Ei. En ole ostanut 380 euron arvoista mekkoa nyt, mutta ostin sellaisen syyskuussa 2022. Kommentoin ostosta aikoinaan täällä: Glendora&Raha: Syyskuun tulot ja menot
Muistan vieläkin kuinka mua ärsytti ostaa ko mekko. Ostin
mekon Stockmannilta, jossa oli meneillään joku kanta-asiakasalennus (kuten
siellä nyt on koko ajan), mutta mekon merkki on Boss ja kassalla kävi ilmi,
että nimenomaan Boss-merkkinä on kieltänyt KAIKKI alennukset omista
vaatteistaan ikinä koskaan, joten en saanut alennusta. Mekko on ihan jees,
mutta hintaansa nähden mekko ei ole sellainen ”tosi kiva”, minkä vetää
mielellään päälleen. Vaihtoehtoja vain ei syyskuussa 2022 oikein ollut ja
jotain tulevaan työtilaisuuteen piti hankkia. Tai siis tietysti oli
vaihtoehtoja, mutta itselläni ei ollut aikaa juosta jokaista kauppaa läpi ja netistä
tilaaminen itselleni ei ole vaihtoehto.
Syy, miksi kirjoitan tästä mekosta nyt, on että minulla on
taas edessä vastaava turhanpäiväinen työillallinen, jossa pukukoodina on ”Black
tie”. Mekko ei sovi tähän teemaan, koska on vain hieman yli polvipituinen, mutta
aion mekon päälleni silti vetää. Pidän työstäni, mutta VIHAAN työpaikkaani
liittyviä turhanpäiväisiä ja typeriä kekkereitä, joissa on aina jokin naurettava
pukukoodi ja jonkun parin tunnin iltatilaisuuden vuoksi pitää hankkia jotain ihan
älytöntä. Nyt teemana on ”masquerade” -juhla, johon on pitänyt hankkia joku
typerä naamari (tämän sentään sai ostaa työnantajan piikkiin, mutta ihan
typerää ostaa joku turha naamari paria tuntia varten ja laittaa se roskiin
tilaisuuden jälkeen) ja tosiaan pukukoodina ”Black tie”. Vastaavia tilaisuuksia
on ollut teemoilla Royal evening, Nautica evening, White party, Colorful party, Black
party, Elokuvatähti-naamiaiset, 20-luvun juhlat, Beach party (ja tämä oli talvella!)
jne. Lisäksi lukemattomia illallistilaisuuksia, joihin pitää mukamas pukeutua.
Ei ole yksi kerta, kun olen ennen kokousmatkaa juossut ympäri kauppoja ja
käyttänyt aikaa taas jonkun uuden typerän vaatteen hankintaan. Sanoinko jo, että
VIHAAN tällaista?
Ja kyse ei ole vain vaatteesta. Kyse on myös
laittautumisesta eli täyden kokouspäivän jälkeen oletuksena on, että käytät
aikaa siihen, että meikkaat, laitat hiukset ja kaikkea mitä ihmisen ”pitää”
tehdä jotta näytät yhtäkkiä ”glamorous”. Mainitsinko jo, että VIHAAN tällaista? Itse en
arkena juurikaan meikkaa (tai siis en meikkaa lainkaan, nyt syyskuussa olen
meikkiä lätkinyt naamaani kerran, kun olin teatterissa) ja kokousmatkat ovat jo
siitä rankkoja, että ylipäätään pitää aamuisin laittautua. Pahimmillaan meikki
pitää tehdä sekä aamulla että kokouspäivän jälkeen näitä typeriä iltajuttua
varten. Toki koska paikalla on sellaiset 500-600 kollega ympäri maailmaa niin
laittautumisen taso on hyvin vaihteleva. Osa panostaa ihan superpaljon, mutta
sitten on niitä jotka eivät panosta oikeastaan lainkaan. Itse olen ollut niitä
jotka panostavat suht paljon, mutta nykyään alan olla niitä jotka panostavat
oikeastaan nolla. Koska minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. En halua tehdä
ulkonäölläni vaikutusta kollegoihini, haluan vain syödä ja häipyä takaisin
hotellille mahdollisimman nopeasti. Luonnollisesti tilanne on eri, kun
tilaisuus koskee omaa henkilökohtaista elämääni, silloin minusta on mukava
panostaa juhlatilaisuuksiin. MUTTA EI TYÖPAIKKAA VARTEN. Sanoinko jo että
VIHAAN tällaista?
No jos palataan siihen mekkoon. Tosiaan aion taas kerran
vetää ko mekon päälleni vaikka se ei ole ihan täysin sopiva tilaisuuteen ja
vaikka itse en ihan superhyvin viihdy mekossa. Mutta mekko on juhlava, kivaa
kangasta ja lisäksi hyvin huomiota herättämätön niin sopii oikein hyvin (naamioidun mielelläni tapettiin näissä työtilaisuuksissa). Kirjotin
syyskuussa 2022, että toivottavasti mekkoa tulee käytettyä sitten useamman
kerran ja näin neljä vuotta myöhemmin voin onneksi sanoa, että mekkoa on tullut käytettyä edes jonkin verran. Olen käyttänyt mekko seuraavissa tilaisuuksissa:
- Tällä työmatkalla syyskuussa 2022, jota varten sen ostin
- Vanhempieni 50-vuotishääpäiväillallisella
- Royal-teema työillallisella
- Työpaikan pikkujouluissa
- Colourful-teema työillallisella
- Yksi ravintolailta ystävien kanssa
- Ja nyt tulen käyttämään mekkoa tulevalla työmatkalla
Olen siis käyttänyt mekkoa 7 kertaa eli mekon käyttökerran
hinnaksi tulee 54,28 euroa. Aika kova hinta edelleen. Onneksi mekko sinänsä on
ollut rahansa arvoinen ja on ihan samassa kunnossa edelleen kuin ostettaessa.
Ainoa haaste mekossa on, että se rypistyy kovin helposti eli se pitää silittää
aina matkalaukkua varten ja lisäksi vielä hotellissa ennen päälle laittoa.
Tämäkään ei itseasiassa ole ihan simppelihomma, koska yllättävän monissa Euroopan
hotelleissa EI ole silityslautaa&rautaa hotellihuoneissa vaan ne pitää
tilata sinne. Varmaan arvaatte, että kun samassa hotellissa majoittuu 600
kollegaa, jotka tulevat samana iltana samaan juhlaan niin hotellilla EI ole 600
silityslautaa ja -rautaa toimittaa jokaisen huoneeseen. Eli homma toimii niin,
että se joka onnistuu laudan huoneeseensa nappaamaan saa sietää sitä, että me
muut jonotetaan hänen huoneessaan omaa silitysvuoroamme. Eli tämän kaiken
päälle tilaisuuteen laittautuminen vaatii sen, että juoksen usein ympäri
hotellikäytäviä silittämässä X huoneessa, hakemassa koruja Y huoneesta ja
mahdollisesti vielä Z huoneeseen, jossa kollegani meikkaa minut (joka toki on ihanaa
että tällaisia kollegoita löytyy!).
Sanoinko jo että vihaan tällaista? Huoh. Nyt se on taas edessä. Toivottakaa minulle voimia.
Voimia😅
VastaaPoistaKiitos 😅❤️
Poista❤️
VastaaPoistaKiitos ❤️
Poista