja hikisenä takkini. Puran tavarat kasseista kaappeihin. Kello on tässä vaiheessa 18.45.

Toinen

Eräs sunnuntai. Ruokakaappi tyhjä, pitäisi mennä kauppaan. Ensin teen ruokalistan, käyn läpi mitä on jo kaapissa ja mitä tarvitsen lisää. Päätän mitä ruokia teen seuraavalla viikolla. Kello on noin 16.00. Vääntyilen ja kääntyilen nojatuolissa ja mietin, että ne ruokaostokset pitäisi hoitaa. Laiskottaa, mutta päätän kuitenkin että hoidan homman nyt niin se on sitten tehty. Otan tietokoneen esiin, kirjaudun ruokakaupan sivuille ja alan klikkailemaan ostoksia koriin. Tähän menee noin 10 minuuttia. Sen jälkeen valitsen toimitusajan ja saan sen maanantaille aamupäivälle. Vahvistan tilauksen ja suljen koneen. Kello on 16.15. Jatkan sunnuntai-laiskotteluani.

Maanantai-aamupäivänä ovikello soi 11.30, avaan summerilla oven ja hetken kuluttua ruokatavarani tuodaan kotiovelleni. Puran laatikon sisällön kaappeihin ja kello 11.40 jatkan töitä.

**********************************

Ensimmäinen tarina maksoi minulle järjen ja 2 h 45 minuuttia aikaani. Plus bensakulut kauppaan ja takaisin. Toinen tarina maksoi minulle 20 minuuttia aikaani ja 10,65 euroa.

Tällä kertaa poikkeuksellisesti ensimmäinen tarina oli totta. Eräs sunnuntai minulla oli auto lainassa ja siksi ajattelin, että käympä kerrankin autolla itse kaupassa isossa marketissa, jossa on edullisempaa. Toinen tarina ei ollut totta juuri tänä sunnuntaina, mutta on ollut totta aika monena muuna sunnuntaina.

Itse olin pitkään vastaan ruoan kotiinkuljetusta, koska se maksaa turhaa rahaa. Viime syksynä kokeilin tätä ensimmäisen kerran ja jäin heti koukkuun. Loistava palvelu! Olen siitä lähtien tuntenut jonkinlaista syyllisyyttä tästä (ylimääräisten kustannusten vuoksi) ja koko ajan yritän puolustella tätä ratkaisuani erilaisilla tavoilla (autottomuus yksi iso tekijä, en siis pääse isoihin marketteihin mutta eritoten en pysty isoja määriä ostamaan kerralla kantokapasiteettini vuoksi). Yritän todellakin päästä eroon tästä syyllisyydestä, koska nyt tämä kokemukseni käydä autolla marketissa oli yksinkertaisesti aivan hirveää. Ymmärrän toki, että lisähirveyden tähän toi erittäin huono sää ja se tosiasia, että minun piti säilyttää autoa ulkona. Jos minulla olisi oma auto niin se olisi autohallissa ja olisin säästänyt tuon 45 minuuttia putsausaikaa. Mutta tästäkin huolimatta maksan paljon mieluummin tuon reilun 10 euroa ja saan parin viikon välein ruokatavarat kotiovelle ja säästän kaupassa palloilun vaivan. Samalla koen, että ruoan kotiintilaamisessa säästää rahaa ja vyötäröä, koska jää heräteostokset (aka herkut) ostamatta. Toki tämä vaatii suht suunnitelmallisuutta ja isompia kertaostoksia. Olen pitänyt tilausvälinä noin joka toinen viikko. Joskus tulee pidempiä välejä. 

Tähän myös lisähuomiona, että tämä siis sopii omaan elämäntyyliini ja elämäntilanteeseen. Jos omistaisin auton niin todennäköisesti kävisin itse isossa marketissa huolimatta siitä, että kaupassa pyöriminen on rasittavaa. Puhuin aiheesta siskoni kanssa ja hän sanoi tekevänsä viikon isot kauppaostokset joka lauantai-aamu sillä välin, kun hänen tyttärensä on tanssitunnilla. Vastaavassa tilanteessa käyttäisin varmasti itsekin tyhjän ajan hyödyksi. Tilanteen (ja rahatilanteen) mukaan jokainen :) 

Vielä lisälisähuomiona kun oikoluin tätä kirjoitusta niin tuli mieleeni, että korona on tehnyt musta oikein kunnon palvelujen ulkoistajan. Minulla käy siivooja, tilaan ruokaa kotiinkuljetuksella ja olen muutaman kerran kokeillut ruokaboksia. Itseasiassa olen myös alkanut wolttaamaan, jota olen oikeastaan vastustanut aiemmin. Nykyihmisen elämä on kyllä aika helppoa. Etenkin korona-ajan ihmisen. Vähän pelottaa etten kohta poistu asunnostani enää lainkaan. Tanssitunnitkin sujuu niin kätevästi zoomilla... Älkää tuomitko, yritän palata sosiaaliseksi ihmiseksi heti kun korona ohi!