Okei – vaikka kirjoitin aiemmin, etten halua tarkemmin mun
ravintolakuluihin perehtyä niin sittenkin asia alkoi mietityttämään. Etenkin
kun lueskelin muiden bloggaajien kuukausikatsauksia ja kiinnitin huomiota siihen,
että osalta ravintolakulut puuttuivat kokonaan. Itse koen tämän hämmentäväksi,
koska mun peruselämääni kyllä kuuluu kahvilat, ravintolat tms. Ja siis korostan
tässä, että omaan elämääni – luonnollisesti monet elävät eri tavalla ja minulla
on kokemusta vain omasta kuplastani! Omalle lähipiirilleni on hyvin tavallista
tavata kahvilassa, drinkillä, ravintolassa niin koen sen ”erilaiseksi” ettei
näin ole kaikkien elämässä. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko tämä
rahasta johtuva vai ns kulttuurista, siitä että mihin on tottunut. Toki
tiedostan, että itse asun kaupungissa, olen aina asunut ja täällä ravintolat
tms ovat kulman takana. Maalla tai muualla pienemmällä paikkakunnalla asuvana
näitä mahdollisuuksia ei ole välttämättä ole lainkaan.
Mutta nyt siihen synninpäästöön! Eli kerroin jo aiemmin,
että mulla meni joulukuun budjettikaudella huimat 730 euroa ruoka/ravintolakategoriaan
ja näin se jakautui:
- 250 euroa ruokakauppaan (josta siis ostan myös kaiken perushygienian, pesutarvikkeet tms)
- 56 euroa vähennettiin palkasta edelliskuun (lokakuun*) lounaisiin
- 143 euroa meni ravintolaan, jonka maksoin sekä itselleni ja ystävälleni
- 47 euroa meni yhden yön työmatkalla Tukholmassa (pikkusyötävää lentokentillä, junassa, asemilla, yksi varsinainen ruoka)
- 16 euroa Wolt-tilaukseen
- 13 euroa take-away pitsaan
- 23,5 euroa 2 olutta baarissa
- 16 euroa sukulaisen yo-juhlissa, ostin itselleni ja äidilleni kahvin kanssa avecit
- 2,5 euroa take-away kahvi
- 26 euroa leivoksiin, jotka ostin paikkaan, minne olin menossa syömään
- 32 euroa Alkoon, ostin vähän paremman kuohuvan oman valmistumisen johdosta, jonka siis vein samaan paikkaan kuin nuo leivokset
- 6,2 euroa kahvilaan – kahvi ja karjalanpiirakka, asennutin tietokoneeni niin tapasimme kahvilassa asentajan kanssa
- 50 euroa meni illalliseen, kun olin kahden työkaverini kanssa afterworkeilla
- 53,50 euroa meni kuohuviineihin, jotka tarjosin työkavereilleni afterworkilla
En tiedä – miltä tämä vaikuttaa ulkopuolisen silmin?
Itse jotenkin näen tämän näin:
- Söin kaksi kertaa ulkona kuun aikana ja toisen tarjosin ystävälleni niin luonnollisesti tämä nosti kulua à muutoin olen itseasiassa yllättynyt, että söin vain kahdesti ravintolassa kuun aikana.
- Hain kotiin take-awayta kaksi kertaa kuun aikana (tämäkään mielestäni ei paljoa, mutta no tästä on varmasti monia mielipiteitä)
- Söin kuusi työlounasta lokakuun aikana (se 56 euroa) à tämä on vähän normaalia useammin, mutta siis lokakuu oli täydet 5 työviikkoa eli en syönyt kuin yhtenä viikkona 2 kertaa, muina sen normaalin kerran viikossa
- Työmatkoilla nyt menee aina rahaa syömisiin, siirtymät junassa, lentokoneessa, taksissa tms ovat pitkiä ja omien eväiden mukana kantaminen on hieman haasteellista (ja kentillä syöminen on KALLISTA). Ja näitä varten ovat päivärahat – sain ko reissulta 102 euroa päivärahoja, joten jäin plussalle.
- Kävin 2 kertaa baarissa – toinen työkavereiden kanssa afterworkilla (jolloin ilta venyi ja tähän kuului myös toinen ravintolasyöminen) – afterworkilla tarjosimme vuorotellen ja itselleni osui illan kallein tarjoaminen mutta eipä tuolla nyt niin suurta väliä. Toinen kerta oli kaverin syntymäpäiväjuhlat, jossa join kaksi olutta.
- Olin yksissä yo-juhlissa, jotka järjestettiin muualla kuin juhlakohteen kotona. Tarjoilut olivat siellä toki ”ilmaiset”, mutta näiden lisäksi hain vielä äidilleni ja itselleni avecit kahvin kanssa.
- Olin syömässä läheisteni luona ja vein sinne jälkiruoan ja vähän kalliimman skumpan koska olin juuri saanut tiedon valmistumisestani sinä päivänä niin halusin – tämä nyt on melko poikkeuksellista paitsi se, että toki muutoinkin olisin vienyt jonkun tuliaispullon ja jälkiruoan, mutta en ehkä ihan näin kalliita
- Kerran kävin kahvilassa
Eli summa-summarum à kävin kuun aikana kahdesti ravintolassa syömässä, kaksi kertaa baarissa, kerran kahvilassa, yhdellä työmatkalla, hain kaksi kertaa take-awayta, osallistuin yksiin yo-juhliin, kävin kerran syömässä läheisilläni ja vein sinne tuliaisia (jotka olivat vähän normaalia kalliimmat valmistumiseni johdosta). Kävin joulukuun budjettikaudella myös 6 kertaa lounaalla ulkona eli sattumalta sama kuin mitä multa oli vähennetty budjettikauden palkasta.
Itse koen, että tämä on aika normaalia elämääni. En oikeasti
tiedä kuinka tästä nyt voisin säästää ilman että muuttaisin koko sosiaalisen
elämäni. Toki itseasiassa maksoin poikkeuksellisen paljon muillekin näitä
ravintoloita tässä kuussa, mutta se on minusta mukavaa. Kyllä minullekin
tarjotaan aina silloin tällöin. En tiedä onko tämä tapana monilla. Jos en olisi
tarjonnut niin olisin ”säästänyt” noin 100 euroa.
Mihin voisin kiinnittää huomiota, että tekisin sitä ruokaa
kotona enemmän, jonka avulla työpaikkalounaat ja take-awayt jäisivät pois. Olin
kyllä kuvitellut, että mulla olisi mennyt enemmän take-awayhin kuin kaksi
kertaa! Eli ihan kauheasti tästä ei voi vähentää. Mutta jos nyt seuraava
haaste: budjettikauden aikana vain kerran take-awayta ja max 3 kertaa työlounasta.
Noihin työpaikkalounaisiin on usein myös sosiaalinen paine, joten voi olla
paha! Mutta itseasiassa kieltäydyin juuri tällä viikolla (olen jo käyttänyt noi
3 :D), joten ehkä onnistun. Take-away pitäisi olla pala kakkua, siinä tappelen
vain oman väsymyksen kanssa. Siinä auttanee se, että huolehdin siitä, että on
aina ruokaa pakkasessa.
Olisi tosiaan kiva kuulla ajatuksia muilta, että mitä
ajatuksia ja että miten itse toimitte? Ja jos olette niitä, jotka eivät syö
ulkona / käytä rahaa tällaisiin niin mistä se johtuu? Missä esimerkiksi
tapaatte kavereita? Ja johtuuko tämä vain tästä talousblogi-skenestä, että
bloggaajiin on valikoitunut henkilöitä, jotka eivät niin välitä tai eivät vain
halua käyttää rahaa ulkona syömisiin. Tosin pakko mainita vielä – tunnen aina
suurta mielihyvää siitä lukiessani Omavaraisuushaasteen kk-katsauksia, että hän kyllä käyttää
nykyään ihan hyviä summia ulkona syömisiin eli en ole ainoa talousbloggaaja,
joka käyttää rahaa ravintoloihin! Jee :D
*Saan siis palkan aina kuun 20. päivä ja ja siitä on vähennetty edellisen kuun lounaat. Eli mun joulukuun budjettikaudelle saan palkan marraskuun 20. päivä ja täten palkasta on vähennetty lokakuun lounaat (jos nyt joka sattuisi miettimään, miksi mun joulukuun budjettikauden palkasta on vähennetty lokakuun lounaat :D).
En ole talousbloggaaja, mutta mun mielestä sun elämä kuulostaa kivalta ja sosiaaliselta tämän perusteella ☺️ jos olet itse tyytyväinen, niin mikäpä siinä. Itse syön aina työpaikkaruokalassa lounaan, koska vihaan (!) ottaa eväitä = laiskuus. Woltattua tulee ehkä 1-2 kertaa kk ja ravintoloissa käyn syömässä vapaa-ajalla myös 1-2 kk. Kavereita tapaan sekä kyläilemällä puolin ja toisin että kahviloissa/ravintoloissa. Asun myös kaupungissa. Harrastatko kyläilyä? Vai onko se katoavaa perinnettä? T. Keski-ikäinen
VastaaPoistaHei, tuo elämäsi ja ulkona syömiset ynnä muut kuulosti niin tutulta. Melkein kuin minä vuosia takaperin. Asuin kaupungissa ja olin vielä perheetön. Nykyään on kaupunkiin matkaa ja perhekin aiheuttaa sen, ettei kovin usein pääse ulos syömään tms.
PoistaNauti elämästäsi! Ihana blogi sinulla!
T. Ulla
Kiitos molemmille kommentista! Tosiaan tuo lapsettomuus on varmasti yksi asia, joka tähän paljon vaikuttaa, sitä en tullut suoraan ajatelleeksi nyt tällä kertaa :) Mun lähipiiriin ei kuulu enää pieniä lapsia, kaikki ovat teini-ikäisestä ylöspäin niin ei tullut mieleen. Tosiaan aiemmin olen kavereiden kanssa vieraillut heidän kotoaan puolin ja toisin, koska etenkin kun on pieni(ä) lapsi(a) niin on helpompi olla jonkun kotona. Nykyään valitettavan harvoin vierailuja muiden luona, tätä voisi vähän lisätä. Ja välillä tuntuu, että perheelliset kaverit nimenomaan haluavat tavata mua ravintolassa tms, koska harvemmin pääsevät ja tavallaan "mä aina pääsen" :D
PoistaMä en ihan hirmu paljon ravintoloita harrasta, mutta aina silloin tällöin kuitenkin. Keskimäärin pari kertaa kuussa tulee käytyä työpäivän aikana lounaalla ja ehkä joka toinen kuukausi Woltattua jotain. Kesällä tulee enemmän piipahdettua kahviloissa, kun on muutenkin enemmän menossa.
VastaaPoistaAsutaan kaupungissa, mutta ei ihan ydinkeskustassa, niin asioikseen saisi niihin ravintoloihin ja kahviloihin lähteä, mikä näin lapsiperheellisenä vähän vastustaa. Ennen lasta ja varsinkin opiskeluvuosina ravintolakulut olivat ihan eri luokkaa niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Onneksi en seurannut silloin vielä menoja, saattaisi ahdistaa se pelkkään kaljaan mennyt rahamäärä.
Hehee, onneksi en itsekään seurannut opiskeluaikoina alkoholiin mennyttä rahamäärää - voisi harmittaa aikalailla. Valitettavasti nykyään vaikka itse määrät ovat huomattavasti pienempiä niin kerta-annosten hinta on huomattavasti kalliimpaa.. Kiva kun kommentoit! :)
PoistaMinäkään en ole talousbloggaaja :-) Ruokin 700 eurolla kuussa 4-henkisen perheen. Lapset syövät toki koululounaat. Elämäsi ruokakulujen perusteella kuulostaa lapsettomalle ja kaupunkilaiselle sopivalta ja onnelliselta. Itse laskisin kaiken alkoholin pois ruokabudjetista, alkaa heti näyttää vertailukelpoisemmalta.
VastaaPoistaSaara
Kiva kun kommentoit! :) Tosiaan tuo perheellisyys vaikuttaa varmasti paljon ja on myös eri asia lähteä nelihenkisen perheen kanssa ravintolaan kuin yksinasuvana, jolloin kynnys on jonkin verran matalampi. Joo olen miettinyt alkoholin erottamista ruokabudjetista, mutta toistaiseksi helpompi näin laittaa tuonne kaiken sekaan. Mulla kuuluu myös suurin osa hygieniasta tähän niin sekin vähän sotkee, mutta ostan melkein kaiken marketista niin en jaksa erotella :D
PoistaEi-talousbloggaaja täälläkin :). Nuorempi lapsi vielä sen verran pieni, ettei jaksa istua ja nautiskella ravintolaruoasta kovin pitkään. Eikä välttämättä edes tykkää siitä kalliihkosta ravintolaruoasta, joten tuntuu turhalta maksaa siitä. Lisäksi koen, että ravintolaruoka ei välttämättä ole kovin terveellistä (jos ei halua tilata esim. salaattia), vaan voissa ja kermassa ei säästellä. Tämä osaltaan hillitsee omaa ravintolapalvelujen käyttöä, sillä pyrin syömään pääosin terveellisesti. Silloin tällöin ihan ok.
VastaaPoistaKiva kun kommentoit! Ravintolaruoan epäterveellisyys on itseasiassa syy miksi rajoitan ulko-lounaita (rahan lisäksi), mutta nyt huomaan, että jostain syystä en ole ajatellut tätä muutoin näissä iltaravintola tms muissa menoissa. Mä syön myös töiden puolesta aika paljon ravintoloissa (juuri tulin neljän päivän kokouksesta jossa siis neljä päivää ravintolaruokaa).
PoistaMä oon yks näistä talousbloggaajista, joilla ei mene joka kuukausi rahaa ravintolaan. Mun ravintola/kahvila/baari -kulut on ollut viimeisen 12 vuoden ajan n. satasen vuodessa, vaihdellut 30 ja 250 € välillä.
VastaaPoistaKoko tän ajan olen ollut parisuhteessa ja asunut Turussa melko lähellä keskustaa, mutten keskustassa. Me nähdään yhteisiä ystäviä usein jonkun luona ennemmin kuin ravintolassa, samoin itse näen yksin omia ystäviäni useammin jomman kumman luona tai esim. lenkillä, kaupungilla kirppiksillä, pussikaljalla/piknikillä. Suurempi syy kuin rahansäästö on yleensä se, että näin voi olla omassa rauhassa ja jutella mitä lystää ilman että vieressä on tuntemattomia kuulemassa tai kova häly.
Jos vien jotain syötävää/juotavaa illanviettoon, lasken ne mukaan ruokaostoksiin, koska oon esim. saattanut ostaa ne aiemmin ruokakaupasta ajatellen, että tarjoan niitä itse kotona vieraille.
Lisäksi näin hyvässä parisuhteessa olevana introverttina en kaipaa ystävien seuraa niin paljon kuin ekstroverttina sinkkuna kaipaisin.
En ole koskaan woltannut tai foodoroinut! Haen itse Hesestä hampparin kävellen tai pyörällä tai sitten paistan pakastimesta pizzan, joka on ostettu Lidlistä.
Baarissa juon illan aikana vain pari siideriä/lonkeroa/olutta, koska en halua olla liian humalassa.
Jos olen syömässä ravintolassa niin, että mukana on äitini tai anoppini, hän maksaa kaikkien ruoan. Muuten kaikki maksaa aina omansa, eikä kavereiden kesken tarjoilla toisille kuin hyvin harvinaisesti.
En ole myöskään ollut töissä, joissa olisi edes voinut käydä lounasravintoloissa syömässä. 20 minuutin tauolla työpaikan keittiössä on ehtinyt juuri syödä omat eväät ja vilkaista puhelinta, jota ei työajalla voinut katsoa.
En myöskään varsinaisesti matkustele koskaan, teen ainoastaan lyhyitä retkiä, jolloin on mukana omat eväät. Työmatkalla en ole koskaan ollut, mulle "työmatka" tarkoitti sitä kun pyöräilin kotoa työpaikalle. :D
Kiitos, kiva kun kommentoit! Näin kun näitä kommentteja tässä olen lukenut ja asiaa miettinyt, niin tosiaan omassa lähipiirissä toisten luona kyläily on vähentynyt tosi paljon. Muistan kyllä opiskeluajoilta kuinka pääasiassa vietimme aikaa toistemme kotona. Sanoisin, että syynä on se, että asun tosi harvan kanssa ns lähekkäin, joten usein helpompi tapaamispaikka on keskusta.
PoistaJa en tullut edes ajatelleeksi tuota töiden erilaisuutta; tosiaan ei ihan joka työpaikassa ole mahdollisuutta mennä ulos syömään työpäivän aikana. Kyllä sitä ihminen vain kuplaantuu :) Siksi erityisesti on ollut kiva kun moni on kommentoinut tähän! Herätellyt vähän itseä.