lauantai 21. syyskuuta 2019

Konmari osa 8 – tunne-esineet: valokuvat, kirjeet tms


Konmarissa tunne-esineet käydään läpi viimeisenä. Syy tähän on se, että tässä vaiheessa pitäisi olla tarpeeksi harjaantunut tunnistamaan se mikä oikeasti tuottaa iloa ja mikä ei. Olet jo tähän mennessä käynyt koko elämäsi irtaimiston läpi ja tehnyt valintoja, että mitä asioita haluat säilyttää elämässäsi eli sen pitäisi olla helppoa (paino sanalla pitäisi). En muista tarkkaan kuinka kirjassa määritellään, että mikä on tunne-esine, mutta itse määrittelisin asian näin, että jos säilytät/olet säilyttänyt jonkun esineen vain ja ainoastaan tunnesyystä (ilman varsinaista käyttötarkoitusta) niin kyseessä on tunne-esine. Meillä jokaisella lienee aika paljon tällaisia asioita kotonamme, esimerkiksi erilaisia lahjoja, joista emme välttämättä pidä, mutta joita emme voi hävittääkään ”jottei lahjanantaja luokkaantuisi”. Joitain asioita saattaa olla kotonamme vain ja ainoastaan syyllisyyssyistä ja tällöin esine ei ihan kauheasti taida tuottaa iloa. Konmari kirjoittaa kirjassaan, että lahjan tarkoitus on täytetty sillä hetkellä, kun lahjan on ottanut vastaan ja sitä kauemmin lahjaa ei ole tarpeen säilyttää, jos se ei tuota iloa. Esimerkiksi minä en enää säilytä yhtään postikorttia/joulukorttia tms. Tämän kategorian yhteydessä kävin läpi varmaan muutaman tuhat korttia ja laitoin ne kaikki roskiin – mukaanlukien kiitoskortit, hääkutsut tms. Tänä päivänä jos saan esimerkiksi joulukortin niin pidän sen esillä joulun ajan ja sitten se menee paperinkierrätykseen. Jos saan hääkutsun niin häiden jälkeen se menee paperinkierrätykseen. Ja vaikka tämä kuulostaisi karulta niin myös kiitoskirjeet&kuvat laitan myös jonkin ajan kuluttua kierrätykseen.
Kävin myös läpi kaikki kirjeeni ja päädyin laittamaan suurimman osan niistäkin roskiin. Päädyin säilyttämään aupair-vuoteni aikaisen kirjeenvaihdon ja muutaman lapsuuden kirjeen, jotka herättivät hyviä muistoja. Lähdin lukion jälkeen vuodeksi aupairiksi ja koska siihen maailman aikaan sähköposti ei vielä ollut kovin yleisesti käytössä niin koko vuoden ajan pidin läheisiini yhteyttä pääasiassa kirjeitse. Näillä kirjeillä on minulle iso tunnearvo, joten halusin nämä säilyttää. 

Yläaste-, lukio-, ja aupair-vuosina kirjoitin myös päiväkirjaa. Minulla on yhteensä 4 päiväkirjaa ja lopulta päädyin säilyttämään nämä kaikki. Rehellisesti sanottuna en ole vieläkään ihan varma, että haluanko päiväkirjat säilyttää, mutta en halua niitä hävittääkään. En halua, että kukaan niitä lukee enkä halua niitä enää itsekään lukea, joten sen kannalta olisi se ja sama ne hävittää. Mutta en ole siihen vielä valmis, joten antaa nyt olla. Siellä ne laatikossa ovat varastossa. Minulla on siis yksi muovilaatikko varastossa, jossa on näitä tunne-juttuja: päiväkirjat, säilytetyt kirjeet, ripariaikainen kirja, rippiraamattu, yläasteen kronikka ja muutama lasten tekemä piirrustus, jotka koen olevan minulle tärkeitä. 

Olen koulutukseltani kielten opettaja ja säästin myös tunnesyistä pienen määrän opetusmateriaalia auskultointi-vuodelta. Olen esimerkiksi askarrellyt muistipelin eri kouluaineista saksan kielellä. Se on oikeasti aika siisti – olen jopa kontaktimuovilla päällystänyt jokaisen palasen. Ehkä en ole vielä valmis päästämään irti ajatuksesta ettenkö joskus vielä opettaisi – Konmarin mielestä varmaan pidän kiinni menneisyydestä.. Tästä johtuen olen myös säästänyt muutaman sanakirjan, joilla on minulle suuri tunnearvo, mutta joilla ei ole lainkaan käytännönarvoa. Rakastan sanakirjoja – etenkin yksikielisiä! Niitä ei vain suuremmin tänä päivänä tarvitse, koska internet on niin laajalti käytössä, mutta eri juttu oli 2000-luvun alussa, kun opiskelin. Sanakirja oli kielenopiskelijan tärkein työväline. Minulla ei parina ekana opiskeluvuotena ollut internetiä lainkaan kotona. Aika vaikea olisi ollut opintoja tehdä ilman näitä tuikitärkeitä sanakirjoja. 

Tunnesyistä olen säästin myös kaksi nallea. Muut pehmolelut meni kierrätykseen. Tarvitsee kyllä tunnustaa, että vanhemmillani on vielä joitakin pehmolelujani lapsuudesta vaikka hekin ovat osan kyllä laittaneet surutta roskiin (onneksi!). Lapsuuden barbini olen myös säästänyt ja ne aina välillä ovat olleet käytössäkin, kun siskonlapseni ovat olleet luonani. Barbit olivat minulle erittäin tärkeitä lapsena. Kävin kyllä nekin läpi ja karsin barbeista ja barbin tavaroista rikkinäiset pois. Nyt Helsinkiin muutettuani olen alkanut kyllä hieman kyseenalaistamaan barbien säilytystä. Ne siis eivät tulleet tänne mukanani vaan jäivät vanhempieni varastoon. Ehkä ne kannattaisi myydä... Kunnon retrobarbeilla ja huonekaluilla voisi olla kysyntää :D 

Lisäksi olohuoneeni lipastossa minulla on pieni laatikko, jossa on muutama tunne-esine: bussilippu 80-luvulta, Espanjasta ostamani pieni jalkapallo, Mersun tehtaalta Saksasta ostamani pieni leikkimersu ja hauska minikitara yksistä opiskelijabileistä. Lisäksi olen säästänyt neuvolakorttini ja lapsuudenaikaisen Kela-korttini. 

Olen nuoruudessani ollut innokas ottamaan valokuvia ja laittamaan ne kansioihin. Minulla on isäni tekemä puinen laatikko, jossa kaikki nämä valokuvakansiot ovat. Kävin myös kaikki valokuvat läpi ja suurimman osan säilytin. Kaikki tuplakuvat ja negatiivit hävitin. Hävitin myös sellaiset kuvat, jotka olivat tärähtäneitä (ennen nämäkin kuvat piti teetättää ennenkuin näki, että ovat pilalla). Katselen kyllä kuvia aina silloin tällöin, joten näillä ei ole pelkkä tunnearvo. 

Kävin myös osittain läpi sähköiset kuvani. Näitä on vain niin paljon, että puhti loppui kesken. Koska en omista tietokonetta niin kuvani ja muut tiedostot ovat ulkoisella kovalevyllä. Rehellisesti sanottuna en nyt ihan tarkkaan muista, että kuinka paljon kuvia kävin läpi, mutta en kyllä käynyt läpi kaikkia. Samoin en ole käynyt läpi muuta kovalevyn sisältöä lainkaan. Pitäisi kyllä.. Tosin vähän jännältä tuntuu, että näiden viiden vuoden aikana, kun en ole tietokonetta omistanut niin en ole kertaakaan tiedostoja tarvinnut. Eli mitä järkeä näitä on säilytellä... Enkä ole enää ihan varma, että onko kovalevyni edes kunnossa enää. Aina joskus olen kovalevyn tilanteen tsekannut työkoneellani, mutta nyt en varmaankaan pariin vuoteen. 

Tähän loppuun tunnustan, että tunne-esineiden läpikäynti oli vähän hajanaista enkä käynyt näitä yhtä säntillisesti läpi kuin muita kategorioita. Olin joitain tunnejuttuja käynyt läpi jo ennen virallista Konmaritusta. Osan tunnejutuista kävin läpi vasta tänne Helsinkiin muuttaessani. Tunne-esineistä olen huono luopumaan. Olen päätynyt säilyttämään jotain tunnetavaroita vain sen takia, että niiden hävittäminen tuntuu jotenkin väärältä vaikka muuten itse esine ei enää tuota mitään iloa. Mutta olen vähän ajatellut, että tunne-esineet ovat vähän pidempi prosessi kuin nuo muut. Ja niitä on kuitenkin määrällisesti niin vähän ja ovat koollisesti niin pieniä, ettei niillä ole väliä säilytysmielessä. Nyt tätä kirjoitusta kirjoittaessa kyllä minussa herää halu käydä kaikki tunne-esineet uudestaan läpi. Ehkä ne kuitenkin tuolla mielenperukoilla vähän häiritsevät. 

Kaikki Konmari-sarjan kirjoitukset löytyvät täältä: https://glendoraraha.blogspot.com/p/konmari-sarja.html 

2 kommenttia:

  1. Jee, näitä Konmari-juttuja on todella kiva ja mukavan inspiroivaa lukea! Kuulostaa järkevältä karsinnalta. Yleisesti kyllä vaikea kategoria karsinnalle, ja itsekin olen huomannut, miten vaikea kaikenlaisista tunne-esineistä on luopua, vaikka käytännössä niillä ei mitään tekisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on kyllä yllättävän vaikeaa; minulla on esimerkiksi yksi kivi, jonka terapeuttini antoi erästä tilannetta varten. Se tilanne on mennyt. Tarkoitus on käydä heittämässä se tuohon mereen kotini lähellä, mutta en vain jotenkin vielä ole pystynyt. Ja kyseessä on tosiaan ihan vain luonnonkivi :D

      Poista

Vuoden 2022 sijoituskatsaus

Olipa tuskainen sijoitusvuosi 2022!  Ei tullut mitään joulurallia vaan selkeästi porukka tyhjensi salkuistaan tappiollisia osakkeita verotuk...