Ensimmäinen työviikko...

 ...oli aivan mahtava ja samalla ihan hirveä shokki elimistölle. Tämän 1,5 vuoden opintovapaan paras puoli on ollut siinä, ettei mulla ole ollut aikatauluja eikä kiire oikeastaan mihinkään. Kaikkeen on saanut rauhassa valmistautua. Aamuisin on saanut hengailla useamman tunnin rauhassa, ei ollut tarvinnut revetä joka paikkaan. Nyt kun yhtäkkiä piti ensinnäkin herätä herätyskelloon ja siitä sitten alkaa suorittamaan heti herättyään, että pääsee tunnin päästä työpaikalle, oli aika shokki. Ihmisen elämä on jatkuvaa seuraavan askeleen suorittamista. 

Tähän viikkoon vielä sattui useampi kouluilta ja tanssituntien aloitus, niin viikon ohjelma oli aikamoinen. Lyhyesti: maanantaina menin aamulla töihin ja töistä suoraan menin bussilla kouluun, jossa oli neljän tunnin luento ja josta olin kotona kello 22.00 ja sain ruokaa (oli viimeksi syönyt lounaan klo 11.00). Tiistai sentään oli normaali päivä ja olin toimistolla 8.30 – 17.00. Illalla tein ruokaa ja kävin lenkillä. Keskiviikkona olin työpaikalla iltapäivään asti, jolloin lähdin junalla Helsinkiin kouluun. Koulu loppui kahdeksalta ja lähdin hotelliin, missä yövyin. Ruokaa sain yhdeksältä ja luonaan olin syönyt 12.00. Torstaina olin päivän toimistolla, jossa näin PALJON ihmisiä, lähdin neljältä rautatieaseman lumikaaokseen vain todetakseni, että mun junaa ei tule ja sitten vain menin johonkin myöhempään junaan. Olin Tampereella puoli seitsemän, kävelin kotiin, vaihdoin treenivaatteet ja olin kello 19.00 tanssitreeneissä. Sieltä kotiuduin ja sain vihdoin ruokaa puoli ysin jälkeen (taas mentiin koko päivä pelkän lounaan voimin). En oikein osaa sanoa tähän mitään, mutta olipa aikamoista! Missä välissä ihmiset syövät, kun ne juoksevat paikasta toiseen.

Perjantaina tein etäpäivän ja otin hyvin rauhallisesti. Lopetin työt kello kahdelta ja lähdin myöhäiselle lounaalle mun vanhempien kanssa. Illalla oli vielä mun PT-pienryhmän treenit, mutta sitten sain huoahtaa. Tein ruokaa, kävin saunassa ja katsoin yhtä sarjaa. Tänään lauantaina ei onneksi ole mitään, enkä kyllä ole tehnytkään mitään. En edes vaihtanut yöpaitaa pois päältä :D

Väsymyksestä huolimatta olen tosi hyvällä fiiliksellä. Työt alkoivat tosi hyvin ja olen kovin optimistinen tästä uudesta toimenkuvasta. Tämän viikon haasteet olivat tiedossa ja tällaista ei ole tiedossa nyt uudestaan. Mutta olipa aikamoinen shokki tällaiselle kotona-hengailijalle.

Ja osittain mulla on jopa hieman sellainen sosiaalinen krapula. En tiedä, kuinka moni tähän pystyy samaistumaan, mutta näin yksinasuvana saattaa joskus mennä useampi päivä, ettet puhu kenellekään. Sitten kun yhtäkkiä viettää viikon niin, että joka päivä puhuu useampien eri ihmisten kanssa ja vielä välillä monen kanssa yhtaikaa, tulee sellainen puhumismorkkis. Alkaa liikaa miettimään, että mitä sitä nyt tuli sanottua ja oliko se nyt lainkaan fiksua. Jos suurin osa omasta kommunikaatiosta ihmisten kanssa on kirjallisessa muodossa, niin on outoa, kun kasvokkain puhuessa ei voikaan oikein kontrolloida sanomisiaan samalla tavalla. En tiedä saako tästä nyt kukaan yhtään kiinni, mutta etenkin koronan jälkeen olen havainnut itsessäni tällaista sosiaalista krapulaa. On outoa, kun joutuu koko ajan kommunikoimaan oikeiden ihmisten kanssa. En sano, että tämä on huono asia, ompa vain outoa. 

Lisäksi viikko tuntui superpitkältä. Jo keskiviikkona musta tuntui, että eikös nyt ole jo perjantai. Ei ollut. Hieman jännittää se, että minkälaisia tulevat viikot ovat ja miten oma kroppa sopeutuu. Itse työviikko töiden kannalta ei ollut mitenkään rankka, koska viikko meni ensisijaisesti kahvitellessa ja ihmisiä tavatessa. Joten vähän mietityttää, että miten hommat hoituu sitten, kun alkaa oikeasti olla töidenkin puolesta kiire. Mutta sen näkee sitten ja kuten sanoin, niin tällä hetkellä mulla on tosi hyvä fiilis. 

Ja mikä parasta; perjantaina oli jo ensimmäinen palkkapäivä!