tiistai 5. joulukuuta 2023

Marraskuun neljäs viikko

Viikon aikana ei ollut suuria rahatapahtumia verrattuna edelliseen. Ei kyllä oikein muitakaan tapahtumia, sain flunssan ja olen ollut nyt sängyn pohjalla aika monta päivää. Vieläkään en ole terve, tauti ei parane eikä huonone. Rasittavaa. 

Sairastuminen varmaan vaikutti siihen, etten sitten sitä rahaa hirveästi käyttänyt. Siirsin kaikki budjetoidut ruokarahat s-tilille, mutta siellä on edelleen noin 90 euroa, joten en niitä kaikkia käyttänyt. Ei oikein ollut nälkä, enkä olisi jaksanut tehdä ruokaa. Tästä syystä Wolt-menot taas vähän nousivat, koska tilasin pariin kertaan Woltista ruokaa. Alkuviikosta olin Helsingissä koulussa suunnitelmien mukaan ja siellä kävin lounaalla, mutta muuten ei mennyt rahaa. 

Puhelin ja tietoturva menivät maksuun sekä otin tarjouksella taas podimon käyttööni muutamaksi kuukaudeksi, joten sieltä tuli 3,99 euron veloitus. Lisäksi icloud-tilamaksu meni 0,99 euroa. Tilille jäi joku 10 euroa ja siirsin sen sijoitussäästötilille. 

Eli lopulta ihan hyvinhän mä pysyin budjetissa tämän marraskuun. Vaikka teinkin kaikenlaista: olin keikalla, kaverin synttäreillä, kaverien luona brunssilla, ravintolassa brunssilla, saunomassa ja pari kertaa ravintolassa syömässä. Isoin ylitys oli tuossa vapaa-aikakategoriassa ja sen aiheutti ostamani 12-kerran kuntosalikortti. Olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka paljon vaikutti tämä viikkojulkaisujen tekeminen. Itsestä tuntuu, ettei vaikuttanut, mutta ehkä se alitajuisesti jotenkin vaikutti. Iso vaikutus voli kyllä myös viimeisen viikon sairastamisella, varmaan olisi tehnyt jotain viikonloppuna, jos olisin ollut terve. 

Joulukuu kyllä vähän mietityttää. Oon tehnyt jo budjettisuunnitelman (ja siis kuukausihan on jo alkanutkin), mutta tarvinnee tehdä vähän vielä muokkauksia. En usko, että tulen ihan pärjäämään sillä, mitä olen nyt suunnitellut. Mutta pyörittelen vähän numeroita ja yritän kirjoittaa niistä täälläkin!

Ja ainiin - meinasin unohtaa, että marraskuun vikalla viikolla sain yllättäviä tuloja, kun Tokmanni päätti maksaa "rästissä olevan" toisen osinkoerän eli tuloja oli suunniteltua enemmän. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raha tulee, raha menee...

Edessä on siis tammi-helmikuun menokatsaus. Nyt kun olen palannut töihin ja mun palkkapäivä on joka kuun 20. niin palaan budjettikuukauteen ...