Myin asuntoni

Olen tällä hetkellä 100% velaton. Toukokuussa sain päähäni, että mitä jos palaisinkin Tampereelle jo nyt. Toukokuun lopulla sovin asiasta esimieheni kanssa ja lähdin etsimään välittäjää. Kesäkuun alussa asunto tuli myyntiin ja vuorokausi tästä olin hyväksynyt täyden rahan ostotarjouksen. Kesäkuun lopussa asuntokaupat oli tehty, rahat olivat tililläni ja asuntolaina kuitattu. Asunnon pitää olla tyhjä heinäkuun lopussa.

Nyt tässä sitten taas kerran pakkaillaan ja mietitään, että mites tässä nyt näin kävi.

En ole oikein missään vaiheessa viihtynyt täällä Helsingissä. Olen paljon miettinyt sitä, että kauanko aikaa pitää antaa jollekin ennenkuin saa sanoa, että ei ole mun juttu. Luovutanko liian nopeaa? Yksi syy pelkooni tunnustaa, että väärän ratkaisun teit, on ollut myös raha. Tämä Helsinki-askel on maksanut mulle aika paljon rahaa.

Ostin asuntoni sijoittajalta pari vuotta sitten ja nyt varmaan jo uskallan julkisesti tunnustaa, että maksoin asunnosta liikaa. Tämä on ahdistanut ja harmittanut minua melko paljon. Jotenkin tuntuu, että nämä Helsinki-vuodet ovat olleet omalla kohdallani yhtä sekoilua suuntaan sun toiseen. Olen tehnyt enemmän huonoja ratkaisuja kuin hyviä. Mutta olempa nyt tehnyt ainakin ratkaisuja :D Ja ei tässä nyt mitään katastrofaalista ole tapahtunut. Elämä on ja välillä se elämä maksaa rahaa.

Sain kuitenkin loppujen lopuksi 8.000 euroa enemmän asunnosta kuin mitä tästä maksoin. Kun tästä miinustaa välityspalkkion ja varainsiirtoveron niin lopullinen ”tappio” on vain noin 4.000 euroa. Ja lyhensin kuitenkin lainaa 12.000 euroa tässä vuoden aikana, jonka sain nyt ns takaisin – kuin jos vaikka vertaa siihen, että olisin maksanut vuokraa saman ajan. Asuntotililläni on nyt 113.000 euroa odottamassa uuden asunnon ostoa niin en nyt sanoisi, että tilanteeni mitenkään huono on.

Eikä taaksepäin pitäisi katsoa. Mutta jos nyt sekunnin verran kuitenkin katsotaan taaksepäin niin näinä Helsinki-vuosina olen käyttänyt rahaa vuokriin 18.000 euroa, muuttoihin sellaiset 1.500 euroa, varainsiirtoveroon ja muihin lainannosto-pankkikuluihin 7.000 euroa. Mulla oli vanhasta Tampereen asunnostani myynnin hetkellä lainaa jäljellä 67.000 euroa. Jos nyt hieman herkutellaan sillä ajatuksella, että nämä kaikki ”tuhlailut” olisin laittanut ylimääräisinä lyhennyksinä sisään normilyhennysten kanssa niin mulla olisi lainaa jäljellä sellaiset 30.000 euroa ja olisin parin vuoden sisällä omistanut täysin velattoman asunnon.

No mutta eipäs katsota sitten enää tämän enempää taaksepäin vaan nyt vihdoin voidaan alkaa katsomaan eteenpäin! Uuden asunnon hankinta on siis edessä ja yritän ostaa mahdollisimman nopeasti. Yritän välttää vuokralle menemistä ja aion pari seuraavaa kuukautta vähän tässä sluibailla asuntojen välillä. Tavarani menevät erääseen paikkaan väliaikaissäilytykseen ja itseni yritän parkkeerata johonkin. Tein jo yhden tarjouksen yhdestä asunnosta, mutta sain vastatarjouksen, jota en hyväksynyt (eli en suostunut korottamaan omaa tarjoustani, en tiedä ihan tarkkaan näitä termejä).

Asuntolainavelaton en tule olemaan parin vuoden sisään, mutta ottaen huomioon Tampereen asuntojen hinnat niin lainani tulee olemaan huomattavasti pienempi kuin täällä Helsingissä. Kuinka paljon pienempi; se jää nähtäväksi – aika laidasta laitaan olen nyt asuntoja katsellut. Aina välillä jopa kolmioita! Nimimerkillä 4 kuukautta etätöitä 40 neliössä alkaa riittää. 

Olen pitkästä aikaa levollinen. Toki jossain määrin stressaa se, että millä aikataululla löydän uuden asunnon ja kauanko tässä pitää vielä elää ”välielämää”, mutta olen joka tapauksessa matkalla oikeaan suuntaan. Tuntuu, että saan elämäni takaisin. Helsinki on ihana kaupunki, mutta ei minulle. Onneksi tänne pääsee aina välillä käymään, mutta en halua asua täällä. Miksi se olikin niin vaikea myöntää?