lauantai 16. marraskuuta 2019

Money wins and fails 2019


Yksi vloggari Pennies into Pearls, jota seuraan instassa ja youtubessa, kyseli insta-feedissään tämän vuoden rahallisia onnistumisia ja epäonnistumisia: ”tell me your 3 money wins and fails of 2019”



Aloin miettimään omiani. 

Jos lähdetään voitoista:
  1. Sijoitukseni ylittivät 10.000 euron rajan.
  2. Ostin asunnon eli siirryin maksamasta 1.053 euroa toiselle maksamaan noin 700 euroa kuussa itselle. Ylipäätään asumiskustannukset laskivat muutaman kympin alkuvuoden 1.071 eurosta (vuokra + vesi) nykyiseen 1.003 euroon (laina, korot, vastike ja vesi). Eli teen nyt säästöä kuukausitasolla vähän vajaa 800 euroa. Toki asunnon omistaminen tuo mukanaan riskin, koska olen itse vastuussa kaikesta mitä asunnossa tapahtuu ja samoin korkojen nousu on jollain aikavälillä tapahtumassa. Vuokra-asunnossa ainoa nousu tulee vuosittaisista vuokrankorotuksista eli näitä ei voi ihan näin mustavalkoisesti vertailla.
  3. Minut ylennettiin ja sain 1.000 euron palkankorotuksen.

Ja sitten ne mokailut:
  1.  Päätökseni elää kalliisti vuokralla Helsingissä ei ole ollut ihan paras taloudellinen päätökseni ja maksoi minulle vuonna 2019 yhteensä 6.194 euroa. Koko Helsinki-ajan vuokriin on mennyt yhteensä 19.400 euroa. Asuin vielä asunnoissa, joissa en viihtynyt ja niihin oli jopa jossain määrin vastenmielistä mennä. Joten tämä on kyllä sellainen 20.000 euroa kankkulan kaivoon, ettei tosikaan. Kallis varastokustannus tavaroilleni... Mutta vaikea tätä on jälkikäteen katua saati muuttaa, joten jätän tämän nyt taakseni.  
  2. Asuntosekoilujeni vuoksi sijoitukseni kasvoivat hitaammin kuin olin suunnitellut – ylitin kyllä 10.000 euroa, mutta alkuperäinen tavoite ole saavuttaa tämä jo huhtikuussa 2019. Nyt tavoitin sen vasta marraskuussa.
  3. Tätä viimeistä oli hieman haasteellinen keksiä, mutta laitetaan nyt tähän uusi imuri, jonka ostin tähän uuteen asuntoon. Ostin parilla sadalla jonkun eko-imurin, joka ei toimi. Imuteho on surkea, oikeanlaisia pölypusseja on vaikea löytää ja siltikin pölyt menevät ohi pussin. Tarvitsisi saada aikaiseksi tehdä tästä valitus valmistajalle. Onneksi tämä nyt ei euroissa ole suuri taloudellinen tappio. Harmittaa vain, jos joudun jossain vaiheessa ostamaan uuden, jos en saa imuria toimimaan. Rahan ja luonnonvarojen tuhlausta. Harmittaa.

Tällaisia sain kasaan näin marraskuun puolivälissä. Toki tässä on vielä 1,5 kuukautta aikaa onnistua ja epäonnistua. Mahdollisesti palaan aiheeseen vielä vuoden lopussa ja tsekkaan, onko tilanne vielä sama. 

Oletko itse jo miettinyt omia taloudellisia mokia ja onnistumisia tältä vuodelta? Miltä tilanne näyttää?

2 kommenttia:

  1. Vuokralla asuminen on aika kallista. Omistusasuminen on mukavaa kun saa kerättyä omaa pääomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin täällä pääkaupunkiseudulla. Siinä vaiheessa, kun myin vanhan asuntoni (jossa oli hetkellisesti vuokralaiset) ja maksoin pelkästään vuokraa samalla kun 100.000 euroa seisoi tilillä odottamassa uuden asunnon ostamista, niin jokaisen vuokran maksaminen teki kyllä fyysisesti pahaa :D

      Poista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...