Tässä tulee nyt vähän päivitystä mun sijoitusseikkailuista. Mun
tämänhetkinen tavoite on siis ollut, että mun sijoitukset ylittäisivät 10.000
euroa tämän vuoden 2019 lopussa. Olen hieman edellä tavoitteesta ja 10.000
euroa olisi ylittynyt jo tuossa syyskuussa, mutta menin myymään Marimekon
osakkeeni niin summa on ollut nyt siinä vähän reilun 9.000 euron puolella.
Mulla on ollut noin 2.000 euroa käteisenä odottamassa osakeostoja varten ja
tarkoitus on ollut tässä ostaa osakkeita heti kun vain mahdollista.
Toissa kesänä ja syksynä (2018), kun hetkellisesti siirryin
DV-askeleelle 4 (15% tuloista sijoituksiin), ehdin neljän kuukauden ajan ostaa
osakkeita noin 500 eurolla kuussa. Siinä kävi niin, että päädyin ostamaan
kahteen otteeseen Wärtsilää huipulta ja kahteen otteeseen Sampoa huipulta.
Tämän jälkeen kurssit lähtivät aikamoiseen laskuun viime vuoden lopulla joskus
lokakuussa 2018.
Eri sijoituspalstoilla/keskusteluryhmissä/uutisissa puhuttiin
tällöin kahdenlaisia: osa oli sitä mieltä, että nyt se pörssilasku alkoi ja osa oli sitä mieltä, että tämä on vain normaalia loppuvuoden laskua. Suurta pörssiromahdusta ei
tullut vaan lyhyen notkahduksen jälkeen alkuvuodesta kurssit lähtivät taas
nousuun (tosin ei näiden mun kahden sijoitukseni vaan edelleen junnaan niiden
kanssa tappiolla; etenkin Wärtsilän kanssa).
Mulla meni tämän jälkeen osakeostokset holdiin asunnonoston
vuoksi ja vasta nyt tänä kesänä 2019 pääsin taas osakeostoksille. Kesällä tein
muutaman kaupan, osittain onnistuneesti, osittain ei niin onnistuneesti.
Elokuussa pidin taukoa osakeostoista ja nyt syyskuussa aloin miettimään, että
mitä nyt ostaisin ja muistin tämän viime syksyn 2018 pörssikurssien laskun ja
ajattelin, että no nyt en osta huipulta vaan odottelen rauhassa, että kurssit
laskevat.
Seurasin seuraavia osakkeita: Tieto, Orion ja Kojamo. Tieto
oli syyskuun lopussa noin 23-24 euroa, Orion noin 34 euroa ja Kojamo noin 14
euroa. No siinä sitten odottelin, että alkavat laskemaan ja olin valmiina
ostamaan. No eihän siinä sitten niin käynyt :D Ensimmäinen marraskuuta Kojamon
osake oli vähän vajaa 16 euroa, Tieto vähän vajaa 26 euroa, Orion noin 40
euroa.
Tuijottelin kursseja ja tajusin tehneeni aika perusmokan eli
kuvittelin pystyväni ajoittamaan oston. Hah!
Etenkin Orionin kohdalla, jos olisin ostanut syyskuun
lopussa/lokakuun alussa niin nousu olisi ollut aika hyvä ihan muutamassa
viikossa. Nousuhan johtuu (minun ymmärtääkseni) positiivisesta
osavuosikatsauksesta, jonka Orion julkaisi lokakuun lopussa. Tiedon osavuosikatsaus
oli myös positivinen.
Tajuttuani, ettei tämä ajoitusstrategiani toimi, päätin että
nyt sitten vain ostan Tietoa oli hinta mikä oli. Katsoin, että päivän hinta oli
joku 25,56 euroa ja laitoin ostotoimeksiannon 25,40 euroa. Ajattelin, että
ostan vähän halvemmalla kuin oli päivän hinta. Noh. Neljän päivän ajan, kun
ostotoimeksianto oli voimassa, hinta selaili 25,50 – 25,60 euron välillä eli
mun toimeksianto ei mennyt läpi. Huoh ja huoh.
Jostain syystä teen tämän usein. En tiedä onko se virhe vai
ei. Joskus aikoinaan, kun olin jo ostanut Marimekon osaketta alle 10 euron
hintaan niin kerran ajattelin ostaa vähän lisää, kun hinta oli 13-14 euroa. Asetin
ostotoimeksiannon taas jotenkin juuri vähän alle päivänhinnan ja osakkeen
hintahan ei ikinä enää laskenut alle 14 euron eli mulla jäi lisäosakkeet
ostamatta. Marimekon hintahan on tänä päivän 30 euron molemmin puolin eli olisi
ollut ihan järkevää ostaa sillä silloisella päivän hinnalla. Saman tein nyt
alkusyksystä Nordean kanssa – Sampo jakoi lisäosinkona Nordea osakkeita ja itse
sain niitä 5 kappaletta. Ajattelin, että ostaisin vähän lisää, koska tuo 5
kappaletta on vähän hölmö määrä eikä niitä kannata edes myydä myyntikulujen
vuoksi. Nordea osakkeen hinta oli syyskuun alkupuolella noin 5,60 euroa ja
laitoinkohan ostotoimeksiannon johonkin 5,50 euroon. Osto ei tärpännyt ja nyt
osakkeenhinta on jo lähempänä seitsemää euroa. Eli olisi kannattanut laittaa se
ostotoimeksianto siihen päivän hintaan 5,60.
Loppujen lopuksi laitoin Tiedon ostotoimeksianto-hinnaksi
päivän hinnan 25,50 euroa ja sain osakkeeni. Jos oikeasti haluat osakkeet niin
kikkailu muutamalla sentillä tai kymmenellä sentillä ei oikein taida kannattaa.
Koska siinä käy helposti niin, ettet saa niitä osakkeita ja osakkeenhinta
karkaa entisestään (toki hinta voi laskeakin!).
Tunnen itseni harvinaisen tyhmäksi näissä osakekaupoissa ja
on vähän hankala kirjoittaa tästä tänne blogiin. Mutta ajattelin nyt kirjoittaa
suoraan näistä säädöistäni ja kokeiluistani – toivottavasti opin jotain ja ehkä
muutkin aloittelevat sijoittajat miettivät samoja juttuja. Valitettavasti
oikeassa elämässä en voi näistä asioista kenenkään kanssa suoraan puhua, joten kiva
jonnekin saada purkaa näitä juttuja ja epävarmuuksia.
Koska epävarmaksi ja vähän hölmöksi tässä itsensä kyllä
usein tuntee. En osaa tulkita osakkeiden p/e- tai p/b-lukuja enkä ihan
tarkalleen ymmärrä mitä ne tarkoittavat. Ostot teen ehkä enemmän tunteella kuin
järjellä. Tavoitteeni on kerätä salkkuuni 10-20 yritystä, jotka maksavat vuosittaista
osinkoa. Tavoite on ostaa yrityksiä eri toimialoilta eli kulutustavarat- ja
palvelut, teknologia, pankit ja rahoitus, kiinteistöt sekä teollisuus. Minulla
on nyt salkussani yrityksiä kategorioista: teknologia, pankit&rahoitus sekä teollisuus. Ostan itselleni
tuttuja yrityksiä. Toki jossain määrin tutustun yritysten tulokseen ja sen
sellaisiin. Syyni myös ovat tosiaan tunnepitoisia esim Marimekossa yksi iso syy
oli, että itse käytän Marimekon tuotteita ja mielestäni ne ovat laadukkaita.
Ja se, että Marimekon toimitusjohtaja on nainen. UPM:n oston suurin syy oli se, että olen itse ollut nuoruudessani vuosia töissä
ko paikassa ja työnantajana UPM on hyvä yritys. Kojamo on listalla siksi, että
olen itse asunut heidän asunnossaan ja heillä on mielestäni hyvä ja toimiva palvelukonsepti.
Ja koska maksoin heille niin törkeästi vuokraa niin olisi kiva saada vähän
takaisin :D
Osakeostot tekevät vaikeaksi myös se, että nyt on jo pitkään
puhuttu, että ollaan huipulla ja tästä ei ole muu tie kuin alas. Näin
aloittelevana sijoittajana tämä puhe tuntuu vähän masentavalta, enkä tiedä
miten tähän suhtautua. Ne jotka ovat jo sijoittaneet vuosia niin ovat selkeästi
sitä mieltä, että nyt kannattaa holdata rahoja ja he itse eivät näin korkealla
halua ostaa. Itse en haluaisi tässä hirveästi holdailla, koska haluaisin
päästä kunnolla aloittamaan ja eteenpäin näiden juttujen kanssa. Minä olen siis
sijoittanut osakkeisiin nyt reilut kaksi vuotta (eka osakeosto oli kesäkuu
2017) ja koko tämän ajan on ollut puhetta, että ollaan huipulla eli en tiedä
kauanko tässä pitäisi odotella ja holdata. Olen kuitenkin onnistunut tässä
huipullakin ostamaan osakkeita, joiden arvo on noussut. Toki olen ostanut myös
osakkeita, joiden arvo on laskenut.
Joka tapauksessa vihdoin ja viimein onnistuneen
osakekauppani johdosta sijoitusteni (osakkeet ja rahastot) kokonaisarvo on nyt
yli 10.000 euroa. Tarkalleen ottaen sijoitusten arvo 6.11.2019 on/oli 10.557,36
euroa. Eli saavutin kymppitonnin tavoitteen pari kuukautta etuajassa. Käteistä
on tällä hetkellä vähän vajaa 1.000 euroa ja marraskuun lopun palkasta saan
irrotettua 300 euroa lisää. Joten jotain tässä voisi vielä loppuvuonna ostella.
Eli eteenpäin kuin mummo lumessa vaikka en ole yhtään varma, että toiminko nyt
oikein tai järkevästi. 10.000 euron tavoite on kuitenkin nyt saavutettu!
Kovin tuttua tuo parillakymmenellä sentillä kikkailu ja jämähtäminen johonkin itse ihan järjenvastaisesti päätettyyn hintaan. :D Näistä ei vaan ole ihan niin kiva puhua julkisesti kuin niistä täydellisesti ajoitetuista ostoista. No mutta, kaikesta oppii ja olipa hauska lukea omat sijoitusmokat toisen kirjoittamana!
VastaaPoistaKiva että meitä on muitakin :) Aina välillä sitä onnistuu ja välillä ei, niistä epäonnistumisista on vain vähän vaikeampi puhua.. :D
PoistaMarimekko olisi ollut hyvä ostaa salkkuuni. Tyttöystävä osti sitä ja nauttii vieläkin hyvästä tuotosta :)
VastaaPoistaMarimekko oli kyllä hyvä ostos! Olen niittänyt tällä meriittiä työpaikalla parin sijoittavan mieskollegan silmissä. Tosin en ole paljastanut kuinka pienellä summalla olin Marimekossa mukana, voisi sijoittagurun maineeni vähän hiipua :D
Poista