maanantai 19. elokuuta 2019

Elokuun budjettikausi 19.7. – 19.8. on taputeltu


Ihminen on kyllä jännä, kun aina se unohtaa. Nimittäin sen, ettei kesä lopu kesälomaan. Viime kuussa niin onnittelin itseäni, kun alitin lomabudjetin (oli 1.000 euroa ja käytin vähän reilu 700 euroa). Kuvittelin, että tässä tuli 300 euroa säästöä.

Ja pah!

Jostain syystä en ottanut huomioon, että vaikka loma oli ohi niin kesäviikonlopuille oli vaikka mitä suunnitelmia; oli kesäjuhlia, kesäkeikkaa, kesäkavereita vaikka mitä. Pari viikonloppuvierailua. Näistä johtuen ravintola-vapaa-aikabudjetti räjähti käsistä. En voi kyllä muuta sanoa kuin, että on toi mun ulkonasyömiseen, ulkonakahvitteluun ja alkoholiin menevä summa aika karu. Ja koska kokoan kaikki lukuni nykyään exceliin ja olen ottanut tavaksi laittaa soluun merkinnän, että mihin raha meni, niin tästä syystä voin nyt julkaista koko kansan nähtäväksi karut lukuni ja mihin oikeasti olen tuhlannut näin järjettömän summan rahaa... Vähän hävettää, mutta here we go: 

Ed Sheeranin keikka
18,50               Ruoka + vesi (luoja kun sinne piti mennä jo aikaisin päivystämään)
33                    Neljä alkoholijuomaa (olin liikenteessä yksin – sain lipun lahjaksi – ja ennen keikkaa päädyin hauskaan seurueeseen, jossa 4 tuntia keikan venailua kului erittäin rattoisasti – euron pantit keräsin taskuihin, ei ole vähennetty tästä)

Aamupala minä ja siskontyttöni
27€                      Brunssi x 2

Kaksi kaveria lomalla Helsingissä, yksi terassi-ilta heidän kanssaan
30,40€                Kolme alkoholijuomaa terassilla

Kaksi kaveria kylässä viikonlopun + juhlat kolmannella kaverilla
12,98€                Parvekekuohari vieraille
32,50€                Ravintolaillallinen ruoka + kaksi lasia viiniä
12,48€                Viinipullo juhlapaikkaan tuliaisiksi

Kaksi kaveria lomalla Helsingissä, kävin syömässä heidän kanssaan
25€                      Pitsa ja olut

Viinipullo
8,82€                  Ostin kotiin viinipullon, ei erityistä tarkoitusta (ja kyllä, join sen myös – koko pullon)

Siskoni ja hänen lasten viikonloppuvierailu
11,90€                Aamupala
21€                     Pitsa ja olut
12,48€                Kuoharipullo minulle ja siskolle
21,79€                Ruokakaupassa vohveleiden tekotarpeet (erilaisia jädejä, karkkia, itse taikina-ainekset)
27,90€                Ravintolaruokailu + yksi alkudrinkki
9,40€                  Kahvi ja jäätelöannos ostarilla

Kaksi kaveria lomalla Helsingissä, yksi terassi-ilta heidän kanssaan
29,30€                Neljä alkoholijuomaa

Hese-ateria
8,10€                 Teki mieli ja olin väsynyt ;)

Että onhan noita nyt siinä. Tunnen olevani vähän erikoinen talousbloggari tämän aina käsistä räjähtävän ravintolabudjettini kanssa, muilla tuntuu olevan tämä paremmin hallinnassa (olen kade!). En osaa oikein tulkita, että oikeastiko käyn niin paljon enemmän ulkona kuin muut vai onnistunko löytämään aina ne kalleimmat paikat. Ehkä syy on vähän molemmissa. Koen kyllä sen ajoittain aina vähän rasittavaksi, että aina kavereita pitää nähdä ulkona = ravintolassa. Läheisten kavereideni kanssa kyllä hengaillaan lähinnä vain jonkun kotona, mutta tämä Helsingissä asuminen on aiheuttanut vähän sen, että näkee enemmän sellaisia vanhoja tuttuja, koska Helsinki on kiva lomakohde monelle. Etenkin näin kesällä. Jos joku vanha tuttava laittaa viestiä, että on kaupungissa ja ehdinkö nähdä niin usein kyllä menen tapaaminen (jos siis vain ehdin/jaksan).

Toinen budjettiylitys oli vaatebudjetti. Tämä johtui työmatkasta; meillä oli matkalla juhlat, jonka teemana oli valkoinen. Tuttuun tapaani jätin valkoisten vaatteiden hankkimisen viime tinkaan ja koska en halunnut ostaa mitään HM-mekkoa niin päädyin ostamaan kalliin pellavapaidan (150€) ja valkoiset caprit (80€). Eli siinä se budjetti oli sitten taputeltu. Lisäksi ostin yhdet sortsit.

Muuten pysyin hyvin budjetissa ja sain jopa rahaa säästöön. Säästöön meni 25% tuloistani eli yhteensä 780 euroa. Ja koska maksoin ensimmäistä kertaa myös lainanlyhennyksen, jonka jotkut laskevat säästöksi, niin tällä matematiikalla säästöön meni 47% tuloistani. Not bad! 

Syyskuussa olisi tarkoitus pitää jonkinlainen säästökuukausi. Haasteellisen tästä tekee se, että palkkakauteni alkoi jo eli periaatteessa palkan kannalta säästökuukausi olisi järkevää pitää nyt (jotta saisin laskettua, että paljonko saan palkasta säästöön). Mutta koska elokuuta on vielä jäljellä ja pari menoa edessä niin en vielä pysty säästökuuta aloittamaan. Ehkä teenkin niin, että pidän säästökuun koko syyskuun ja pidän viikkopäiväkirjaa, että kuinka menee. Unohdan ns säästöt ja säästöprosentin ja tavoite on vain olla käyttämättä rahaa turhaan. Katsotaan jos saan itselleni säännöt selviksi ja sillä sitten lähden etenemään. Stay tuned!

Ainiin ja ne luvut vielä tulevat tässä:  


6 kommenttia:

  1. Kyllähän hyvä ruoka ja juoma maksaa, itekki koitan nyt olla syömättä ulkona ku kesän aikana tullut syötyä melkeen kyllästymiseen asti. Tai no, töissä aion kyllä käydä välillä lounailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kyllä ehdottomasti pitää käydäkin ulkonasyömässä. Mutta liika on liikaa ja osaan kyllä samaistua myös tuohon kyllästymiseen.. mutta silti se tuntuu niin kivalta vaihtoehdolta aina välillä :)

      Poista
  2. Heiii mullakin säästökuukausi syyskuu! Oon pitänyt kerran vuodessa tällaisen ja itse asiassa mun säästäminen alkoi just siitä, että kituuttelu jäi päälle tällaisen kuukauden jälkeen ja huomasin, kuinka helppoa on saada rahaa sukanvarteen. Todellakin kannatan ja odotan jo! Tsemppiä! Vedetään yhdessä maaliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, mulla vähän muuttui suunnitelmat matkalla, mutta tsemppiä sulle kovasti! :)

      Poista
  3. Ei mulla ainakaan oo hanskassa paremmin.. Ravintolat se suurin pahe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Se on niin helppo vaihtoehto ja houkutteleva...

      Poista

Lokakuun kulutus

Lokakuussa tuloja oli palkka, osingot, päivärahat ja sitten otin säästöstä 1.000 euroa ylimääräistä asuntolainan lyhennystä varten.  Budjett...