sunnuntai 14. syyskuuta 2025

Tyhjensin säästötilit ja ostin sohvan

Terve pitkästä aikaa! Kesä oli, kesä meni ja nyt tässä ihmettelen, että mitä jäi käteen. Mun elämässä tapahtuu nyt juuri aika paljon kaikkea niin on vaikea löytää aikaa tälle blogille vaikka kovasti haluaisin tätä kirjoittaa. Aloitin nyt opparin kirjoittamisen ja pääsin sellaiseen uuteen opinnäytetyö-pilottiin, jossa oppari tehdään vähän uudella tavalla. Itse tulkitsen tämän, että helpotetusti ja olenkin aika helpottunut, että tähän pilottiin pääsin mukaan. Nyt näyttää hyvin todennäköiseltä, että mun oppari valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Säästin kesältä yhden kesälomaviikon ja ripottelen sen nyt sinne tänne yksittäisiksi kirjoituspäiviksi. En halua yhtään sitä viime syksyn - talven - kevään meininkiä, että joka viikonloppu käytin joko molemmat päivät tai vähintään toisen koulujutuille. Väsyin siihen ihan tosi paljon. Mutta nyt näyttää erittäin todennäköiselle että valmistun vuoden lopussa. Toivotaan!

Viimeksi tein päivityksen kesäkuun budjettitoteutumasta ja sen jälkeen on ollut hiljaista. En nyt jaksa tehdä sen kummempia päivityksiä heinäkuun ja elokuun toteutumista, mutta mainittakoon seuraavat, että budjetoin ja seuraan budjettia kyllä edelleen ja että tuhlasin aika paljon rahaa nyt kesällä. Elokuu oli aikalailla plusmiinusnolla, mutta heinäkuussa sain melkein kymppitonnin säästöön kiitos bonusten (vaikka siis tuhlasin rahaa myös ihan tosi surutta). Suurin osa tästä meni työpaikan palkkiorahastoon, mutta vähän myös muihin sijoituksiin sekä ihan vain säästötilille. 

Mutta jos sitten tuohon otsikon aiheeseen, joka aiheutti nyt sen verran raha-ahdistusta, että sain kirjauduttua sisään tähän blogiin ja alkaa kirjoittamaan aiheesta! 

Olen ehkä noin 1 - 1,5 vuotta suunnitellut sohvan ostamista. Mulla siis ei ole sohvaa lainkaan ollut noin 10 vuoteen ja tämä on alkanut olla hieman epäkäytännöllistä viime aikoina. Nykyään sohvalle olisi enemmän käyttäjiä kuin vain minä yksin ja lisäksi haluan vähän paremman vierassängyn kuin nykyinen erillinen varavuode. Eli kriteereinä on ollut, että sohva toimii HYVÄNÄ varavuoteena. Jo kauan aikaa sitten iskin silmäni Hakolan Lazy vuodesohvaan, jossa näytti videoiden perusteella olevan hyvä mekanismi. Halusin kuitenkin nähdä ja testata vuodeosion ihan itse livenä ja vihdoin viime keväänä pääsinkin Helsingissä ollessani Hakolan liikkeeseen testaamaan. Ja tosi hyvältä vaikutti. Tietysti pitää nukkua siinä sitten oikeasti yksi yö, mutta sitä nyt ei siellä Hakolan liikkeessä voinut tehdä. Tämä voisi olla mahtava markkinointikikka Hakolalta: testiyö liikkeessä! :D 

En siltikään tehnyt mitään asian eteen vielä viime keväänä. Ajattelin odottaa kesän bonukset ja sitten kun ne tuli niin ajattelin odottaa vielä asiaa x ja sitten vielä asiaa y. En tiedä miksi aina vetkuilen kaikenlaisten taloudellisten hankintojen kanssa ja sitten en vain hanki mitään. Mulla on jotenkin sellainen ajatus päässä, että mulla pitäisi olla säästötilillä rahaa niin paljon, että vaikka hankinnan teen niin silti sinne jää edelleen paljon rahaa. Tilien tyhjentäminen on itselleni jotenkin tosi vaikea ajatus vaikka se kait se säästötilin idea on. Ensin kerätään sinne rahaa tarkoitus x varten, sitten se käytetään siihen tarkoitukseen x ja sitten se tili on tyhjä ja aletaan keräämään uudestaan, jos tulee uusi tarve. 

Tällä viikolla bongasin, että Hakolalla on 15%:n ale ja päätin, että nyt teen asialle jotain. Suunnittelin jo vararahastoni velottamista 2.000 eurolla (siellä on siis 10.000 euroa), mutta sitten aloin ynnäilemään eri tilieni rahoja yhteen. 

Tilanne oli siis seuraava pari päivää sitten: 
  • Käyttötili 2.003,50 euroa (tästä 1.000 euroa on ns mun pohjapuskuri, jonka yritän pitää tilillä jatkuvasti)
  • Saa-käyttää-säästötili 1.193,11 euroa
  • Asuntosäästötili 600 euroa
  • Sohvan hinta 2.438,65 euroa

Mua tökki tässä ensin se, että tuolla mun käyttötilillä ei ollut tuota sohvan hintaa eikä tuolla "saa käyttää säästötililläkään". Jotenkin olisin halunnut, että tuo sohvan hinta olisi ollut kokonaisuudessaan tuolla saa-käyttää-tilillä. Mutta joka tapauksessa 15% alennus loppui tänään (ja näinhän nämä alet toimivat, olen klassinen mainonnan uhri) ja joku ratkaisu piti tehdä. Niinpä siirsin kaikki rahat säästötileiltä käyttötilille ja ostin sohvan. Jäljelle jäi 1.357,96 euroa. 

Palkkapäivä on ensi viikon perjantaina (nyt on sunnuntai) ja vähensin kaikki ensi viikolla maksuun menevät laskut niin jäljelle jäi 1.134,97 euroa. Eli jos haluan pitää koskemattomana sen tonnin niin mulla on ma-to aikavälille käytettävissä 134 euroa. Enköhän siis selviä. Mulle tuli juuri isompi ruokakauppatoimitus perjantaina eli ruokakauppaankaan tuskin saan tuota summaa menemään (vaikka mulla on mennyt IHAN KAUHEASTI RAHAA ruokakauppaan viime aikoina).

Eli summa summarum mulla olikin varaa sohvaan! Vaikka kaikki säästötilit näyttävät nyt nollaa ja se ehkä inasen ahdistaa. Mutta mun ei tarvitse koskea vararahastoon lainkaan (joka olisi ollut aika tyhmää). En tiedä saako kukaan muu kiinni tästä mun laskusekoiluista, mutta ainakin tällä hetkellä olen tyytyväinen hankintaani. Toki itse sohva tulee vasta 9-10 viikon päästä, joten katsotaan miten mieli ehtii tässä syksyn aikana muuttumaan :D   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tyhjensin säästötilit ja ostin sohvan

Terve pitkästä aikaa! Kesä oli, kesä meni ja nyt tässä ihmettelen, että mitä jäi käteen. Mun elämässä tapahtuu nyt juuri aika paljon kaikkea...