Mutta nyt olen työmatkalla Tukholman liepeillä ja mulla on hyvin poikkeuksellisesti vapaailta. Eli koska olin yökkärissä hotellin sängyssä jo ennen kello kahdeksaa niin tuli onneksi mieleeni, että nythän olisi aikaa kirjoitella blogiin jotain. Yleensä mun työmatkat on juoksemista paikasta toiseen ja huoneessa ehdin käydä lähinnä nukkumassa ja jos oikein hyvä säkä käy, niin ehdin käydä vaihtamassa vaatteet ennen illallista. Nyt olin tämän ekan päivän ihan vain toimistolla mun ruotsalaisen kollegan kanssa, kenen tehtäviä olen ottanut haltuun eli on ollut suhteellisen rentoa ja saan illan olla vain keskenäni. Huominen ja perjantai menee kyllä juostessa, joten ei huolta :)
Puhuttiin tänään mun kollegan kanssa päivärahakäytännöistä eri maissa. Ruotsissa ei yhdestä matkapäivästä makseta mitään korvausta; erillinen korvaus tulee vain, jos matka kestää yön yli. Ehkä se on ajateltu, että yhden päivän kestävät työmatkat ovat kotimaassa ja niistä ei katsota tulevan mitään ylimääräisiä kuluja. Joka on kyllä hieman virheellinen ajattelumalli. Ylimääräisiä kuluja tulee kyllä heti kun poistut omalta kotialueelta (oman kokemukseni mukaan).
Plus itse olen monesti aiemmin ollut täällä Ruotsin toimistolla siten, että aamulla sisään ja illalla ulos. Etenkin toimii näin päin, koska me suomalaiset voitetaan aikaerossa, kun tullaan tännepäin (sillähän ei ole mitään väliä, että ollaan sitten kotona monesti vasta yöllä:D). Se, onko järkevää lennellä yhdeksi päiväksi toiseen maahan, on sitten ihan eri kysymys (ei todellakaan ole) ja tätä ei onneksi enää oikeastaan tapahdu. Onneksi virtuaaliyhteydet nykyään toimii ja tarvetta tällaisille päivälentelyille ei enää ole. Ei ehkä ollut aiemminkaan, mutta silloin ei tiedetty paremmin (tai ei siis ajateltu).
Mulla on nyt aika paljon matkustamista tässä uuden työn alkuvaiheessa ja kyllähän ne verottomat päivärahat ovat mukavia. Toki kuluja tulee myös ihan eri tavalla työmatkoilla kuin kotona ollessa eli itse näen päivärahat tarpeellisina ja reiluina. Olen yrittänyt vähän budjettiini eritellä matkakulut ja tarkoitus olisi tehdä jonkinlainen katsaus, että kattaako ne päivärahat ne menot tai jäänkö plussalle (ja kuinka paljon).
Koska suoraan sanottuna voin sanoa, että mun mielestäni Ruotsin päiväraha ei kyllä kata kuluja Ruotsisa. Ruotsin päiväraha on yllättävän pieni (esim vertailuna Ruotsi on 64 euroa ja Viro on 75 euroa, en tajua) ja usein etenkin päiväreissuilla jäi kyllä suoraan sanottuna miinukselle. Jos on vain päivän reissussa niin ainoat hetket syödä on aika pitkälti lentokentillä ja sekä Helsinki-Vantaa että Arlanda ovat aivan törkeän kalliita kenttiä. Muistan joskus, että otin Arlandassa jonkun lämpimän leivän ja oluen niin hinta oli sellaiset vaatimattomat 40 euroa. Että mitä!!??!?!
Esimerkkinä tähän nyt mun tämän päivän kulut. Lähdin Tampereelta seitsemän junalla ja ostin asemalta aamupalan - kahvi ja sämpylä noin 8 euroa. Lento lähti kymmeneltä ja kentältä ostin kahvin ja mysli/jugurtin noin 9 euroa (eli kahvi pahvimukissa oli neljä euroa ja jugurtti+pienen pieni määrä mysliä 5 euroa). Kentältä ostin myös vesipullon 2,5 euroa (vesi oli sentään taxfreessä halvempi kuin kahviloissa, joissa vesipullo maksoi 3,90 euroa!?) sekä tuliaisia toimistolle (tämä oli toki täysin vapaaehtoista). Olin yhdentoista maissa toimistolla ja kävin kollegan kanssa lounaalla; kollegani onneksi kuittasi lounaan (yksi ilmainen ateria ei vielä puolita päivärahaa). Työpäivän jälkeen kävin läheisessä ravintolassa syömässä; noin 30 euroa. Kävin vielä kaupassa ostamassa karkkia ja dödön, mutta näitä en nyt tietystikään laske päiväkulutukseen. Joka tapauksessa mulla on tän päivän aikana kulunut semmoiset 50 euroa ns ekstraan ja käteen jää se 64 euroa. En katsonut mitä lounas maksoi, mutta varmaan itseasiassa juuri tämän 15 euroa eli päiväraha olisi kattanut juuri ja juuri nämä kuluni. Eli ei näillä päivärahoilla rikastumaan pääse vaikka ne "kivoja" ovatkin.
Toki olisin voinut tehdä aamulla eväät mukaan ja säästää näin 10-15 euroa. Joskus olen työmatkoilla eväitä tehnytkin, mutta en aio tehdä näin nyt. Mulla on tällä hetkellä varaa maksaa noita syömisiä matkan varrella ja koska se helpottaa mun elämää, niin miksi en nyt niin tekisi.
Tämä nyt oli aikamoista tajunnan virtaa, toivottavasti saitte edes vähän pointista kiinni. Kaikkein tärkein pointti koko asiassa tietysti on se, että onko työmatkustus lentäen järkevää lainkaan. Tämä on iso asia minkä kanssa itse painin. Mä olen koko elämäni tehnyt kansainvälistä työtä ja haluan jatkaa sitä. Mietin tätä kyllä paljon opintovapaalla, koska en haluaisi enää lentää. Mutta en tiedä miten ratkaista asia. Ja en näe ratkaisuksi sitä, että kiellän itseltäni kansainvälisen työn. Enemminkin haluaisin olla mukana muuttamassa meidän tapaa tehdä kansainvälistä työtä ilman jatkuvaa matkustelua. Edelleen matkustetaan tosi paljon turhaan ja kaikki tällainen pitäisi karsia. Pitäisi myös antaa mahdollisuus hitaaseen matkustamiseen eli esim junalla. Mutta pikkuhiljaa (tosin maapallolla ei taida olla aikaa mihinkään baby stepseihin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti