sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Tuhlailijan kesäkuu

Vähän on sellainen jännä tunne, että nyt kun opintovapaa lähestyy niin mun rahankäyttö alkaa päästä käsistä, koska ajatus: KULUTA NYT KUN VIELÄ PYSTYT!

Kesäkuun palkkakaudella rahaa tuli tilille 3.700 euroa ja sain tästä säästöön vain 310 euroa. Ja 200 tästä oli toukokuun tilikauden tuhlailuiden puskuripaikkailua eli oikeasti vain 110 euroa meni säästöön. Ja sekin siis rahastoihin, joten tästäkin on osa jo haihtunut ;D

Syitä toki riittää. Tein mielestäni hankintoja, jotka olivat tärkeitä. Eivät toki välttämättömiä, mutta tärkeitä. Ja tosiaan nyt mulla on vielä rahaa hankkia niitä.

Peruselämisen kulut olivat perus plus lisäksi tuli vuoden vakuutusmaksu nyt kesäkuussa maksettavaksi kuten joka vuosi. Tähän meni 200 euroa.

Vapaa-aika oli taas kovin ravintolapainotteista. Tässä näkyy kesän alkaminen, kavereiden treffaaminen terassilla ja yksi viikonloppureissu. Sinänsä 200 euroa kesäkuukausina vapaa-aikaan on suht maltillista mulle (olen saanut jopa yli 400 euroa menemään tässä kategoriassa kesäkuukautena).

Palvelumenot olivat aika kovat. Näissä on perussiivous, sokerointi ja apple cloud-maksu (joka toki on vain 0,99 euroa mutta mainitaan nyt tämä kun on kuukausittainen kulu). Lisäksi oli jalkahoito – ihan siis sellainen kunnollinen, ei mikään kosmeettinen kynsienlakkaus-hoito. Itse rinnastan kunnollisen jalkahoidon ihan terveydenhoitoon, mutta tästä on varmaan monia mielipiteitä. Lisäksi sorruin ottamaan ruutu-plussan koska jäin tosi pahasti koukkuun Erikoisjoukot-sarjaan.. 6,95 euroa meni sinne ja tulee menemään vielä pari kuukautta, että saan sarjan katsottua loppuun.

Sitten siihen oikeasti isoon kulutukseen eli tavaroihin meni tässä kuussa paljon rahaa. Tilasin sälekaihtimet ja näistä maksoin 725 euroa. Sälekaihtimet tulivat neljään ikkunaan ja yhteen oveen ja ovat lämpöä poispäinheijastavat. Summaan kuului myös asennus eli siitä saan kotitalousvähennystä. Lisäksi ostin uuden maton makuuhuoneeseen, 259 euroa. Löysin täydellisen kokoisen ja värisen ja mitä kaikkea ja aika extemporee tein ostopäätöksen. Olen kyllä supertyytyväinen, mutta sehän sitten herätti lisäsisustusinnon ja ostin huumassani sängyn päälle myös kaksi uutta tyynyä, yht. 55 euroa. Loput 70 euroa meni apteekkiin.

Tähän kategoriaan sitten hulahti  yli 1.000 euroa, että siinä sitä sitten oltiin.

Lisäksi yllätyskategoriassa oli 150 euroa minkä maksoin avoimeen ilmoittautumisesta (jonka maksoin turhaan, koska pääsin sitten sisään ihan varsinaiseksi opiskelijaks). Loput oli extemporee viikonloppumatkan matkakuluja. Laitoin ne nyt tähän kategoriaan, kun ei ollut suunniteltu reissu ja matkabudjetti oli nolla.

Että sellainen tuhlailija tässä. Onneksi tulot oli hyvät, peruspalkan lisäksi tuli isot osingot Sammolta ja pienet Bolidenilta sekä päivärahoja. Harmitti vain tosi paljon, etten saanut yhtään opintovapaasäästöön, mutta onneksi kesäkuun lopun palkassa maksetaan bonukset ja saan tämän säästön täyteen. Ei kai tämä niin kuukauden päälle ole. 

Vähän on kyllä ollut mulla sellaista tuhlailua ilmassa viimeiset kuukaudet. Viime kk-katsauksessa jo kirjoitin kuinka tuntuu, ettei raha tunnu riittävän mihinkään vaikka sitä tulee ihan hyvin tilille. Osittain jopa odotan, että opintovapaa alkaa niin silloin on pakko lopettaa kulutus. Musta on tullut viime aikoina surkea pitämään rahaa säästötilillä. Toki nyt voin hyvin vedota siihen, ettei kannata pitää juuri nyt rahaa säästötillä inflaation syötävänä!

Mulla oli jo suurin Dave-Ramsey-innostus mennyt ohi, enkä ole kuunnellut hänen podcastejaan/radio-ohjelmaa mikälie enää pitkiin aikoihin. Nyt vähän löysin ne uudestaan ja olen kuunnellut itseasiassa aina kokonaisen lähetyksen kerralla, en enää vain yksittäisiä klippejä. Moni asia Dave Ramseyssa tökkii mua nykyään (on ollut tarkoituksena kirjoittaa tästä oma teksti, mutta katsotaan koska pääsen sen pariin), mutta on hänellä kyllä muutamassa asiassa tosi hyvä pointti. Yksi näistä on suunnitelmallisuus. 

"You have to be intentional with your money."

"Tell your money where to go instead of wondering where it went."

Jostain syystä en ole tähän pystynyt enää pitkiin aikoihin. Musta on tullut tosi ekstemporee rahankäyttäjä. Ok - mun tulot on siten ihan hyvät tänä päivänä, ettei tällainen käytös vie mua mihinkään perikatoon, mutta se taitaa estää mua etenemästä haluamaani suuntaan. Tavallaan teen budjetin joka kuukausi, mutta sitten käytän rahat aina ihan eri asioihin. Muistan kun vielä pari vuotta sitten esim tosi säntillisesti laitoin 300 euroa ylimääräistä asuntosäästötilille joka kuukausi. Nyt aina kun olen laittanut rahaa asuntosäästötilille niin saatan sen sitten ottaa sieltä pois, kun haluankin tehdä jonkun isomman hankinnan tai ostankin jotain osaketta suunnittelematta. Tuossa viime tekstissä (Q2 sijoituskatsaus) kun vähän kirjoittelin mun osakkeidenostohistoriasta niin vähän hämmennyin kun muistin, että oikeasti olen ollut pitkiäkin aikoja sijoittamatta vain koska mulla oli muita tavoitteita. Nyt oon jotenkin niin koukussa sijoittamiseen ja osakkeiden osteluun, etten yhtään pysy mun muissa suunnitelmissani. En pidä tästä. Mulla oli raha-asiat paljon paremmin hanskassa vielä pari vuotta sitten, kun oikeasti tein budjetin kunnolla ja pitäydyin siinä. 

Syytän tästä korona-aikaa, joka sai elämän vähän raiteiltaan. Ja no... ehkä vähän itseäni :D Onneksi nyt pitkästä aikaa tuntuu, että nyt tämä alkaa hieman taas avautua itselleni uudestaan ja pystyn alkaa tekemään muutoksia taas oikeaan suuntaan. Yksi iso tavoite on pysyä nyt heinäkuun budjettisuunnitelmassa. Huomaan koko ajan että haluaisin vähän joustaa eri kategorioiden kanssa, mutta nyt teen kaikkeni, että pysyn suunnitelmassa. Katsotaan miten mun käy!

Alla kuukauden luvut tarkemmin: 



4 kommenttia:

  1. Jään odottamaan sun ajatuksia Ramseysta. Itse kuuntelen säännöllisesti hänen ohjelmaa. En kyllä pysty noudattamaan oppeja säntillisesti, mutta kiva kuitenkin joka kk yrittää 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en pysty oppeja säntillisesti noudattamaan ja se ehkä hieman ärsyttää :) Mutta yritän kirjoittaa mun ajatuksia tarkemmin aiheesta myöhemmin! Itsekin oon nyt alkanut kuuntelemaan säännöllisesti koko lähetyksen ja saan taas siitä tosi paljon inspiraatiota.

      Poista
  2. Ramseyn portaita pitkin olen päässyt tavoitteeseeni. Totta kyllä, ettei kaikkea hänen oppejaan ja ajatuksiaan tarvitse kannattaa. Itselläni esim. luottokortti on käytössä, mutta ei siitä velkaa kerry, kun maksan sen kerran kuussa. Luottokortti auttaa myös rahankäytön hallintaan ja on hyvä puskuri. Mutta hyvänä ajatuksena mm. tuo Glendorankin mainitsema ajatus, että jokaiselle eurolle on annettava tehtävä, ettei tarvitse ihmetellä, minne ne rahat oikein hävisivät.
    Uskon, että Glendora rauhoitut ja pääset taas kulukuriin. Korona-aika on ollut kaikille raskas ja vaikea…
    Kiitos kivasta blogista ja mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on muitakin Dave Ramseyn portailla olijoita! Ja tosi kiva kuulla että pidät blogista :) Mukavaa loppukesää sullekin :)

      Poista

Syyskuun tulot ja menot

Syyskuussa tuloja oli palkka, veronpalautukset, Fiskarsin osingot ja vähän random-tuloja. Laina/korkokulut olivat vielä entisellään huolim...