En muista, milloin olen ensimmäisen luottokorttini saanut.
Muistan, kun aikoinaan väänsin pankkini kanssa, että sain edes pankkikortin.
Pankkini mielestä Visa Electron riittäisi minulle. Tästä on nyt noin 15 vuotta. Lopulta pankkini myönsi minulle pankkikortin ja jossain vaiheessa se muuttui Visaksi.
Tällä hetkellä minulla on kaksi Mastercardia, jossa toisessa on 5.000 euron ja
toisessa 500 euron luottoraja. Molempia olen käyttänyt. Usein. Melkein kuukausittain.
Minulla on ollut myös Tuohi-kortti kaksi kertaa, molemmat olen lopettanut ja
leikannut kahtia heti, kun olin laskuni maksanut.
Muistan, kun sain Masterin, jonka luottoraja oli 5.000
euroa. Tunsin jostain syystä ylpeyttä. Että minulle annetaan noin iso
luottoraja. Minulle! Kylläpä minuun nyt luotetaan. Kortti oli vielä kullan
värinen, joka toi korttiin mielestäni arvokkuutta. Tällä hetkellä suhtaudun ajatuksiini hieman ristiriitaisesti. Sehän
taisi olla vain pankin tavoite saada minut käyttämään enemmän korttia ja
toivottavasti maksamaan enemmän ja
isompia korkoja (korkoja en ole ikinä maksanut – vaikka olen käyttänyt korttia
kuukausittain, niin jostain syystä en ole tajunnut, että laskusta olisi voinut
vain maksaa minimin ja aina olen maksanut koko summan). Tällä hetkellä korkea
luottoraja lähinnä ärsyttää. Haluaisin alentaa luottorajaan muutamaan sataseen
kunnes uskallan leikata koko kortin. Toinen Master odottaa vain, että saan
aikaiseksi lopettaa koko kortin.
Seuraan Youtubessa vloggaajaa nimeltä Favorite Daughter
Emily. Hän on amerikkalainen nainen, joka seuraa Dave Ramseyn metodia. Yhdessä
videossaan (https://www.youtube.com/watch?v=HUhCvwaae3k) pari viikkoa sitten hän leikkaa luottokorttinsa (toki oli lopettanut
kortin aiemmin, luottokortin leikkaaminen saksilla on symbolinen juttu). Se oli
jotenkin tosi hienoa. Ajatus, että voisin elää ilman luottokorttia, on
voimaannuttava. Mieti! Minulla olisi aina varaa maksaa kaikki käteisellä! Heti!
Välittömästi! Ilman että mitään laskua tulee perästäpäin!
Ennen olen jostain syystä maksanut melkein joka kuukausi
jotain luottokortilla. Mahdollisesti jonkun ravintolaillallisen, kaupassa käynnin tai sokeroinnin
juuri ennen palkkapäivää, koska tili on ollut tyhjä. Tämä aiheutti kierteen,
että maksoin luottokorttilaskun seuraavasta palkasta ja taas kuun lopussa jouduin
maksamaan luottokortilla jonkun typerän jutun, koska tili oli tyhjä. Tästä
kierteestä olen onneksi päässyt nyt eroon ja en ole käyttänyt luottokorttia
sitten viime huhtikuun. Yksinkertaisesti budjetointi oli ratkaisu tähän ongelmaan.
Budjetoimalla tili ei ole koskaan tyhjä päivää ennen palkkapäivää.
Vaikka ajatus luottokortittomasta elämästä kiehtoo, niin
samalla se myös pelottaa. Pelkään, että jossain joskus tulee tilanne, josta en
selviä ilman luottokorttia. Esimerkiksi ulkomailla. Voinko ostaa lennot ilman
luottokorttia? Voinko varata hotellin ilman luottokorttia? Olin nyt kesällä
Tukholmassa, Genevessä, Münchenissä ja Amsterdamissa. Kaikissa kaupungeissa
pystyin maksamaan debit-puolella, jos oli tarpeen käyttää korttia. Pääsääntöisesti
maksoin kyllä käteisellä joka paikassa. Dave Ramsey puhuu vahvasti sen
puolesta, että kaikkialla voi maksaa debit-kortilla. Myös ulkomailla. Vaikka minulla
on omakohtaista kokemusta neljästä eri kaupungista Euroopassa, niin silti en
usko sitä. Mistä tämä kertoo? Onko minut aivopesty vai onko Dave Ramsey
väärässä? Olen hieman hämilläni omista ajatuksistani. Joka tapauksessa aion
jatkaa empiiristä koettani ”en käytä luottokorttia” ja ehkä jos vielä vuoden
selviän ilman, niin voisin uskaltaa lopettaa koko luottokortin? Katsotaan miten
käy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti